Suomalaisista aikuisista 30 prosenttia ei harrasta lainkaan liikuntaa. Samaan aikaan tiedämme, että pieni osa väestöstä, noin 20 prosenttia, aiheuttaa 80 prosenttia sosiaali – ja terveysalan kustannuksista. Liikkumattomuudessa puhutaan jopa 2 miljardin kustannuksista vuodessa. Liikunta edistää henkistä ja fyysistä terveyttä sekä mikä tärkeintä, tuo usein myös yhdessäoloa ja ihmissuhteita. Liikkumattomuuden aikapommi on siis jo räjähtänyt, mutta vielä huolestuttavampaa on lasten liikkumattomuus.

Edes tunti päivässä

Lasten ja nuorten liikkumattomuus on suuri ongelma yhteiskunnassamme. Uusi tutkimus paljastaa, että vain pieni osa suomalaisista lapsista ja nuorista liikkuu riittävästi terveytensä ylläpitämiseksi. Jopa 95 prosenttia lapsista viettää liikaa aikaa ruudun ääressä ja vain 20 prosenttia täyttää liikuntasuosituksen eli liikkuu vähintään tunnin päivässä. Yhdeksäsluokkalaisista vain kymmenesosa liikkuu riittävästi. Liiallinen istuma-asennossa oleminen peruskoulun aikana vain edesauttaa kehosta vieraantumista ja liikunnan hylkäämistä viimeistään nuorena aikuisena. Tällä en tarkoita oppitunnille osallistumista tai läksyjen tekemistä.

Liikunnan rooli kansanterveyden edistäjänä on merkittävä. Liikunta ennaltaehkäisee monia sairauksia. Lapsuuden lihavuus on vielä aikuisenakin usein ongelma. Hallitusohjelman kärkihanke ”liikuntaan tunti päivässä” on siksi erittäin kannatettava näin oppositionkin näkökulmasta. Kuten muissakin hankkeissa, oleellista on nyt miten toteutuksessa koulutasolla käytännössä onnistutaan.

Kun rahat ei vaan riitä

Opetus- ja kulttuuriministeriön tutkimuksen mukaan liikunnan harrastamisen kokonaiskustannukset ovat kaksin- tai kolminkertaistuneet noin kymmenen vuoden aikana. Kolmen lapsen isänä ja junioreiden valmennuksessa mukana olleena tiedän, että vanhemmat arvostavat lapselle tai nuorelle mieluista liikuntaharrastusta yli kaiken. He ovat usein valmiit tekemään melkein mitä tahansa, jotta mieluinen harrastus voisi jatkua. Harrastuksen hinta nousee silti usein liian kalliiksi ja lapsen harrastus ei rahanpuutteen vuoksi voi jatkua. Jääkiekko on tästä paras tai pahin esimerkki. nuoren lapsen harrastus maksaa helposti satasia kuukaudessa. Syitä tähän on monia, myös vanhempien tahtotilassa ostattaa seuralle kaikki kalleimmat turhakkeet. Surullista, mutta totta.

Olosuhteet avainasemassa

Lähiöiden liikuntaolosuhteet ovat rapautuneet jo 1990-luvun lamasta alkaen. Kunnat pistivät kenttiä kiinni ja totesivat vahtimestarit ja kenttämiehet tarpeettomiksi. Meidän 1970-luvulla syntyiden lapsuus olisi ollut erilainen ilman näitä lähiökenttien karismaattisia herrasmiehiä, jotka isällisesti pitivät meidät nuoret pois kaduilta ja kannustivat ulkojäillä pelaamiseen vielä valojen sammuttua. Koulujen pihojen kenttien uudelleen rakentaminen on edelleen mahdollista. Väitän, että oikein toteutetut monitoimikentät ovat nuorile houkuttelevia, kustannustehokkaita ja maksavat itsensä takaisin moninkertaisesti. Silloin liikunta ja harrastaminen on mahdollista kaikille eikä aina tarvitse seuratoimintaa tuekseen. Se on luovaa tekemistä lapsille ja keskinäistä parasta aikaa koulun jälkeen.

Kuntien ja valtion rooli on tässä avainasemassa: halutaanko asiat laittaa kuntoon? Edellisen hallituksen pöytälaatikossa oli mm. lähiörahasto, jolla kuntien kärkihankkeet olisi voitu rahoittaa. Toivottavasti nykyinen hallitus löytää tähän oman rahoitusmallinsa. Yritystä tiettävästi on olemassa.

Liikkuva lapsi on paras investointi. Jokaisella suomalaisilla lapsella ja nuorella tulee olla oikeus ja mahdollisuus harrastaa liikuntaa. Jos lasten ja nuorten liikkumistottumuksia ei saada muutettua on meidän turha puhua työurien pidentämisestäkään. On nimittäin niin, että tätä menoa suomalaiset eivät jaksa työelämässä tarpeeksi pitkään. Tämä on yksi Suomen kohtalonkysymyksistä. Tilanne voidaan korjata määrätietoisella työllä – toivon, että näihin talkoisiin osallistuu eduskunnan lisäksi myös kuntapäättäjät ja vanhemmat.

Ville Skinnari