Suomessa vangit voivat paremmin kuin vanhukset!

Minä häpeän. Onko tämä se Suomi , jonka puolustamiseen isäni ja hänen kuusi veljeään osallistuivat! Suomessa vanhuksia kohdellaan paljon huonommin kuin rotukoiria. Päivittäin saamme lukea milloin mistäkin mediasta kuinka 95-vuotias vanhus on saanut odottaa 16 tuntia kylmissään lääkärille pääsyä
ja on sitten kotiutettu takaisin kotiin nääntymään. Minäkin ymmärrän sen, että hänelle ei kannata tehdä  enää kolmatta sydämensiirtoa ja joissain kalliissa hoitomuodoissa täyttyy toki priorisoida. Silti monissa vanhusten hoidon vähättelytapauksissa on kyse pelkästään välinpitämättömyydestä ja tunteettomuudesta.

Erityisesti minua suoraan sanoen vituttaa vanhusten huollon etiikka Suomessa. On se perkele kumma, että  heitä ei kyetä ulkoiluttamaan ja ruokkimaan riittävästi. Joissain hoitoyksiköissä heidät jätetään likaisiksi, edes vaippoja vaihdeta. Millaisen sivistysvaltiokuvan me itsestämme annamme maailmalle?
Samaan aikaan meidän huippumoderneissa vankiloisamme viruu 280 euroa päivä vankeja opiskelemassa ranskaa, katselemassa pornoa tai nostelemassa puntteja ja pitämässä kuntoa yllä yhteiskunnan varoilla, jotta sitten siviilissä ollaan taas täydessä iskussa aloittamaan ryppy- tai huumeputki kansalaisten
verovaroilla. Suomi on niin helvetin solidaarinen maa, että me hyysäämme myös muiden maiden vankeja täällä heidän täällä tekemisiensä rikosten takia.

Minä kysyn tätä nyt lahtelaisilta kansanedustajaehdokkailta, mitä järkeä tässä touhussa oikein on? Miksemme tee kuten muutin maat ja lähetä heidän
takaisin omiin maihinsa kärsimään rangaistuksiaan? Suomessa joka kuudes vanki on ulkomaalaistaustainen, joten ei kun kenkä perseeseen ja menoksi Ambomaan tai Venäjän mukaviin viiden tähden vankiloihin aikaa tappamaan ja hotelliruokaa syömään. Sama tilanne on ulkomaalaisten opiskelijoiden ilmainen ylläpito. Monet rikkaat kiinalaiset pitävät opiskelun ilmaisuutta jopa huonon tason mittarina.

Tosiasiassa me kykenisimme huolehtimaan vanhuksistamme paremmin, jos vain tarttuisimme rivakasti toimeen ja tekisimme asiat oikein ja tuottaisimme vanhuspalvelut tehokkuushakuisesti ja järkevästi. Nyt helmikuussa hyväksyttävä suuri SOTE – uudistus näyttää mihin me kansakuntana kykenemme.

En koskaan tule hyväksymään Suomessa sitä, että emme kykene säällisesti huolehtimaan vanhuksistamme varallisuuseroihin vedoten. Asiantuntijat ”muka” sanovat , että tuloerojen kasvulle emme voi mitään. Näissä puheissa on sellainen vääjäämättömyyden leima, jolla aikoinaan perusteltiin kuninkaiden valta ennen kuin huomattiin, että keisarilla ei ole vaatteita. Nyt solidaarinen Suomi armahtaa satoja miljoonia euroja ulkomaille Suomen verottajalta piiloon sijoittaneet rikolliset miljardöörit ja päästää heidät  näennäisillä sakoilla, samaan aikaan kun Kainuun mökissä yksinään asuvalle 90 vuotiaalle ei saada mitään hoitotukea.

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? Onko ohjaaja Mika Kaurismäen puolileikillnen herja niinkään väärässä. ” Epäoikeudenmukaisuus maailmassa ei lopu ennen kuin 10.000 maailman  rikkainta tapetaan!” Ei ihan tarkka lainaus, mutta so what ! Peli jatkuu, kuten vanhusten kyykyttäminenkin.
Hyvin voivat cityvihreiden koirankusettajien lasten leikkipaikoille paskovat jättimäiset tanskan dogit.

Jussi Melanen

 

KOLUMNIT -arkisto

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011