Melastelua

Myllyvirran rampa budjetti on Lahden huonon talouden jäävuoren huippu

Lahden talous koko kaupunginjohtaja Myllyvirran kauden on kulkenut johdonmukaisesti alas kuin se lehmän paljon toitotettu häntä. Tämän väitteen tueksi on pakko hakea tiukkaa faktaa ja tilastollisia tosiasioita hänen johtamiskaudeltaan.

Myllyvirta tuli Lahteen vuonna 2007 Savon Mikkelistä. Ensimmäisen budjettinsa hän esitteli siis vuonna 2008.

Paras keino on hakea lähteeksi verohallinnon (tulovero% ja verotettavat tulot) Tilastokeskuksen laatima
kuntien taloudellisia tunnuslukuja koskevat tilastointi faktat vuosilta 2008 -2015 eli siltä ajalta, jolloin Myllyvirta on kaupunkimme johdossa saanut häärätä ilman rajoja ja lakeijoiden nyökytellessä vain päätään uskomaton ilme kasvoillaan; tarttis tehrä jotain. Mutta mitä?

En ymmärrä kuinka laiskoja valtuustomme riviedustajat oikein ovat, kun eivät ole viitsineet etsiä Lahden taloudellisia tunnuslukuja lainkaan edellisiltä vuosilta. Vaiva kannattaa sillä näistä numeroista selviää se uskomattoman jyrkkä Lahden kaupungin velkaantuminen ja taloudellinen syöksykierre, jossa nyt rämmimme tietämättä millaisia laskuja ensi vuosi tuo tullessaan Kuntayhtymän ja sote-maksujen muodossa.

Tarkastelun kohteeksi on tässä otettu kuusi keskeistä taloudellista realiteettia Lahden kaupungista ensin vuodelta 2008 ja sitten vuodelta 2015. Jokainen sisälukutaitoinen voi itse päätellä, missä oltiin silloin ja missä ollaan nyt. Olkaa hyvä!

Ensimmäisenä kehittynyt tulorahoitusjäämä
vuonna 2008 euroa/as  -880 .
Vuonna 2015  -1470 euroa/as.
Muutos -590 euroa/as. lisää.

Toiseksi suhteellinen velkaantumisaste% 31.12.
vuonna 2008 59,4 %.
Vuonna 2015 109,5 %.
Velka on siis kasvanut suhteellisesti kaksinkertaiseksi.

Kolmanneksi lainakulut euroa/as.
Vuonna 2008 ne olivat 327 euroa/as.
Vuonna 2015 jo 592 euroa/as.

Neljänneksi Lainakanta 31.12 euroa/as
vuonna 2008 yhteensä 2414 euroa/ as.
Vuonna 2015 jo 6182 euroa / asukas
eli karkeasti lainakanta oli kolminkertaistunut.

Viidenneksi Lahden konsernin lainakanta euroa/as
vuonna 2008 yhteensä 3758 euroa/as
vuonna 2015 jo 8377 euroa/ asukas.
Lisäystä uskomattomat 4509 euroa per/ asukas.

Kuudenneksi omavaraisuus%
vuonna 2008 61%.
Vuonna 2015 vain 41,4 %.
Laskua 20 %.

Konsernin omavaraisuus% 31.12.
vuonna 2008 48,8 %
vuonna 2015 vain 31,9 %.

Luvut ovat korutonta kertomaa Lahden budjetin laatijoista ja totuttajista. Vastuun kantavat viime kädessä valtuutetut, mutta heillä ei kompetenttia hallita näitä lukuja, saatikka sitten ymmärtää Lahden kaupungin kehitystä pitemmällä aikaperspektiivillä.

Liioittelematta voidaan sanoa, että Lahden eliitti pyrkii nuijimaan esittelemänsä budjetin läpi hinnalla millä hyvänsä, peittääkseen Lahden todellisen taloudellisen tilanteen, johon se on vaalikarjaa määrätietoisesti johtanut. Tämä tehdään nyt kapteeni Myllyvirran komennolla siksi, että saadaan oikea pormestari vielä suhmuroimalla kehiin. Mikään ei nimittäin ole niin varmaa kuin se, että poliittiset voimasuhteet Lahdessa muuttuvat keväällä 2017.

Juhani Melanen

KOLUMNIT -arkisto

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011