Tosiasia on se, että Suomen valtion velka itsessään ei rasita talouttamme, koska velkaa ei ole
tarkoitettukaan maksaa kokonaan pois. Nyt kuitenkin inflaation laukatessa ja korkojen noustessa iso velka kasvattaa korkokuluja nopeasti. Vuodelle 2023 arvioitu 1,8 miljardia euroa korkoihin ei riitä, vaan korkomenot nousevat reilusti yli 3 miljardiin. Suomen valtion velka ylittää 150 miljardin rajan ensi vuonna. Velkaa otetaan lisää 8 miljardia. Kaikki uusi laina, jota Suomi ottaa on kuitenkin selvästi kalliimpaa kuin viimeiseen 10 vuoteen. Maallikon on vaikea hahmottaa summaa, mutta se on todellakin suuri.
Pienet esimerkit ehkä auttavat. Korkokulu on kuusi kertaa suurempi kuin Fortumista vuosittain valtion tuloihin saadut osinkotulot. Se on peräti 60 prosenttia 5 miljardin euron yhteisöverosta, joka on budjetoitu vuoden 2023 tuloihin. Kulupuolella se on suurin piirtein saman verran kuin kunnille maksettava valtionavustus peruspalveluiden järjestämiseen. Etsikää tästä huumoria!
Äkillinen korkojen nousu kääntää Suomen talouden kokonaan toiseen asentoon ja selvääkin selvempää on, että pitkä vakaa kausi taloudessamme päättyy. Suomen valtio on alijäämiensä kattamiseksi ottanut paljon lisää velkaa vuosien saatossa. Vuonna 2008 valtion velka oli 54, 4 miljardia euroa ja 28 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, mutta ensi vuonna velka on yli 150 miljardia ja jo 55 prosenttia bruttokansantuotteestamme. Suomen valtion velkaa hallinnoiva Valtionkonttori on laskenut tänä vuonna kolme viitelainaa ja järjestänyt useita huutokauppoja, joissa markkinoille myydään lisäeriä olemassa oleviin lainoihin. Näin tehdään, kun hankitaan lyhyttä lainaa. Markkinat määräävät sen hintatason, jolla Suomi saa velkaa.
Suomen velkojen uudelleenhinnoittelu tapahtuu muihin euromaihin verrattuna nopeasti. Keskimäärin Suomen valtion velkojen uusiutuminen on noin viisi vuotta, kun monella muulla euromaalla aika on noin 7- 8 vuotta tai jopa kymmenen. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että korkojen nousu kolahtaa meihin paljon nopeammin kuin muihin euromaihin. Nyt tämä Suomen velanhoitostrategia on osoittautunut taas kerran erittäin ongelmalliseksi. Suomi valitsi tämän strategin 2000-luvun alussa pyrkiessään riskitasolla velanhoitokustannusten minimointiin. Suomen valtio on ottanut euromaiden keskiarvoon verrattuna lyhyempiä velkoja joissa on korkeampi korko. Lisäksi johdannaisilla on entisestään painettu valtion lainojen uudelleenhinnoitteluaikaa lyhyemmäksi. Kiistämätön tosiasia on, että tämä toimi hyvin
pari vuosikymmentä, koska korkomenoja säästyi ja rahaa kyettiin osoittamaan muihin valtion tärkeisiin investointikohteisiin. Riski hyväksyttiin yhteisesti ja nyt sitten taas ihmetellään yhdessä, miten tässä näin oikein kävi?
Tärkeitä kysymyksiä voidaan toki aina esittää Suomen rahoista vastaavalle Valtionkonttorille, mutta se on jälkiviisautta. Tärkein on se, miksei nollakorkojen tai jopa negatiivisten korkojen aikana otettu enemmän pitkäaikaisia ja kiinteäkorkoisia lainoja? Tiedämme, että osa euromaista ymmärsi pidentää halpoja lainoja ja nollakokoja ja edullisista lainoista kauemmin. Valtionvarainministeriössä olisi korkea aika ryhtyä muovaaman muutosta entisiin strategioihin, sillä tuntuu tyhmyydeltä, että edes nollakorkojen aikana ei ymmärretty ottaa 20 vuoden kiinteäkorkoisia ja pitkäaikaisia velkoja, vaikka monet euromaat niin tekivät! Tästä syytä Suomi maksaa nyt korkeita korkokustannuksia liikaa suhteessa muihin euromaihin!
Ongelmia Suomen taloudessa riittää: energiakriisi, ilmastokriisi, lajikato, korkea inflaatio jne.
Todennäköisiä voittajamaita ovat tulevaisuudessa kuitenkin sellaiset maat, jotka uudistavat
toimintansa siten, että ne satsaavat kestävään kehitykseen perustuvaan uuteen ympäristöteknologiaan ja pyrkivät rakentamaan ekologisesti yhteiskunnan. Suomi päättää tulevaisuudestaan itse!
Juhani Melanen