Urheilun ja medikalisaation ikuinen ristiriita

Urheilu ja politiikka ovat kuin paita ja perse. Urheilu on ollut aina loistava keppihevonen silloin, kun tarvitaan poliittista hyväksymistä joillekin itsevaltaisille pyrkimyksille. Entinen Itä-Saksa ja nykyiset Venäjä ja Kiina ovat malliesimerkkejä siitä, että raha ratkaisee ja korruptio kannattaa silloin, kun keskustelu ihmisoikeuksista ja sananvapaudesta halutaan tukahduttaa.

Venäjän jalkapallon MM- kisat 2018 ja Sotshin talviolympialaiset 2014 olivat kansainvälisen urheilumoraalin rappio ja tsaari Putinin riemujuhla. Sotshin kisat maksoivat 37 miljardia euroa eli melkein Suomen valtion budjetin verran ja jalkapallon MM- kisat arviolta 11 miljardia. Kenenkään demokraattisen maan on vaikea enää saada kisoja järjestettävikseen, koska kansalaisille on vaikea vakuuttaa, että ne suunnattomien ja kisojen jälkeen tyhjilleen jäävien infrastruktuuriin satsaamisen jälkeen, olisivat taloudellisesti mitenkään perusteltavissa. Vain diktatuureissa tämä onnistuu, koska arvostelijoilta putooaa pää!

FIFA eli Kansainvälinen jalkapallo liitto oli kauan todellinen korruption paratiisi. Brasilialainen Jaoe Havelange ja sveitsiläinen Sepp Blatter kehittivät korruption taiteeksi ja loivat sen johtokunnan jäsenille sellaiset edut, joista valtionpäämiehet eivät voi edes haaveilla. Uskomattomin esimerkki päättömästä tuhlailusta oli se, kun erään johtokunnan jäsenen koirat asuivat New Yorkissa sviitissä pari viikkoa 700 000 dollarilla!

Olympiakisoja on aina poliitttisesti boikotoitu. Näin on tapahtunut monesti eri syistä, mutta silti muistetaan Montreal 1976, Moskova 1980 ja Los Angeles 1984. Syinä ovat olleet milloin rotusorto, milloin itä- länsi akselin erilaiset näkemykset ja ihmisoikeuskysymykset.

Nyt moraali tuntuu unohtuneen ja kisoja ei enää boikotoida, vaikka siihen olisi paljon enemmän syytä kuin aikaisemmin. Kiina teloittaa ihmisiä poliittisesti eniten maailmassa. Arviot liikkuvat tuhansissa vuosittain. Sen vankiloissa kidutetaan ja miljoona uiguuria on siirretty keskitysleireihin. Poliittisia vankeja nöyryytetään ja heidän sisäelimiään myydään. Silti KOK myönsi Kiinalle talviolympialaiset vuonna 2022. Miksi? Onko urheilun eettinen ulottuvuus hävinnyt KOK:n jäseniltä vai eivätkö he ole muka tietoisia tästä? Suomi valmentaa kiinalaisia Kuopiossa? Aikooko Suomi tehdä mitään? Ei aio! Mehän käymme meille voitollista kauppaa Kiinan kanssa.

Doping on täysin karannut kansainvälisten urheiluorganisaatioiden hyppysistä. Olympialaisissa tämä on alkanut jo Salt Lake Cityssä vuonna 2002, jossa näytteet hävitettiin. Tämän myönsi laboratooriopomo Bon Caltin vuosia myöhemmin. Venäjällä vuonna 2015 paljastunut valtiodoping ei hetkauttanut enää ketään ja piiri pieni pyörii. Tätä taustaa vasten tuntuu irvokkaalta, että yksityinen dopingista kiinni jäänyt urheilija naulataan julkisuudessa ristille vuosikymmeniksi! Miten paljon doping- näytteitä kerätään Pohjois-Amerikan ammattiliigoissa? Kuinka moni jää kiinni? Tyhmät!

Juhani Melanen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kaarikadun päiväkodin rakentaminen alkaa muutaman kuukauden päästä
Launeen keskusteluillassa summattiin alueen hyvät ja huonot puolet
Kirjastopalvelujohtaja Salla Palmi-Felin: Launeen kirjastolle etsitään korvaavia tiloja Hennalasta
vt. kaupunginjohtaja Mika Mäkinen: Lahden tunnettuutta pitää vahvistaa ja mielikuvaa rakentaa yhä vetovoimaisemmaksi
Nikkilän kartanosta Lahden kaupunginosaksi -kirja julkaistaan marraskuun lopussa
Liipolan ”likka” Jonna Hakala Hawaiji Ironman -kilpailun ikäluokkansa paras
Launeelainen Juha-Pekka Forsman: Postilaatikkoihin kohdistuva ilkivalta on loputtava!
Niin maailma muuttuu Eskoseni! – Reunasen Nummisuutarit haastaa katsojat uudella tulkinnallaan
Muusikko Lipa Liukkonen: Nyt haetaan uutta vauhtia soolouralle
Sivistyslautakunta mukaan järjestyssäännöillä voi puuttua kännyköiden käyttöön
Miksi Kisapuiston suunnitelmissa on veronmaksajille halvin ja ainoa UEFA 3 -tason suunnitelma jätetty huomioimatta?
FC Lahden Mika Halttunen: Kisapuisto on äärimmäisen tärkeä koko jalkapalloperheelle
Lahden uudeksi kaupunginjohtajaksi valittiin Niko Kyynäräinen
Toimitusjohtaja Heikki Kaunisto: Valokuitu on kaikista luotettavin ja tehokkain tapa siirtää tietoa
Kirjastovirkailija Päivi Partanen: Jokaisella on erilainen lukukokemus samasta kirjasta
Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka Nikkilä on julkisen liikenteen osalta paitsiossa Lahdessa
Reijo Mäki-Korvela: Kisapuiston stadionhankkeessa johtajuuden puute
ARKISTO