Kehuja ja onnitteluja

Luin joululomalla (millä hiton lomalla?) Eva-Riitta Siitosen perhekirjan, jossa maukasta tarinaa mm. Fredistä. Siitosten edesmennyt tytär antoi ohjeen, jota minäkin aion noudattaa. ”Ystävällisyys on paras kosto.” Näiltä riveiltä on turha tämän jälkeen etsiä minkään sortin negailua. Paitsi joskus. Nyt siis kehumaan.

Seurasin useammassakin haastattelussa Nuorten Leijonien kipparin Aaro Kiviharjun jutustelua. Olipahan kypsä poika loistavalla ulosannilla. Ja kaiken kukkuraksi Pelimies.

Antti Tuisku on tuonut väriä hiihtomaailmaan. Positiivinen mies hienolla asenteella. Ei tärkeintä ole voitto vaan jalo kilpa! Luulin jo, että musiikkimestari hallitsee myös lentoelämää, sillä tekstitv otsikoi, että tuisku sotki lentämisen. No, se korjattiin, että lumituisku.

Sydäntä lämmitti, kun näin telkkarissa, kuinka Juhamatti Yli-Junnila naurahti. Jospa mies rentoutuisi kuten koko piristyvä Pelsu.

Pelicansin A-nuoret, siis U20, kävi Tampereella nuijimassa Ville Niemisen valmentaman Tapparan. Laitetaan mieleen joukkueen pelaajista esimerkiksi teholinko Joonas Paqvalin, pakki Onni Amhandi ja molari Frantisek Poletin.

Jo vuodesta 1969 vaikuttanut Kortteliliiga ansaitsee kehut vaikka joka numerossa. Poimin palkintogaalasta nimet Ismo Takala, Mika Lindgren ja Kirsi Orjamo, esimerkillisiä toimijoita muiden mainioiden joukossa.

Kari Hyytiä

Lopuksi onnittelut tänä perjantaina synttäreitään viettävälle Kari Hyytiälle. Vanhene Lyde, mutta älä koskaan enempää aikuistu.
Mukkulasta mies lähti, Saksalassa siitä tuli tähti. Liipolassa aikaa vietti, Hesassa asioita mietti, nyt juhlii Hollolassa, Lennartin hoivassa. Onnea!

Runon poikasen väsäsi kaveruudesta kiittävä
Raine Järvinen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Omalähiö lomailee 6.7. – 2.8.
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
Lahden musiikkiopistoon alkaa uusi musiikkiteatterikoulutus lapsille ja nuorille
Tyhjä kalenteri ei toteutunut – Matti Röngän eläkepäivät täyttyivät tekemisestä
Katusovittelu auttaa nuoria Lahdessa – Riitoihin puututaan nopeasti
Uusi palloiluhalli nousemassa Nikkilään – “lapsille ja nuorille lisää liikkumisen paikkoja”
Patomäen kentät valmiina käyttöön – uusi aitaus viimeistelee kokonaisuuden
Darts, jamit ja stand up – Ravintola Cheri houkuttelee lahtelaisia monipuolisella viihdetarjonnalla
Korpiklaanin Jonne Järvelä: Omaa tietä maailman lavoille
Raamattu avautuu lukijalleen – Jukka Norvanto kannustaa tarttumaan kirjaan rohkeasti
ARKISTO