Joka on ottanut tavoitteekseen juosta Marathonin, käy varmaankin lenkillä. Ylioppilaskirjoituksiin valmistautuva kertailee oppimaansa. Joka haluaa ostaa asunnon, on alkanut säästää pesämunaa, jotta sitten kun sopiva asunto tulee kohdalle, sen hankinta olisi mahdollista. Ja joka tahtoo pudottaa painoaan, katsoo mitä pistää suuhunsa. Ja niin edelleen. Tavoitteet antavat suuntaa elämälle. Niitä kohti pyrkiessämme teemme asioita, jotka auttavat tavoitteemme saavuttamisessa. Motivaatio, halu jonkin saavuttamiseksi näkyy arkipäivän valinnoissa. Uskon, että meillä jokaisella on tavoitteita ja unelmia. Jotkut tavoitteet ovat pieniä, toiset taas suurempia. Yhtä kaikki, ne motivoivat meitä ja saavat meidät liikkeelle.

Kristityn tavoite ja päämäärä on taivas ja ikuinen elämä tämän elämän jälkeen. Miten tämä päämäärä ohjaa elämäämme? Joidenkin mielestä ei mitenkään, toisten mielestä taas passivoiden. Mutta uskovatko tällaisten väitteiden esittäjät itsekään sanomaansa? Apostoli Paavali sanoo: ”Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman. Minä en siis juokse päämäärättömästi…” Päämäärä antaa elämälle oikean suunnan ja halun kulkea sitä kohti. Mutta silloin se merkitsee kulkemista kohti Jeesusta Kristusta, tulemista hänen lähelleen. Se merkitsee suostumista hänen seuraamiseensa uskossa, rakkaudessa, palvelussa jopa häpeässä ja kärsimyksissä.

Opetuslapsillakin oli päämäärä välillä hieman kadoksissa, ihmisiä kun olivat. Niinpä Tuomas sanoi Jeesukselle ”Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?” Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” Uskon yksinkertaisuus on sitä, että meidän ei tarvitse rakentaa itse tietä taivaaseen, vaan saamme kulkea sitä tietä, joka on jo tehty. Saamme turvautua Jeesukseen Vapahtajaamme, joka on sovittanut syntimme ja voittanut kuoleman vallan.

Heikki Pelkonen