Siunausta syksyysi!

Kun ajelimme viikonloppuna Jyväskylään, niin tienvieret hehkuivat keltaisen eri sävyjä. Tänä syksynä on saatu ihastella Luojan taidenäyttelyä, kun puut tai pensaat ovat värittyneet keltaisiksi tai oranssista tummanpunaisiksi. Lopulta näyttely on nyt päättymässä, kun ihan kohta tuuli ja sade vie loputkin lehdet puista.

Raamattu ei puhu paljoa syksystä. Se ei ole yhtä näyttävä vuodenaika Lähi-idässä kuin Pohjolassa. Täällä syksy on ollut elintärkeää aikaa: on pitänyt varastoida satoa ja saalista riittävästi, jotta on selvitty pitkästä talvesta.

Syksy on väreiltään hyvin kaunis vuodenaika, josta on hyvä olla kiitollinen. Samalla se on monelle vaikea vuodenaika, etenkin loppusyksy. Auringonvalo vähenee ja harmaus lisääntyy. Siksi syksy kutsuu meitä paitsi nauttimaan väreistä niin pitämään huolta itsestämme ja toisistamme! On aika varautua pimeneviin iltoihin ja sopia yhdessä, mitä tehdään, mihin mennään, on aika käydä kylässä. Syksyn eri värit muistuttavat meitä myös siitä, että me erilaiset ihmiset kuulumme yhteen niinkuin väripaletille eri värit. Onko sinulla joku ystävä, johon voisit ottaa yhteyttä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia? Muistamiset ja kohtaamiset voivat tuoda paljon siunausta elämäämme.

Toisessa korinttilaiskirjeessä sanotaan: ”Hän joka antaa kylväjälle siemenen ja suo ravinnoksi leivän, antaa teillekin siemenen ja moninkertaistaa sen, ja hän sallii teidän hyvyytenne sadon karttua. Te saatte kaikkinaista rikkautta ja voitte osoittaa runsaasti anteliaisuutta. Näin meidän työmme synnyttää kiitollisuutta Jumalaa kohtaan (2 Kor 9:10-11).

Meitä kutsutaan edesauttamaan niin hyvää satoa kuin tekemään hyviä tekoja. Ja olemaan kiitollisia! Siunausta syksyysi!


Pastori
Kati Saukkonen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Mika Kari

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen: Orvokkitien päähän parkkipaikka ulkoilijoille
Rehtori Esko Taipale: Launeen monitoimitalo Lähteessä oppimisympäristöt ovat täysin erilaiset kuin parakeissa
Media-ohjaaja Marita Nuto: Haluamme kehittää Liipolassa maahanmuuttajien kirjastopalveluja
Evakkolapsi Eila Jokinen: Kaikki evakkolapset muistavat Lottien maittavan kauravellin
Toimitusjohtaja Pekka Mäki-Reinikka: Kaurabuumi alkoi jo vuonna 2010 ja se jatkuu yhä
Apoli-tunnustus Svenska Gården i Lahtis -hankeelle
Lahden kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Antti Holopainen: Arkistotutkimuksen avulla selvitetään Hennalan vankileirin uhrien lukumäärä
Kaakkois-Turkin nähtävyydet – Kemer Turkin Riviera
Suunnitteluinsinööri Carita Uronen: Tuhkimontieltä ei tule ajoyhteyttä Helsingintielle
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Seurakuntaneuvosto haluaa, että tilaratkaisut on tehtävä välittömästi
Kaavoitusarkkitehti Markus Lehmuskoski: Liian korkeat kerrostalot eivät sovi Liipolaan
Valtuustotukea käytettiin Lahdessa värikkäästi – Vihreät hankkivat kalliin älytelevision ja Kokoomus maksoi vuokrakulujaan valtuustotuella
Filosofian maisteri Elina Salomaa: Some mullisti mediatapahtuman katselukokemuksen, muttei television valta-asemaa
Kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset sekä Ratia suhtautuvat kriittisesti valtuustotukeen
Tutkija Marjo-Riitta Liukkonen: Hennalaan pitäisi perustaa sisällissotamuseo
Keskusta, Vihreät ja Vasemmistoliitto kannattavat kohtuullista valtuustotukea
Kirjailija ja metsätalousinsinööri Juha Inovaara: Halusin tallentaa metsäteollisuuden murrosajat jälkipolville
Lahtelaiset demarit ja kokoomuslaiset ovat myötämielisiä valtuustotuelle
Kirjailija Raija Oranen: Lukijan täytyy saada pala ikuisuutta
Elä terveesti, mutta mistä löytyy apu sairaalle?
ARKISTO