Meillä ihmisillä on elämässämme aina aika ajoin pimeämpiä hetkiä. Hetkiä jolloin tuntuu kuin olisimme luolassa, jossa vastassa on umpikuja, eikä valon kajoa missään. Pimeä itsessään myös saattaa herättää meissä pelkoa. Ainakin itse olin lapsena kova pelkäämään pimeää, enkä vieläkään erityisemmin pidä pimeistä metsistä tai öisistä pimeistä kaduista. On elämässämme sitten pimeä vaihe tai olemme sitten oikeasti pimeässä paikassa, niin saattaa olla että mielikuvituksemme lähtee laukkaamaan. Yksin pimeässä ollessa asiat saattaa tuntua vielä kauheammalta, mitä ne todellisuudessa ovatkaan.
Noissa elämän pimeissä hetkissä meidän tulisi rauhoittua, sillä emme ole yksin. Me emme ole pimeyden peitossa, sillä kanssamme on Jeesus. Onhan Jeesus itse sanonut: ”Minä olen valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” Virressä 543 Valkeus iankaikkinen lauletaan: ”Maailman olet valkeus vain sinä, valtiaani. Kun kohtaa mielen masennus ja haittaa toimintaani, kirkasta, Jeesus, kasvosi, katsahda minun puoleeni ja huolten alta auta.” Tämä virrensäkeistö on kuin rukous pimeän hetkellä, kun kaipaamme valoon.
Joskus vain ehkä itse emme katso valoa ja menemme sitä piiloon, jotta emme joutuisi kohtaamaan silmästä silmään Herraa. Joskus olemme niin syvällä pimeydessä, että voi tuntua siltä, ettei valoa tahdo löytyä millään. Silloin meidän täytyy vaan jatkaa etsimistä ja luottaa siihen, että kyllä Herra osoittaa meille jälleen tien kohti valoa. Joskus pienikin kurkkaus kohti valoa, saattaa valaista koko sydämemme niin, että pimeys kaikkoaa ja olemme jälleen valoisalla tiellä.
Anna Niemelä
Launeen srk