Palmusunnuntaina pikkuiset naamiaisasuihin, usein pääsiäisnoidiksi, puetut lapset kiertävät naapurien, sukulaisten ja ystävien ovilla. Ihanat, kauniisti koristellut pajunkissat vaihtavat omistajaa: “vitsa sulle, palkka mulle!” Maljakkoon tupsahtaa kaunis virpomisoksa ja virpojan koriin suklaamuna tai jokin muu pieni palkkio.

Palmusunnuntain perinteet saavat jäädä taakse jo toisena vuonna peräkkäin. Tartuntatautilain voimalla pidetään pienet virpojat kotona ja parempi niin. Onneksi virpoa voi puhelimessakin tai käydä ilahduttamassa pihalla turvavälein.

Virvonta on vanha kristillinen perinne. Virpomisoksat muistuttavat niistä palmunoksista, joita ihmiset heiluttivat Jeesukselle, kun hän ratsasti Jerusalemiin. Virpomisella toivotetaan onnea ja siunausta. Vaikka tänä vuonna emme pääse toimimaan perinteisin menoin, saamme silti huokaista kiitollisina. Palmusunnuntaita ei ole peruttu! Pääsiäistä ei ole peruttu! Siunausta ei ole peruttu! Tänäkin vuonna voimme seurata, miten Jeesus ratsastaa Jerusalemiin. Saamme toivottaa hänet tervetulleeksi koteihimme virpomisoksia heilutellen.

Maija-Reetta Katajisto

Sairastimme Eira-vaimoni kanssa koronan marraskuussa 2020 ja selvisimme hengissä suomalaisen
yhteiskunnan erinomaisen sairaanhoidon takia. Kirjoitin asiasta silloin Omalähiöön Melastelun, jossa uskoin ettei tämä covid19-virus nujerra meitä ja vähättelin tämän pandemian voimaa. Olin totaalisesti väärässä! Tauti oli yllättävän vakava, salakavala, häijy, muuttuva ja haastava.

Koettelemuksen ajat tekevät kansalliset arvot näkyviksi. Koronaepidemia on nostanut meissä suomalaisissa pintaan pahimmat ja parhaimmat puolemme. Talvisodassa kuoli 26 662 suomalaista ja espanjantauti vei hautaan vuonna 1924–17 noin 20 000 Suomen kansalaista. Koronaan oli lauantaina (20.3) menehtynyt 808.
Jokainen voi tulkita näitä tosiasioita mielensä mukaan ja asettaa ne vaakakuppiin ja vertailla, missä Suomessa nyt mennään ja miten meillä on onnistuttu suojelemaan kansalaisia verrattuna vaikkapa Ruotsiin, jossa kuolleita on tällä hetkellä 13 626.

Mutta sairaudet eivät ole pelkästään fysiologisia tai aineellisia tosiseikkoja. Ne ovat myös pitkälti kulttuurisia metaforia, joiden kautta ilmennämme pelkojamme, ennakkoluulojamme ja ihanteitamme. Epidemiat mittaavat kansakunnan rajoja ja ovat hyviä testejä mittaamaan olemassa olevaa aikaa, sen asenteita ja arvomaailmoja. Olemme tahtomattamme mukana julmassa testissä, jossa mitataan kumpi meissä härmäläisissä pääsee voitolle, omaan napaan tuijottava itsesuojelu vai voimien yhdistäminen ja heikommista huolehtiminen yhdessä.
Emme ole vielä siinä tilanteessa, jossa hoitovalintoja pitäisi tehdä, mutta sekin aika saattaa tulla, jolloin Suomessakin voidaan joutua pohtimaan priorisointia. Kenet nähdään pelastamisen arvoisiksi ja ketkä jätetään ja hylätään? Riittävätkö sivistysvaltio Suomen voimat takaamaan yhteiskuntarauhan ja jakamaan koronarokotteet oikeudenmukaisesti?

Outoja asioita on tapahtunut niin Suomessa kuin muuallakin viime kevään ja tämän kevään aikana, Kolmas aalto pyyhkii juuri nyt lakoon pettukansaa. Tätä kannatta tarkastella siis lähemmin. Nationalismi, rasismi, populismi, tiedevastaisuus ja salaliittoteoriat kukoistavat pelon ja epäluulon konteksteissa eli asiayhteyksissä.
Viime keväänä hurjimmat huhut kertoivat, että Bill Gates ja maailman rikkaimmat ihmiset ovat pandemian alullepanijoita. Toinen suosittu salaliittoteoria oli se, että se oli Kiina, joka polkaisi taudin liikkeelle. Perusteluina muka se, että kiinalaisia on kuollut väkilukuun nähden erittäin vähän ja haluavat maailman valtiaiksi. No, näitä riittää ja fiksut suomalaiset osaavat asettaa nämä huhut omaan arvoonsa.

Me tiedämme, että kukaan ei ole suojassa, ennen kuin kaikki ovat suojassa ja saaneet rokotuksen. Koronan nopeat geenimutaatiot voivat laittaa polvilleen koko maailman elleivät rokotukset pure ja tehokkaita rokotteita ole saatavissa riittävästi ja kaikille. Toisaalta olen nähnyt meissä Peräseinäjoen susissa eristämisaallon yhteydessä outoja yhteisöllisyyden piirteitä. Naapuri auttaa ja arki on yhteinen kaikille. Työelämän etätyö tuli varmasti
jäädäkseen ja sopeutuminen muuttuvaan maailmaan tapahtui yllättävän joustavasti. Tiukimmilla ovat perhe, nuoret, opiskelijat, esittävä taide, tapahtumajärjestäjät, taiteilijat, yrittäjät ja ravintolat. Heille kulunut vuosi on helvetillinen, eikä loppua ole vieläkään näkyvissä.

Sopeuduimme, koska ihminen, rotta ja sika ovat parhaita selviytyjiä. Ylettömästä ja turhastakin lentämisestä luovuttiin silti kipuillen ja ilmastonmuutoksessa tapahtui vuosikymmenien jälkeenlaskua. Lukeminen ja liikunta lisääntyivät äkisti. Televison suoratoistopalvelut takasivat laiskoille mielikuvitusmatkoja ja sohvaperunoille koitti ikuinen laatuaika. Tässä tilanteessa vain kalsarikännit häiritsivät perherauhaa. Koulun etätyö haittasi kaveruussuhteita ja muita rientoja, mutta viime vuonna tämä oli vielä jollain tavalla ns. hanskassa ja pääministeri Marin saattoi leijua ilmassa. Mutta nyt alkaa tilanne riistäytyä käsistä. Yhteisöllisyyden voima on heikentynyt ja rajoituksista lipsutaan. Nuorten kantti alkaa pettää ja välinpitämättömyys lisääntyä. Tämä ilmenee ja näkyy toivottomuutena ja väsymys alkaa muuttua apatiaksi ja ahdistukseksi. Kaipuu nostalgiseen
vanhaan alkaa saada irrationaalisia piirteitä ja tahallisia joukkokokoontumisääntöjä rikotaan törkeästi niin Lapin tupien seksijuhlissa kuin luvattomina joukkokookoontumisina.

Kriisitietousuus ei ole enää sitä luokkaa kuin viime kesänä ja alun toiveikuuden jälkeen nuoria alkaa tympiä. Uudet arvot eivät sittenkään kypsyneet säännöiksi. Lähiruoka, lähikulttuuri, yleensä lähellä olevaa ei täyttänytkään ihmisapinan tarpeita, koska olemme sosiaalisia eläimiä.”Kaikki mulle heti” -ajattelusairaus hiipii kuin salaa elämään takaisin. Liikuntarajoitukset voivat taittaa kamelin selän ja massat vyöryä kadulle. No ei Suomessa! Niinpä. Mutta, jos?

Tulevaisuus näyttää, miten selviämme tästä, mutta varmaa on vain se, että elämämme arki muuttuu.
Yksilönvapauden ja populismin nimissä toteutettu välinpitämättömyys ja halu omiin narsistisiin
nautinnon maksimointeihin, on nyt tukahdutettava ja demokraattinen järjestelmä ikävine kieltoineen
on hyväksyttävä yleiseksi pelisäännöksi tai muuten juhlavat hautajaispuheet muuttuvat arjeksi.

Juhani Melanen

Suomen suhteita Afrikkaan on pitkään määrittänyt ennen kaikkea kehitysyhteistyö. Vuosiin on mahtunut erilaisia hankkeita aina kyläkaivoista Tansaniaan 80-luvulla rahoitettuun Valmetin traktoritehtaaseen, joka kaatui lopulta maan ostovoiman puutteeseen ja varaosaongelmiin. Afrikka on kuitenkin muuttunut. Väestönkasvun, konfliktien ja ilmastonmuutoksen haasteet ovat kriittisempiä kuin koskaan, mutta toisaalta yhä useampi alueen maista ei ole enää kriisivaltio vaan nopeasti kehittyvä kansantalous.

Hallitus on tätä silmällä pitäen julkaissut maamme historian ensimmäisen Afrikka-strategian. Strategialla johdonmukaistetaan Suomen Afrikka-politiikkaa ja tiivistetään kumppanuuksia alueen maiden kanssa. Strategian lähtökohtana on, että kestävän kehityksen tavoitteiden edistäminen sekä poliittinen ja kaupallistaloudellinen yhteistyö ovat kytköksissä toisiinsa. Siksi suhteiden vastavuoroisella kehittämisellä voidaan hyödyttää sekä suomalaisia että afrikkalaisia toimijoita.

Yksi strategian päätavoitteista on avata suomalaisyrityksille ovea Afrikan vientimarkkinoille. Olemme asettaneet tavoitteeksi Suomen ja Afrikan maiden välisen kaupan kaksinkertaistamisen vuoteen 2030 mennessä. Tässä ei ole kyse taskurahoista. Afrikkaan syntyi vuodenvaihteessa maailman mittavin vapaakauppa-alue, joka kattaa 1,3 miljardia kuluttajaa ja yli 2,8 biljoonaa eli miljoonaa miljoonaa euroa bruttokansantuotteena. Afrikan on arvioitu saavuttavan sopimuksella jopa 365 miljardin euron tulokasvun vuoteen 2035 mennessä, jolloin kauppamahdollisuuksia avautuu muulle maailmalle kymmeniä miljardeja.

Mitä pidemmälle Afrikan talouskehitys etenee, sitä keskeisemmäksi muodostuvat vihreät ratkaisut ja kestävä kasvu. Tässä on meillekin mahdollisuus. Suomalaisfirmoilla on paljon annettavaa esimerkiksi liikenne- ja digiverkoissa sekä energian tuotannossa ja jakelussa. Samalla on selvää, että maanosan liiketoimintaympäristössä riittää edelleen haasteita esimerkiksi vaihtelevan infran ja lainsäädännön sekä korruption myötä. Ulkoministeriö ja Business Finland tulevatkin lähivuosina panostamaan entistä enemmän poliittiseen vaikuttamiseen ja vienninedistämispalveluihin Afrikassa. Myös pohjoismainen yhteistyö on tärkeää.

Afrikan geopoliittinen merkitys on kasvanut. Pitkittyneet konfliktit, nälänhätä ja pakolaisuus koskettavat miljoonia alueen ihmisiä ja ovat kärkisyitä paineeseen Euroopan etelärajoilla. Epävakautta kiihdyttää entisestään suurvaltojen, erityisesti Kiinan, kilpailu Afrikan luonnonvaroista ja markkinoista. Myös Suomen turvallisuudelle on keskeistä, että edistämme konfliktien ennaltaehkäisyä, demokratiakehitystä sekä kriisikestävyyden vahvistamista Afrikassa. Jatkamme tässä pitkäjänteistä työtä niin kehitysyhteistyön kuin humanitaarisen avun ja kriisinhallinnan keinoin.

Toinen Afrikan suurista haasteista on tarjota koulutusta ja työpaikkoja kasvavalle, nuorelle väestölle. Maanosan nykyisestä 1,3 miljardista asukkaasta 70 prosenttia on alle 30-vuotiaita, ja väestönkasvu jatkuu. Strategiassa on nostettu esiin Suomen vientimahdollisuudet koulutuksen laadun ja kattavuuden kehittämisessä sekä nuorten yhteiskunnallisen osallistamisen tärkeys. Nuoret ovat Afrikan kehityssuunnan kannalta ratkaisevassa roolissa ja samalla sen isoimpia voimavaroja.

Myös EU-tasolla on herätty etelänaapuri Afrikan mullistuksiin. Suomi tukee EU:n roolin vahvistumista Afrikassa sekä yhteisiin intresseihin perustuvaa suhdetta. Lähitulevaisuuden kriittisin haaste on varmistaa, että myös Afrikan maat selviytyvät koronasta ja että alueen ihmiset saadaan rokotettua. Tämä on välttämätöntä jo virusvarianttien tukahduttamiseksi. Suomi avustaa köyhimpien maiden rokotehankintaa esimerkiksi Maailman terveysjärjestön COVAX-hankkeen kautta.

Ville Skinnari

Mielestäni poliittinen korrektius on hurskastelevaa, huumorintajutonta ja helvetin omahyväistä silloin, kun on kysymys taiteesta. Typerillä korrektiusvaatimuksilla rohkea komedia ja satiiri yritetään vaimentaa kesyksi rupatteluksi. Tarvitsemme ärhäkkää ja riemastuttavaa sananvapauden kaikkivoipaista piiskaa, jolla kansakunnan kermaa ravistellaan. Kaikki narrit on jo tapettu. Miksi?

Olemme nyt oudossa tilanteessa niin Suomessa kuin maailmalla, sillä olemme joutuneet omalaatuisten, uskonnollisten, feminististen, rodullisten ja intersektionaalisten korrektiusvaatimusten ja huumorintajuttomien ihmisten mielipidevangeiksi. Nämä naisfeministit ja korrektiustarkastajat ovat ottaneet maalitauluikseen valkoisen lihaa syövän miehen. Nyt olemme tilanteessa, jossa jopa oman aikansa edistykselliset miehet kokevat, että he ovat syypäitä rasismiin, ilmastonmuutokseen ja kaikkiin maailman ongelmiin.

Diktaattorit ja hirmuhallitsijat pelkäävät eniten naurunalaisiksi tulemista. Tarvitsemme siksi hyviä ja ronskeja satiireita, niin vallanpitäjistä kuin itsestämme, jotta tajuaisimme todellisen paikkamme universumissa.
Muistan elävästi nuoruuteni huikeat Brittien satiirisarjat , kuten ”Yes Sir”, ” Musta kyy”, ”Pitkän Jussin majatalo”, ” Herra Pääministeri” ja huimat ”Monty Pythonit”, jotka rienasivat vallanpitäjiä huikeilla ylilyönneillään, silti noudattaen komiikan perussääntöä Punch up eli lyö ylöspäin.

Nyt ohjelmia poistetaan korrektiussyistä yhä enemmän. Vanha kunnon brittisarja Pikku-Britania poistui ohjelmistosta, koska ohjelma käytti ns. blackfaceja eli mustattuja valkoisia. Sama Cancel-kulttuuri eli ”peruuttakaa kaikki loukkaava ohjelmisto” alkaa vaikuttaa kaikkeen älykkääseen ja briljantiin viihteeseen, jossa on mukana nokkelaa sutkauttelua ja hirtehistä menoa niin poliitikoista, homoista kuin muistakin vähemmistöistä, periaatteella ketään ei säästetä!

Jotta kykenisimme ymmärtämään muita ja itseämme, tarvitsemme rohkeaa komediaa, joka lataa pintaan voimakkaita ja ristiriitaisia tunteita ja kääntää päälaelleen totuttuja tapoja. Musta huumori on parasta terapiaa yhteiskuntamme pienille puurtajille, jotka omasta pienestä lintuperspektiivistään katselevat tätä suurta elämäksi kutsuttua näytelmää, jota rikkaat hallitsevat mielensä mukaan! Me ns. normaalit tarvitsemme satiirisia piikkejä. Olemme tulossa luulosairaiksi erilaisissa elämän tavallisissakin tilanteissa ja alamme pohtia mikä on oikein ja sallitua!

Tunnen oloni vaivautuneeksi esimerkiksi tavatessani vammaisia. Mietin koko ajan oikeaa, mitä saa sanoa ja
mitä on otettava huomioon. Käyttäydynkö oikein ja normin mukaisesti? Vammaiset eivät ole tyhmiä ja saattavat ajatella: mitä helvettiä tuokin älykääpiö noilla eleillään yrittää minulle viestiä. Tällaiset tilanteet on juuri hyviä komiikan aiheita, jos käsikirjoittajilla vain riittää uskallusta toteuttaa aihio. Toki naisistakin löytyy huimia ja ronskeja huumorintaitajia. Näistä esimerkkinä voisi mainita ”Todella upeaa”, joka rikkoi kaikki kuvitelmamme perinteisistä kotiäideistä, ”Ponille kyytiä” toi ruutuun estoa vailla olevan naiskavaldaadin.

Aikamme ongelma on se, että melkein kaikki poikkipuolinen puhe tai kannanotto voidaan tulkita vihapuheeksi. Tämä suuntaus vie ilmapiiriä väärään suuntaan ja tekee meidät kohta aroiksi ja saamattomiksi kuhnureiksi, joita median ja poliitikkojen on helppoa taivutella ja manipuloida sylikoiriksi. Kotimaisista komedia- ja satiirisarjoista pidin erityisesti ” Hyvistä, Pahoista ja rumista”, ”YleLeaksista”, ”Itsevaltiasta” ja ” Noin viikon uutisista”. Silti se suurin terävyys ja uskallus nykysarjojen suomalaisilta komediantekijöiltä tekijöiltä tuntuu puuttuvan.

Kamppailua komedian ja satiirin sisällöstä käydään koko ajan. BBC:n komediasisällöstä vastaava johtaja Shane Allen antoi julkisuuteen raportin vuonna 2018, jossa totesi, että Oxbridgen ( yliopistot Oxford ja Cambridge) käyneiden valkoisten miesten aika on BBC:llä ohi. Hänelle vastasi Monty Pyhtonin jenkkijäsen, loistava elokuvaohjaaja Terry Gilliam napakasti: ” Minä olen musta sukupuolileikkausta odottava lesbo? Kuka sinä olet? Tarkoittaako herra Allen että, jos on valkoinen korkeastikoulutettu, niin ei osaa tehdä komediaa?

Vanhan liiton miehenä peräänkuulutan seuraavia hyviä ja rempseitä komediasarjoja, kuten ”Hyvät herrat”, ”Apinatasavalta”, ” Kaverille ei jätetä”, ” Pulkkinen”, ” Sunnuntailounas” ja tietysti Aaken ja Peteliuksen saamelaisketsejä. Ne olivat aikansa tuotteita, eikä niiden tekemisestä tarvitse myöhemmin anteeksipyydellä.
Esikuvinani pidän kuivaa brittihuumoria, jolla kolautellaan vallanpitäjiä ja annetaan kaikkien kukkien kukkia ja tuta elämän armoton kirjo ja epäoikeudenmukainen maailma. Lahti olisi erinomainen satiirisarjakaupunki ja maukkaita aiheita löytyisi roppa kaupalla. Ajatelkaa vaikka Lientolan ja McCarronin kähmintäfarssia, Mäkisen sijoitusseikkaluja Islannissa ja tietysti turvemailta saapunutta päätoimittajaa, joka etsii Lahden keskustaa. Kysymys kuuluukin. Onko uskallusta ja tekijöitä?

Juhani Melanen

Ensi sunnuntaina vietetään Marian ilmestyspäivää. Viime vuonna Marianpäivä tuntui erityisen poikkeukselliselta, koska kyseisestä sunnuntaista lähtien siirryttiin jumalanpalveluksiin ilman läsnäolevaa seurakuntaa.

Tuolloin, vuosi sitten, en onneksi edes osannut ajatella tilanteen jatkuvan vielä vuodenkin kuluttua. Kulunut vuosi on opettanut monenlaisia asioita. Epävarmuuden sietämistä, suunnitelmien peruuntumista tai muuttamista lyhyellä varoitusajalla, elämänpiirin supistuminen ajoittain vain omaan kotiin.

Ajattelen, että Jeesuksen äiti Maria, sopii hyvin tähän aikaan esikuvaksi, koska Maria joutui suostumaan epävarmuuteen ja omien suunnitelmien romuttumiseen. Maria johdattaa meitä myös Jumalan luokse. Nimittäin häntä katsellessa pääsee elämään yhdessä iloa Jumalan huolenpidosta. Mutta Marian rinnalla pääsee kokemaan myös ahdistusta tulevaisuudesta ja rintaa repivää äidintuskaa, kun oma poika häpäistään, pahoinpidellään ja tapetaan.

Välillä voi olla niin, että ne kuormat jota itse kullekin annetaan kannettavaksi, ovat liian suuria. Ei jaksa niiden alla. Varmaa on, että suurimmankin taakan painaessa Jumala on jo aloittanut jotain uutta, mutta sen uuden löytyminen ei ole itsestäänselvyys.

Erityisesti silloin tarvitaan läheisiä, niitä jotka kulkevat rinnalla ja auttavat muistamaan, että vaikeinkin aika päättyy ja miten hienoa se onkaan, kun kaikki rajoitukset puretaan ja saamme jälleen tavata ihmisiä vapaasti.

Toivon että jokaiselta sellainen läheinen löytyy, mutta koska tiedän, että kaikilta ei löydy, haluan haastaa jokaisen meistä miettimään edes yhden sellaisen ihmisen omasta lähipiiristä, kenelle voisi soittaa, lähettää viestin tai vaikka tiputtaa kortin postilaatikosta ja kysyä mitä sinulle kuuluu? Ei jäädä yksin kaikkien huolien kanssa, vaan ollaan puhelimen ja viestien välityksellä yhteydessä toisiimme.

Hanna Rikkanen
kappalainen
Launeen srk

Olen ollut vuodenvaihteesta saakka SDP:n edustajana ohjaamassa Suomen kestävän kasvun ohjelman valmistelua tätä varten perustetussa ministerityöryhmässä. EU:n elpymisvälineen varoilla rahoitettavan ohjelman tavoitteena on kirittää sekä nopeaa että pitkän aikavälin kasvupotentiaalia ja luoda näin Suomeen työtä. Valmistelutyö on edennyt hyvin, ja pääsimme maanantaina esittelemään ohjelman runkona toimivan Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman.

Oleellista kestävän kasvun ohjelmassa on se, että saamme liikkeelle aidosti vaikuttavia investointeja. Tämä edellyttää, että rahoituksella saadaan parannettua tuottavuutta ja vauhditettua elinkeinoelämän rahankäyttöä moninkertaisesti hankkeisiin budjetoituun julkisen rahan määrään. Hallituksen elpymispolitiikka tähtää juuri tähän. Nykyisen arvion mukaan nyt valmistellun ohjelman vihreän siirtymän osiolla tulee olemaan keskimäärin noin 400 prosenttia ja investointitaso noussee useampaan miljardiin euroon. Rahaa tullaan jakamaan niin kehityksen veturina toimiville suurille yrityksille kuin pienille ja keskisuurille yrityksille.

Ohjelma on räätälöity maailmanmarkkinoiden kehitysnäkymiä ja Suomen vahvuuksia silmällä pitäen. Digitalisaatio ja kärkiteknologiat tulevat säilymään talouden aallonharjan huipulla myös tulevina vuosikymmeninä. Suomellakin on tässä näytön paikka, ja esimerkiksi 6G:n, kvanttilaskennan ja tekoälyn kehittämisessä vaadittava osaaminen on ehdottomia valttikorttejamme. Yritykset tarvitsevat kuitenkin tuekseen kilpailukykyistä toimintaympäristöä ja siksi esimerkiksi digitalisaatioon suunnataan ohjelmasta kaikkineen noin 540 miljoonaa euroa.

Toinen iso kokonaisuus on niin suomalaisten kuin maailmalta tulevien osaamiseen saaminen yritysten käyttöön sekä opiskelumahdollisuuksien avaaminen. Ohjelmarahoituksella lisätään esimerkiksi korkeakoulujen aloituspaikkoja, tuetaan paikkariippumatonta opiskelua ja helpotetaan työperäistä maahanmuuttoa digitaalisten palvelujen avulla. Työllisyyden ja osaamisen pilarin osuus on alustavasti noin 640 miljoonaa euroa. Sosiaali – ja terveyspalveluita ei ole unohdettu: koronan aiheuttamaa hoitovelkaa rahoitetaan 400 miljoonalla eurolla, tästä 100 miljoonaa euroa käytetään asiakkaille suunnattuihin digitaalisiin palveluihin. Mielenterveyden akuutti tilanne ja sen tukeminen nostetaan samalla keskiöön.

Tässä otetaan samalla merkittäviä askelia kohti Suomen kunnianhimoisia päästötavoitteita. Vihreän siirtymään kohdennetaan paketista leijonanosa, eli kokonaisuudessaan noin 1040 miljoonaa euroa. Tavoitteena on vauhdittaa investointeja, joilla vähennettäisiin Suomen hiilidioksidipäästöjä jopa kolme miljoonaa tonnia vuodessa eli noin kuusi prosenttia. Kyse ei ole kuitenkaan vain ympäristöpolitiikasta vaan laajemmasta talouden rakennemuutoksesta, jossa meidänkin pitää onnistua. Korkea teknologia, uusiutuva energia ja liikenne ovat osa sitä tulevaisuutta, joihin maailmalla laitetaan nyt kiinni isosti rahaa. Hiilineutraali hyvinvointiyhteiskunta on hyvästä syystä hallituksen kärkitavoite.

Kestävän kasvun ohjelmaa on valmisteltu hyvässä yhteistyössä elinkeinoelämän, alueiden sekä tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen kanssa. Tämä on tärkeää, sillä nykypäivänä talouskasvu syntyy nimenomaisesti yhteiskunnan eri toimijoiden toisiaan tukevista panostuksista. Avainongelmiimme monen on muun maan tapaan kuulunut riittämättömät rahavirrat tutkimukseen ja kehitykseen. Meidän onkin kyettävä jatkossa saamaan osaajia entistä paremmin yhteen ja skaalattava innovaatiot taloudellista potentiaalia sisältäviksi tuotteiksi, erityisesti vientimarkkinoille. Tämä edellyttää niin julkisen kuin yksityisen sektorin TKI-investointeja.

Tässä on mahdollisuuksia myös Lahdelle ja tiedän että hyvää valmistelua on tehty. Meillä on sekä tutkimus- ja koulutusosaamista että vihreän siirtymän rahoituksen kriteerit täyttävää yritystoimintaa. Hankepäätöksiä tullaan tekemään vielä tämän vuoden puolella, kun EU on hyväksynyt suunnitelmamme ja rahoitus siirtyy osaksi hallituksen talousarviota.

Ville Skinnari

Kuluvalla viikolla julkaistiin Lahden hyvinvointikertomus vuosille 2017–2020. Selvityksen mukaan iso osa ihmisistä voi hyvin ja moni mittari näyttää vihreää, esimerkiksi väestön kasvun ja kansainvälistymisen osalta. Kokonaiskuva on kuitenkin synkkä. Työttömyystilanteemme jatkuu vaikeana eikä koulutustasokaan ole noussut riittävästi. Toimeentulotuella ja työkyvyttömyyseläkkeellä olevia on paljon. Listalle mahtuvat myös mielenterveysongelmat, vähäinen liikunta, runsas tupakointi ja syrjäytyminen. Lahti junnaakin tilastoissa pääosin kaupunkien keskitason alapuolella. Lahden kaupungin oma hyvinvoinnin edistämisen ja ennaltaehkäisyn työ vaatii uutta kunnianhimoa ja organisointiakin. Osaamista eri organisaatioista ja järjestöistä kyllä löytyy.

Erityisesti nuoret tarvitsevat nyt tukea. Työttömien ja kokonaan koulutuksen ulkopuolelle jäävien osuus on kasvanut ja erilaiset mielenterveysongelmat vaivaavat monia. Esimerkiksi lukiolaisten ahdistuneisuus on Lahdessa kolmanneksi korkeinta kaupunkien välisessä vertailussa. Lukion keskeyttäviä taas on viimeisimpien lukujen mukaan noin 4,1 %, mikä on kolmanneksen keskimääräistä enemmän. Yksi ongelmien juurisyistä on nuorten päihdekokeilut ja -käyttö, jotka vievät pohjaa elämänhallinnalta.

Merkittävä osa Lahden haasteista ylipäätään kytkeytyy päihteiden runsaaseen määrään. Alkoholi ja huumausaineet rokottavat paitsi ihmisten ja perheiden terveyttä, mikä näkyy esimerkiksi lastensuojelun kasvavina jonoina, myös aiheuttavat jännitteitä katukuvassa. Lahden kaupungin kyselyssä 30 % vastaajista koki rikokset ja järjestyshäiriöt melko tai hyvin suureksi ongelmaksi. 21 % vastaajista taas ilmoitti välttävänsä kilometrin säteellä asuinpaikastaan vähintään yhtä ja 17 % useampaa paikkaa väkivallan uhan vuoksi. Keskustan alueet, kuten Trion seutu, kirjaston puisto sekä Anttilan ja vanhan terveysaseman ympäristö, ja osa lähiöistä korostuivat vastauksissa.

Nämä ovat hälyttäviä lukuja. Yhdenkään lahtelaisen ei tulisi kokea turvattomuutta missään päin kaupunkia. Huumeet ja niihin liittyvät häiriöt on saatava pois Lahden katukuvasta ja riippuvuuteen ajautuneille on ohjattava enemmän tukea. Keinovalikoimassa on oltava mukana niin ehkäisevä mielenterveys- ja päihdetyö, jalkautuva nuorisotyö, ohjattu harrastustoiminta kuin poikkihallinnollinen viranomaistoiminta. Näihin on myös laitettava riittävästi resursseja. Yksilöllinen ja kokonaisvaltainen tuki on useimmiten se, jolla saadaan parhaimmat tulokset aikaan. Hämeen poliisin ja muiden viranomaisten kanssa haemme ratkaisuja jatkuvasti, uusiakin sellaisia.

Toinen ratkaiseva kysymys on, miten koronasta päästään yli. Lahdessakin moni raiteillaan ollut asia, kuten jo hieman parempaan kääntynyt työllisyystilanne ja kaupungin hyvä talous, ovat joutuneet nyt koetukselle. Viimeisen vuoden aikana kerääntynyt palveluvelka ja ikäihmisten yksinäisyys tulevat lisäämään painetta sote-palveluihin samalla, kun mielenterveysongelmat ja nuorten syrjäytyminen ovat saaneet lisää vettä myllyyn. Ratkaisevaa on, miten saadaan paitsi paikattua inhimillisiä ja taloudellisia vahinkoja myös rakennettua kestävää kasvua.

Mutta löytyy Lahdesta myös onnistumisia. Liikunta on perinteisesti ollut yksi näistä. Lasten ja nuorten terveyden edistämisessä olemmekin juuri liikuntasektorin osalta keskiarvon paremmalla puolella, ja esimerkiksi seuratoiminta pyörii hyvin. Myös kaupunkilaisten osallistumiseen palveluiden ideointiin ja suunnitteluun on panostettu, ja viime marraskuussa otettiin käyttöön uusi osallisuus- ja lähidemokratiamalli. Työllisyyden kuntakokeilun pitää tuoda henkilökohtaista palvelua sitä tarvitseville.

Lopputulema on, että Lahdelta löytyy kaikki mahdollisuudet ratkaista kipukohdat ja pärjätä kilpailussa muiden suurten kaupunkien kanssa. Olemme ympäristökaupunki, jonka asukkaiden hyvinvointi on sidoksissa paikalliseen elinvoimaan. Iso osa Lahden haasteista on rakenteellisia, ja siksi ratkaisujakin on uskallettava hakea ennakkoluulottomasti.

Hallitus on tukenut kaupunkeja taloudellisesti niin paljon, että liikkumavaraa on. Sen kertoo Lahden kaupungin ja Hyvinvointiyhtymän tulos viime vuodelta. Nyt se resurssi ja liikkumavara pitää käyttää lahtelaisten hyväksi konkreettisilla teoilla. Sitä varten se raha on myönnetty. Vai pitääkö valtion jatkossa todella tiukasti korvamerkitä raha siten, että se todella menee siihen tarkoitukseen mihin se on tarkoitettu?
Lahden poliittisten päättäjien ensisijainen tehtävä tässä on varmistaa, että resursseja käytetään oikeaan tekemiseen.

Ville Skinnari

Raamatussa sanotaan: ”Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, jotta tuntisimme hänet, joka on Todellinen.” (1. Joh. 5:20)

Toiset pitävät Jumalaa vain taruna ja jumalauskoa huuhaana. Heidän todellisuudessaan on olemassa vain se, mikä voidaan nähdä tai mitata. Jeesus kuitenkin, kuten edellisessä Raamatun kohdassa todetaan, on tullut kirkastamaan ihmisille Todellisen. Jumalasta käytetään nimeä ”Todellinen”. Hän ei ole mielen tuotetta tai ihmisen kehitelmä. Hän on itse asiassa todellisempi kuin koko muu todellisuus, koska hänen kauttaan kaikki muu on saanut syntynsä ja hän on antanut elämän jokaiselle. Siksi hän on ”Todellinen”, jonka varassa kaikki on ja josta kaikki lähtee.

Anselm Canterburylainen, yksi keskiajan merkittäviä teologeja ja Canterburyn arkkipiispa, on kirjoittanut tunnetun lauseen ”Credo ut intelligam” eli ”Uskon jotta ymmärtäisin”. Usko ei ole jotakin ymmärryksen vastaista, vaan usko Jumalaan avaan tulkinnan avaimen tähän todellisuuteen ja elämään. Ja uskon kautta näemme sellaistakin, mitä emme voi nähdä tai mitata. Helsingin emeritus piispa Eero Huovinen puhui uskon silmälaseista. Niiden kautta maailma näkyy toisenlaisena ja silmään heijastuva kuva on terävämpi. Asiat saavat merkityksen.

”Jumalan Poika on tullut meille antamaan ymmärryksen.” Ei mitään salaista tai korkeampaa tietoa, vaan hän kutsui ihmisiä Isän Jumalan yhteyteen, turvautumaan ja uskomaan häneen. Hänen yhteydessään kirkastuu elämän tarkoitus ja arvo. Ja usko avaa ymmärryksen siihen, ettei elämäni ole merkityksetön tai irrallinen, vaan olen Jumalan suunnitelmissa. Ja sitä suunnitelmaa tarkoitettu toteuttamaan.

Heikki Pelkonen
kirkkoherra, Laune

Muistan hyvin 1990-luvun laman, jolloin Lahden kaupungin työttömyysaste heilui 25 % korvilla ja suoranainen epätoivo alkoi näkyä turuilla ja toreilla. Silloin entinen työvoimapäällikkö Väinö Pässilä jalkautti Lahden työvoimatoimiston väen ja pisti heidät ihan oikeisiin töihin eli etsimään työpaikkoja ympäri kaupunkia eri yrityksistä. Tämä oli työvoimapoliittinen operaatio, jossa asioihin tartuttiin konkreettisesti oikealla otteella, mutta nyt outo idiotismi on tarttumassa Lahen työvoimatoimiin.

Jokainen ymmärtää, että kunnan mahdollisuudet työllistää ovat rajalliset, mutta Lahdessa yli hilseen menee se, että ei tehdä edes sitä, mitä kustannuksia lisäämättä voitaisiin tehdä. Lahti maksoi viime vuonna reilut 18 miljoonaa euroa sakkomaksuja, mikä on todella tyhmää ja suoranainen tyhmyyden ylistys valtuustolta. Ongelmana kunnilla ovat nimenomaan työmarkkinatukien kuntaosuus, koska näiden sakkojen suuruus määräytyy pitkäaikaistyöttömien määrän mukaisesti. Valtuutettu Seppo Korhonen teki selvän ja konkreettisen esityksen, että tästä 18 miljoonan summasta olisi lohkaistu 6 miljoonaa yleiseen palkkatukityöllistämiseen, jolloin sakkosumma olisi pudonnut vastaavalla määrällä. Mutta ei ei ja ei!

Miten on ymmärrettävissä se, että Lahden kaupunginhallitus ja Hämeen Te-toimisto vannovat työllistämistoimissa palkattoman kuntouttavan työtoiminnan puolesta? Eihän tämä ole mitään työllistämistä, vaan sosiaalihuoltolain mukaista yksilöllistä palvelua! Sen pitäisi olla vihonviimeinen keino koulutuksen ja palkkatuetun työn jälkeen. Onko todella niin, että Lahden valtuutetut eivät todellakaan ymmärrä kuntouttavan työtoiminnan tarkoitusta? Korhosen hyvä esitys valui Kankkulan kaivoon. Uskomatonta! Vain 17 valtuutettua tajusi, että työllistämisvaikutusta olisi vielä lisännyt se, että summan tulopuolelle olisi voitu kirjata valtion palkkatuki!

Muutama tosiasia uudesta Lahden kunnan työllisyyskokeilusta. Te-keskukset siirtävät kokeilun Lahdelle. Tällöin luodaan uusi organisaatio, johon tulee mukaan osa Te-keskuksen väkeä ja Lahti siirtää tai palkkaa väkeä tähän toimintaan. Uusi organisaatio tarvitsee paikan Triosta, jonne maksetaan vuokraa pari tuhatta kuussa. Tuleeko tästä itse itseään ruokkiva organisaatio? Ideana on luoda työttömälle oma valmentaja, joka sparraa, motivoi ja innostaa työtöntä. Kaiken tämän toiminnan keskipisteenä on työtön! Mutta miten toimitaan yhteistyössä niiden kanssa, jotka nämä työpaikat luovat eli suomeksi yritykset. Onko tutkittu sitä, miten nämä työpaikat oikein todellisuudessa löytyvät? Outoa tässä on se, että työtöntä ja pitkäaikaistyötöntä kehotetaan kirjautumaan Oma Valmentaja -palveluun omilla pankkitunnuksilla, jotta voitaisiin varmistaa yhteydenotto viranomaisen taholta! Miksi pankkitunnuksilla? Miksei valmentaja ota yhteyden työttömään henkilökohtaisesti tapaamalla ja luomalla luottamuksellisen yhteistyösuhteen?

Lopuksi katsaus Lahden synkkiin työllisyystilastoihin. Tilanne 31.1.2021: työvoimaa oli 86099, josta työttöminä 17 prosenttia eli 9822. Tästä määrästä pitkäaikaistyöttömiä oli 3031. Nuoria alle 25-vuotiaita oli työttöminä 1600. Maahanmuutajia tuli Lahteen 330 vuonna 2020. Lahden työttömyys oli suurin ns. suurista kaupungeista. Työttömyysluvut ovat pysyneet oudon kauan samanlaisina. Tästä voisi päätellä jotain. Osa työttömistä on varmasti omaehtoisesti opiskelemassa tai työvoimakoulutuksessa, mutta osa tekee kaikkensa ettei työllistykään, koska tällöin sosiaalituet putoaisivat huomattavasti. Olemmeko luoneet itse sellaisen järjestelmän, joka ei kannusta työn tekemiseen? Näyttää olevan, että työtä olisi tarjolla hoitoalalla ja siivouksessa, mutta paskaduunit eivät houkuttele nuoria niin kauan kuin iskä ja äiskä pyyhkivät pyllyn. Todellisuudessa työvoimapulaa on digiosaamisen puolella ja lastentarhoissa. Vai onko niin että työvoimapula ja työllisyys eivät kohtaa, koska usein nykytyö vaatii korkeampaa koulutusta? Silti tilastojen valossa näyttää, että Lahti on luisumassa taas ongelma-alueeksi.

Lahti on kyettävä tekemään houkuttelevammaksi paikaksi yrittäjille! Jään odottamaan niitä lupauksia, joita Kehätien varrelle luvattiin. Sinnehän piti syntyä 5000 uutta työpaikkaa 100 uuteen yritykseen! Montako on syntynyt ja mihin? Jokaisella sivistysvaltion asukkaalla on oikeus työhön. Onko Suomi enää Pohjoismaa? Ja Lahti edelleen Suomen työllisyystilastojen kärjessä? ”Jotain tarttis tehrä?”, sanoi Mauno Koivisto aikanaan. No tehkää!

Jussi Melanen

Korona on kiilannut Lahden jälleen työttömyyden kärkikaupungiksi. Tammikuun 2021 lopussa työttömyysasteemme oli 17,0 %, mikä on selvästi yli maan keskiarvon 12,7 %. Kasvua viime vuoteen on 3,6 prosenttiyksikköä. Suuri huolenaihe on nuorisotyöttömyys, joka on niin ikään suurten kaupunkien korkeinta. Myös pitkäaikaistyöttömyys on lisääntynyt, minkä seurauksena työmarkkinatuen kuntaosuudet ovat käyneet kalliiksi. Näihin niin sanottuihin sakkomaksuihin upposi Lahdella viime vuonna yli 3 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisenä. Luvut ovat rajuja, ja alamäki on saatava katkaistua, tavalla tai toisella.

Parempaa on onneksi luvassa. Tällä viikolla käynnistettiin hallituksen jättihanke työllisyyden kuntakokeilut. Vuoteen 2023 saakka ulottuvassa kokeilussa siirretään työ- ja elinkeinopalveluita TE-toimistoilta kunnille ja kaupungeille. Valtio kattaa kulut, eli kunnat saavat alkaa jakaa palkkatukea ja starttirahoja. Kokeilun tavoitteena on yhdistää valtion ja kuntien resursseja ja osaamista sekä karsia päällekkäistä toimintaa. Palvelut siirtyvät samalla lähemmäksi kansalaista ja yksilöllisen palvelun saatavuus paranee. Näin saadaan edistettyä ihmisten työllisyyttä ja laskettua työttömyyden kokonaislaskua yhteiskunnalle. Kaupunki tuntee asukkaansa valtiota paremmin. Pitää myös osata tehdä paremmin ja olla ihmisen rinnalla ja apuna.

Myös Lahti on kuntakokeilussa mukana. Kaupunki on ollut alusta saakka asiassa aktiivinen ja hyvän pohjatyön ansiosta olemme nyt valmiimpia hyödyntämään uutta mallia. Kokeilun myötä kaikki muut kuin ansioturvaa nauttivat työttömät työnhakijat siirtyvät TE-toimistolta kaupungille. Meillä tämä tarkoittaa noin 11 500 ihmistä. Kaupungin omat työvoimapalvelut saavat samalla vahvistusta 50 työntekijän ja 15 erikseen palkatun omavalmentajan verran.

Yksi kuntakokeilun lähtökohdista on tuoda erilaiset palvelut työttömän työnhakijan käyttöön heti alusta saakka. Jo nykyisellään merkittävällä osalla TE-palveluiden asiakkaista on tarvetta esimerkiksi erilaisille sote-palveluille tai oman osaamisen päivittämiselle. Keskusteluyhteyden eri hallinnonalojen välillä on siksi aidosti pelattava, ettei työttömyyden hoidossa kävisi enää niin, että tilkitään yhdestä kohdasta ja samalla vuotaa toisaalta.

Myös Lahdessa on koottu kasaan kokonaisvaltaista palveluverkostoa, jossa työvoimapalveluiden rinnalla vahvistetaan mm. sote- ja hyvinvointipalveluita, nuoriso- ja maahanmuuttotyötä sekä koulutusmahdollisuuksia. Esimerkiksi koulutuskeskus Salpaus yhteistyössä LAB-ammattikorkean ja Lahden muiden koulutustoimijoiden kanssa tulee saamaan osana kokeilua OKM:lta rahoitusta yksilölliseen opinto- ja uraohjaukseen. Myös Triossa sijaitsevan Palvelutorin asiakastiloja laajennetaan ja palveluita parannetaan.

Lahden kaupunki on listannut yhdeksi tärkeimmistä tavoitteistaan vuorovaikutukselliseen ja yksilölliseen palveluun panostamisen. Keskeisenä osana tätä tulee olemaan niin kutsuttu omavalmennus. Omavalmennuksessa jokainen työtön työnhakija saa henkilökohtaisen valmentajan, jonka kanssa katsotaan yhdessä askelmerkkejä kohti työllistymisestä tai jatkokoulutusta. Digitaalisten palveluiden toimivuus mahdollistaa myös paljon ja Lahden pitää uskaltaa tässäkin hakea toimiva ratkaisu, joka nostaa myös henkilöstön tuottavuutta.

Suhdannevaihtelut ovat tulleet ja menneet, mutta rakennetyöttömyys on Lahdessa edelleen ongelma eikä kuntakokeilullakaan ratkaista kaikkea. Koulutustason nosto on pitkä, mutta ainoa tie parempaan. Oppilaitosten ja yritysten yhteistyön on onnistuttava, jotta koulutus kohtaa yritysten aidon tarpeen. Kuntakokeilussa tulee luoda entistä tiiviimpi yhteistyö alueen yritysten kanssa ja tunnistaa myös opiskelijan tarpeet. Samalla vetoan lahtelaisiin yrityksiin ja työvoimapalveluihin, että useampi lahtelainen nuori saisi mahdollisuuden etenkin nyt tulevana kesänä harjoittelu- tai työpaikkaan. Yhteiskunta voi olla näissä talkoissa monella tavalla mukana, kuten kesätyöseteli on osoittanut.

Ville Skinnari