Liikunnan tärkeys on korona-ajan ykkösoppeja

Liikuntaharrastus ja perheen kanssa ulkoilu ovat itselleni ja varmasti monelle muulle arjen henkireikä. Erityisesti näin korona-aikana on tehnyt itse kullekin hyvää hieman tuulettaa ajatuksia lähiluonnon rauhassa. Lahdessa onni ovatkin olleet olleet hyvin ylläpidetyt talviliikuntapaikat ja otollinen lumitilanne. Itsekin on tullut vedettyä lenkkiä moneen otteeseen. Nyt alkaa kevät tosin olla jo siinä vaiheessa, että on siirtyminen kohti kesälajeja ja pyöräilyä.

Tänä talvena Salpausselkää pääsi kiertämään huipputasoa edustavan latuverkkomme ohella uusilla tavoilla, kun käytössä oli ensimmäistä kertaa myös yhteiskäyttöön tarkoitettuja talvipolkuja. Urheilukeskuksen ja Tapanilan alueelle merkityillä poluilla voi harrastaa ympärivuotisesti eri liikuntamuotoja sauvakävelystä polkujuoksuun ja maastopyöräilyyn. Tämä on avannut keskustan tuntuman harjumaaston entistäkin isommalle käyttäjäkunnalle ja toisaalta auttaa säilyttämään latupohjat jatkossakin hiihtokäytössä. Kaupungin ylläpitämät polut ovat olleet erittäin kannattava satsaus ja selvästi ahkerassa käytössä. Tapanilan hiihtomajalle täytyy nyt luoda puitteet ympärivuotiselle kahvio ja palvelutoiminnalle. Keskustelut ovat tästä juuri menossa. Paikka on upea.

Koronavuosi on ollut malliesimerkki siitä, että lähialueiden monipuolisiin liikuntamahdollisuuksiin kannattaa panostaa. Hallit ja sisäliikuntapaikat ovat olleet entistäkin kovemmalla, mutta vastuullisella käytöllä. Sikäli kun rajoitukset ovat ikävä kyllä iskeneet niihin meilläkin, ihmiset ovat tuntuneet onneksi löytäneen entistä laajemmalla joukolla eri ulkoliikunnan muodot. Monessa perheessä on huomattu, ettei tarvitse lähteä Lappiin tai etelän maihin kokeakseen vuodenaikojen taikaa: lähiluontokin tarjoaa seikkailuja. Toivon ja uskon, että tästä tulee pysyvä piristys myös Päijät-Hämeen matkailulle ja palveluille.

Viime päivinä mediassa on ollut paljon juttua koronarajoitusten purkamisen aikataulusta. Hallitus on todella valmistellut tätä niin kutsuttua exit-suunnitelmaa ja kuulee paraikaa eri toimijoiden näkemyksiä aiheesta. Rajoituksia tullaan hellittämään mahdollisimman nopeaan tahtiin, kunhan tautitilanne pysyy vakaana ja rokotukset etenevät hyvin. Nykyisen tavoitteen mukaan tämä tarkoittaisi poikkeusoloista luopumista jo huhtikuussa, lähiopetukseen siirtymistä toukokuussa ja kokoontumisrajoitusten tarkastelua asteittain kesäkuusta eteenpäin. Juhannus olisi toivottavasti jo sellaista aikaa, että pääsisimme viettämään normaalia mökkikesää.

Mielestäni on välttämätöntä, että lasten ja nuorten harrastukset ja myös muu liikunta vapautettaisiin mahdollisimman pian rajoitusten piiristä. Liikkumattomuudella on hintansa: koululaisten kohdalla puhutaan pahimmillaan liikuntakipinän sammumisesta ja aikuisväestön tasolla kansanterveyden kuormituksesta. Arkiliikunta ja aktiviinen yhdessä tekeminen ovat kuitenkin viime kädessä ne, joilla meistä jokainen pysyy kunnossa. Kuljemme kaikesta huolimatta hyvään suuntaan. Nyt kun kesäkausi lähestyy, käyttöön saadaan esimerkiksi ulkokentät ja muutenkin ryhmäliikuntaa sekä kuntosaleja päästään taas avaamaan. Kisapuisto pitää nyt laittaa liikkeelle, samoin ulkokenttien kunnostukset ympärivuotiseen käyttöön.

Liikunta ja urheilu ovat edelleen vahvalla pohjalla Lahdessa, mutta kyllä meilläkin petrattavaa on. Matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksia ja -paikkoja tarvitaan lisää. Esimerkiksi joukkuekäyttöön soveltuvista liikuntahallitiloista on pulaa. Kisapuiston alueelle taas on ollut vuosien varrella suunnitteilla monenlaista, mutta tähänkin pitäisi saada jo selkeä suunnitelma. Useampi paikka olisi myös peruskorjauksen tarpeessa.

Valtio on jakanut kunnille, myös Lahdelle, avokätisesti rahaa ja vipurahoitusta on jaossa lisäksi EU-poteista. Rahaa siis olisi. Toisaalta myös pienillä panostuksilla voi saada paljon aikaan, kuten maastoliikuntapolut ovat osoittaneet. Liikuntahankkeisiin pitää koronan opit mielessä panostaa jatkossa entistä enemmän ja siten, että mukana ovat niin kaupunki, seurat kuin palveluita käyttävät ihmiset.

Ville Skinnari

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kirjastovirkailija Päivi Partanen: Jokaisella on erilainen lukukokemus samasta kirjasta
Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka Nikkilä on julkisen liikenteen osalta paitsiossa Lahdessa
Reijo Mäki-Korvela: Kisapuiston stadionhankkeessa johtajuuden puute
Osallistuvan budjetoinnin kautta saadaan frisbeegolfrata Etelä-Lahteen
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunnalle ystävyysseurakunta Virosta
Lähikuvassa Lahden uusi liikuntajohtaja Aleksi Nyström
Puheenjohtaja Vesa Lempinen: Aurinkovoimalainvestointi tehtiin ennen kaikkea imagomielessä
Kaupunginjohtaja Pekka Timonen: Olen ollut Lahteen hyvin tyytyväinen
Kitaristi Mika Jokinen: Tämä on ollut Pääesiintyjien paras kesä tähän mennessä
Muusikko Vesa Haaja: Kesällä pitää ottaa iisisti ja uida mahdollisimman paljon
Marja-Leena Vierumäki: Uiminen ja kukkienhoito kuulu kesään
Puheenjohtaja Tapio Irri Lasten leikkialueet tulee olla turvallisia ja lähellä kotia
Veijo Vierumäki: Miestenpiiri keräsi 100 laatikollista apua Ukrainaan
Heikki Laine: Kesään kuuluu aina mökkeilyä ja pesäpalloa
Kirjastovirkailija Noora Tanska: Dekkarit ovat kestosuosikkeja kirjastoissa
Kirjailija Kalle Veirto: En tykkää olla ilman paitaa, vaikka olen lihaksikas
Hallituksen jäsen Juha-Pekka Forsman: Laune on paras paikka Lahdessa
ARKISTO