Härmän pojat yrittävät sinnitellä huippu-urheilussa maailman joukoissa hinnalla millä hyvänsä. Maanantain MOT:ssa arvosteltiin tätä toimintaa lähinnä kustannustehottomaksi, huonosti suunnitelluksi ja erittäin amatöörimäisesti johdetuksi puuhasteluksi, jota pyörittävät samat ”vekkulit” vuodesta toiseen.

Valtio syytää vuosittain 40 miljoona euroa tälle organisaatiolle, mutta tulostavoitteet ovat jääneet todellisuudessa onnettoman heikoiksi jääkiekkoa lukuun ottamatta. Suuri raha puhuu ja korruptio lisääntyy kaikissa urheilulajeissa ja kritiikille ja toisinajattelijiolle ei ole tässä ole tilaa.

Urheilujärjestöt ja median intressit tukevat toisiaan. Lajijärjestöt ja Suomen olympiakomitea pyrkii turvaamaan huippu-urheilun menestyksen ja media ylläpitää tätä uskoa ja kiinnostusta sairaalloisesti. Esimerkkejä löytyy runsaasti! Professori Kaarlo Hartiala hyllytettiin, koska hän kirjoitti oman tilityksensä ns. reilun pelin urheilusta ja sen johtajuudesta on karua luettavaa, jota suosittelen kaikille. ( Urheilun kahdet kasvot; Karprint 1997).

Huippu-urheilusta on sitä suojaavan konsensuksen ansiosta kehittynyt maailmanliike, joka laajalla yleisönsuosiollaan ja arvokisojen mahtavuudella torjuu kaiken kriittisen tarkastelun. Tällöin arvokas kritiikkikin menettää merkityksensä ja hampaansa, sillä Suomen urheilusta on tullut meille suokuokan perillisille pyhä lehmä, jota palvotaan uskomattomalla viattomuudella ja kaikki rikollinen toiminta vaiennetaan ja pyritään unohtamaan mahdollisimman nopeasti, jotta sama mylly voi pyöriä ja pyöriä.

Jääkiekko on meillä Suomessa täysin käsittämättömästi yliarvostettu laji ja yleisöviihde. Säännöllisesti Yleisradiomme kertoo , kuinka poikamme ”Rapakon takana” ovat antaneet niin monta ja niin monta syöttöpistettä, mutta ei kerro maailman suosituimmasta ja katsotuimmasta lajista jalkapallosta juurikaan mitään. Jalkapallo-fanin on Suomessa pakko katsella lajiaan rahakanavilta.

Päättymättömään kilpailuun sisältyy aina rappeutumisen siemen. Lahti elää nyt kiihkeää aikaa ja Lahden MM- kisat ovat joillekin elämää suurempi asia. Todellisuudessa nämä marginaalilajit eivät kiinnosta eurooppalaista ihmistä juurikaan, sillä siellä jokaiseen jalkapallomatsiin tulee enemmän katsojia kuin Lahden kisojen avajaisiin. Ylihinnoitteluilla lipuilla yritetään luoda kisailmettä, joka on utopistinen ja naurettava. Media yrittää luoda jonkinlaista ”omiin samaistumista” ja jossain mielessä saattaa siinä onnistuakin, mutta mitäs sitten, jos haukataan ”paskaa” ja omat poikamme ja tyttömme jäävätkin vain pistesijoille. Silloin alkaa ennennäkemätön itseruoskinta ja itsesäälissä rypeminen. Päitä vaaditaan vadille, mutta hetken päästä kaikki unohtuu kuitenkin.

Veikkaukseni on, että Suomi saavuttaa kaksi pistesijaa ja mäkihypyssä yksi hyppääjää pääsee loppukilpailuun. Olen muutenkin ihmetellyt sitä uskomatonta höyryämistä näiden MM maastohiihtojen ympärillä. Eihän kukaan täysin järkevä katsele ladun varrelta 50 kilometrin hiihtoa, sillä suoraan televisiosta näkee saman paremmin.

Oppilaissani ei 30 vuodessa juuri kukaan hiihtänyt eikä hypännyt mäkeä, koska se vaikutti tyhmältä. Fiksuimmat pelasivat jalkapalloa ja jääkiekkoa, koska siitä saattoi saada jopa ammatin. Silti oppilaistani vain Lydman ylsi maajoukkueeseen ja teki ” hilloa”, mutta hän oli muutenkin helvetin fiksu!

Juhani Melanen

Tämän viikon pyhäpäivänä vietetään laskiaissunnuntaita. Toiselle laskiaisesta tulee mieleen rasvainen hernekeitto, kun taas toinen pyörittelee mielessään jo pullaa kermavaahtotäytteellä. Jos omakohtainen mäenlasku vielä mietityttää, niin tänä vuonna siihen löytyy ainutkertainen ratkaisu. Oman kaupungin MM-kisat tarjoavat mahdollisuuden seurata, miten huippu-urheilijat mäenlaskun hoitavat. Hyppyristä tullaan kovaa ja korkealta!

Luterilaisille paastoperinne ei ole kovin vahva, vaikka paastonaika kirkkovuoteen olennaisesti kuuluukin. Joka vuosi pyörittelen mielessäni mihin paasto minua tänä vuonna kutsuu. Onko aika keventää ruokavaliota ja tehdä lisää reikiä vyöhön? Vai onko pinnan alla jotakin tärkeämpää, mikä on kuluneen vuoden aikana päässyt unohtumaan?

Pelkkä ryhtiliike, siis lupaus tehdä kaikki tehokkaammin ja paremmin, ei mielestäni palvele minun paastoani. Epäilen myös hahmotelmiani siitä, että sisäinen orjapiiskurini vaatisi minua syömään 40 päivää terveellisemmin ja remmillä motivoisi minua liikkumaan enemmän. Tällaiset pohdinnat kuulostavat aivan nurkkaan heitetyiltä uudenvuodenlupauksilta, enkä halua paastota epäonnistumisen pelossa, saati sitten syyllisyyden vallassa. Viimeiseksi, eikä varmaankaan huonoimmaksi vaihtoehdoksi jää kuoren alle kurkistaminen.

Haikeus ja kaiho ovat sanoja, joita nykyään käytetään hyvin harvoin. Niitä on hankala määritellä. Emme aina pysty osoittamaan sormella mitä on kaiho tai haikeus. Voisiko näihin sanoihin liittyvät mielikuvat auttaa, samalla kun etsit oman paastosi sisältöä. Molemmat, sekä kaiho, että haikeus muistuttavat jostakin sellaisesta, joka on ollut merkityksellistä mutta joka on jäänyt jostakin syystä taakse. Jättäen kuitenkin kauniit muistot. Kyse voi olla myös jostakin hyvästä asiasta, jonka arasti toivoisi toteutuvan.

Tuleeko mieleesi haikeus jostakin pyhästä kokemuksesta tai pohditko haikeudella vuosia, jolloin olit aktiivisesti seurakunnan toiminnassa? Onko olemassa rauhan ja levon paikka, jonka vain kaihoinen mieli tavoittaa? Laskiaisriehan jälkeen tuhkakeskiviikkona voit lähteä löytöretkelle. Lähde tutkimaan niitä asioita, joita kaihon ja haikeuden tunteet sinulle osoittavat. Vietä tämä paasto näiden asioiden keskellä. Paaston jälkeen arvosta löytöjäsi. Saattaahan olla, että samasta aihepiiristä löytyy vielä lisää ammennettavaa. Ehkä tämän vuoden paasto voi antaa sinulle kauniin kokemuksen, jota sitten tulevissa paastoissa voit kaiholla muistella. Muista silloin hymyillä leveästi.

Siunattua paastonaikaa,
Ville Hakulinen

Lahtelaiset perheet ja lastensuojelun ammattilaiset ovat olleet minuun yhteydessä pienten lasten hyvinvointiin liittyen. Heidän huolensa on koskenut erityisesti Pikkulastenkotia, joka on vastannut 0-6-vuotiaiden lasten kiireellisestä lastensuojelutarpeesta Lahdessa. Nyt on suunnitteilla uudistus, jonka myötä Pikkulastenkodin vastaanottotyö korvaantuisi lyhytaikaisilla perhehoitajilla ja kriisiperheillä. Pikkulastenkodissa on saamieni tietojen mukaan ollut noin 7-8 lasta kuukaudessa ja, että lyhytaikaisia perhehoitajia ja kriisiperheitä on tällä hetkellä vähän.

Viime vuonna uudistetussa perhehoitolaissa perhekodissa hoidettavien lasten enimmäismäärä nostettiin neljästä kuuteen. Hallitus halusi korvata kalliimman hoidon omais- ja perhehoidolla, jotta voitaisiin saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä. Arvioita muutoksen vaikutuksesta hoidettaviin, eli lapsiin ei mainittu. Lainsäädännön tulee mielestäni aina lähteä lasten edusta. Tein perhehoitolaista kirjallisen kysymyksen, jossa pyydän hallitusta kertomaan, miten lakimuutos on vaikuttanut lasten hyvinvointiin.

Lapsen ja nuoren sijoittaminen perhehoitoon on lastensuojelun erityisosaamista vaativa prosessi. Moniongelmaisuus näkyy lastensuojelussa koko ajan kasvavana teemana. Lyhytaikaisilla perhehoitajilla ja kriisiperheillä ei ole koulutuksen ja työkokemuksen tuomaa ammattitaitoa kohdata tai toimia arjessa haastavien ja oireilevien lasten kanssa. Alan ammattilaiset ovat huolissaan, että painopisteen voimakas siirtäminen omais- ja perhehoitoon heikentää lasten mahdollisuuksia saada tilanteessa tarvittavaa ammatillisen osaamisen kautta syntyvää tukea.

Olennaista on, että hoidettavien määrä on aina suhteutettu niin perhehoitajien lukumäärään kuin hoidettavien tarvitsemaan hoitoon ja kasvatukseen sekä toiminnan luonteeseen. Poliittisten päättäjien on seurattava tilannetta tarkasti ja muutoksissa sekä uudistuksissa tulee aina tehdä lapsivaikutusarviointi, jonka pohjalta lasten edun mukaisia päätöksiä voidaan tehdä.

Ville Skinnari,
kansanedustaja (sd.)

Lueskelin viime syksynä facebookissa ja mediassa levinnyttä En olisi tässä” -kampanjaa, jonka ideana oli osoittaa aitoa rakkautta valtioita kohtaan kertomalla tuesta, jota valtio ja yhteiskunta on tarjonnut meille suomalaisille näin 100-vuotisjuhlien kunniaksi.

Valtio nähdään helposti kaiken huolenpidon ja hyvinvoinnin ehtymättömänä lähteenä, jota on kieli ruskeana pakko kehua ja ylistää. Kuitenkin valtion yhteiskuntarauha ja rahoitus on sidottu ainaiseen talouskasvuun, joka osaltaan kuluttaa ja kuumentaa ilmakehää, hävittää eliölajeja, pilaa ympäristöämme. Kuluta, kuluta tai muuten et ole mitään.

Suomen ja muiden pohjoismaisten ns. hyvinvointivaltioiden vauraus perustuu siihen, että kaikki työkykyiset elävät tehokkaiden palkkamarkkinoiden ehdoilla. Järjestelmän ehtona selvä kaksinjako, jossa työkykyiset vapautetaan (tai pakotetaan) irti niistä, jotka ovat vähemmän työkykyisiä ja tarvitsevat paljon apua. Kaiken ideana on kontrolli, jota valvoo poliisi, armeija, koululaitos ja erilaiset virastot. Erityisen kontrollin pauloissa ovat työttömät, sairaat, vangit ja huostaan otetut.

Me maksamme veroja täällä varsin paljon ja terveydenhoitomme on erittäin hyvin järjestetty. Todellisia hyvinvointiyhteiskuntamme sankareita ovat sotaveteraanit, jotka meille tämän maan lunastivat ja pelastivat demokratian. Yhteisvastuu syntyy koettelemuksista ja solidaarisuudesta. Ja tämä on juuri se hyvinvointivaltio- Suomen suuri tarina, joka tahtoo unohtua. Moraalinen vastuu toisistamme ja usko siihen, että me suomalaiset kykenemme huolehtimaan myös heikommin toimeentulevista kanssaveljistämme.

Liian suuri nationalismi on aina huolestuttavaa, sillä se tuijottaa liiaksi omaan napaansa ja muuttuu helposti rasistiseksi ja leimaavaksi. Tämä kansa on vahva keitos erilaisista ihmisistä, jotka sadan vuoden aikana on lunastanut paikkansa kansakuntien joukossa lakkoilemalla, marssimalla, äänestämällä , kapinoimalla, sotimalla ja lakeja säätämällä. Samalla on uskallettu puolustaa demokratiaa sellaisina aikoina, jolloin sitä uhkasivat niin lapuanliike kuin kommunismikin. Talvisodassa myös vasemmisto onnistuttiin sitomaan kansallisvaltioon, jossa oikeisto sosiaalidemokraatit Tannerin johdolla pelastivat demokratian Suomeen. Ilman järjestäytynyttä työväenliikettä monet tärkeät uudistukset yhteiskunnasamme olisivat jääneet  tekemättä.

Tilanne tänään on totaalisesti toinen kuin sata vuotta sitten. Digitalisaatio ja robotit vievät nyt työpaikat ja jäljelle jäävät prekariaattien töitä ja siivousta. Työväen puolueet ovat jähmettyneet koloihinsa eivätkä ymmärrä joustavien työmarkkinoiden ideaa. Työt vain karkaavat halvan työkustannusten maihin. Päivän nimi on populismi! Euroopan populistiset puolueet yrittävät nousta valtaan. Tämä on yritettävä estää demokraattisilla keinoilla ja valistettava myös suomalaisia siihen, että vaikeisiin kysymyksiin ei ole yksinkertaisia ratkaisuja tai vastauksia.

Juhani Melanen

Ensi sunnuntain psalmissa sanotaan: ”Jumala, me olemme omin korvin kuulleet, isämme ovat meille kertoneet, minkä teon sinä teit heidän päivinään.” Hyvin samanlaisia kohtia on Raamattu pullollaan. Erityisesti Vanhasta testamentista välittyy se, kuinka viestiä Jumalan suurista teoista välitetään sukupolvesta toiseen ja kuinka se sanoma ja uutinen Jumalasta on juuri sitä perintöä, jota halutaan jättää lapsille ja tuleville polville.

Siirrämmekö me tätä omaa henkistä pääomaamme omaa arvopohjaamme lapsillemme? Kerrommeko me heille Jumalan hyvyyksiä, joita hän on meille tehnyt? Luulen, etten ole ainoa, joka kokee tässä vaikeutta. Yhtäältä koemme Jumalasta kertomisen vaikeaksi. Annamme sen helposti pappien tehtäväksi rippikoulussa tai uskonnon opettajan tehtäväksi koulussa. Toisaalta moni meistä haluaisi välittää myös tätä viestiä lapsilleen.

Tänä päivänä moni ajattelee myös sitä, että päättäköön lapsi sitten aikuisena, mihin uskoo ja miten uskoo. Tällainen yltiöindividualismi jättää kuitenkin lapsen vaille sitä turvaa ja perustaa, johon hän on oikeutettu. Tasapainoisen kasvun aineksia ovat niin rakkaus kuin rajat. Sitä ovat hyvät ohjeet, sitä on se arvopohja, jolla maailmaa katsotaan ja arvioidaan. Kristillinen elämänkatsomus voi auttaa siinä, kun opetellaan omien siipien kantamista. Sillä ei ole olemassa neutraalia maailmantulkintaa ja elämäntapaa, vaan jokainen ponnistaa joltakin pohjalta.

Me kirkkona ja seurakuntana haluamme olla tässä asiassa perheiden tukena ja rinnalla. Siksi perhekerhot, pyhäkoulut ja päiväkerhot välittävät kristillistä viestiä. Kastetuille annetaan tänä vuonna lahjaksi rukouspussi, jossa on erilaisia iltarukouksia. Ehkäpä sekin voi olla auttamassa siinä, että iltarukouksesta tulee totuttu asia ennen nukkumaanmenoa. Neljä vuotiaille seurakunnasta tuodaan oma lastenraamattu. Sieltä välittyy viesti Jeesuksesta, lasten ystävästä.

Hyvä Jumala siunatkoon perheitämme ja antakoon hän teille vanhemmille viisautta ja rakkautta kasvatustyöhön!

Heikki Pelkonen
khra, Laune

Elinkeinoelämän keskusliiton keskiviikkoinen ilmoitus yli 20 keskusjärjestösopimuksen irtisanomisesta oli odotettu, mutta valitettava päätös. Keskusjärjestösopimuksissa turvataan muun muassa luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen asemaa. Suomen työmarkkinoiden vakaus ja ennustettavuus on pohjautunut sopimiseen jo vuosikymmeniä. Nyt sopimusyhteiskunta halutaan purkaa. Sipilän hallitus synnyttää omalla toiminnallaan työmarkkinoille epäluottamusta. Se luo työmarkkinoille väkisin jännitteitä, jotka tulevat purkautumaan tavalla tai toisella.

Kilpailukykysopimuksessa (Kiky) tehtiin paljon vaikeita kompromisseja – työntekijäpuoli tuli vastaan monessa asiassa. Työajan pidennys oli yksi niistä. Tähän liittyy ongelmia, mitkä ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Pienten lasten vanhemmille Kikyn vaikutukset ovat tulleet yllätyksenä. Monet huolestuneet vanhemmat ovat olleet minuun yhteydessä osittaiseen hoitorahaan liittyen.

Tässä eräs esimerkkitapaus: Toimihenkilön viikkotyöaika oli ennen kikyä 37.5 tuntia. Tästä laskettuna osittaisen hoitovapaan työaika on 0.8 x 37.5 = 30. Kikyn myötä vuosittaista työaikaa pidennettiin 24 tunnilla. Tällöin viikkotyöaika nousee yli 30 tunnin. Työnantaja kylläkin tarjosi vaihtoehtoisen järjestelyn, joka on seuraava: helatorstai on työpäivä, ja sen lisäksi 16 tunnin palkkaa vastaava määrä vähennetään lomarahoista. Tätä vaihtoehtoa suositeltiin niille, jotka ovat osittaisella hoitovapaalla. Muilla siis oli vapaus valita, mutta osittaisella hoitovapaalla olijan oli suostuttava palkan alennukseen varmistaakseen Kelan osittaisen hoitotuen saaminen.

Ministeri vastasi kirjalliseen kysymykseeni aiheesta. Kysyin, mitä hallitus aikoo tehdä varmistaakseen, etteivät monet vanhemmat menetä kilpailukykysopimuksen työajanpidennyksen myötä osittaista hoitorahaa. Ministeri toteaa vastauksessa, että ongelmaa ilmenee joissakin tapauksissa, mutta ratkaisuja asiaan hän ei valitettavasti esittänyt. Kilpailukykysopimuksessa ei ole huomioitu tämän ihmisryhmän tilannetta. Vaihtoehtoina heillä on hoitorahan menetys tai palkan menetys.

Työtätekevät lapsiperheet ovat muutenkin jo tarpeeksi kovilla päivähoitomaksujen ja jatkuvasti nousevien asumis- ja elinkustannusten keskellä. Siksi osittaiseen hoitorahaan liittyvät ongelmat tulee korjata. SDP:n esittämä maksuton varhaiskasvatus on saanut tukea jo hallituspuolueilta. Hyvä niin. Päivähoidon maksullisuus on nykyisin yksi usein kuultu syy kieltäytyä työpaikasta. Lapsen edun lisäksi kyse on samalla työllisyyden kehittymisestä.

Ville Skinnari
kansanedustaja (sd.)

Kun suuntaa askeleensa markettiin maitoa ja leivän kyrsää noutamaan, niin ei voi muuta kuin ihmetellä Citymarketin ja muidenkin kauppojen eteisessä sitä peliautomaatien määrää. Harmaa eläkeläismassa seistä möllöttää työntämässä kolikoita ”myllyihin” monta tuntia. Totuus on kuitenkin se, että kaikki eivät voi voittaa ja onko häviö omalle taloudelle mahdollisesi vahingollinen?

Urheilu on viihdettä ja siitä on tullut median liiketoimintaa, joka kerää rahaa urheilun ympäriltä, yleisöltä, sponsoreilta ja todennäköisesti myös pestyä rahaa eri puolilta maailmaa. Huippu-urheilu on tänään jotain muuta kuin terveyteen liittyvää liikuntaa, se on suurta showta, jossa liikkuu uskottomia summia rahaa, kuten koko suomalaisessa peliteollisuudessa, jossa jotkut suomalaiset ovatkin menestyneet loistavasti ja antaneet jopa uskoa sadoille muille nuorille tehdä rahaa ja pitää samalla kivaa ”töissä”.

Suomessa on muutama ammattipelaaja, joka on saavuttanut maailman tason, mutta siellä on tungosta ja tappiotakaan ei aina voi välttää, jos on kyse pokerista ja muista korttipeleistä. Jääkiekossa voi menestyä ja nousta käärimän ” hilloa” jo nuorena, kuten Patrik Laine ja muutama muu huippu on rapakon takana osoittanut, mutta kaikista ei ole teemuselänteiksi. Ammattiurheilu on kovaa työtä ja vain pari prosenttia voi siinä onnistua, mutta heistä leivotaan täällä jumalia. Matti Nykänen on jo ylittänyt niin käsitteenä kuin ilmiönäkin kaiken suhteellisuuden tajun.

Pelaaminen ja huippu-urheilu kulkevat käsi kädessä ja siinä maailmassa eivät muut tämän yhteiskunnan lait valitettavasti päde. Mennään doping suossa ja kun se hyväksytään osana suurta karnevaalia, eivät tulokset aina ole ihan oikeita! Kerääkö veikkaus takaisin ne rahat, jotka on dopingilla voitettu kahdeksan vuotta sitten vedonlyönnissä? Uusia testejä tulee, mutta niin tulee uusia lääkkeitäkin lisää ja huulirasva ja astma lisääntyvät. Venäjä on paras esimerkki ns. valtion hyväksymästä kansallisesta dopingista. Itä- Saksa ja Kiina tulevat perässä, Amerikassa ei ammattiurheiljoita testata samalla tavalla kilpailukautena kuin Euroopassa pelikausien aikana.

Sirkus pyörii vinhaa vauhtia. Lahti elää kohta pari viikkoa kisahuumassa, mutta kukaan ei kysy onko urheilijan terveys suojattu terveesti ja esteettisesti? Kansa haluaa draamaa omaan tylsään elämäänsä ja tässä on peliteollisuuden mahdollisuus. Oksenteleva maratoonari ja viimeisillä voimillaan maahan suistuva hiihtäjä ovat sytykettä medialle. Suomen Veikkaus varjelee omaa neitsyyttään, mutta kohta EU:n uusi lainsäädäntö pakottaa sen luopumaan kansallisesta suojasta. Suomi astuu kovaan peliytimeen,
josta roposia ei enää heru tieteelle eikä taiteelle. Ne kilahtavat ylikansallisiin taskuihin ja siellä, missä rahaa pyörii, pyörii myös rikollisuus!

Juhani Melanen

Meillä ihmisillä on elämässämme aina aika ajoin pimeämpiä hetkiä. Hetkiä jolloin tuntuu kuin olisimme luolassa, jossa vastassa on umpikuja, eikä valon kajoa missään. Pimeä itsessään myös saattaa herättää meissä pelkoa. Ainakin itse olin lapsena kova pelkäämään pimeää, enkä vieläkään erityisemmin pidä pimeistä metsistä tai öisistä pimeistä kaduista. On elämässämme sitten pimeä vaihe tai olemme sitten oikeasti pimeässä paikassa, niin saattaa olla että mielikuvituksemme lähtee laukkaamaan. Yksin pimeässä ollessa asiat saattaa tuntua vielä kauheammalta, mitä ne todellisuudessa ovatkaan.

Noissa elämän pimeissä hetkissä meidän tulisi rauhoittua, sillä emme ole yksin. Me emme ole pimeyden peitossa, sillä kanssamme on Jeesus. Onhan Jeesus itse sanonut: ”Minä olen valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” Virressä 543 Valkeus iankaikkinen lauletaan: ”Maailman olet valkeus vain sinä, valtiaani. Kun kohtaa mielen masennus ja haittaa toimintaani, kirkasta, Jeesus, kasvosi, katsahda minun puoleeni ja huolten alta auta.” Tämä virrensäkeistö on kuin rukous pimeän hetkellä, kun kaipaamme valoon.

Joskus vain ehkä itse emme katso valoa ja menemme sitä piiloon, jotta emme joutuisi kohtaamaan silmästä silmään Herraa. Joskus olemme niin syvällä pimeydessä, että voi tuntua siltä, ettei valoa tahdo löytyä millään. Silloin meidän täytyy vaan jatkaa etsimistä ja luottaa siihen, että kyllä Herra osoittaa meille jälleen tien kohti valoa. Joskus pienikin kurkkaus kohti valoa, saattaa valaista koko sydämemme niin, että pimeys kaikkoaa ja olemme jälleen valoisalla tiellä.

Anna Niemelä
Launeen srk

Eduskunta kuunteli keskiviikkona täysistunnossa pääministeri Juha Sipilän puhetta tarkalla korvalla. Pääministerin kertoi eduskunnalle hallituksen näkemyksen ja tilannekuvan, miten Suomella menee kotona ja kansainvälisesti. Kansainvälinen toimintaympäristö on harvinaisen vaikea ennustettavuudeltaan, mutta Suomen asema on kansainvälisesti vakaa. Pääministeri sanoi aivan oikein ja painokkaasti, että ystävien kanssa voimme keskustella hankalistakin asioista. Tällä hän viittasi meille suomalaisille aina tärkeään Venäjä – suhteeseen. Taloudessa hän näki käänteen jo tapahtuneen positiiviseen suuntaan. Sitä me kaikki toivomme. SDP:n puheenvuorossa korostimme huoltamme eriarvoistumisen kehityksestä

Sen sijaan pääministerin väite pitkäaikaistyöttömyyden laskusta ei pidä paikkaansa. Se on itse asiassa kasvanut 3800 työttömällä edellisestä vuodesta työ – ja elinkeinoministeriön tilaston mukaan. Pitkäaikaistyöttömyys on edelleen ongelma, jonka korjaamiseen tarvitaan kaikki mahdolliset keinot. Sipilän hallituksen päätös tukityöllistämisestä leikkaamisesta jopa 50 prosentilla ei ainakaan paranna tilannetta. Päinvastoin. Liian moni lahtelainen jää jatkossa ilman työpaikkaa, kun rahoitusta tukityöllistämiseen ei ole. Jokainen pitkäaikaistyötön rasittaa samalla kuntien taloutta. Kunnat joutuvat maksamaan työttömistä sakkomaksuja valtiolle. Lopputuloksena kunnissa leikataan muun muassa terveydenhoidosta, peruspalveluista ja koulutuksesta.

Aiemmin tällä viikolla pääministeri totesi, että talouden elpymisen merkeistä huolimatta työllisyystavoitteen saavuttaminen vaatii uusia ratkaisuja perinteisen laatikon ulkopuolelta. Mielenkiintoinen lause saa pohtimaan mitä nämä ratkaisut voisivat olla. Tämän viikon olemme oppositiossa pohtineet, mitä pääministeri tällä lausunnolla todella tarkoitti. Tarkoittiko hän kotihoidon tuen uudistamista, ansiosidonnaisen porrastamista tai jotain muuta uutta avausta? Itse toivon, että pienyrittäjyyden edistäminen ja sen esteiden helpottaminen olisi nyt keskiössä. Työttömän mahdollisuus aloittaa yritystoiminta menettämättä työttömyyskorvausta tai ansiosidonnaista tietyin ehdoin vaikuttaisi uskallukseen aloittaa yritystoiminta. Pitkäaikaistyöttömien eläköitymisen avuksi tehty ”Lex Taipale” alkaa sekin toivottavasti vihdoin toimia ja näkyä tilastoissa. Nuorisotakuuta pitää kehittää ja siihen pitää löytyä rahoitusta. Ruotsissa on SDP:n johdolla on tehty konkreettinen lupaus: Jokainen nuori saa työpaikan, opiskelupaikan tai harjoittelupaikan 90 päivän kuluessa eli kolmen kuukauden sisällä. Samanlaista ajattelua haluan myös Suomeen ja seuraavan hallituksen ohjelmaan.

Hallitusohjelmassa tavoitteet ja sisältö on pikälle lyöty lukkoon aina seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Se ei aina muuttuvassa maailmassa ole oikea tapa. Politiikkaa on tehtävä ajassa, mutta samalla pidemmälle tulevaisuuteen. 12 vuotta on lyhyt aika esimerkiksi liikenteen ratkaisujen suunnittelussa. Siksi suurista linjoista pitää olla yhteinen näkemys eduskunnassa kaikkien puolueiden kesken. Sitä kutsumme parlamentaarikseksi valmisteluksi. Laatikon ulkopuolellle meidän pitäisi uskaltaa katsoa enemmän. Liian usein todetaan, että näin tehdään, kun on aina tehty. Se karsii luovuutta löytää uusia ratkaisuja ja karkoittaa uutta ajattelua valmistelusta ja päätöksenteosta. Kunnallisvaaleissa huhtikuussa nähdään, miten rohkeita päättäjiä valitaan Lahden valtuustoon.

Lopuksi vielä nöyrä kiitos viime viikonloppuna minut SDP:n puoluejohtoon Lahdessa äänestäneille puoluekokousedustajille. Kansalaisten vaaleissa antaman valtakirjan jälkeen oman puolueen vahva tuki lisää luottamusta. Rakentavaa otetta oman puolueen lisäksi tarvitaan myös yhteistyötä muiden puolueiden kanssa. Kaikki lähtee luottamuksesta. Se pitää aina ansaita.

Ville Skinnari

Kohta on taas käsillä se aika, jolloin Lahteenkin valitaan ne henkilöt, jotka Lahti-venettä kuljettavat taas neljä vuotta eteenpäin kovin nopeasti muuttuvassa maailmassa. Heillä pitäisi olla sellaisia ominaisuuksia, jotka auttaisivat meitä lahtelaisia toteuttamaan edustuksellista demokratiaa parhaimmalla mahdollisella tavalla ja ajamaan niitä asioita, jotka me äänestäjinä koemme tärkeiksi ja arvokkaiksi; edustajiksemme
Lahden valtuustossa.

Nuorten keskuudessa politikka ei ole enää ”se juttu”, joka se oli meille 60-lukulaisille. Silloin ajettiin kovaa ohi vasemmalta ja kommunismi tai pikemmin sen stalinistinen siipi kulttuurivihkoineen, pyrki ihan oikeasti juuri kommunistiseen diktatuuriin. Mukana oli myös Suomen suurin kapitalisti ja liberalisti ”Nalle” Wahlroos ja liuta Suomen eturivin taitelijoita edesmenneen Jouko Turkan johdolla. He nousivat maassamme suuriin poliittisiin virkoihin, joihin he pesiytyivät kuin luteet. Moni on myöhemmin katunut aidosti ja sanonut; olin tyhmä ja menin virran mukana. Se on juuri samanlainen selitys, jonka miljoonia kaasu-uuneihin organisoinut Adolf Eichmann antoi Israelilaisessa tuomioistuimessa vuonna 1962. ”Tein virkamiehenä vain ne tehtävät, mitä minulle määrättiin!”

Niinpä! Tein vain sen, mitä minulta vaadittiin,  mikä suomeksi tarkoittaa, että en ajatellut omilla aivoillani ja nöyristelin esimiesteni edessä. Maailma on nyt täysin toisenlainen ja muistuttaa erittäin paljon juuri 1930-lukua ja Rooman lopunaikoja. Valta on annettu tai se on anastettu diktaattoreille. Heitä on nyt eri laskutapojen mukaan vallassa nyt ainakin 27, jos mukaan lasketaan Putin ja Trump. Populismi lupaa maat ja taivaat. Persut ovat aidosti rasistinen puolue, jonka poliittinen sanoma on yksinkertainen: valtaan hinnalla millä hyvänsä.

Erilaiset mielikuvat hallitsevat meitä ja ehdotonta totuutta oikeasta tiedosta on vaikea poimia, sillä meitä manipuloidaan erittäin ovelasti koko ajan monelta tasolta niin lehdistössä kuin muissakin mediavälineissä. Puolueiden imagoissa on tapahtunut paljon muutoksia ja ne ovat sidoksissa moneen eri asioihin. Hyvin usein meidän lahtelaisten mielikuvamme puolueista ovat tilannesidonnaisia.

Me olemme seuraavassa valtuustossa päättämässä ensi vuosikymmen tärkeimmän asian SOTE-uudistuksen. Tavalliselle äänestäjillä ei ole todellakaan sama asia, mitä puoluetta hän äänestää, sillä jokaisen lahtelaisen täytyy katsoa SOTE-tilannetta omalta kannaltaan ja omista lähtökohdistaan.

Annanko ääneni markkinavoimille vai ovatko keskitetyt ja kaikille samanarvoiset palvelut minulle tärkeitä! Mitä, jos etenemme Lahdessa liian nopeasti SOTEEN ja eduskunta ei hyväksykään kaikkia rahoitusmuotoja, joita se on kunnille luvannut. Onko kaikki laaditut tilastot ja laskelmat tehty oikein. Mitä, jos tulee kuntalaisille lisäkustannuksia, joita ei huomioitukaan Lahden suunnitelmissa? Lahtelaisten on mietittävä, kuka ehdokas on aikaansaava, kuka ylimielinen, kuka ihmiskeskeinen? Tilannetta vaikeuttaa vielä Lahden ikääntyminen. Yhteiskunnan on uudistuttava, mutta millä hinnalla ja miten?

Ja mikä tärkeää, kuka etelälahtelainen ajaa juuri sinun asiaasi Liipolassa tai Launeella kaikkein tehokkaimmin? Olet paljon vartija äänestäjä!

Juhani Melanen