”Läheinen” on kaunista ja oman kulmakunnan uutiset ja tapahtumat ovat tärkeitä meille kaikille lähiöasukkaille. Etelä-Lahden pikkujättiläinen Omalähiö on taistellut sitkeästi suurten medioiden kanssa näkyvyydestä ja ilmoitusmarkkinoista ja säilynyt hengissä yli 40 vuotta, mikä on uskomaton saavutus ja ansaitsee hatunnoston. Mediamarkkinoilla käydään kovaa peliä juuri nyt nimenomaan paikallislehdistä, koska suuret yleislehdet ovat menettämässä asiakkaitaan netin ja somen voimakkaan leviämisen myötä.
Mediayhtiö Sanoma osti Alma Median kustannuksen. Se sai haltuunsa 13 pienempää lehteä Pirkanmaalla sekä Länsi- ja Keski- Suomessa. Tämä Sanoman strateginen osto vahvisti edelleen sitä, että ihmiset ovat oikeasti kiinnostuneita alueensa tapahtumista ja kehittämisestä. Meille etelälahtelaisille omat asiamme ovat tärkeitä! Näitä ovat toimivat koulumme, lastentarhamme, kirjastomme, kirkkomme ja aivan erityisesti alueemme liikkeet ja palvelut. Tässä erittäin kovassa markkinaraossa Omalähiö on taistellut olemassaolostaan verissä päin ja sitkeästi kuin Suomi talvisodassa. Lehti on kyennyt tuomaan lisäarvoa alueellemme, koska se huomio niitä pieniä asioita, jotka eivät keskisuomalaista Etelä-Suomen Sanomia kiinnosta, mutta alueen ihmisiä sitä enemmän. Näitä ovat lähinnä alueen muuttuva infrastruktuuri, liikkeiden toimivuuden seuraaminen ja alueiden omakotiyhdistysten toiminnasta tiedottaminen.
Olen pitkään ihmetellyt sitä, mikseivät Etelä-Lahden suuret marketit mainosta Omalähiössä niin sanotulla tarkoin kohdistetulla mainonnalla. Hollannissa, jossa ilmaisjakelulehdet syntyivät, tämä on huomattu ja alueiden liikkeissä asioiminen on lisääntynyt ja kassatulot tietysti sen myötä. Esimerkkeinä voisin mainita: eläkeläisten erikoislounas tiistaisin, alueen partureiden erikoistarjoukset keskiviikkoisin, lasten vaatteiden erikoistarjoukset torstaisin, naisten kosmetiikan konsultointi ja tuote- esittely perjantaisin ja vaikkapa koko perheen kevätkauden tarjoukset lauantaina. Uskovatko isot liikkeet vieläkin pelkästään siihen, että lehden suuri levikki on ratkaisevaa mainonnassa? Valitettavasti näin ei enää ole. Mainontaa tulee netistä ja älylaitteista evästeinä pursuamalla niin paljon ettei se enää erotu! Tarkasti suunnatulla kohdemainonnalla oikeassa mediavälineessä on enemmän merkitystä kuin yleensä tiedetään. Erityisen tehokasta tämä mainonta on liikkeiden kampanjoissa ja uusien tuotteiden lanseeraamisessa. Ja juuri tässä olisi se ikioman Omalähiömme voima ja markkinarako! Tämän tuntuisi kiinnostavan itse yrityksiäkin.
Mutta ilman sisältöä ei mikään lehti elä. Myös ilmaisjakelulehdessä tarvitsee olla haastavia juttuja ja aitoa kyseenalaistamista. Sitä tässäkin nyt yritetään. Asiallinen provosointi saa veren hyrräämään meissä toimittajissakin aina silloin tällöin. Entisen, loistavan Omalähiön päätoimittaja Seppo Salomaan ohjetta olen koettanut noudattaa uudenkin Salomaan eli Petrin kanssa.
”Kirjoittaa saat rohkeasti ja räväkästikin, mutta faktoista ja lähteistä tarvitsen minä tiedot. Ja pidä perkele huoli, ettemme joudu lakitupaan sanomistasi! Tämä oli nyt tässä Jussi!
Juhani Melanen