Huomaan olevani tapakasvatuksen piirissä. Äiti opetti pohjat, on näköjään muiden vuoro jatkaa.
Pizzafirman poika on sattunut kanssani pari kertaa samaan hissiin. Muutaman kerroksen matkan taitamme (tietysti) jylhän sanattomuuden vallitessa. Hän lähtee ensin ja sanoo aina lähtiessään: ”Kiitos”. Ensimmäisellä kerralla nauratti: nuori mies kiitti minua panoksestani eräänlaisen vaivaantuneen hiljaisuuden retriitin järjestämisessä. Toisella kerralla pidin itseäni jo maailmanluokan möllinä kun en taaskaan saanut sen verran keskustelua itsestäni irti että olisin edes säätä kommentoinut. Menin kotiin ja katsoin itseäni peilistä. Nainen, ryhdistäydy!
Liikunnanohjaajani sanoo keskimäärin 17 kertaa tunnin aikana: ”Ja hymyile!”. Sitten hän matkii meitä hetken: seisoo vakavana ja mulkoilee meitä kulmiensa alta ja kysyy: ”Mikä on tämä?”. Hän on parasta, mitä liikuntaharrastusteni suhteen on tapahtunut sitten sen kun löytyi kavereita hölkälle.
Ruokakaupan kassat ovat ruvenneet paikoin toivottamaan hyvää päivänjatkoa. Muistan jonkun kassaneidin kerran sanoneen, että hän toivottaessaan ”päivää” saa vastaukseksi ”muovikassi” ja kertoessaan loppusumman vastineeksi tulee ”pankki”. Koen, että hyvänpäiväntoivottajat ojentavat asiakkaalle, myös siis minulle, aivan uudenlaisen haasteen.
Kohdalleni osunut kasvatus- ja kasvutehtävä alkaa piirtyä näkyviin, eikö vaan. Se linkittyy omassa mielessäni siihen, että uusi vuosi on melko alussa. Edessä on melko lailla uusia päiviä – jos Luoja suo – ja niistä joka ikisen aikana on mahdollisuus nähdä asiat toisin, korjata elämän suuntaa, vaikuttaa ympäröivään maailmaan. Itse olen huono lupaamaan uutta, koska olen parempi unohtamaan sen, minkä olen luvannut. Ajattelin kuitenkin haastaa itseäni. Sanat ”kiitos”, ”ole hyvä” ja ”anteeksi” ovat sellaisia, joita haluaisin viljellä enemmän kuin mitä olen ennen tehnyt. Ja onko ihan pakko koko ajan käyttäytyä kuin olisin vedellyt aamupalaksi paketillisen ärrinmurrin-keksejä?
Olen kirjoittanut edelliset sanat tammikuun alussa, puhkuen uuden vuoden uutta optimismia, kuten asiaan kuuluu. Nyt tätä uutukaista vuotta on kulunut kuukauden päivät. Lyhyt on aika arvioida onnistumisia, mutta nyt näyttää siltä, että uusi vuosi ei automaattisesti todellakaan tarkoita muutosta. Asioiden aktiivinen pohtiminen ja itsensä haastaminen auttavat kuitenkin tiedostamaan omia heikkouksia ja käymään niiden kimppuun. Suunta on oikea jos kohta reitti onkin mutkilla. Sananlaskuista (27:19): ”Veden kalvossa näet kasvosi. Lähimmäisessä näet sydämesi.” Jos kokeilisin elää niin kuin opetan. Ei se ota jos ei annakaan.
Anu Toivonen