Valituksi tuli Barkov. Hyvä valinta. Toiseksi tuli Hradecky. Hyvä valinta.

Jos minulta olisi kysytty, olisin jakanut palkinnon. Kumpikin sen ansaitsi. Näytöt kippareilla olivat loistavat. Tosin mietityttää, että jalkapallolla on liki 300 miljoonaa harrastajaa, kiekolla 1,5 miljoonaa.

Jos joku jäärä tivaa, että sano nyt kumpi, niin mielipiteeni löytyy tämän tarinan lopusta.

Urheilugaala oli hieno ohjelma. Ennen puheissa kiiteltiin sitä, sitä ja sitä. Seuraavana päivänä puhuja varmaan huomasi, että kiittämättä jäi se, se ja se. Nyt on puheissa alkanut olla oikeaa asiaa.

Seurapiiritoimittajillakin riitti puuhaa. Kuka olikaan Sami Hyypiän daami? Minkäs ukon se Wilma Murto on kihlannut?

Mikko Ilonen toi esiin Veikko Kankkosen. Viki on minuakin opettanut. Ei oppi Messilän mäessä oikein tarttunut. Minna Kauppi puhui kauniisti: ”Urheillaan ihmisiksi!”

Mustafe Muuse se vasta puhuja oli. ”Jokainen voi ojentaa kätensä kaatuneelle.” Lasse Virenkin vetisteli. Muuse on ajatteleva nuori mies sanoillaan, että urheilu on siltojen rakentamista.

Mielipideasioita ovat osaltaan. Jalkapallonuoremme olisivat saaneet vuoden odottaa, nythän ovat ennen kisoja kuin puoliajalla. Tyttöjen EM-kultajoukkue olisi ansainnut pystin. Samoin jäi huomiotta selostajalegenda Tapio Suominen. RIP.

Yksi lahtelaisen urheilun elämäntyön on tehnyt Kari Kangasaho. Hänet voisi jossain banketista palkita isosti niin jalkapallon pelaamisesta kuin valmentamisesta. Ja muustakin, onhan miehellä jo Respect-titteli ja Salpausselän kisojen talkoomitali. Onnittelut Kängi! Sen juhlapuheen haluan kuulla.

Hradecky.

Raine Järvinen