Fortumin Uniper ja Euroopan kuplien kupla oli usko Venäjän halpaan energiaan

Varmasti missään muussa kapitalistisessa länsimaassa ei toimita niin hölmösti kuin Suomessa, jossa valtiojohtoinen Fortum maksoi toimitusjohtajalleen Markus Rauramolle huhtikuussa 2022 yhteensä 423 000 euroa kannustinpalkkiota, jota perusteltiin Uniper-yhteistyöllä. Uskomattominta asiassa oli se, että tieto siitä tuli sen jälkeen, kun Uniper oli antanut tulosvaroituksen ja Fortum oli myöntänyt yhtiölle miljardien eurojen rahoituspaketin. Eläköön Suomen valtiojohdon omistajaohjaus ja Fortumin johtokunta, te jätitte riskianalyysin tekemättä Venäjällä! Miksi?

Demokratia ei toimi valtion omistamassa yhtiössä näin. Suomen kansanedustuslaitos antoi teille mandaatin toimia samalla tavoin kuin aina on toimittu. Lopulta syyllisiähän olemmekin siis me, tyhmät kansalaiset ja veronmaksajat, jotka uskoimme edustuksellisen demokratian osaamiseen ja sen kykyyn arvioida omistamiensa yhtiöiden taloudelliset riskit.

Ossilla eli entisellä itäsaksalaisella Saksan liittokanslerilla Angela Merkelillä oli suuri visio sitoa Saksa halpaan Venäjän maakaasuun sillä perusteella, että Venäjä ja sen despootti Putin ei voi yksinkertaisesti olla niin hullu, että katkaisee kauppasuhteet sulkemalla Nord Stream 1 -kaasuputken. Nyt sieltä lirutellaan tippa kerrallaan kaasua ja katsotaan kuinka Euroopan käy.

Venäjä on julistanut Euroopalle kaasusodan, jonka avulla kylvetään EU:n alueelle eripuraa. Venäjän kaasusta ovat riippuvaisia monet muutkin kuin Saksa ja Unkari. Venäjää eivät pelota valuuttatulojen väheneminen, yhtä vähän pankkisanktiot ja muka näyttävät oligarkkien omaisuuden pakkolunastukset. Pikku-Putineita on jo lastentarhoista asti opetettu kestämään ja sietämään niitä vaikeuksia, joita länsimaat, Nato ja USA tulevat suurelle isänmaalle asettamaan. Sama näkyy myös koko Venäjän muussa yhteiskunnassa. Putin-uskovaiset ovat valmiita jopa äärimmäisiin keinoihin ja tulevat aivan varmasti käyttämään taktisia ydinaseita, jos yhtäkkiä Ukrainan sota kääntyisikin lännen ja USA:n avulla ukrainalaisille voitolliseksi.

Ensi talvena puhaltaa Siperiasta kylmä tuuli ja Fortum Uniperin Venäjän uhkapeli konkretisoituu. Suomen Fortumin poijaaat eivät ottaneet vakuuksia Venäjän sijoituksilleen ja nyt Uniper on sananmukaisesti kusessa. Fortumin osake on pudonnut 60 % ja Uniperin 80 % ja lasku jatkuu. Jättimäinen pelastuspaketti ei suomalaisista tunnu pelastukselta, koska käytännössä Eurooppa ja Uniper eivät ole ratkaisseet kaasuongelmaansa. Venäläinen Gazprom kykenee rajoittamaan toimituksiaan miten haluaa ja voi lopettaa ne kokonaan, jos Putin niin haluaa.

Kyllä meidän tavistoimittajienkin kannattaa omalta osaltamme tuoda esiin niitä mokia, joita Fortumin ja Uniperin johto teki pistäessään kaikki munat samaan eli Venäjän energiapussiin. Fortumilla ja Uniperilla on Venäjällä yhteensä 12 voimalaitosta ja7000 työntekijää, 14 tuulipuistoa. Fortumin koko liikevaihdosta 20 % tuli vuonna 2021 Venäjältä. Nyt tämä valtava omaisuusmassa siirtyy Veli Venäläiselle lähes ilmaiseksi.

Kuuntelin äänikirjana toimittaja Pekka Seppäsen ja Markku Kuisman ”Suomen suurimmat bisnesmokat” ja haukoin henkeä. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille, koska sieltä löytyvät niin Soneran Saksan UMTS-seikkailut kuin kuin Stora Enson amerikkalainen Concolidatedin Paper -valloitusyritykset USA:n paperimarkkinoilla ja paljon paljon muuta kiinnostavaa suomalaista talousosaamista, joista niin monet Suomessa haluaisivat vaieta.

Olenko yksinkertainen, tyhmä vai hullu, kun en millään ymmärrä, mitä Suomessa tarkoittaa poliitikkojen käyttämä termi tai käsite ”poliittinen vastuun kantaminen” tehdyistä teoista? Pieni esimerkki siis tästä Fortum-pelistä lienee lopuksi paikallaan. Fortumin Venäjän riskiä kasvatettiin vuosina 2014–2017, jolloin venäläisiin voimalaitoksiin ja Uniperiin sijoitettiin miljardeja euroja. Rahat tähän seikkailuun ja uhkabisnekseen saatiin, kun Fortum myi 9,3
miljardin arvosta sähköverkkoa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Poliittisessa vastuussa tästä mielettömyydestä oli Jyrki Kataisen (kok) hallitus, elinkeinoministeri Jan Vapaavuori sekä nykyinen ulkoministeri Pekka Haavisto. Kiitos heidän, me maksamme nyt uskomattomia siirtomaksuja ulkomaisille pääomasijoitajille. He siirsivät Suomen strategisen sähkön omistamisen ulkomaille. Kiitokseksi ja palkinnoksi tästä Katainen valittiin Sitran yliasiamieheksi, jossa hän ennakoi toimintamalleja ja vauhdittaa kestävän kehityksen liiketoimia.

Juhani Melanen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Pekka Räty: Aina kun tulen Lahteen, tuntuu kuin tulisin kotiin
Mika Kari, Kalle Aaltonen ja Minerva Kastehelmi Etelä-Lahden ääniharavat
Milla Bruneau: Jokainen kaupungissa vieraileva tapahtumakävijä on myös potentiaalinen tuleva lahtelainen
Vaalimainokset ovat kalliita ja ilkivalta aiheuttaa ehdokkaille ylimääräisiä kustannuksia
Johanna Ekman: Mielenterveyspalveluihin tulee päästä nopeammin ja matalammalla kynnyksellä
Pääesiintyjiltä riimejä ja riitasointuja
Tauno Ylä-Soininmäki: Launeen kirjastoa ja Saksalan uimahallia ei saa lopettaa
Kirsi Lehtimäki: Nopeita matalankynnyksen palveluita tarvitaan nuorille lisää hyvinvointialueella
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Seurakuntien työtä arvostetaan ja sen työlle on yhä olemassa sosiaalinen tilaus
Tomi Sairomaa: Lapset ovat meidän tulevaisuutemme ja heihin pitää panostaa
Kari Kallio: Hoitopaikoissa tulee kerätä palautteet hoidon onnistumisesta
Marja Salomaa 1937–2025
Seppo Korhonen: Työttömät ovat sysätty kuntien vastuulle antamatta riittäviä resursseja työllistämistehtävien hoitamiseen
Kolmospolttaja Heikki Laine pokkasi elämänurapalkinnon
Satu Jaatinen: On tärkeää, että hyvinvointialueet ymmärtävät riskit, jotka liittyvät ulkoistuksiin
Lassi Leivo: Pendelöintipysäköintioikeus tukisi joukkoliikenteen käyttö
Juha-Pekka Forsman: Aluevaltuustot eivät tarvitse enää lisää ohjausta valtion taholta
Olavi ”Olli” Kopo: Ympäristökaupungin maine kärsii, jos asfaltoitu rullahiihtorata rakennetaan Salpausselälle
Laulaja Maria Byman: Musiikissa tunne on työkalu, eikä yleisölle saa itkeä ahdistustaan
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Kaipuu rauhaan ja rakkauteen ovat läsnä ihmisissä jouluna
ARKISTO