Oho, sain viestin, että kirjoita maalivahdeista. Nöyränä palvelijana kävin tuumasta toimeen.
Arvostan molareita. Ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Maalivahdeista riittää tarinoita. ”Muista puristaa, kun käsissä jotain tuntuu”. Tai kuten ex-valmentaja sanoi pelipalaverissa: ”Tänään lauotaan kaukaa, niilläkin on huono veska!”
Tästä puuttuu monta kyvykästä veskaria, esim. Retu ja Moppe. Heistä saisi kirjan. Värityskirjan. Kuten huippumolke Pertti Wole Tammistosta, aatelistoa pallon vangitsijana ja ihmisenä.
LTP:stä muistan Timo Airaksen, Seppo Pekkarisen, Tuomo Mäkiahon ja erityisen lahjakkaan Jukka Jalon. Toki myös Kari Hyytiän, joka korvasi puuttuvan sentin armottomalla asenteella. Hyytiän oli helppo pelata, koska edessä oli krouveineen äärettömän kova puolustus.
Raimo Rinkisen erikoisuus oli, että vaihtoi lupaavan mäkihyppääjän uransa maalin suulle. Liimanäppi, SM-hopeaa.
Heikki Luostarisesta tuli professori ja torjunnat jäivät. Heikki Levaniemi oli loistava molari, mutta osasi kentälläkin. Kuten Velodromin kentällä.
Antero Haili on vanhemmiten kunnostautunut myös kenttäpelaajana puhumattakaan Kilpuri Kilpisestä, jolle ei mikään tehtävä ole vieras. On torjunut monta palloa, kerrotaan.
Janne Sillgrenin (yllä) peluriksi kasvamisessa auttoi, kun sai Reippaan junnuissa torjua itse Jari Litmasen vetoja.
Ristoja on monta. Parkkonen kuntoihme, Saloranta loistaa edelleen ikämiehissä ja E.Penttilä telkkarissa.
Markku Hoikkanen oli lähellä huippua. Korttelissa Kalle Loveson ja Kari Kajala olivat este monelle hyökkääjälle.
Lopuksi tarina. Armeijassa oli hiljaisuus. Uni ei meinannut tulla. Kuului kysymys. Ookko ikinä ollu naisen kanssa sillai? Hiljaisuus jatkui. Pian kuului maalivahdin vastaus: ”Oon mä kerran – Dubrovnikissa.”
Naurun remahdus pisti alikessun toimimaan. Hauskoja tyyppejä nämä veskarit! Nyt jännitän, kuka on FC Lahden maalissa sarja-avauksessa lauantaina. Siitä ensi viikolla.
Raine Järvinen