Vihreän tulevaisuuden hintaa vaikea arvioida – Tuuli- ja aurinkoenergia materiaallsyöppöjä

Antagonistinen (sovittamaton) ristiriita on siinä, että mitä enemmän tuotamme puhdasta energiaa, sitä enemmän tarvitsemme metalleja ja kaivoksia. Ilman kaivoksia ja mineraaleja ilmaston lämpenemistä ei kyetä taklaamaan. Kiusallinen tosiasia on, että maailmalla on todella kiire löytää uusia esiintymiä ja ottaa ne käyttöön, halusimme tai emme. Miten tämä yhtälö toteutetaan? Onnistummeko tekemään sen kestävästi ja vähemmän luontoa tuhoavasti, on sukupolviongelma!

Näin sähköauton kyljessä tarran, jossa yritys mainosti itseään: Kuljemme puhtaasti tuulivoimalla. No, no! Tämähän on kuin venäläinen puolitotuus ja trolli. Ikävä totuus on se, vaikka sähköautossa ei ole pakoputkea, energia ei synny todellakaan puhtaasti. Sähköautoilusta voi silti syntyä päästäjä ja haittoja, jotka kuormittavat ja kuluttavat luonnonvaroja, niin Suomessa kuin muuallakin. Julkisuudessa puhutaan koko ajan puhtaaseen energiaan siirtymisestä ja uusiutuvaan energiaan uskotaan sokeasti kuin pässi uusiin sarviin, mutta valitettavasti tilanne ei ole ihan niin ruusuinen.

Tulevaisuuden energiajärjestelmä saattaa olla utopiaa ja lyhytnäköistä. Luulemme liian helposti, että puhdasta energiaa riittää ehtymättömästi, kun tuuli- ja aurinkoenergia saadaan maailmalla toimimaan kaikkialla. Tähän ajatteluun liittyy perustavanlaatuinen virhe. Tuuli- ja aurinkopaneleita ei synny tyhjästä! Niiden rakentamiseen tarvitaan suoraan ja välillisesti valtava määrä erilaisia harvinaisia metalleja ja raaka-aineita. Moniko tietää, että tuuli- ja aurinkovoima vaativat moninkertaisesti kuparia ja sinkkiä tuottaakseen saman energiamäärän kuin ydinvoimala?

Nyt huudetaan sähköautojen perään kuorossa! Kuitenkin sen luoman puhtauden illuusio on suurta harhaa, puhumattakaan latausverkoista. Näissä tarvitaan sellaisia arvokkaita materiaaleja, joita polttomoottoreissa ei tarvita lainkaan. Varmaa on, että tulevaisuudessa huutavaa pulaa maailmassa tulee grafiitista, koboltista, nikkelistä ja nimenomaan litiumista. Tilastot osoittavat selvästi, että mikäli maailma haluaa nollata hiilipäästönsä vuoteen 2050 mennessä, puhtaalle energiatuotannolle välttämättömien raaka-aineiden tarve kasvaa ainakin
kuusinkertaiseksi ja mineraalitarve seitsemänkertaiseksi.  Käytännössä tämä tarkoittaa sananmukaisesti jopa taistelua maailman mineraalivaroista! 30 vuoden aikahaarukassa häämöttää niin suuri epäsuhta, että edessä voi olla ”pimeä” tulevaisuus, ellemme osaa varautua siihen?

Ongelmana on tärkeiden mineraalien louhinta. Kyetäänkö teollisuusjätteet kierrättämään tehokkaasti? Löytyykö sellaisia tekniikoita ja tieteellisiä läpimurtoja, jotka vähentäisivät oleellisesti jopa metallien tai energian tarvetta? Kaivoksia syntyy siirtymävaiheessa varmasti lisää, myös Suomeen. Tiedetään, että Euroopan ainoat kobolttikaivokset ja iso osa esiintymistä sijaitsevat Suomessa. Onko globaalin oikeudenmaukaisuuden näkökulmasta reilua olla hyödyntämättä niitä? Kyse on siis viime kädessä aina rahasta ja taloudesta. Kaivokset perustetaan aina jonkun takapihalle, ellei Kiinaan, niin Suomeen. Metallien hinnat ovat huimassa nousussa maailmalla ja kysyntä vain kasvaa sähköautotuotannon kasvaessa. Suurena ongelmana tässä on myös se, että uudet mineraalivarat sijaitsevat maissa, jotka ovat geopoliitisesti epävakaissa maissa.

Kupari on kallistunut jo nyt 30 %, nikkeli 25 %, litium melkein 40 %! Ja nousu jatkuu pörsseissä koko ajan! Huolestuttavaa on se, että valtaosa maailman koboltista sijaitsse Kongon demokraatisessa tasavallassa, iso osa litiumista Boliviassa ja Chilessä ja akkuihn kelpaava nikkeli on keskittynyt Indonesiaan. Ongelmaisinta lienee se, että 60 prosenttia harvinaisista maametalleista tuotetaan Kiinassa. Suuria nykyisen vihreän mineraalibuumin voittajia saattavat olla Australia, Kanada, Chile, Kongon demokraattinen tasavalta, Indonesia, Peru ja USA! Mitenkä Suomi osaa hyödyntää koboltinsa, jää nähtäväksi?

Onneksi yritykset ovat joustavia. Kun aurinkokennojen kauppa kiihtyi ja hopeasta ja piistä tuli pula, niin yritykset kehittivät malleja, joihin kului vähemmän näitä metalleja. Kuitenkin kaivokset kiusaavat ekosysteemiämme. Me ”boomerit” olemme vastuussa niin luonnon monimuotoisuuden säilymisestä, saastumisesta kuin jäteongelmasta jälkipolvillemme. Tämä vastuu on kannettava, mutta kykenemmekö siihen? Tietoa on, mutta onko vastuuta?

Juhani Melanen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Puksu-junalla Laune tutuksi
Petri Saraste kirjoitti kirjan isänsä sotavankeudesta – Sotilaan kuuluu kuolla, eikä antautua
Lahden kaupunginjohtaja Niko Kyynäräinen ei esitä Lahti Energian myymistä
Liikenneinsinööri Matti Heikkinen: Katujärjestelyjen osalta liikenteen turvallisuus paranee Renkomäen monitoimitalon läheisyydessä
Elokuvaohjaaja Tia Kouvo: Mummola ei ole perinteinen jouluelokuva
Onko kapitalismi syrjäyttänyt markkinatalouden suurten pääomasijoittajien takia?
Ohjaaja Petri Liski: Kärsimystie-näytelmä on vaikuttava historian oppitunti
Nuoret lähtevät helposti uusiin ilmiöihin mukaan – Sähkötupakka koukuttaa lapsia ja nuoria
Hanna Nikolska: On todella tärkeää, että suomalaiset lähettävät apua Ukrainaan
Palvelupäällikkö Toni Kranttila: Biojätteen lajittelulla on mahdollista säästää keräyskuluissa
Kansanedustaja Ville Skinnari 50 vuotta
Muusikko Marko Haavisto: Baddingin biisit ovat yhä edelleen selkärankani ytimessä
Kunnossapitopäällikkö Pasi Leppäaho: Aikainen talvi on ollut haasteellinen katujen kunnossapidolle
Lahden tapahtumapalvelut uusiksi – KOKO Lahti muuttuu Eventum Lahti Oy:ksi
Eero Seesvaara: Lahti Energian tuloksenkantokyky ei ole uhattuna lähitulevaisuudessakaan
Stubb vei äänet Liipolassa – Kaksinkamppailu oli muutoin tasaista Etelä-Lahdessa
Jorma Ratia: Perussyy Lahti Energian myynnin tarkastelulle on Lahden talouden tasapainottaminen
Kansanedustaja Mika Kari: Lahti Energian myyntiin tulisi hakea myös valtuuston näkemys
Launeelaiset tekivät juoksuhautakynttilöitä rintamalle Ukrainaan
Erityisavustaja Tuomas Sorsa: Raiteet tulevat tutuiksi sekä työmatkalla että työtehtävissä
ARKISTO