Digitalisaation valvontatalous luovuttaa ”isolle veljelle” vallan kontrollin

Meistä jokaisesta on dataa jo niin paljon, että kulutusyhteiskuntamme tietopankit voivat ennakoida niin ostoskäyttäytymisemme kuin mielipiteemme politiikasta. George Orwellin kirjoittaman kirjan ” Vuonna 1984″ kaikki ennustukset ovat käyneet toteen. Valtio ja erilaiset toimijat suuryrityksissä keräävät meistä tietoa joka päivä. Näitä tietoja voivat käyttää sitten hyväkseen niin työnantajat, valtiot, poliisit kuin erilaiset luottoyhtiöt häikäilemättä päätöksissään ilman, että yksilö tai ihminen ei edes tietää, mitä hänestä tiedetään tai kirjoitetaan.

Tätä digitaalista jalanjälkeämme meidän pitäisi päästä edes valvomaan ja tarkistamaan, että voisimme olla varmoja tietojen oikeellisuudesta. EU valmistelee parhaillaan lakia tästä ja pyrkii saamaan meille eurooppalaisille sellaisen henkilösuojan , että voimme varmistua edes minimitasosta niistä tiedoista, joita meistä on olemassa. EU:n on tarkoitus saattaa voimaan vuonna 2018 sellainen tietosuoja asetus, jossa yksityisyyden suojaa taattaisiin meidän liikkuessamme internetissä.

Olemme jo nyt sellaisessa tilanteessa, että internetiin on kytkeytynyt enemmän laitteita kuin ihmisiä.Kaikkialla ympärillämme niin autot, puhelimet kuin hammasharjamme ja jääkaappimme ovat kytkeytyneet toisiinsa kuin suuri verkko, jossa me uiskentelemme kidukset auki henkeä haukkoen ja
yhä lujemmin sidoksissa. Henkilötietojen kerääminen on suurta bisnestä ja nykyteknologian avulla saadaan meistä jokainen tiedonmuru selville. Nyt työnantajien erilaiset laitteet on kytketty yhteen ekosysteemiin reaaliaikaisesti.Sinua voidaan seurata koko ajan ja pöytätietokoneella tekemäsi voidaan yhdistää tablettisi tietoihin. Olet tarkkailuputkessa ja sinua valvotaan kuin rikollista.

Työntekijät eivät pysy millään tiedollisen kehityksen mukana ja informoidusti hankittu ihmisten suostumus on illuusio. Rekisterin pitäjän pitäisi saada suostumus jokaiselta jäseneltään, mutta tämä on illuusio. Tietovuotaja Snowden teki uskomattoman teon ja rikkoi lakia, jotta me saisimme tietää, kuinka valtio USA:ssa eli NSA vakoilee aivan tavallistakin ihmistä kuin terroristia. Hänelle kuuluisi rauhanpalkinto tai tiedonjulistamispalkinto paremmin kuin monille valtion johtajille, jotka jahtaavat omia kansalaisiaan kuin elämiä.

Me emme tiedä, että jokaisella meistä on salassapitosäännösten estämättä oikeus tiedon etsimiseksi tarpeelliset seikat ilmoitettuamme saada tietää, mitä tietoja meistä on tallennettu henkilörekisteriin tai ettei meistä ole tietoja rekisterissä. Rekisterin pitäjän on ilmoitettava tietolähteensä ja kerrottava
mihin aikoo tietoja käyttää ja kenelle aikoo ne luovuttaa. Piilorikollisuus ja laittomat tiedot kulkevat tiedonkerääjän osoitteissa siksi, että kaikki valvonta- automaatit eivät ole hallittavissa. Tieto on VALTAA. Milloin tarkastit omat digitietosi?

Juhani Melanen

 

KOLUMNIT -arkisto

lokakuu 2024

syyskuu 2024

elokuu 2024

kesäkuu 2024

toukokuu 2024

huhtikuu 2024

maaliskuu 2024

helmikuu 2024

tammikuu 2024

joulukuu 2023

marraskuu 2023

lokakuu 2023

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011