Lahden virkamiehet vievät, valtuutetut vikisevät

Lahden virkamiehet ovat käsittäneet täysin oikein ranskalaisen Montesquieun vallanjaon kolmiopin ja ottaneet härskisti ”toimeenpanovallan” itselleen, koska he tietävät , että nykyisten valtuutettujen kompetenssi ei riitä valvomaan heidän toimiaan. Käytäntö on ollut Lahdessa jo pitkään sellainen, että Lahdessa nepotismi on enemmän käytäntö kuin poikkeus. Tämä toiminta muistuttaa amerikkalaista sydikalismia, jossa instanseissa ja organisaatioissa mukana olevat omat perheenjäsenet toteuttavat tiettyä agendaa. Lahdessa nämä agendat ovat olleet Kymiring ja Liisu-suunnitelma, jota on ajettu härskisti Lahden virkamiestaholta kaikkia keinoja kaihtamatta ja välittämättä lautakuntien tai valtuuston mielipiteistä tuon taivaallista.

Epäilen, voiko kukaan ajatteleva toimittaja tulla mihinkään muuhun johtopäätökseen seuratessaan Lahti Eventsin toimintaa silottelemassa yksityisen Kymiringin rahoituspäätöksiä valtuustossa? Tämä on mahdollista siksi, että osakeyhtiölain taakse voidaan piilottaa paljon sellaisia kiusallisia asiota, kuten Kymiringin 21 miljoonan euron velat ja kyseisen radan täysin epäselvät omistussuhteet? Näitä halutaan piilotella siksi, että koko Kymiring ja moottorilupia kilpailuihin myöntävä DORNA eivät noudata toiminnassaan mitään eettisiä koodeja ja käyttävät uusien ratojensa rakentamisessa ympäri maailmaa rikollisia ja ympäristöä tuhoavia keinoja ja menetelmiä. Kaikki johtuu siitä, että Lahti ei ole noudattanut selkeitä konserniohjeita näissä yhtiöissä ja valvonnut, että niissä toteutetaan vastuullista ja taloudellisesti kannattavaa toimintaa. Epäilyille siitä, että konserniyhtiöistä olisi tullut suojatyöpaikkoja Lahden virkamiesten omaisille, alkaa olla kohta riittävästi näyttöä tutkintapyyntöjä varten.

Samanlaista omavaltaisuutta on kuuleman mukaan osoittanut Lahden kehitysjohtaja Olli Alho, jonka väitetään sanoneen, että valtuutetut voivat päättää mitä tahansa, mutta viime kädessä virkamiehet tekevät ratkaisut, miten käytännössä toimitaan. Pöytäkirjasta tätä ei tietenkään löydy, mutta jos asiassa on mitään perää, kuten eri lähteistä saamieni tietojen perustella on, niin tämä, jos mikä osoittaa uskomatonta arroganssia ja vähättelyä demokraattiseti valittuja Lahden valtuutettuja ja lautakunnan jäseniä kohtaan. Tässä asenteessa itse asiassa korostuu hänen erittäin itsevaltainen käsityksensä omasta vallastaan. Mistä nämä vieraat asenteet ovat Lahteen ajautuneet? Mieleen tulee ensimmäisenä Napoleon, joka vastasi kysyttäessä, millainen valtion perustuslain pitäisi olla:”Lyhyt ja epäselvä!” Näitä samanlaisia asennelukkiutumia on Lahden virkamieskunnassa enemmänkin. Tyypillisimpiä ovat kalliit konsulttien käyttämiset, koska oma osaaminen ja kompetenssi ei ilmeisesti riitä hahmottamaan laajempia kokonaisuuksia. Toinen on huoleton rahankäyttö sellaisissa asioissa, joissa ei ole kyse ympäristökaupungin edun mukaisesta toiminnasta, Hyvä esimerkiksi on 700 000 euron osoittaminen edistämään yksityisen Kymiringin gaala-iltaa lahtelaisten veronmaksajien kustannuksella. Tämän päätöksen ovat tietoisesti tehneet Lahden kaupunginhallituksen enemmistöjäsenet. Lahti tuntuu olevan Lahden kaupunginhallituksen enemmistön mielestä huoleton tapahtumajärjestäjä, jolle kuuluu yksityisen liiketoiminnan tukeminen yhteisillä verovaroilla.

Nämä päätökset ovat silti demokraattisia ja vaativat perusteluja. Ei kai niitä voi vetää hihasta noin vain? Meidän kansalaisten ainoaksi keinoksi vastustaa tätä virkamiesmafiaa on jäänyt vetoaminen Lahdessa vielä puolueettomaan tuomiovaltaan. Oikeus viime kädessä ratkaisee vasta virkamiesten oikeat menettelytavat. Nyt Lahdessa on viimein herätty , sillä valitukset oikeuskanslerille ja tutkintapyynnöt poliisille ovat lähteneet, jotta rajat tälle virkamiesvallalle kyetään asettamaan. Erityisesti Lahden kaupunginjohtajan piittaamattomuus Hämeen hallinto-oikeuden päätöksestä ihmetyttää ja kummeksuttaa siinä tapauksessa että Kymiring ajautuu konkurssiin. Millainen hänen oikeudellinen vastuunsa silloin asiassa on? Monet luvattomat optiosijoitukset ovat muhimassa tulevaisuudessa, mutta ennen kuin ne laukeavat, useimmat vastuussa olevat virkamiespäättäjät, ovat jo Golgatan Pallossa!

Juhani Melanen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
ARKISTO