Viime aikoina on uutisoitu useammassakin mediassa nuorten miesten uskonnollisuuden noususta ja kiinnostuksesta kristinuskoa kohtaan. Työssäni olen tehnyt saman havainnon. Samalla on kuitenkin sanottava, että tässä asiassa moni kokee arkuutta. On vaikeaa puhua omasta uskosta tai hengellisestä etsinnästä.
Tuttu mediapersoona Arman Alizad kiinnitti vastikään huomiota maassamme vallitsevaan asenneilmastoon. Hän kirjoitti: ”Jos sanot ääneen olevasi joka sunnuntai kirkossa käyvä ja kaks kertaa päivässä rukoileva harras kristitty, ootkin hurahtanut tai hihhuli.”
Tilanne ei ole uusi. Jo Jeesuksen aikana jotkut pelkäsivät julkisesti tunnustaa uskonsa Jeesukseen. Esimerkiksi Nikodemos tuli Jeesuksen luo yöllä, ettei häntä nähtäisi. Hän myös puolusti Jeesusta, kun Jeesusta vastaan esitettiin syytöksiä. Raamattu kertoo: ”Silloin Nikodemos, joka itse oli fariseus ja oli aiemmin käynyt tapaamassa Jeesusta, sanoi: ’Eihän meidän lakimme mukaan ketään voi tuomita, ennen kuin on kuultu häntä ja otettu selville, mitä hän on tehnyt.’” Cancel-kulttuuri toimi jo silloin ja Nikodemos jäi yksin ja yleisen mielipiteen ja vahvempien jyräämäksi.
Me jokainen voimme vaikuttaa ympärillämme vallitsevaan henkiseen ilmapiiriin. Me kristityt todistamme myös elämällämme. Minkälaisen kuvan kristinusko meidän kauttamme saa? Onneksi Jeesus on enemmän kuin meidän todistuksemme. Siksi kannattaa kysellä ja tutkia Raamatusta, kuka Jeesus on, ennen kuin hänestä lausuu tuomion.
Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune