Päijät-Hämeen keskussairaalan (PHKS) uuden rakentamisvaiheen (RV 7) päätöksenteolla on kiire. PHKS on jo nyt joutunut erilaisiin tilapäisratkaisuihin siirtämällä leikkaustoimintaa päivittäiskirurgian tiloihin. Tällä viikolla keskustelemme sosiaali – ja terveysministeriön kanssa uuteen rajoittamislakiin lupa-asioista, jotta voisimme tehdä myönteisen päätöksen Hyvinvointiyhtymän hallituksessa ensi tiistaina. Muuten uhkana on hankkeen viivästyminen jopa vuodella ja se tietäisi suuria ongelmia henkilöstön lisäksi koko toiminnalle. Väistötilat tai parakit eivät ole paikka sairaalatoiminnalle.

Vierailin viime viikolla eduskunnan puhemiehen valtuuskunnassa Japanissa. Tapasimme mm. pääministeri Aben, ulkoministerin ja aktiivisia Suomi yhteistyön tekijöitä Japanin parlamentissa. Korean tilanteen lisäksi keskustelimme mm. kauppapolitiikasta, ydinenergiaturvallisuuden yhteistyön tiivistymistä, matkailuyhteistyöstä sekä Neuvola-konseptin laajentamisesta Japanissa. Esimerkiksi Päijät-Hämeen alueen sahoille Japani on tärkeä markkina. Samoin entistä enemmän myös elintarvikealalle.

Japanilaisia kiinnostaa Suomi ja myös Lahti. Sibelius ja muotoiluosaaminen tunnetaan hyvin, ympäristöosaamista arvostetaan ja talviurheilussa Lahti tiedetään. Lahtelaisista tuotteista lonkero on lanseerattu Japanissa ja keulakuvana on F 1-kuljettaja Kimi Räikkönen. Syksyllä Lahdessa vieraili mm. japanilainen kolme miljardin liikevaihdon Muji-konserni oli kiinnostuneita sijoittamaan lahtelaiseen design-hotelliin. Vaihtoehtoina heillä toki ovat kaikki eurooppalaiset suurkaupungit ja Suomesta historiallisesti merkittävä Porvoo. Lahden haasteena oli tässäkin jälleen kerran se, että mitään olemassa olevaa suunnitelmaa yhteistyöhankkeelle ei ole olemassa tai valmisteilla. Kukaan ulkomainen sijoittaja ei yksin ota riskiä vieraassa maassa ja kulttuurissa. Varaympäristöministeri Ito saapui myös Lahteen tutustumaan jätealan osaamiseen ja energiaratkaisuihin. Kiitos Iton ja muiden japanilaisten lahtelaisten vetämä puhtaiden teknologioiden sijoitustapahtuma järjestetään syksyllä Kiotossa.

Väestön liikunta-aktiivisuuden lisääminen on aina kannattava investointi. Liikunnan myönteisistä vaikutuksista terveydenhuoltomenojen ja tuottavuuskulujen alentamiseksi, koululaisten oppimisen parantamiseksi, liikenteen päästöjen vähentämiseksi, ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitämiseksi tai maahanmuuttajien kotouttamiseksi suomalaiseen yhteiskuntaan on tutkittu paljon. Se ei ole kuitenkaan johtanut liikunnan aseman vahvistumiseen tai konkreettisiksi teoiksi. Heinolassa on otettu liikuntaneuvonta kiinteäksi osaksi terveyskeskuksen toimintaa: ravinto, uni ja liikunta tulee olla tasapainossa. Se on usein riittävä toimenpide moneen sairauteen. Sama malli tulee ottaa käyttöön koko Päijät-Hämeessä. Se tarkoittaa noin 50 liikunnanohjaajan työpanosta. Investointi, joka maksaa kunnille itsensä nopeasta takaisin. Riittämätön liikunta väestötasolla näkyy jo nyt miljardien eurojen yhteiskunnallisina kustannuksina, jotka tulevat väistämättä kasvamaan väestön ikääntymisen myötä.

Lahdessa on nyt aivan oikein käynnistynyt keskustelu urheilu– ja liikuntarakentamisen merkityksestä ja erilaisista vaihtoehdoista. Virkamiesten ja hallinnon suhtautumisessa uusiin yritysvetoisiin ratkaisuihin onkin parantamisen varaa verrattuna muuhun Suomeen. Yksityinen raha ei ole Lahteen löytänyt ja siksi on ehkä totuttu siihen, että vain kaupunki voi olla hankkeita tekemässä. Tosin hankkeet ovat olleet auttamatta liian pieniä tai rakennettu väärin, jotta niiden ympärille voisi rakentaa kannattavaa liiketoimintaa. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen pitää tarkoittaa konkreettisia tekoja. Lahti kiinnostaa edelleen valtakunnallisesti ja jopa kansainvälisesti urheilu- ja liikunta-alan toimijoita. Kansanedustajan tehtävä on ajaa oman kaupungin ja maakunnan ihmisten tärkeitä asioita sekä tehdä uusiakin avauksia. Eduskunta on monessa mielessä näköalapaikka muun Suomen ja kansainvälisenkin kehityksen näkemiseen. Pallo on nyt Lahdessa ja toivottavasti pääsemme rakentamaan uusia kokonaisuuksia, jotka herättävät myös kansainvälistä kiinnostusta sekä tuovat Lahteen uusia asukkaita ja turisteja. Muuten Lahti ei kasva eikä kehity muun Suomen ja maailman tahdissa.

Ville Skinnari

Tässä kyborgeja odotellessa on kiva hivenen silmäillä, miten uusi teknologia voisi muuttaa elämän lainalaisuuksia. Todellisuudessa me olemme jo sitä, sillä päivittäin käytämme aistejamme parantamaan erilaisia apuvälineitä, kuten silmälaseja, tahdistimia ja lukuisia ortopedisiä välineitä. Olemme päivittäin kosketuksissa toisiimme matkapuhelimilla, tietokoneilla ja erilaisilla muilla ärsykkeillä. Meihin on asennettu implantteja ja erilaisia lisälaitteita parantaaksemme omia kykyjämme toimia homo sapiens yhteisössä.

Lienee siis syytä esitellä muutamia tulevaisuuden visioita, joista osa on jo toimii ja osaa on tiedemiesten suunnitteluprojekteissa.

Yhdysvaltojen asevoimien tutkimusorganisaatio (DARPA) kehittää parhaillaan kyborgeja hyönteisistä. Ajatuksena on istuttaa kärpäsen ja torakan kehoon elektronisia siruja, tunnistimia ja prosessoreja, mikä antaa ihmiselle tai automaattiselle käyttäjälle mahdollisuuden kauko-ohjata hyönteisten liikkeitä sekä kerätä ja lähettää tietoja. Tällainen kärpänen vois siis istua vihollisen päämajan seinällä ja kuunnella kaikkein arkaluonteisimpiakin asioita vihollisen toimista.

Yhdysvaltojen laivaston tutkimuslaitos NUWC kehittelee implantteja, joilla voitaisiin kontrolloida isäntäeläimen käyttäytymistä hermostollisten implanttien avulla. Kehittäjät uskovat, että kykenevät luomaan superhain, joka osaa aistiensa avulla tunnistaa vihollissukellusveneiden ja miinojen jättämiä sähkömagneettisia kenttiä.

Myös ihmistä muutettaan bioniseen suuntaan. Kuulolaitteiden uusimmasta sukupolvesta puhutaan toisinaan “ bionisina korvina”. Laite koostuu istutteesta, joka nappaa ääntä ulkokorvaan sijoitetun mikrofonin kautta. Istute suodattaa äänet, tunnistaa ihmispuheen ja muuttaa ne elektronisiksi signaaleiksi, joka lähetetään suoraan kuulohermoon ja sitä kautta aivoihin.

Hallituksen tukema saksalainen yritys Retina Implant on kehittämässä verkkoproteesia, jonka ansiosta sokeat ihmiset voivat saada näkönsä osittain takaisin. Potilaan silmän asetetaan mikrosiru. Valokennot imevät silmän osuvan valon ja muuttavat sen sähköenergiaksi, joka stimuloi verkkokalvolla toimivia hermosoluja. Näistä soluista lähtevät hermoimpulssit stimuloivat aivoja, joissa ne muuttuvat näköaistimuksiksi.

Tiedemiehet ovat saaneet toimimaan jo bionisia käsivarsia ja jalkoja, mutta yhteyttä tuntoaistimuksiin ei vielä ole kyenneet saamaan, mutta ajan mittaan tähänkin löytyy ratkaisu.

Kaikista tällä hetkellä kehitteillä olevista projekteista vallankumouksellisin on kuitenkin yritysluoda aivojen ja tietokoneen välille suora kaksisuuntainen rajapinta, jonka kautta tietokoe voisi lukea ihmisaivojen lähettämiä sähkösignaaleja ja lähettää samaan aikaa signaaleja, jotka aivot puolestaan pystyvät lukemaan. Mitä tapahtuisi, jos tällaisten rajapintojen avulla liitetään aivot suoraan Internetiin?

Kantasoluista kasvatetaan jo nyt ihmiselle uusia elimiä! Tavoiteena on kuolematon ihminen, joka eläisi tietoverkoissa. Tämä kuulostaa tieteelliskirjallisuudelta, mutta on valitettavasti totta! Haluaisitko sinä elää ikuisesti?

Juhani Melanen

Kansalaisaloite maksuttoman toisen asteen puolesta keräsi tarvittavat 50 000 allekirjoitusta viime viikolla. Samalla viikolla Opetusalan ammattijärjestö OAJ ilmoitti kannattavansa oppivelvollisuusiän pidentämistä 19 vuoteen. Sosialidemokraatit ovat jo pidemmän aikaa puhuneet oppivelvollisuusiän pidentämisen puolesta. Monet tutkimukset osoittavat, että se on toimiva keino ennaltaehkäistä nuorten syrjäytymistä. Suomi on kansainvälisesti tunnettu korkeatasoisesta koulutusjärjestelmästä ja osaamistasosta. Osoituksena koulutuksemme laadusta pidetään muun muassa PISA-tutkimuksen tuloksia, joissa suomalaiset nuoret ovat vuosikausien ajan loistaneet. Nyt tilanne on muuttunut, viimeisin PISA-tulos osoittaa, että nykyään vain suomalaiset tytöt loistavat.

Viime taantuman seurauksena etenkin poikien asema on heikentynyt ja syrjäytyneiden määrä kasvanut. Lapsiasiavaltuutetun mukaan joka kahdeksas 15-vuotias poika ei osaa lukea riittävän hyvin. Lukutaito saattaa riittää peruskoulun läpäisyyn, mutta ei toiselle asteelle eli ammattikouluun ja lukioon. Näille pojille olisi ollut sijaa siinä työelämässä, joka meillä oli 50 vuotta sitten, mutta ei ole enää. Nyt pitää osata lukea ja opiskella ammatti. Huolestuttavaa on myös, että 21-vuotiaista 17 prosenttia on vailla peruskoulun jälkeistä koulutusta. Suomessa on yli 600 000 työikäistä pelkän perusasteen koulutuksen varassa. Pelkän peruskoulun varassa työllisyysaste on noin 40 prosenttia kun toisen tutkinnon suorittaneiden työllisyysaste on noin 70 prosenttia ja korkeakoulutettujen työllisyysaste noin 80 prosenttia. Näiden peruskoulun varassa olevien nuorten aikuisten työurat jäävät lyhyiksi ja katkonaisiksi.

Syrjäytyminen maksaa vuodessa karkeasti arvioiden 1,4 miljardia euroa. Suomella ei ole varaa siihen, että nuoret syrjäytyvät koulutuksesta, työstä ja kiinnittymisestä yhteiskuntaan. Vielä kymmenen vuotta sitten peruskoulumme pystyi tasaamaan perhetaustasta johtuvia eroja, mutta nyt tämä etu on kadonnut. Nyt perhetaustan merkitys lapsen menestykselle näkyy täällä yhtä hyvin kuin OECD-maissa keskimäärin tai jopa hieman selvemmin. Laadukas ja ajantasainen koulutus on tehokasta työllisyyspolitiikkaa ja parasta työsuhdeturvaa työelämän muutoksissa. Koulutus estää tehokkaasti syrjäytymistä ja eriarvoistumista.

SDP on ollut nuorisotakuun rakentaja ja kehittäjä. Nuorisotakuun idea on rakentaa varhaiskasvatuksen ja koulutuksen kautta siltoja työmarkkinoille niin, että nuoren eri elämänvaiheet ovat turvallisesti hallussa. Liian moni nuori jää pyrkimyksistään huolimatta ilman peruskoulun jälkeistä koulutuspaikkaa. Yksi tehokas keino varmistaa, että jokainen peruskoulun päättävä nuori saa jatkokoulutuspaikan on oppivelvollisuusiän pidentäminen. Sen avulla voidaan varmistaa, että nuoret eivät putoa koulutuksen ulkopuolelle. Lisäksi tarvitaan uusia toimia nuorisotakuun kehittämiseksi. Olen Pohjoismaiden neuvoston kokouksissa keskustellut ruotsalaisten kollegojen kanssa nuorisotyöttömyydestä ja siihen liittyvistä ratkaisuehdotuksista. Ruotsissa, sosialidemokraattisen pääministerin johdolla on otettu käyttöön 90 päivän takuu nuorille. Se tarkoittaa, että jokaiselle nuorelle luvataan koulutus-, työ-, tai harjoittelupaikka 90 päivän sisällä. Tämän keinon avulla nuorisotyöttömyys lähti Ruotsissa laskuun. Meidän tulee ajaa tällainen takuu läpi seuraavaan hallitusohjelmaan, sillä jokainen nuori ansaitsee sellaisen koulutuksen, jolla pääsee kiinni työelämään ja rakentamaan aikuista tulevaisuutta.

Ville Skinnari
kansanedustaja

Surun ja ilon kokemukset ovat eri mittakaavassa ihmiselämässä aina mukana. Pieni vauva itkee, kun on paha olla. Hihkuen hän osoittaa ilonsa. Tuosta pienestä alusta lähtee ihmisen tie, itkun ja naurun tie. Harmaan tavallisuuden keskellä saatamme ikävöidä suuria tunteita, mutta suuren surun alla kaipaammekin vain tasaisena soljuvaa arkea.

Kirkkovuodessa alkaa nyt suurien tunteiden viikko. Elämme mukana Jeesuksen viimeisissä päivissä. Nyt ei ole tasaista tietä, vaan vahvaa draamaa. Jeesus ja hänen kanssaan koko kansa ehtivät yhdessä viikossa kokea huikean lämpimän vastaanoton Jerusalemin kujilla palmusunnuntaina, kiristyvän pahantahtoisuuden, pilkan ja kärsimyksen. Kuoleman surusta ja täydellisestä pimeydestä päästään pääsiäisaamuna häikäisevään valoon ja ylösnousemuksen iloon.

Jeesus ja hänen ystävänsä elivät täydesti hiljaisen viikon kaaren. Jeesus ei ollut jumalainen sankari, joka olisi purjehtinut kärsimyksen läpi kärsimättä. Hän toivoi helpompaa tietä, mutta ei kuitenkaan halunnut valita sitä. Hän oli tullut maailmaan pelastamaan ihmiset, ja sen työn hän täytti.

Meitä kaikkia kutsutaan nyt osaltamme ristin tielle seuraamaan Vapahtajan viimeisiä päiviä. Voimme hiljentyä seurakunnan tilaisuuksissa ja monessa muussa paikassa: oman kodin rauhassa, konsertissa, luonnossa… Me tunnemme jo palmusunnuntaina tapahtumien kulun ja päätepisteen, mutta silti on hyvä elää mukana kaikissa erilaisissa tunnelmissa: itkussa ja ilossa. Silloin myös Jeesuksen työ tulee meille kalliiksi ja tärkeäksi. Siunattua suurta viikkoa!

Riitta Särkiö

Tämän riemu uutisen saimme kuulla viime viikolla ja revimme pelihousumme heti. Me suomalaiset oletamme, että onnellisuutta tuottaisivat enimmäkseen aineellisen tekijät, kuten terveys,ravinto ja vauraus. Onnellisuus on kuitenkin aina subjektiivinen kokemus. Monet vauraatkin kärsivät Suomessa vieraantuneisuudesta ja elämän merkityksettömyydestä.

Ensimmäiseksi meidän pitäisi sopia, miten onnellisuutta mitataan? Monet psykologit ja biologit ovatkin ottaneet haasteen vastaan ja alkaneet tieteellisesti tutkia tätä asiaa. Erityisiä onnellisuusmittareita voidaan toki rakennella, mutta ne mittaavat onnellisuutta aina jostain yksilöllisestä näkökulmasta, joita ovat raha, perhe, geenit tai vaikkapa hyveellinen elämä. Voidaan laatia kyselylomakkeita, joissa haastateltavat vastaavat sellaisiin kysymyksiin kuin Mitä mieltä olet seuraavista välittämistä. Onko elämäsi palkitsevaa? Oletko tyytyväinen itseesi? Miten tulotasosi vaikuttaa onnellisuuteesi? Mutta miten saamme selville sellaisia onnellisuuden seikkoja, kuten ovatko demokratiassa elivät suomalaiset onnellisempia kuin pohjoiskorealaiset? Ovatko naimisissa olevat onnellisempia kuin naimattomat? Aina on kyse subjektista. Tiedämme, että vaikea sairaus vähentää onnellisuutta, mutta millä mittarilla sitä mitataan?

Me keskiluokkainen suomalaiset emme varmasti tunne samanlaista riemua ja mielihyvää kesämökin uimareissusta kuin metsästäjä- keräilijä kaataessaan mammutin. Millaista tuskaa kokee kukin yksilö erotessaan tai miten uusi auto voi tehdä mielelle? Todellisuudessa me olemme kemiallisten aivojemme vankeja. Me reagoimme kaikkeen satojen hormonien ja aivojemme kemiallisten synapsien ryöpyillä. Meitä hallitsevat miljoonien evoluutiovuosien muovaavat biokemialliset mekanismit, Olemme hermostomme orjia. Meitä säätelee monimutkainen järjestelmä, joka muodostuu herroista, neutroneista ja synapsista, jotka lataamat aivoihimme serotoonia, dopamiinis, oksitosiinia ja muita biokemiallisia aineita.

Olemmeko me suomalaiset saaneet arpajaisvoito, kun olemme syntyneet Suomeen? Ovatko Australian aborginaalit sittenkin vapaudessa eläessään onnellisempia kuin me? Tähän ei ole yksiselitteistä vastausta! Me suomalaiset manipuloimme itseämme onnen saavutaaksemme monilla huumeilla,kuten alkoholilla, tupakalla ja kokaiinilla. Todellisuudessa onni lähtee aina itsestä. Aldous Huxlyn dystoopisessa romaanissa Uljas uusi maailma, kertoo huumeesta nimeltä ”soma”. Kaikki nauttivat sitä maailmassa joka päivä ja olivat tulevaisuudessa onnellisia!

Olisiko tälläisessä tulevaisuudessa mitään vikaa? Saavutammeko kestävän onnen vain huumeilla? Mikä on meidän suomalaisten elämän tarkoitus? Ovatko lapsen lapset onnen mitta? Onnessa on aina mukana kognitiivinen ja eettinen osatekijä. Tarkoituksellinen elämä huonoissakin olosuhteissa voi olla merkityksellisempää kuin suunnaton rikkaus ilman tarkoitusta. Tuonpuoleisestakin voi hakea tarkoitusta!

Se, että jollain mittareilla olemme maailman onnellisin kansa on vain yksi mielipide. Kateudesta me suomalaiset todella aidon onnen kaivamme!
Vai ei muka?

Jussi Melanen

“Tieteen demokratiasointi” perustuu äärimmäisen naiviin käsitykseen demokratiasta yhdistettynä melkoiseen annokseen älyllistä epärehellisyyttä. Trumpin koulukunnan luomaa totuuden jälkeistä aikaa kutsutaan epä- älyllisyyden ja yksinkertaistamisen ajaksi. Mikä suomeksi tarkoittaa, että monimutkaisia ja monisyisiä asioita yritetään selittää yksinkertaisilla metodeilla. Eli tieteellisestä tutkimuksesta esitetään yksinkertaistava näkemys, jolla yritetään edistää tai vähätellä jotakin asiaa.

Tällöin yksinkertaistaja käyttää sellaisia ilmauksia ja iskulauseita kuin “ osaaminen”, “luovuus”,“innovaatio”, “avoimuus” ja “ongelmanratkaisu”. Asian tieteellinen vähättelijä yrittää luoda ajanmukaisen , eteenpäin katsovan ja positiivisen ilmapiirin! Ollaan ikään kuin matkalla häikäisevään tulevaisuuteen! Vaikka todellisuudessa tutkimustulosta voidaan lukea erittäin monella tavalla! Ironista asiassa on se, että monia päämääriä esitetyistä asioista, ei voi suunnitella etukäteen. Todellisuudessa tieto ja tiede on seurausta pitkästä valmistelusta, hankalista ja päättymättömistä tutkimustöistä, epäonnistuneista yrityksistä, jatkuvasta tyytymättömyydestä, ja tutkijoiden oman älyn riittämättömyyden pelosta. Valtio voi esittää tiedepoliittisia visioita ja muotoilla analyysejä tärkeiksi ja merkittäviksi katsomistaan yhteiskunnallisista ongelmista ja esittää, miten tahtosi yhteiskunnan kehittyvän sellaisten ominaisuuksien kuin hyvinvointi, työllisyys ja taloudellinen kehitys. Mutta se ei ole auktoriteetti silloin kun asioista tehdään johtopäätöksiä.

Tiede useimmin edellyttää tiedeyhteisön. Suomessa näitä ovat korkeakoulut ja yliopistot. Mitään ei yksinkertaisesti voida pitää tieteenä ellei tiedeyhteisö ole koetellut ja arvioinut tutkimustuloksia. Yleisesti ottaen ihmiset eivät nyt vaan ole kovinkaan rationaalisia toimijoita. Se, mikä on hyödyllistä verkoston ( eturyhmän) jäsenille, ei välttämättä ole eduksi tieteelle. Tiedettä koskevia päätöksiä tekevien ihmisten tulisi olla erityisen epäluuloisia kaikenlaisia verkostoja koskevia ehdotuksia kuullessaan.

Merkittävää on yksittäisten ja pätevien tutkijoiden kova ja uupumaton työ. Suurin virhe tehdään silloin, kun annetaan ymmärtää, että kansalaiset voisivat osallistua tieteen tekemiseen laajassa mitassa. Tiedepolitiikan tulee perustua hyvin pitkän aikavälin suunnitelmiin, jotka koskevat sellaista tutkimusta, josta ei ehkä ole nopeasti mitään hyötyä. Kansantajuistaminen ja kansalaistiede ovat eri asioita, kuin eksakti tiede. Tieteessä tavoitellaan todellisuutta koskevaa tietoa ja optimaalista ymmärrystä. Tutkimukset ovat usein kalliita ja tulokset ovat tulkittavissa vasta myöhemmin ja , kuten lääketieteessä kaksoissokkotutkimuksissa.

Lobbarit yrittävät myydä tiedettä parhaan kykynsä mukaan poliitikoille. Onkin niin, että edustuksellisessa demokratioissa tieteentekijöiden tarvitsee vakuuttaa vain poliitikot, ei kaikkia kansalaisia, luodakseen itselleen suotuisat työskentelyedellytykset. Suomessa tiedepolitiikka valitettavasti nyt pätkii! Yliopistojen resursseja on vähennetty ja tulosvastuuta on yritetty kaupallistaa. Tämä on väärä tie!

Juhani Melanen

Lahden kaupunginvaltuusto näytti maanantaina varsin selvin äänin vihreää valoa pormestarimallille. Pormestarimallin hyviä puolia on tuotu esille julkisuudessa ansiokkaasti. Silti vasta muutamia vuosia sitten otetun päätoimisen ja puolipäivästen puheenjohtajien toimintamallia ei ole analysoitu millään tavalla. Mitkä ovat olleet todelliset tulokset? Palaveripäivien pituus ei ole oikea mittari, vaan Lahden asukasluvun, työllisyyden tai verotulojen kehitys ovat oikea mittareita. Kustannuksistakin on keskusteltu. Sen sijaan vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että nykyinen kaupunginjohtaja siirtyy eläkkeelle erittäin hankalassa tilanteessa. Suomessa on menossa historiallisen suuri hallinnon uudistaminen eli maakunta – ja sosiaali – ja terveysuudistus. Suomeen syntyy kokonaan uusi hallinnon taso eli maakunta, jos eduskunta hyväksyy kesällä hallituksen esityksen. Hyvinvointiyhtymään on jo liiankin kovalla kiireellä ja voimalla siirretty sosiaali – ja terveystoimiala. Sekin prosessi on edelleen kesken. Johtamisessa on ongelmia eri tasoilla kaikissa organisaatioissa. Lahti olisi tarvinnut suurten muutoksien keskellä erittäin osaavaa ja hallintojen eri rajapintoja tuntevaa virkamiesjohtajaa. Nyt ajaudumme kriittisessä vaiheessa eräänlaiseen välitilaan. Oli malli mikä tahansa, viime kädessä henkilökohtaiset ominaisuudet ja kyky johtaa ihmisiä ratkaisee kaiken.

Omassa puheenvuorossani korostin johtajan henkilökohtaisia ominaisuuksia, koulutustaustan merkitystä ja johtamiskokemusta. Kukaan avustaja tai päteväkin virkamies ei korvaa sitä tosiasiaa, että pormestarin tulee olla sellainen Lahden keulakuva, jolla on valtakunnallisesti ja kansainvälisestikin toimiva yhteistyöverkosto valmiina sekä tarvittava osaaminen ohjata virkamiesvalmistelua. Voi kysyä olisiko pormestarimallilla päästy Lahdessa parempiin tuloksiin esimerkiksi matkailulle elintärkeissä hotelli – tai vapaa-ajan hankkeissa?

Keskiviikkona otin Radio Voiman haastattelussa esille Lahden pysähtyneisyyden urheilun – ja liikuntapaikkojen sekä matkailun rakentamisessa. Avainkysymys on haluaako Lahti olla mukana muun Suomen ja maailman kehityksessä ja haastaa todella Suomen kärkipaikkoja eri lajeissa ja matkailukohteena? Nykymenolla voin sanoa suoraan, että Lahti putoaa pysyvästi B – sarjaan. Enkä ole mielipiteeni kanssa yksin, vaan Lahden tilanne puhuttaa jo urheilupiireissä laajemmin. Mastokaupunki jää historiaan entisenä hiihto – ja palloilulajien suurkaupunkina, mutta jäljelle jäävät vain muistot. Tarvitaan kansainvälisen tason olosuhteita, intohimoa ja valmennusosaamista. Kaksi jälkimmäistä on varmasti olemassa, mutta olosuhteissa kunnianhimon taso on kauniisti sanottuna vaatimaton. Samalla puhutaan yksityisen rahan merkityksestä ja saatavuudesta, mutta todellisuudessa Lahden kaupungin valmistelevat malli eivät tarjoa yksityiselle liiketoiminnalle mitään syytä investoida esimerkiksi Kisapuiston hankkeeseen. Siksi on ajateltava laajemmin ja keskusteltava eri vaihtoehdoista ei vain puuhastelijoiden, vaan alan parhaiden osaajien kanssa. Ja myös asenteen on kaupungintalolla muututtava. Jatkuvan ongelmista ja esteistä puhumisen sijaan on opittava puhumaan mahdollisuuksista ja ongelmien ratkaisemisesta.

Ville Skinnari

Sunnuntaina vietetään kirkkovuodessa Marianpäivää. Silloin ylistetään Mariaa, josta jo nuorena tyttösenä tuli Jeesuksen, Vapahtajamme äiti. Marian tarinan äärellä mieleeni nousivat monet Mariat Afrikassa, Angolan maaseudulla. Nuo vastuunkantajat, monien huolten ja työn alle uupuneet naiset. Nuorina raskaaksi tulleet, monia lapsia synnyttäneet ja kasvattaneet äidit. Moni on elänyt koko elämänsä omassa kylässään, lapsistaan ja kodistaan huolehtien. Valinnanvaraa tai –vapautta toisenlaiseen elämään ei juuri ole.

Shangalalan raamattukoulussa näiden tavallisten naisten, äitien ja vaimojen, oli mahdollisuus opiskella puolisoidensa rinnalla. Moni noista naisista osasi vain oman kylänsä kieltä, eikä lukeminen maan virallisella kielellä, portugalilla, onnistunut. Ujoina ja epävarmoina nuo pappien puolisot tulivat raamattukouluun opiskelemaan raamattua, pyhäkoulun pitämistä ja muita seurakunnassa tarvittavia taitoja.

Opiskelun aikana noissa naisissa tapahtui iso muutos. Uusien taitojen oppiminen ja yhteys muihin samassa elämätilanteessa oleviin naisiin sai monen naisen kukoistamaan. Miten suuri olikaan erään naisen ilo, kun hän hitaasti mutta varmasti oppi lukemaan kertomuksia omasta raamatustaan ja opettamaan niitä myös lapsille seurakunnan pyhäkoulussa. Oma osaaminen ja uudet taidot antoivat itseluottamusta ja tunteen siitä, että minäkin olen tärkeä.

Marian tavoin nuo naiset ottivat Jumalalta saamansa tehtävän vastaan. He lähtivät palvelemaan seurakuntiaan puolisoidensa rinnalla, epävarmuudesta kasvoi luottamus ja ilo. Jumalaansa luottaen he uskalsivat antaa omat lahjansa Jumalan käyttöön ja yhtyä Marian ylistykseen:

Minun sieluni ylistää Herran suuruutta,
minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani,
Hän on pitänyt huolen palvelijastaan,
hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa
niin kuin hän on isillemme luvannut.

Pauliina Hatakka
Seurakuntapastori

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta vuoden 1918 sisällissodasta. Lyhyt mutta verinen sota tappoi suoraan ja välillisesti kymmeniä tuhansia ihmisiä ja repi haavoja, joista osa on pysynyt auki näihin päiviin asti.
Sisällissota on yhä jännitteinen ja ristiriitainen ilmiö. Se on tutkituimpia vaiheita Suomen historiassa.

Tapahtumahistoria tunnetaan, mutta monista henkilökohtaisista kokemuksista on vaiettu tai puhuttu peitellysti.
Sisällissodan muistamista on leimannut – ja vielä 100 vuoden jälkeen leimaa – syvä jako sodan osapuolten välillä. Kummallakin osapuolella on omat muistomerkkinsä, tärkeät päivämääränsä ja tarinansa.

Muistot sisällissodasta elävät merkityksellisinä, vaikka sodan itse kokeneista juuri kukaan ei ole enää hengissä. Kokemukset sodasta ovat siirtyneet tarinoina seuraaville polville. Vaikeneminen on aiheuttanut omanlaisensa tarpeen muistamiselle. Siksi Lahden seurakuntayhtymässä järjestetään sotamuistojen muisteluryhmiä. Niiden tavoitteena on se, että osallistujat voivat jakaa henkilökohtaisia sotamuistojaan, tulla kuulluksi ja myös osalliseksi erilaisista kertomuksista ja kokemuksista.

On hyvä etsiä viettää vuoden 1918 muistoa etsimällä näitä uusia, jakolinjoista vapaita tapoja. Niin voimme etsiä sovitusta ja yhteistä pohjaa, joka voi näyttää tietä eteenpäin ja antaa toivoa muidenkin sisällissotien ja konfliktien repimällä maailmalle. Yhteyden etsiminen ja rauhan rakentaminen ovat liittymistä Jumalan työhön.

Tervetuloa Launeen kirkkoon sunnuntaina 11.3.2018 viettämään Leipäsunnuntaita ja sisällissodan 1918 muistosunnuntaita. Messun jälkeen voi ilmoittautua muisteluryhmiin.

Pastori Kati Saukkonen

Yuval Noha Harari on kirjoittanut kaksi huimaa teosta , jotka puhuttavat nyt ajattelevia ihmisiä, missä he sitten sattuvatkin kohtaamaan. Hararin teokset Sapiens- ihmisen lyhyt historia ja Home deus ovat todella mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä teoksia, jotka ovat paitsi tietynlaisia dystopioita, myös seikkailukertomuksia tietoisen ihmisen kamppailusta tekoälyä vastaan.

Harari on Jerusalemin hepreankielisen yliopiston historian professori, joka raottaa meille ovea ihmiskunnan lähitulevaisuuteen tavalla, joka saa meiltä lukijoilta jopa hiukset nousemaan pystyyn. Harari maalailee ja kertoo meille varsin uskottavaksikin kehityskoulusta, johon olemme ajautumassa, kun älyn ja tietoisuuden suhde muuttuu aivan kohta radikaalisti. Vaikka korkea äly on tähän päivään saakka kulkenut käsi kädessä tietoisuuden kanssa, on tuo ohut sidos nyt Harain mielestä katkeamassa, ei- tietoisten algoritmien siepatessa valtaa ja kulkiessa kehityksen vanavedessä.

Äly on välttämätöntä, mutta Harari mielestä vanhakantaiselle tietoisuudelle orgaanisten algoritmien alustana ei kenties ole tarjolla muuta kuin pelkääjän paikka lentävässä robottiautossa. Ihmiset ovat verrattavissa tuotantoeläimiin, joiden tietoisuuden kunnioitus ei ole ollut vuosituhansien aikana kovin suuressa huudossa ja arvossa, ja suunta on tehotuotannon ansioista heikentynyt. Siispä evoluution mittakaavassa voisi hyvin sanoa, että miksipä sama kohtalo ei koskisi myös tietoista ihmistä.

Harari on tuima näkijä, jonka mielestä ihmisiä työmarkkinoilta pois työntävät tietokonealgoritmit nousevat yhä keskeisempään asemaan, sillä “armeijat ja suuryritykset eivät pysty toimimaan ilman älykkäitä toimijoita, mutta vitsi piileekin juuri siinä, että ne eivät tarvitse tähän tietoisuutta tai subjektiivisia kokemuksia”.

Mitä teemme silloin, kun jostain algoritmista tulee valtion tai suuryrityksen “ juridinen” toimija? Kehityskulkuja on monia. Se voisi suursijoittajana haastaa “alemman tason” ihmiset oikeuteen. Tällä hetkellä alati viisastuvat algoritmit päihittävät ihmisen muistamisessa, sakissa, analysoinneissa, ja monissa kognitiivisissa taidoissa, joissa ei ole varaa erehtyä ihmisen tavoin. Errarum humanum est eli erehtyminen on inhimillistä ei enää päde, kun on kyseessä miljoonien ihmisten henki suurissa avaruushankkeissa tai miljöösuunnittelussa.

Kirjat kannattaa lukea, sillä Harari kertoo tarinansa mielenkiintoisesti. Uskonto eli humanismi on tehnyt ihmisestä jumalan. Vaikka kosminen yksinäisyys ahdista meitä, ei ihmisen itseluottamuksella ole rajoja. Kuolemattomuus, ikuinen onni ja jumaluus ovat tässä työlistassa päällimmäisinä. Tässä täydellisyyden tavoittelussa pesii myös Hararin mukaan inhimillisen kuoleman siemen. “ Onko ihmiskunta taaksepäin katsoen vain pelkäksi väreilyksi osoittautuva kosminen datavirta”? Niinpä!

Juhani Melanen