Kirjoitan tätä kolumnia Wienissä Itävallassa ETYJ:n parlamentaarikkojen kokouksesta. Maailma on mullistuksessa ja ETYJ:n rooli on toivottavasti edelleen olemassa, kun kestävää rauhaa Eurooppaan rakennetaan. Ulkopolitiikan viikko on ollut ennätysvilkas. Täällä on kuullaan yli 50 maan kantoja maailman ja Euroopan tilanteeseen. Mutta maailma ei ole meidän. Eurooppa ei ole enää vahva, vaan meidän yli kävellään nyt idästä ja lännestä. Tosiasioiden tunnustaminen on edelleen paras tapa lähteä eteenpäin. Nyt on viimeinen hetki tehdä oma ”pelikirja” ja luottaa vain kaikkein parhaimpiin ystäviin.
Puhumme paljon nyt turvallisuudesta, panostuksista sotilaalliseen suorituskykyyn erityisesti. Mutta mitä turvallisuuteen kuuluu myös ja etenkin tässä maailmantilanteessa? Korona opetti, että terveys ja lääkehuolto on erittäin kriittinen turvallisuuden tekijä. Jos Eurooppa on heikko yhteisen puolustuksen toteuttajana niin miten sitten lääketuotannossa? Muistan, että pandemian aikana Itävallassa oltiin sulkemassa Euroopan ainutta penisiliinitehdasta. Mitä jos meillä ei ole kavereita lännessä eikä idässä? Mistä ne lääkkeet sitten tulevat?
Jätin eduskunnassa kirjallisen kysymyksen tällä viikolla koskien lääkkeiden saatavuuden turvaamista ja lääkehoidon toiminnallisuutta. Globaali pandemia ja Venäjän hyökkäyssota ovat korostaneet huoltovarmuuden merkitystä, erityisesti lääkkeiden saatavuuden osalta. Suomen lääketeollisuus on pieni, joten yhteinen varautuminen ja kehittäminen ovat välttämättömiä. Euroopan on pikkuhiljaa vähennettävä riippuvuuttaan (tai pyrittävä omavaraisuuteen) Kiinasta ja Intiasta varmistaakseen keskeisten lääkkeiden tuotannon. Siksi EU:n, Pohjoismaiden ja Suomen on kyettävä tuottamaan kriittisiä lääkkeitä itse, jotta väestön terveys voidaan turvata.
Esimerkiksi yhden yksittäisen tärkeän raaka-aineen saatavuuden rajoittuminen tai rajoittaminen voi johtaa normaalioloissa, mutta etenkin kriisiaikoina saatavuuden kannalta mahdottomaan tilanteeseen. Siksi meillä tulee olla kyky tuottaa itse EU / Pohjoismaat / Suomi tasolla yksinkertaisia lääkkeitä esimerkiksi ilman kaupallista ”brändiä” ja ylimääräisiä apuaineita eri sairauteen tai potilasryhmään. Esimerkiksi verenpainelääkityksen käyttäjiä on 1,5 miljoonaa suomalaista ja aiemmin on arvioitu, että 43 prosenttia suomalaisista ko. lääkityksen käyttäjistä vaatisi sairaalahoitoa, jos lääkettä ei olisi saatavilla.
Miten sitten lääkkeiden käyttö? Lääkehoito on tärkeä osa sairauksien hoitoa, mutta vain 57 prosenttia toteutuu hoitosuunnitelman mukaisesti. Vastuu potilaan lääkehoidosta on hajautunut, mikä heikentää hoidon tehokkuutta ja potilasturvallisuutta. Väärin toteutettu lääkehoito aiheuttaa merkittäviä kustannuksia ja voi johtaa tarpeettomiin sairaalahoitoihin. Suomessa vuonna 2021 kirjoitetuista 72 miljoonasta reseptistä vain kolmannes käytettiin suunnitellusti, mikä osoittaa tehostamisen tarpeen. Ikääntyvän väestön myötä lääkehoidon kustannukset kasvavat entisestään, mikä korostaa järjestelmän kehittämisen tärkeyttä. Tässä on myös satojen miljoonien fiksu säästöpotentiaali julkisista menoista.
Suuri persoona on poissa. Marja Salomaa on ollut Omalähiön sielu ja sydän. Olen saanut jo toisessa polvessa kunnian kirjoittaa Etelä-Lahden ”pikkujättiläiseen” yli 12 vuotta. Isäni Jouko oli mukana Etelä-Lahden asioissa jo 1970-luvulta saakka, kun aloitti valtuustotyön 1977 ja kansanedustajana 1980. Asuimme lapsuuteni Korsitiellä Ali-Juhakkalassa ja Patomäen 10 tuli tutuksi monella tavalla. Muistot elävät – syvä osanottoni perheelle ja läheisille.
Ville Skinnari