Päijät-Hämeen keskussairaalan (PHKS) uuden rakentamisvaiheen (RV 7) päätöksenteolla on kiire. PHKS on jo nyt joutunut erilaisiin tilapäisratkaisuihin siirtämällä leikkaustoimintaa päivittäiskirurgian tiloihin. Tällä viikolla keskustelemme sosiaali – ja terveysministeriön kanssa uuteen rajoittamislakiin lupa-asioista, jotta voisimme tehdä myönteisen päätöksen Hyvinvointiyhtymän hallituksessa ensi tiistaina. Muuten uhkana on hankkeen viivästyminen jopa vuodella ja se tietäisi suuria ongelmia henkilöstön lisäksi koko toiminnalle. Väistötilat tai parakit eivät ole paikka sairaalatoiminnalle.

Vierailin viime viikolla eduskunnan puhemiehen valtuuskunnassa Japanissa. Tapasimme mm. pääministeri Aben, ulkoministerin ja aktiivisia Suomi yhteistyön tekijöitä Japanin parlamentissa. Korean tilanteen lisäksi keskustelimme mm. kauppapolitiikasta, ydinenergiaturvallisuuden yhteistyön tiivistymistä, matkailuyhteistyöstä sekä Neuvola-konseptin laajentamisesta Japanissa. Esimerkiksi Päijät-Hämeen alueen sahoille Japani on tärkeä markkina. Samoin entistä enemmän myös elintarvikealalle.

Japanilaisia kiinnostaa Suomi ja myös Lahti. Sibelius ja muotoiluosaaminen tunnetaan hyvin, ympäristöosaamista arvostetaan ja talviurheilussa Lahti tiedetään. Lahtelaisista tuotteista lonkero on lanseerattu Japanissa ja keulakuvana on F 1-kuljettaja Kimi Räikkönen. Syksyllä Lahdessa vieraili mm. japanilainen kolme miljardin liikevaihdon Muji-konserni oli kiinnostuneita sijoittamaan lahtelaiseen design-hotelliin. Vaihtoehtoina heillä toki ovat kaikki eurooppalaiset suurkaupungit ja Suomesta historiallisesti merkittävä Porvoo. Lahden haasteena oli tässäkin jälleen kerran se, että mitään olemassa olevaa suunnitelmaa yhteistyöhankkeelle ei ole olemassa tai valmisteilla. Kukaan ulkomainen sijoittaja ei yksin ota riskiä vieraassa maassa ja kulttuurissa. Varaympäristöministeri Ito saapui myös Lahteen tutustumaan jätealan osaamiseen ja energiaratkaisuihin. Kiitos Iton ja muiden japanilaisten lahtelaisten vetämä puhtaiden teknologioiden sijoitustapahtuma järjestetään syksyllä Kiotossa.

Väestön liikunta-aktiivisuuden lisääminen on aina kannattava investointi. Liikunnan myönteisistä vaikutuksista terveydenhuoltomenojen ja tuottavuuskulujen alentamiseksi, koululaisten oppimisen parantamiseksi, liikenteen päästöjen vähentämiseksi, ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitämiseksi tai maahanmuuttajien kotouttamiseksi suomalaiseen yhteiskuntaan on tutkittu paljon. Se ei ole kuitenkaan johtanut liikunnan aseman vahvistumiseen tai konkreettisiksi teoiksi. Heinolassa on otettu liikuntaneuvonta kiinteäksi osaksi terveyskeskuksen toimintaa: ravinto, uni ja liikunta tulee olla tasapainossa. Se on usein riittävä toimenpide moneen sairauteen. Sama malli tulee ottaa käyttöön koko Päijät-Hämeessä. Se tarkoittaa noin 50 liikunnanohjaajan työpanosta. Investointi, joka maksaa kunnille itsensä nopeasta takaisin. Riittämätön liikunta väestötasolla näkyy jo nyt miljardien eurojen yhteiskunnallisina kustannuksina, jotka tulevat väistämättä kasvamaan väestön ikääntymisen myötä.

Lahdessa on nyt aivan oikein käynnistynyt keskustelu urheilu– ja liikuntarakentamisen merkityksestä ja erilaisista vaihtoehdoista. Virkamiesten ja hallinnon suhtautumisessa uusiin yritysvetoisiin ratkaisuihin onkin parantamisen varaa verrattuna muuhun Suomeen. Yksityinen raha ei ole Lahteen löytänyt ja siksi on ehkä totuttu siihen, että vain kaupunki voi olla hankkeita tekemässä. Tosin hankkeet ovat olleet auttamatta liian pieniä tai rakennettu väärin, jotta niiden ympärille voisi rakentaa kannattavaa liiketoimintaa. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen pitää tarkoittaa konkreettisia tekoja. Lahti kiinnostaa edelleen valtakunnallisesti ja jopa kansainvälisesti urheilu- ja liikunta-alan toimijoita. Kansanedustajan tehtävä on ajaa oman kaupungin ja maakunnan ihmisten tärkeitä asioita sekä tehdä uusiakin avauksia. Eduskunta on monessa mielessä näköalapaikka muun Suomen ja kansainvälisenkin kehityksen näkemiseen. Pallo on nyt Lahdessa ja toivottavasti pääsemme rakentamaan uusia kokonaisuuksia, jotka herättävät myös kansainvälistä kiinnostusta sekä tuovat Lahteen uusia asukkaita ja turisteja. Muuten Lahti ei kasva eikä kehity muun Suomen ja maailman tahdissa.

Ville Skinnari

Tässä kyborgeja odotellessa on kiva hivenen silmäillä, miten uusi teknologia voisi muuttaa elämän lainalaisuuksia. Todellisuudessa me olemme jo sitä, sillä päivittäin käytämme aistejamme parantamaan erilaisia apuvälineitä, kuten silmälaseja, tahdistimia ja lukuisia ortopedisiä välineitä. Olemme päivittäin kosketuksissa toisiimme matkapuhelimilla, tietokoneilla ja erilaisilla muilla ärsykkeillä. Meihin on asennettu implantteja ja erilaisia lisälaitteita parantaaksemme omia kykyjämme toimia homo sapiens yhteisössä.

Lienee siis syytä esitellä muutamia tulevaisuuden visioita, joista osa on jo toimii ja osaa on tiedemiesten suunnitteluprojekteissa.

Yhdysvaltojen asevoimien tutkimusorganisaatio (DARPA) kehittää parhaillaan kyborgeja hyönteisistä. Ajatuksena on istuttaa kärpäsen ja torakan kehoon elektronisia siruja, tunnistimia ja prosessoreja, mikä antaa ihmiselle tai automaattiselle käyttäjälle mahdollisuuden kauko-ohjata hyönteisten liikkeitä sekä kerätä ja lähettää tietoja. Tällainen kärpänen vois siis istua vihollisen päämajan seinällä ja kuunnella kaikkein arkaluonteisimpiakin asioita vihollisen toimista.

Yhdysvaltojen laivaston tutkimuslaitos NUWC kehittelee implantteja, joilla voitaisiin kontrolloida isäntäeläimen käyttäytymistä hermostollisten implanttien avulla. Kehittäjät uskovat, että kykenevät luomaan superhain, joka osaa aistiensa avulla tunnistaa vihollissukellusveneiden ja miinojen jättämiä sähkömagneettisia kenttiä.

Myös ihmistä muutettaan bioniseen suuntaan. Kuulolaitteiden uusimmasta sukupolvesta puhutaan toisinaan “ bionisina korvina”. Laite koostuu istutteesta, joka nappaa ääntä ulkokorvaan sijoitetun mikrofonin kautta. Istute suodattaa äänet, tunnistaa ihmispuheen ja muuttaa ne elektronisiksi signaaleiksi, joka lähetetään suoraan kuulohermoon ja sitä kautta aivoihin.

Hallituksen tukema saksalainen yritys Retina Implant on kehittämässä verkkoproteesia, jonka ansiosta sokeat ihmiset voivat saada näkönsä osittain takaisin. Potilaan silmän asetetaan mikrosiru. Valokennot imevät silmän osuvan valon ja muuttavat sen sähköenergiaksi, joka stimuloi verkkokalvolla toimivia hermosoluja. Näistä soluista lähtevät hermoimpulssit stimuloivat aivoja, joissa ne muuttuvat näköaistimuksiksi.

Tiedemiehet ovat saaneet toimimaan jo bionisia käsivarsia ja jalkoja, mutta yhteyttä tuntoaistimuksiin ei vielä ole kyenneet saamaan, mutta ajan mittaan tähänkin löytyy ratkaisu.

Kaikista tällä hetkellä kehitteillä olevista projekteista vallankumouksellisin on kuitenkin yritysluoda aivojen ja tietokoneen välille suora kaksisuuntainen rajapinta, jonka kautta tietokoe voisi lukea ihmisaivojen lähettämiä sähkösignaaleja ja lähettää samaan aikaa signaaleja, jotka aivot puolestaan pystyvät lukemaan. Mitä tapahtuisi, jos tällaisten rajapintojen avulla liitetään aivot suoraan Internetiin?

Kantasoluista kasvatetaan jo nyt ihmiselle uusia elimiä! Tavoiteena on kuolematon ihminen, joka eläisi tietoverkoissa. Tämä kuulostaa tieteelliskirjallisuudelta, mutta on valitettavasti totta! Haluaisitko sinä elää ikuisesti?

Juhani Melanen

Me miehet ajattelemme edelleen ylimaskuliinisesti. Kun kuulemme sanan feministi, pistoolin varmistin poistetaan päältä ja siirrytään hyökkäysasemiin. Me olemme muka saaneet kärsiä jo tarpeeksi ja joutuneet alakynteen. Ne tulee ja jyrää meitin! Kuka pitää enää huolta lihaa syövästä, omalla autolla ajavasta ylipainoisesta heterosta tosimiehestä, joka ei voi sietää maahanmuuttajia eikä korkeakulttuuria?

Onneksi edellä mainittu stereotyyppi on jo kuolemaantuomittu laji myös meillä Suomessa. Siitä huolimatta vähän aikaa sitten käydyssä presidentinvaalikamppailussa harva miesehdokas – enemmistön mukana myös yksi nainen – edes ymmärsi, mitä läntisen naapurimaamme lanseeraama feministinen ulkopolitiikka tarkoittaa. Vanhoillisimmat jäärät käsittivät sen merkitsevän samaa kuin feminismi – ja nimenomaan sanan vääristyneimmässä muodossa.

Kun miespuolinen elokuvaohjaaja paljastuu kyseenalaisia työtapoja noudattavaksi alistajaksi, siihen asti lähinnä vain penkkiurheilua harrastaneista kaljamahoista tulee yllättäen suuria kulttuurin ystäviä. Vajaa vuosi takaperin keskusteltiin kiihkeästi, kuka tarvitsee enää Tuntemattoman sotilaan kolmatta elokuvaversiota. Nyt samat tyypit vannovat yhtä äänekkäästi Aku Louhimiehen taiteellisten ansioiden nimeen.

Louhimiehen, Törhösen ja kumppanien puolustajien on turha vähätellä, että naisnäyttelijät tuovat esiin kymmenen vuoden takaisia tai sitä vanhempia tapahtumia. Tai että löytyyhän elokuvamaailmasta muitakin arvostettuja nimiä, aina Hitchcockista, Kubrickista, Polanskista ja Allenista lähtien, jotka ovat kohdelleet naisnäyttelijöitä kuin karjaa. Se, että näistä asioista uskalletaan puhua vasta nyt, kertoo, miten kipeitä ne ovat tapahtumahetkellä olleet.

Suomen elokuvahistoria tuntee ainakin kaksi arvostettua ohjaajaa, teatterielämä vähintään yhden äärimmäisyyksiin menneen gurun ja tv-viihdekin yhden kaupallisen suurnimen, joiden sovinistinen örvellys vaatisi kunnollisen selvityksen, vaikka he ovat kaikki kuolleet. Mitä todennäköisimmin näitä nimiä löytyy vielä enemmänkin.

Länsimaisessakin oikeuskäsityksessä on rikoksia, joiden vanhentumisesta voi olla montaa mieltä. Murha ei Suomessa vanhene koskaan. Natsi-Saksan rikollisia jahdanneet olivat sitä mieltä, että julmurit eivät tule koskaan välttymään rangaistukselta, eivät edes vanhoilla päivillään. En itsekään näe massamurhaajan tai seksuaalisen hyväksikäyttäjän korkeaa ikää syyksi mahdolliselle armahdukselle.

Kun tarkastellaan uhrin ja hyväksikäyttäjän asemaa, järjestään kaikki asettuvat uhrin puolella. Mutta kun aletaan puhua miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta, vielä tänä päivänä maskuliinisimmat uroot nousevat takajaloilleen. Naiset ovat yhä selvästi heikompi sukupuoli. He saavat kärsiä ja jäävät miesten varjoon jopa niin kutsutuissa hyvinvointivaltioissa. Ainoastaan, kun taistellaan jälkikasvun huoltajuudesta, naiset ovat vahvoilla. Yhä useampi lapsi kasvaa aikuiseksi yksinhuoltajaäidin helmoissa.

Miksi sitten tällä tavoin varttuneesta pojasta tulee edelleen isänsä kaltainen sovinisti? Onko siihen syypäänä äiti, jonka alistetun ja ankean arjen tämä on varmasti nähnyt vai isä, joka ei ole antanut kunnollista miehen mallia ja opettanut kantamaan vastuuta? Sukupuolten väliseen tasa-arvoon on vielä pitkä matka, ja sen taistelun etunenässä tulisi jatkossa kaikkien olla mukana. Moniko meistä miehistä uskaltaa katsoa peiliin? Louhimies on sinne jo ainakin vilkaissut.

Ilkka Isosaari

Kansalaisaloite maksuttoman toisen asteen puolesta keräsi tarvittavat 50 000 allekirjoitusta viime viikolla. Samalla viikolla Opetusalan ammattijärjestö OAJ ilmoitti kannattavansa oppivelvollisuusiän pidentämistä 19 vuoteen. Sosialidemokraatit ovat jo pidemmän aikaa puhuneet oppivelvollisuusiän pidentämisen puolesta. Monet tutkimukset osoittavat, että se on toimiva keino ennaltaehkäistä nuorten syrjäytymistä. Suomi on kansainvälisesti tunnettu korkeatasoisesta koulutusjärjestelmästä ja osaamistasosta. Osoituksena koulutuksemme laadusta pidetään muun muassa PISA-tutkimuksen tuloksia, joissa suomalaiset nuoret ovat vuosikausien ajan loistaneet. Nyt tilanne on muuttunut, viimeisin PISA-tulos osoittaa, että nykyään vain suomalaiset tytöt loistavat.

Viime taantuman seurauksena etenkin poikien asema on heikentynyt ja syrjäytyneiden määrä kasvanut. Lapsiasiavaltuutetun mukaan joka kahdeksas 15-vuotias poika ei osaa lukea riittävän hyvin. Lukutaito saattaa riittää peruskoulun läpäisyyn, mutta ei toiselle asteelle eli ammattikouluun ja lukioon. Näille pojille olisi ollut sijaa siinä työelämässä, joka meillä oli 50 vuotta sitten, mutta ei ole enää. Nyt pitää osata lukea ja opiskella ammatti. Huolestuttavaa on myös, että 21-vuotiaista 17 prosenttia on vailla peruskoulun jälkeistä koulutusta. Suomessa on yli 600 000 työikäistä pelkän perusasteen koulutuksen varassa. Pelkän peruskoulun varassa työllisyysaste on noin 40 prosenttia kun toisen tutkinnon suorittaneiden työllisyysaste on noin 70 prosenttia ja korkeakoulutettujen työllisyysaste noin 80 prosenttia. Näiden peruskoulun varassa olevien nuorten aikuisten työurat jäävät lyhyiksi ja katkonaisiksi.

Syrjäytyminen maksaa vuodessa karkeasti arvioiden 1,4 miljardia euroa. Suomella ei ole varaa siihen, että nuoret syrjäytyvät koulutuksesta, työstä ja kiinnittymisestä yhteiskuntaan. Vielä kymmenen vuotta sitten peruskoulumme pystyi tasaamaan perhetaustasta johtuvia eroja, mutta nyt tämä etu on kadonnut. Nyt perhetaustan merkitys lapsen menestykselle näkyy täällä yhtä hyvin kuin OECD-maissa keskimäärin tai jopa hieman selvemmin. Laadukas ja ajantasainen koulutus on tehokasta työllisyyspolitiikkaa ja parasta työsuhdeturvaa työelämän muutoksissa. Koulutus estää tehokkaasti syrjäytymistä ja eriarvoistumista.

SDP on ollut nuorisotakuun rakentaja ja kehittäjä. Nuorisotakuun idea on rakentaa varhaiskasvatuksen ja koulutuksen kautta siltoja työmarkkinoille niin, että nuoren eri elämänvaiheet ovat turvallisesti hallussa. Liian moni nuori jää pyrkimyksistään huolimatta ilman peruskoulun jälkeistä koulutuspaikkaa. Yksi tehokas keino varmistaa, että jokainen peruskoulun päättävä nuori saa jatkokoulutuspaikan on oppivelvollisuusiän pidentäminen. Sen avulla voidaan varmistaa, että nuoret eivät putoa koulutuksen ulkopuolelle. Lisäksi tarvitaan uusia toimia nuorisotakuun kehittämiseksi. Olen Pohjoismaiden neuvoston kokouksissa keskustellut ruotsalaisten kollegojen kanssa nuorisotyöttömyydestä ja siihen liittyvistä ratkaisuehdotuksista. Ruotsissa, sosialidemokraattisen pääministerin johdolla on otettu käyttöön 90 päivän takuu nuorille. Se tarkoittaa, että jokaiselle nuorelle luvataan koulutus-, työ-, tai harjoittelupaikka 90 päivän sisällä. Tämän keinon avulla nuorisotyöttömyys lähti Ruotsissa laskuun. Meidän tulee ajaa tällainen takuu läpi seuraavaan hallitusohjelmaan, sillä jokainen nuori ansaitsee sellaisen koulutuksen, jolla pääsee kiinni työelämään ja rakentamaan aikuista tulevaisuutta.

Ville Skinnari
kansanedustaja

Surun ja ilon kokemukset ovat eri mittakaavassa ihmiselämässä aina mukana. Pieni vauva itkee, kun on paha olla. Hihkuen hän osoittaa ilonsa. Tuosta pienestä alusta lähtee ihmisen tie, itkun ja naurun tie. Harmaan tavallisuuden keskellä saatamme ikävöidä suuria tunteita, mutta suuren surun alla kaipaammekin vain tasaisena soljuvaa arkea.

Kirkkovuodessa alkaa nyt suurien tunteiden viikko. Elämme mukana Jeesuksen viimeisissä päivissä. Nyt ei ole tasaista tietä, vaan vahvaa draamaa. Jeesus ja hänen kanssaan koko kansa ehtivät yhdessä viikossa kokea huikean lämpimän vastaanoton Jerusalemin kujilla palmusunnuntaina, kiristyvän pahantahtoisuuden, pilkan ja kärsimyksen. Kuoleman surusta ja täydellisestä pimeydestä päästään pääsiäisaamuna häikäisevään valoon ja ylösnousemuksen iloon.

Jeesus ja hänen ystävänsä elivät täydesti hiljaisen viikon kaaren. Jeesus ei ollut jumalainen sankari, joka olisi purjehtinut kärsimyksen läpi kärsimättä. Hän toivoi helpompaa tietä, mutta ei kuitenkaan halunnut valita sitä. Hän oli tullut maailmaan pelastamaan ihmiset, ja sen työn hän täytti.

Meitä kaikkia kutsutaan nyt osaltamme ristin tielle seuraamaan Vapahtajan viimeisiä päiviä. Voimme hiljentyä seurakunnan tilaisuuksissa ja monessa muussa paikassa: oman kodin rauhassa, konsertissa, luonnossa… Me tunnemme jo palmusunnuntaina tapahtumien kulun ja päätepisteen, mutta silti on hyvä elää mukana kaikissa erilaisissa tunnelmissa: itkussa ja ilossa. Silloin myös Jeesuksen työ tulee meille kalliiksi ja tärkeäksi. Siunattua suurta viikkoa!

Riitta Särkiö

Kuluvana viikonloppuna on jälleen se aika vuodesta, jolloin tilastoissa näkyy pikkuruinen piikki uniongelmista kärsivien potilaiden, sydäninfarktien ja masennustapausten määrässä. Suomi siirtyy lauantain ja sunnuntain välisenä yönä taas kesäaikaan, ja herkimmät kansalaiset valittavat unenpuutteesta, kun on nukuttu tunti vähemmän kuin edellisyönä. Kelloja siirretään tunti juhannuksen suuntaan, eli auringonnousu ja -lasku siirtyvät saman verran myöhäisemmäksi.

Kaikki suomalaiset eivät ole vakuuttuneet kesäajan tuomista eduista. Kellojen siirtelyllä on todettu olevan selkeitä terveyshaittoja. Lapsiperheet eivät saa jälkikasvuaan ajoissa sänkyyn, ja vanhemmillakin ihmisillä unesta saattaa tulla entistä katkonaisempaa ja kevyempää. Saksalaiset, suomalaiset ja kroatialaiset tutkijat ovat huomanneet sydäninfarktien määrän nousseen odotettua suuremmaksi. Tanskalaiset kollegat ovat taas huomanneet samoja piirteitä masennusta sairastavien kohdalla. Univelka vaikuttaa koko elimistöön; keskittymis- ja reaktiokyky heikkenevät.

Siirtymistä kesäaikaan ehdotti luultavasti ensimmäisenä uusseelantilainen hyönteiskeräilijä, George Hudson, joka halusi harrastukselleen enemmän valoisaa aikaa. Lähes samoihin aikoihin britti William Willett sai aamuratsastuksellaan päähänsä, että lontoolaiset nukkuvat päivästään liian suuren osan. Virallisesti kesäaika otettiin käyttöön tilapäisesti 1916 Saksassa ja Itävalta-Unkarissa, koska ensimmäisen maailmansodan vuoksi hiilenkäyttöä oli syytä säännöstellä. Katsottiin, että yksi keino siihen on päivänvalon ajan lisääminen. Toinen maailmansota toi asian uudelleen ajankohtaiseksi, samoin vuoden 1970 energiakriisi.

Suomessa kesäaikaa kokeiltiin ensimmäistä kertaa jo 1942. Vuonna 1980 se vakiintui yleisesti Euroopassa, mutta Suomi seurasi käytäntöä vuoden verran jälkijunassa. Kesäajan käyttöönottoa perusteltiin sillä, että valoisammat tunnit osuvat paremmin ihmisten aktiivisimpaan aikaan. Säästettäisiin valaisemiseen käytettyä energiaa.

Tälläkin kolikolla on siis kääntöpuolensa; olisitko sinä valmis luopumaan 200 tunnista ylimääräistä päivänvaloa vuodessa? Suomalaiset ylistävät auliisti vuodenaikojen vaihtelua, mutta heräävät henkiin vasta keväällä. Kesän lämpö ei merkitse niinkään paljon kuin suven valoisuus. Lisäksi kesäajasta on hyötyä liikenteessä keväällä ja alkusyksystä, jolloin hirvet liikkuvat paljon.

Äskettäin Euroopan parlamentissa ajettiin Suomen johdolla ehdotusta kesäajasta luopumisesta, mutta se ei saanut laajemmin kannatusta. Nykymenettelyä vastustavien joukossa on myös sellaisia, jotka haluaisivat, että mentäisiin vielä pitemmälle. Siirryttäisiin pysyvästi Keski-Euroopan aikavyöhykkeeseen, jolloin elettäisiin tunti nykyistä kellonaikaa jäljessä.

Toisaalta jotkut ihmiset pitävät kiinni vanhoista tottumuksistaan, sanoipa EU tai kansan enemmistö mitä tahansa. Koulukaverini isoäiti oli muuttanut eläkkeelle päästyään pysyvästi Ruotsiin, mutta ei suostunut suin surminkaan siirtämään kelloaan paikalliseen aikaan. Se ei vaikuttanut hänen arkeensa millään muotoa. Oli kuulemma vain helpompi käydä välillä laivalla Suomessa, kun kelloa ei tarvinnut siirtää mihinkään suuntaan.

Ilkka Isosaari

Tämän riemu uutisen saimme kuulla viime viikolla ja revimme pelihousumme heti. Me suomalaiset oletamme, että onnellisuutta tuottaisivat enimmäkseen aineellisen tekijät, kuten terveys,ravinto ja vauraus. Onnellisuus on kuitenkin aina subjektiivinen kokemus. Monet vauraatkin kärsivät Suomessa vieraantuneisuudesta ja elämän merkityksettömyydestä.

Ensimmäiseksi meidän pitäisi sopia, miten onnellisuutta mitataan? Monet psykologit ja biologit ovatkin ottaneet haasteen vastaan ja alkaneet tieteellisesti tutkia tätä asiaa. Erityisiä onnellisuusmittareita voidaan toki rakennella, mutta ne mittaavat onnellisuutta aina jostain yksilöllisestä näkökulmasta, joita ovat raha, perhe, geenit tai vaikkapa hyveellinen elämä. Voidaan laatia kyselylomakkeita, joissa haastateltavat vastaavat sellaisiin kysymyksiin kuin Mitä mieltä olet seuraavista välittämistä. Onko elämäsi palkitsevaa? Oletko tyytyväinen itseesi? Miten tulotasosi vaikuttaa onnellisuuteesi? Mutta miten saamme selville sellaisia onnellisuuden seikkoja, kuten ovatko demokratiassa elivät suomalaiset onnellisempia kuin pohjoiskorealaiset? Ovatko naimisissa olevat onnellisempia kuin naimattomat? Aina on kyse subjektista. Tiedämme, että vaikea sairaus vähentää onnellisuutta, mutta millä mittarilla sitä mitataan?

Me keskiluokkainen suomalaiset emme varmasti tunne samanlaista riemua ja mielihyvää kesämökin uimareissusta kuin metsästäjä- keräilijä kaataessaan mammutin. Millaista tuskaa kokee kukin yksilö erotessaan tai miten uusi auto voi tehdä mielelle? Todellisuudessa me olemme kemiallisten aivojemme vankeja. Me reagoimme kaikkeen satojen hormonien ja aivojemme kemiallisten synapsien ryöpyillä. Meitä hallitsevat miljoonien evoluutiovuosien muovaavat biokemialliset mekanismit, Olemme hermostomme orjia. Meitä säätelee monimutkainen järjestelmä, joka muodostuu herroista, neutroneista ja synapsista, jotka lataamat aivoihimme serotoonia, dopamiinis, oksitosiinia ja muita biokemiallisia aineita.

Olemmeko me suomalaiset saaneet arpajaisvoito, kun olemme syntyneet Suomeen? Ovatko Australian aborginaalit sittenkin vapaudessa eläessään onnellisempia kuin me? Tähän ei ole yksiselitteistä vastausta! Me suomalaiset manipuloimme itseämme onnen saavutaaksemme monilla huumeilla,kuten alkoholilla, tupakalla ja kokaiinilla. Todellisuudessa onni lähtee aina itsestä. Aldous Huxlyn dystoopisessa romaanissa Uljas uusi maailma, kertoo huumeesta nimeltä ”soma”. Kaikki nauttivat sitä maailmassa joka päivä ja olivat tulevaisuudessa onnellisia!

Olisiko tälläisessä tulevaisuudessa mitään vikaa? Saavutammeko kestävän onnen vain huumeilla? Mikä on meidän suomalaisten elämän tarkoitus? Ovatko lapsen lapset onnen mitta? Onnessa on aina mukana kognitiivinen ja eettinen osatekijä. Tarkoituksellinen elämä huonoissakin olosuhteissa voi olla merkityksellisempää kuin suunnaton rikkaus ilman tarkoitusta. Tuonpuoleisestakin voi hakea tarkoitusta!

Se, että jollain mittareilla olemme maailman onnellisin kansa on vain yksi mielipide. Kateudesta me suomalaiset todella aidon onnen kaivamme!
Vai ei muka?

Jussi Melanen

“Tieteen demokratiasointi” perustuu äärimmäisen naiviin käsitykseen demokratiasta yhdistettynä melkoiseen annokseen älyllistä epärehellisyyttä. Trumpin koulukunnan luomaa totuuden jälkeistä aikaa kutsutaan epä- älyllisyyden ja yksinkertaistamisen ajaksi. Mikä suomeksi tarkoittaa, että monimutkaisia ja monisyisiä asioita yritetään selittää yksinkertaisilla metodeilla. Eli tieteellisestä tutkimuksesta esitetään yksinkertaistava näkemys, jolla yritetään edistää tai vähätellä jotakin asiaa.

Tällöin yksinkertaistaja käyttää sellaisia ilmauksia ja iskulauseita kuin “ osaaminen”, “luovuus”,“innovaatio”, “avoimuus” ja “ongelmanratkaisu”. Asian tieteellinen vähättelijä yrittää luoda ajanmukaisen , eteenpäin katsovan ja positiivisen ilmapiirin! Ollaan ikään kuin matkalla häikäisevään tulevaisuuteen! Vaikka todellisuudessa tutkimustulosta voidaan lukea erittäin monella tavalla! Ironista asiassa on se, että monia päämääriä esitetyistä asioista, ei voi suunnitella etukäteen. Todellisuudessa tieto ja tiede on seurausta pitkästä valmistelusta, hankalista ja päättymättömistä tutkimustöistä, epäonnistuneista yrityksistä, jatkuvasta tyytymättömyydestä, ja tutkijoiden oman älyn riittämättömyyden pelosta. Valtio voi esittää tiedepoliittisia visioita ja muotoilla analyysejä tärkeiksi ja merkittäviksi katsomistaan yhteiskunnallisista ongelmista ja esittää, miten tahtosi yhteiskunnan kehittyvän sellaisten ominaisuuksien kuin hyvinvointi, työllisyys ja taloudellinen kehitys. Mutta se ei ole auktoriteetti silloin kun asioista tehdään johtopäätöksiä.

Tiede useimmin edellyttää tiedeyhteisön. Suomessa näitä ovat korkeakoulut ja yliopistot. Mitään ei yksinkertaisesti voida pitää tieteenä ellei tiedeyhteisö ole koetellut ja arvioinut tutkimustuloksia. Yleisesti ottaen ihmiset eivät nyt vaan ole kovinkaan rationaalisia toimijoita. Se, mikä on hyödyllistä verkoston ( eturyhmän) jäsenille, ei välttämättä ole eduksi tieteelle. Tiedettä koskevia päätöksiä tekevien ihmisten tulisi olla erityisen epäluuloisia kaikenlaisia verkostoja koskevia ehdotuksia kuullessaan.

Merkittävää on yksittäisten ja pätevien tutkijoiden kova ja uupumaton työ. Suurin virhe tehdään silloin, kun annetaan ymmärtää, että kansalaiset voisivat osallistua tieteen tekemiseen laajassa mitassa. Tiedepolitiikan tulee perustua hyvin pitkän aikavälin suunnitelmiin, jotka koskevat sellaista tutkimusta, josta ei ehkä ole nopeasti mitään hyötyä. Kansantajuistaminen ja kansalaistiede ovat eri asioita, kuin eksakti tiede. Tieteessä tavoitellaan todellisuutta koskevaa tietoa ja optimaalista ymmärrystä. Tutkimukset ovat usein kalliita ja tulokset ovat tulkittavissa vasta myöhemmin ja , kuten lääketieteessä kaksoissokkotutkimuksissa.

Lobbarit yrittävät myydä tiedettä parhaan kykynsä mukaan poliitikoille. Onkin niin, että edustuksellisessa demokratioissa tieteentekijöiden tarvitsee vakuuttaa vain poliitikot, ei kaikkia kansalaisia, luodakseen itselleen suotuisat työskentelyedellytykset. Suomessa tiedepolitiikka valitettavasti nyt pätkii! Yliopistojen resursseja on vähennetty ja tulosvastuuta on yritetty kaupallistaa. Tämä on väärä tie!

Juhani Melanen

Suomen Kuvalehteä pidettiin pitkään ainoana, hieman laajemman lukijakunnan tavoittavana asiallisena aikakauslehtenä. Koska viikkolehdet jäävät juorujen metsästämisessä auttamattomasti iltapäivälehtien varjoon, jotkut niistä ovat alkaneet reivata linjaansa ja sisältöään entistä epäviihteellisempään suuntaan. Apu on ollut tässä jo jonkin aikaa tiennäyttäjänä, Seura on tullut perässä. Viihdelehdissä työskentelevät ovat taas aina vitsailleet, että Suomen Kuvalehden tilaus on kulkenut sukupolvelta toiselle ilman, että kukaan on koskaan lukenut lehteä.

Äskettäin politiikan toimittaja Matti Simula pohdiskeli Seurassa varsin mielenkiintoisella tavalla, miten poliittiseksi kummajaiseksi osoittautuneella Sinisellä tulevaisuudella ei näytäkään olevan tulevaisuutta. Peräti viiden ministerin ja 19 kansanedustajan puolue saattaa pudota seuraavissa eduskuntavaaleissa kokonaan parlamentin ulkopuolelle. Sen kannatus on ollut gallupeissa ainoastaan parin prosentin luokkaa. Moni puolueen kansanedustajista onkin luultavasti ottanut jo varasuunnitelman käyttöönsä.

Se tarkoittaa käytännössä loikkauksien virtaa muihin, lähinnä porvaripuolueisiin. Tosin entiseen emäpuolueeseen, perussuomalaisiin kaikilla sen entisillä, vetovoimaisimmilla nimilläkin näyttäisi olevan porttikielto. Siitä pitää Jussi Halla-aho portsarina taatusti huolen. Simulan täysin spekulatiivinen teksti perustuu useamman hänen haastattelemansa politiikan asiantuntijan arvioon. He ovat halunneet kuitenkin esiintyä nimettömänä, mikä on tässä yhteydessä täysin ymmärrettävää.

Avainasemassa on tietysti pääjehu Timo Soini, joka voisi vetää Uudeltamaalta imussaan ainakin yhden ehdokkaan mukaansa. Simula kuitenkin veikkaa, että mies löytää seuraavan hillotolppansa viran tai pestin muodossa jostain kansainvälisestä organisaatiosta. Pääkaupunkiseudun muista nimistä hän arvelee Jussi Niinistön uudeksi kodiksi kokoomusta. Simon Elo valinnee kokoomuksen ja entisen puolueensa, kristillisten väliltä. Sampo Terholla olisi kokoomuksen ohella ottajia mahdollisesti myös keskustassa.

Todennäköisimpinä keskustan listoille siirtyjinä Simula pitää Pirkko Mattilaa ja Kimmo Kivelää. Sen sijaan demareihin ovet eivät tunnu olevan kovinkaan monelle avoinna. Esimerkiksi Jari Lindströmiä ei mielletä kokoomuslaiseksi, eikä keskustalaiseksi, eikä aktiivimallin raivokas puolustaja kiinnosta varmasti myöskään vasemmistopuolueita. Ainoana nimekkäämpänä sinisenä demarien leirissä Simula voisi nähdä Tiina Elovaaran. Voisiko joku sinisistä loikata vihreisiin? Se olisi jo kovan mittapuun uutinen.

Apu-lehteen kirjoittava Kari Väänänen käsittelee tuoreessa kolumnissaan epäsuorasti Rovaniemen teatterissa syntynyttä kohua, jonka seurauksena hän päätti hakea eroa teatterinjohtajan tehtävistään. Hänen aiheenaan ovat työpaikoilla piilovaikuttavat narsistit, jotka ovat manipuloinnin mestareita. Väänäsen mukaan heitä on ensin vaikea havaita työyhteisössä, koska he ovat miellyttäviä, itseään vaivihkaa tykö tekeviä, mutta lopulta vähätunteisia ja kylmäsilmäisiä ihmisiä. He rakastavat valtaa ylitse kaiken ja haluavat asioiden menevän mielensä mukaan.

”Jos joku vastustaa heitä, he aloittavat ajojahdin ja käyvät vastustajansa kimppuun lakeijoiden voimin, jotka raatelevat uhrin joukolla. Itse he pysyttelevät taka-alalla jättämättä mitään hajujälkiä, jotka voisivat kääntää epäilykset heihin. Kiinni jäädessään naisnarsistit turvautuvat itkuun. Miehet yrittävät ensin päästä pinteestä huumorilla, ja jos se ei tehoa, he alkavat käyttäytyä uhkaavasti, jopa fyysisellä tasolla”, Väänänen kirjoittaa ja antaa varmasti työpaikoille laajemmaltikin ajattelemisen aihetta.

Myös kirjallisuuden tutkija ja itsekin kirjailija, Panu Rajala ampuu kotisivuillaan kovilla, kun seksuaalisesta häirinnästä vihjanneen Suomen Kuvalehden päätoimittaja ilmoitti, että lehti ei julkaise hänen lähettämäänsä vastinetta sen sisältämien virheiden ja epätarkkuuksien vuoksi. Rajala toteaa, että hänet on tuomittu syylliseksi, puolustuksen puheenvuoroa lainkaan kuuntelematta. Niinpä hän on päättänyt rangaista lehteä muulla tavoin: ”Suomen Kuvalehti on tullut kotiini niin kauan kuin muistan. Isäni sitä jo tilasi. Hän minunkin kestotilauksestani vastasi eläessään. Faija kuule siellä taivaassa, kai se nyt täytyy lopettaa. Vahinko ei toisaalta ole kovinkaan suuri. Yhä nopeammin lehti tulee nykyisin selatuksi.”

Ilkka Isosaari

Lahden kaupunginvaltuusto näytti maanantaina varsin selvin äänin vihreää valoa pormestarimallille. Pormestarimallin hyviä puolia on tuotu esille julkisuudessa ansiokkaasti. Silti vasta muutamia vuosia sitten otetun päätoimisen ja puolipäivästen puheenjohtajien toimintamallia ei ole analysoitu millään tavalla. Mitkä ovat olleet todelliset tulokset? Palaveripäivien pituus ei ole oikea mittari, vaan Lahden asukasluvun, työllisyyden tai verotulojen kehitys ovat oikea mittareita. Kustannuksistakin on keskusteltu. Sen sijaan vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että nykyinen kaupunginjohtaja siirtyy eläkkeelle erittäin hankalassa tilanteessa. Suomessa on menossa historiallisen suuri hallinnon uudistaminen eli maakunta – ja sosiaali – ja terveysuudistus. Suomeen syntyy kokonaan uusi hallinnon taso eli maakunta, jos eduskunta hyväksyy kesällä hallituksen esityksen. Hyvinvointiyhtymään on jo liiankin kovalla kiireellä ja voimalla siirretty sosiaali – ja terveystoimiala. Sekin prosessi on edelleen kesken. Johtamisessa on ongelmia eri tasoilla kaikissa organisaatioissa. Lahti olisi tarvinnut suurten muutoksien keskellä erittäin osaavaa ja hallintojen eri rajapintoja tuntevaa virkamiesjohtajaa. Nyt ajaudumme kriittisessä vaiheessa eräänlaiseen välitilaan. Oli malli mikä tahansa, viime kädessä henkilökohtaiset ominaisuudet ja kyky johtaa ihmisiä ratkaisee kaiken.

Omassa puheenvuorossani korostin johtajan henkilökohtaisia ominaisuuksia, koulutustaustan merkitystä ja johtamiskokemusta. Kukaan avustaja tai päteväkin virkamies ei korvaa sitä tosiasiaa, että pormestarin tulee olla sellainen Lahden keulakuva, jolla on valtakunnallisesti ja kansainvälisestikin toimiva yhteistyöverkosto valmiina sekä tarvittava osaaminen ohjata virkamiesvalmistelua. Voi kysyä olisiko pormestarimallilla päästy Lahdessa parempiin tuloksiin esimerkiksi matkailulle elintärkeissä hotelli – tai vapaa-ajan hankkeissa?

Keskiviikkona otin Radio Voiman haastattelussa esille Lahden pysähtyneisyyden urheilun – ja liikuntapaikkojen sekä matkailun rakentamisessa. Avainkysymys on haluaako Lahti olla mukana muun Suomen ja maailman kehityksessä ja haastaa todella Suomen kärkipaikkoja eri lajeissa ja matkailukohteena? Nykymenolla voin sanoa suoraan, että Lahti putoaa pysyvästi B – sarjaan. Enkä ole mielipiteeni kanssa yksin, vaan Lahden tilanne puhuttaa jo urheilupiireissä laajemmin. Mastokaupunki jää historiaan entisenä hiihto – ja palloilulajien suurkaupunkina, mutta jäljelle jäävät vain muistot. Tarvitaan kansainvälisen tason olosuhteita, intohimoa ja valmennusosaamista. Kaksi jälkimmäistä on varmasti olemassa, mutta olosuhteissa kunnianhimon taso on kauniisti sanottuna vaatimaton. Samalla puhutaan yksityisen rahan merkityksestä ja saatavuudesta, mutta todellisuudessa Lahden kaupungin valmistelevat malli eivät tarjoa yksityiselle liiketoiminnalle mitään syytä investoida esimerkiksi Kisapuiston hankkeeseen. Siksi on ajateltava laajemmin ja keskusteltava eri vaihtoehdoista ei vain puuhastelijoiden, vaan alan parhaiden osaajien kanssa. Ja myös asenteen on kaupungintalolla muututtava. Jatkuvan ongelmista ja esteistä puhumisen sijaan on opittava puhumaan mahdollisuuksista ja ongelmien ratkaisemisesta.

Ville Skinnari