Pääsiäisen suuri viesti: Jeesus elää!

Pääsiäisaamun evankeliumissa kolme naista kulkee kohti hautaa. Heidän askeleissaan ei ole riemua, vaan surua ja hämmennystä. He haluavat vielä kerran osoittaa rakkautta Jeesukselle, mutta samalla he tietävät, että suuri kivi haudan suulla on este, jota he eivät omin voimin pysty siirtämään. Perille päästyään he kohtaavat kuitenkin jotakin odottamatonta: kivi on vieritetty pois ja hauta on tyhjä. Viesti on hämmentävä ja suuri: Jeesus elää!

Silti kertomus ei pääty iloon, vaan pelkoon ja hiljaisuuteen. Naiset vapisevat eivätkä uskalla heti kertoa kenellekään. Tämä tekee pääsiäisen kertomuksesta yllättävän inhimillisen. Se muistuttaa, että usko ei synny aina varmuudesta tai rohkeudesta, vaan usein keskellä pelkoa ja epävarmuutta. Juuri siinä, missä ihminen vaikenee ja epäröi, Jumala jatkaa toimintaansa.

Ja silti me olemme täällä. Jossain vaiheessa hiljaisuus murtui ja ilosanoma lähti liikkeelle. Pääsiäinen kertoo, ettei pelko saa viimeistä sanaa. Tyhjä hauta julistaa, että elämä voittaa kuoleman ja toivo kantaa epävarmuuden läpi. Siksi pääsiäinen kutsuu myös meitä levittämään ilosanomaa: ei siksi, että olisimme rohkeita tai varmoja, vaan siksi, että Jumala toimii meissä, meidän kauttamme ja joskus myös onneksi meistä huolimatta.

Kristus on noussut kuolleista – ja siinä on toivomme tänään ja aina.


Maija-Reetta Katajisto

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Omalähiö lomailee 6.7. – 2.8.
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
ARKISTO