”Ilo pintaan, vaik syän märkänis.” Tämä monelle karjalaisjuuriselle tuttu sananlasku on pyörinyt mielessäni paljon viimeisten kuukausien aikana. Karjalasta evakkona muualle Suomeen siirtyneet saivat takuulla oman osansa surua, murheita, luopumisen tuskaa ja ikävää. Ja ehkäpä kaiken kurjuuden keskellä tämä sanonta auttoi selviämään.
Olen pohtinut, kun tämän päivän maailmaa katselee historian valossa, niin lieneekö paljon muuttunut. Nykyinen teknologia ainoastaan takaa tiedon välittymisen huomattavasti nopeammin. Itse huomaan vältelleeni tietoisesti television uutisia ja sanomalehtiä, koska uutiset maailmalta ja Suomesta ovat pääasiassa niin masentavia ja synkkiä, että syntyy tarve suojata itseään kaikelta siltä tiedolta. ja löytää ilon lähteitä.
Vaikka vanha sananlasku ei ehkä sellaisenaan tai yksinään ole täysin toimina elämänohje, on siinä kuitenkin jonkinlainen viisauden siemen. Vaikka suru tai kurjuus ei häviä sillä, että sen siirtää pois mielestä, liian suuri määrä surua ja pettymyksiä kaventaa kykyä nähdä ympärillä oleva maailma ja vie kaiken elämänilon. Ilo sen sijaan on hyvä vastalääke silloin, kun elämä tuntuu liian synkältä ja ahdistavalta. Ilo voi olla ikään kuin keidas surun keskellä. Silloin kun suru on tuoretta ja kaiken nielevää ei ehkä edes kaipaa iloa, mutta jos suru ja ahdistus jatkuu pitkään, jopa vuosien ajan, ilon keitaat tuovat kaivatun lepohetken suremiselle.
Ensi sunnuntain Raamatunteksti kertoo Kaanan häistä ja ihmeestä, jossa Jeesus muuttaa veden viiniksi. Ollaan ilon keskellä hääjuhlassa. Tämä kertomus muistuttaa myös meitä pysähtymään ilon hetkiin. Mikä sinulle tuottaa iloa? Yhdenkin iloa tuottavan asian huomaaminen saattaa muuttaa harmaan päivän aurinkoiseksi.
Hanna Rikkanen
pappi, Launeen srk