Kuukausi: huhtikuu 2018

Raamatussa neuvotaan meitä rakastamaan teoin ja totuudessa, ei sanoin ja puheessa (1. Joh. 3:18). Ovatkohan suomalaiset ainakin ennen vanhaan ottaneet erityisen tarkasti vaarin tuosta neuvon loppuosasta? Näillä lakeuksilla ja mäennyppylöillä ei ole liiemmälti sanottu: rakastan sinua. Täällä ei ole perinteisesti puhuttu rakkaudesta. Onhan ”rakkaus” sanana meille tosi arvokas, vakava. Englantia puhuvilta onnistuu rakkaudentunnustuksen sanominen kuin ohi mennen: I love you.

Minusta sanat ovat tärkeitä. On hyvä opetella kertomaan rakkaille, että he ovat rakkaita. On kiva lisätä viestiin sydän ja kuiskata vielä illalla: hyvää yötä, rakas.

Mutta vielä tärkeämpää on olla sanojensa mittainen ja rakastaa teoin ja totuudessa. Totinen rakkaus on huolenpitoa, omasta luopumista toisen takia, jaksamista, venymistä. Samalla se on toivon mukaan myös iloista rakkautta: keskinäistä auttamista, ilon ja huumorin jakamista, vastavuoroisuutta.

Lähimmäisen rakastaminen on tärkeä käsky, mutta yhtä tärkeää on usko ja rakkaus Jumalaan. Kaikkein tärkeintä on luottaa Jumalan rakkauteen, joka on ollut olemassa ennen kaikkea muuta. ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme.” (1 Joh. 4:10–11)

Jeesuksen rakkaus ei jäänyt sanojen tasolle. Hänen koko elämänsä oli ihmisten rakastamista, ristille asti. Hänen rakkaudentyönsä antaa lujan pohjan elämäämme: armon rakkaudettomille ihmisille ja samalla voiman kilvoitella rakkauden totisessa, iloisessa tehtävässä.

Riitta Särkiö​

Viime aikoina on keskusteltu paljon lasten hyvinvoinnista. Lapsiasiavaltuutettu julkaisi jokin aika sitten raportin, jossa todetaan, että lasten ja perheiden hyvinvointi on heikentynyt. Tämän hallituksen toimesta lasten subjektiivista päivähoito-oikeutta rajattiin 20 tuntiin viikossa ja lapsiryhmiä suurennettiin. Varhaiskasvatuksen arki on muuttunut päivittäiseksi selviytymistaisteluksi. Tuoreesta tutkimuksesta ilmenee, että ammattilaiset ovat uupuneita ja yhä useampi harkitsee alan vaihtoa.

Varhaiskasvatukseen panostaminen on yksi kustannustehokkaimmista keinoista parantaa lasten tulevaisuusnäkymiä. OECD:n mukaan jokainen varhaiskasvatukseen sijoitettu euro maksaa itsensä takaisin seitsenkertaisesti. Lasten hyvinvointiin panostaminen on sekä inhimillisesti että taloudellisesti kannattavaa. Meidän lainsäätäjien tulee aina varmistaa, että lasten etu toteutuu.
Nyt kuitenkin näyttää siltä, että hallituksen valmistelema uusi varhaiskasvatuslaki ei ole lasten edun mukainen. Lakiluonnoksessa korostetaan lapsen edun ensisijaisuutta, mutta subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista ei poisteta, eikä lapsiryhmiä pienennetä. Alan ammattilaisten mukaan suurimmat ongelmat varhaiskasvatuksessa koskevat juuri ryhmäkokoja, jotka ovat muuttuneet entistäkin suuremmiksi osa-aikaisten lasten määrän kasvaessa.

Osallistuin eilen kuuden ammattiliiton (Tehy, SLaL, JHL, Jyty, SuPer ja Talentia) mielenosoitukseen uutta varhaiskasvatuslakia vastaan. Kuulin tilaisuudessa alan ammattilaisten puheenvuoroja varhaiskasvatuksen arjesta. Erityisen tärkeänä pidettiin sitä, että varhaiskasvatuksessa työskentelee ihmisiä eri ammattikunnista (lastenhoitajia, sosionomeja ja lastentarhanopettajia). Moniammatillinen yhteistyö on yksi laadukkaan varhaiskasvatuksen peruskivistä. Liittojohtajat olivat huolissaan tämän moniammatillisen yhteistyön murentamisesta.

Jokaisella lapsella tulee perhetaustasta riippumatta olla subjektiivinen oikeus päivähoitoon. Ryhmäkoot tulee palauttaa takaisin vähintään nykyistä edeltävään tasoon. Lisäksi ehdotamme, että pienille koululaisille (1. ja 2. luokat) tulisi taata vuorohoitopaikka myös koulun aloituksen jälkeen, mikäli lapsen ilta- ja yöaikaista huolenpitoa ei voida taata muulla tavoin. Lapsen etu on laitettava etusijalle ja toivottavasti aurinko paistaa varhaiskasvatukseen vielä eduskuntakäsittelyn jälkeen.

Valmistaudumme 28.4. lauantaina vappuun isäni muistonäyttelyn yhteydessä Malskin kulttuuri – ja taidekeskuksessa järjestettävillä ”wappuetkoilla” klo 16 – 20. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Vappupäivänä 1.5. olen puhumassa Orimattilassa ja Pornaisissa, mutta kyllä iltapäivällä Lahdenkin torilla tavataan!

Ville Skinnari

Eduskunta käsittelee parhaillaan jättimäisen suurta hallituksen esitystä maakunta- ja SOTE-sektorin uudistamiseksi. Perustuslakivaliokunnan jäsenenä en kommentoi mitenkään keskeneräistä käsittelyämme, mutta sen voin sanoa, että paperia on karmea määrä ja että työtunteja tulee paljon kevään ja kesän aikana. Viime perjantaina yksi kuuleminen kesti yli viisi tuntia ja pidempiä on vielä tulossa. Perustuslakivaliokunta tekee omaa työtään eli arvio hallituksen esitystä suhteessa valtiosääntöoikeuteen. Itsenäisen Suomen historiallisen suuri uudistus vaatii sen arvoisen käsittelyn eikä kiire siksi saa pilata asianmukaista lainsäädäntöprosessia.  Esitetyn valinnanvapauden ja maakuntien järjestämislain lisäksi pakettiin kuuluu paljon muita liitännäislakeja. Juhannuksena olemme toivottavasti viisaampia lopputuloksesta. Viime kesänä palautimme paketin hallitukselle uudelleen valmisteluun, koska se ei olisi ollut peruslain mukainen.

Perustuslaki on hyvä aasinsilta myös Päijät-Hämeen tilanteeseen. Perustuslain mukaan julkisen vallan tehtävä on tuottaa jokaiselle suomalaiselle riittävät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Lisäksi Suomen perustuslaki puhuu yhdenvertaisuudesta ja tarkoittaa sillä yksilön näkökulmaa. Voi tietysti kysyä ovatko SOTE-palvelut nyt yhdenvertaisia? Hollolassa voi päästä terveyskeskukseen neljässä tunnissa. Launeella voi joutua odottamaan neljä viikkoa. Kotihoidon kriteerit ovat meillä Suomen tiukimmat, samoin kotihoidon saatavuudessa on ongelmia niin resursseissa kuin työvoiman saatavuudessa. Hyvinvointiyhtymän taakkana on alueellisen tasa-arvon toteuttaminen. Lahdessa on perinteisesti ollut muuta maakuntaa vähemmän resursseja perusterveydenhuollossa SOTE-palveluihin ja se on näkynyt palveluiden laadussa ja saatavuudessa. Lisäksi samasta työstä tulee maksaa sama palkka. On kestämätöntä, että tähän ei maakunnassa ole päästy. Sen hintalappu on noin 5-6 miljoonaa euroa.

Hallituksen esittämän maakuntauudistuksen tulevaisuuden rahoitusmallien laskentaperusteet ovat monimutkaisia. Jos kunta säästää SOTE-menoista vuosina 2018 ja 2019, se saa jatkossa 2020-luvulla enemmän. Miten sitten Päijät-Häme, joka on jo vuosia vetänyt SOTE:n rahoituksen riman alakanttiin. Jo tehdyistä säästöistä ei palkita. Laskennallisesti Päijät-Hämeessä sosiaali- ja terveyspalveluihin käytetään noin 41 miljoonaa euroa vähemmän kuin pitäisi. Maakuntasoppa sekoittaa vatsoja ”stadilaisten” lisäksi myös meilläkin.
Tämän kuopan kattamiseksi PHKS:n kiinteistöön liittyvä vieraspääomaehtoinen ”sell and lease back” ratkaisun hakeminen oli yksi mahdollisuus. Se olisi vapauttanut pääomia juuri noin 40 miljoonaa euroa näille kriittiselle kahdelle vuodelle. Sopimuksessa kiinteistö olisi voitu lunastaa takaisin sopimuksessa sovitun määräajan päättyessä. Eli periaatteessa kyse on, vaikka autokaupasta tutusta leasing-rahoitusmallista. Yksityisellä sektorilla tämä on normaali tapa vapauttaa pääomia kiinteistöistä. Rahoitusmalli kaatui käytännössä rajoittamislain irtisanomispykälän tulkintaan. Näin kuntien ja kuntayhtyminen mahdollisuuksia tehdä oikeustoimia rajoitetaan. Esimerkiksi Turussa vastaava järjestely tehtiin onnistuneesti. Yhtymähallitus ei siis ole pelannut mitään uhkapeliä, vaan hakenut suunnitelmallisesti ratkaisua rahoituksen aukon täyttämiseksi vuosille 2018 ja 2019, joiden jälkeen järjestämisvastuu siirtyisi uudelle maakunnalle. Taustalla tässä on Sipilän, Orpon ja Terhon hallituksen esittämä Maakuntien Tilakeskus Oy, josta kasvaa Senaattiakin suurempi supervirasto.

Maakuntamallissa omistus halutaan keskittää valtakunnallisille supertoimijoille. Siksi Päijät-Hämeessä pitää omistajakuntien ja kuntayhtymän hakea yhdessä parhaat mahdolliset ratkaisut vuoden 2019 paineista selvitäksemme. Ratkaisu varmasti löytyy, jos on tahto. Massairtisanomisia ei halua kukaan, enkä sellaista tule koskaan esittämään. Tämä ei tarkoita, etteikö toimintaa pidä jatkuvasti tehostaa ja näin jo tehtykin. Kutsun toukokuun alussa kuntien hallitusten puheenjohtajat yhteiseen tapaamiseen eri ratkaisumallien löytämiseksi. 15 miljoonan euron aukko HYKY:n budjetissa vuodelle 2019 ei ole liikevaihtoon suhteutettuna suuri, mutta tässä tilanteessa se on paljon rahaa.

Launeen kirjaston tulevaisuus puhuttaa edelleen ja syystä. Olen saanut Launeelta huolestuneita yhteydenottoja tarvittavan remontin toteuttamiseksi. Kaikki perusteet toiminnan jatkamiselle ja jopa kehittämiselle ovat olemassa. Viime kädessä kyse on poliittisesta päätöksestä.

Ville Skinnari

Viime aikoina sosiaalisessa mediassa on käyty keskustelua #metoo –kampanjan ympärillä. Siis kampanjan, joka vastustaa seksuaalista häirintää. Vuoron perään median eteen on marssitettu eri henkilöitä, niin uhreja kuin tekojen tekijöitä. Kansa on ottanut tuomarin lailla kantaa näiden ihmisten kohtaloihin ja he ovatkin joutuneet kuka enemmän ja kuka vähemmän lynkkauksen kohteeksi. Riippumatta siis siitä, onko kyseessä uhri vai tekijä.

Tämänkaltainen arvostelu tuntuu olevan aikamme viihdettä: ensin meillä on jonkinlainen mielipide käsiteltävästä asiasta, sitten katsomme tv:stä, missä on ihmisen heikkokohta ajattelussa tai teoissa, ja lopuksi iskimme varmasti ja kovaa tuohon heikkoon kohtaan. Ikään kuin ensin naulitsimme ajattelullamme ihmisen ristille ja lopuksi vielä varmistaisimme ihmisen tuhon tekemällä hänelle keihään kärjellä kylkeen haavan. Tuttu toimintatapa ajanlaskun alun aamusta.

Kaikki me tiedämme, että keskustelu väärinkäytöksistä on hyvää ja tärkeätä. En yritä suitsia avoimuutta. Kuitenkin meidän täytyy muistaa, että olemme paljon vartijoita toisten ihmisten kohtaloista.

Sunnuntaina Launeen kirkossa luetaan kohta, jossa Mooses sanoo kansalle:
”Taivas ja maa ovat todistajinani, kun nyt sanon: Minä olen pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää.”
(5. Moos. 30: 19)

Teemu Reinikainen

Lapsibarometrin mukaan lapsista 10 prosenttia ei katso olevansa hyvä missään. Pari prosenttia ei koe tulevansa kuulluksi – ei kotona eikä päiväkodissa. Pari prosenttia lapsista ei nimennyt yhtään kaveria. Syrjätyminen ja huono-osaisuus näkyy etenkin pienten lasten perheissä. Kotiapua on vaikea saada. Tutkimus osoittaa myös, että joka neljäs kouluikäisenä sijoitetun lapsen äiti oli eläkkeellä tai pitkäaikaissairas. Joka viides äiti oli työtön. Työkokemusta äideillä oli vähän tai ei lainkaan. 70 prosenttia näistä perheistä sai toimeentulotukea. Onneksi tämä tilanne on vain pienellä osalla perheistä, mutta silti tilanteeseen tulee suhtautua erittäin vakavasti.

Tämä tilasto pysäyttää. Jokaisella pitää olla oikeus edes unelmoida tulevaisuudesta. Oma kokemukseni on, että lasten oman uskon vahvistaminen vaatii työtä. ”En mä ole siinä hyvä – en mä osaa” on vastaus liian usein. Näin se on meilläkin kotona. Vanhempien tehtävä on luoda uskoa lapsilleen ja yhteiskunnan tehtävä on huolehtia, että kaikilla on mahdollisuus luoda tulevaisuuttaan. Näin se pitäisi olla, mutta ei ole. Lapsuuden harrastuksien kalleus, koulutuksen pienikin maksullisuus eriarvoistaa lapset ja nuoret. Lukiokirjojen maksullisuus rasittaa perheitä liikaa. Hallituksen esittämä oppimateriaalilisä eriarvoistaa sekin. On aika noloa joutua koulussa sellaiselle listalle, jossa lisärahan tarpeen hakijat tulevat julki. Koulutuksen ilmaisuus kaikille on siksi paras ratkaisu.

Päijät-Hämeessä oireillaan aivan kuten muuallakin Suomessa – jopa pahemmin. Hyvinvointiyhtymä avaa perhekeskustoiminnan jokaisessa kunnassa. Neuvolan ja päiväkodin rooli yhdenvertaisten mahdollisuuksien ja tasa-arvoisen maailmankuvan luomisessa on merkittävä.

Ikäihmisten liikuntaan ja harrastuksiin panostetaan muualla enemmän kuin Lahdessa. Kuntoliikuntapaikat ovat usein jopa ilmaisia. Islannissa jokainen yli 67 vuotta täyttänyt saa käyttää uimahallia ilmaiseksi – Espoossa 68 vuotiaat ja yli saavat sporttirannekkeet, joilla voi käyttää ilmaiseksi palveluita. Lasten ja nuorten liikuntapaikkojen maksuttomuus ja keskustelu sen ympärillä jatkuu ja hyvä niin. Jos yksi lastensuojelupaikka maksaa melkein 100.000 euroa vuodessa, niin mitä maksaa sen ennaltaehkäisy?

Viime syksynä esitimme opetus – ja kulttuuriministeriön asettamassa asiantuntijaryhmässä, että vähävaraisten nuorten harratuksiin lisätään miljoonan euron tukiavustus valtion budjetista. Rahoitus olisi ohjattu kuntiin tai muuta kanavaa käyttäen, josta niitä olisi voinut perhe hakea kulutositteita vastaan. Luovutimme raportin urheiluministeri Sampo Terholle. Keskiviikkona julkistetussa hallituksen puoliväliriihessä rahaa ei kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut.

Ville Skinnari 
kansanedustaja

Tätini kertoi olleensa lapsena usein paimentamassa lehmiä. Lehmät piti viedä joka aamu niitylle, joka oli parin kilometrin päässä kotipihasta. Tehtävä oli pienelle tytölle vähän pelottava, koska lehmät olivat isoja ja vähän tottelemattomiakin. Matkalla piti osata avata myös iso portti, jonka läpi kuljettiin lehmien laitumelle. Paimenessa oleminen oli myös yksinäistä puuhaa, sillä seurana ei ollut muita, kuin nuo paimennettavat lehmät.

Nykyään täällä Suomessa paimenen ammatti voi tuntua vieraalta – mutta monessa muussa maailmankolkassa se on ihan arkipäivää. Eikä se ole mikään ihan pikkuhomma: paimen on vastuussa laumansa perustarpeista ja turvallisuudesta. Ja jos joku eksyy laumasta, paimen etsii eksyneen ja tuo takaisin turvaan lauman keskelle.

Jeesus sanoo olevansa Hyvä Paimen. Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo itsestään myös näin: ”Minä olen maailman valo. Minä olen elämän leipä. Minä olen ylösnousemus ja elämä.”

Jeesus on kaikkea tätä – ja hänellä voi olla vielä jokin muu merkitys sinulle. Mutta silti hän on sama, eilen, tänään ja ikuisesti. Hän on se Hyvä Paimen, joka pitää meistä huolta, niin kuin profeetta Hesekielin sana vakuuttaa (Hes. 34: 11-16):

”Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen. Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet. Minä kaitsen itse lampaitani ja vien itse ne lepäämään – näin sanoo Herra Jumala.”

Pauliina Hatakka

Ensi sunnuntain raamatuntekstit kertovat siitä, miten Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen ylösnousemuksensa jälkeen. Raamattu kertoo, miten Jeesuksen sanat hänen opetuslapsilleen olivat ”Rauha teille”. Läpi lukkojenkin kävelevä Kristus tahtoi heti ensimmäiseksi toivottaa peloissaan ja piilossa oleville seuraajilleen turvallista oloa.

Olen itse kotoisin pieneltä paikkakunnalta, jossa lähes kaikki tunsivat toisensa. Jokainen tiesi kunnanjohtajan, opettajan ja kaupan tädin nimeltä. Lapsuudenkodissani ei siksi tarvinnut pitää aina edes ovea lukossa. Lapsena leikkikaverit juoksivat ovesta sisään, eikä siinä vanhemmat ehtineet edes huomaamaan kenen kanssa pihaleikkejä lähdettiin pelaamaan. Vieraita ei pelätty, sillä heitä ei juuri ollut. Ainoat oudot autot olivat lähinnä eksyneitä vieraspaikkakuntalaisia. Uskon, että kaikki ikäiseni lapset saivat elää turvallisessa ilmapiirissä.

En tiedä onko aika kullannut muistot, mutta nykyään maailma ei tunnu enää niin turvalliselta. Monilla on ovessa tuplalukko tai kotona vaikkapa nettikamera, jolla voi etänä tarkistaa mitä kotona tapahtuu, jos kännykkä ilmoittaa liikkeestä. Pappikaan ei voi kävellä Launeen kirkolle milloin tahansa saarnaa tekemään, sillä vartija nappaa liian myöhään kirjoittelevan seurakunnan paimenen. Kotioveakaan ei välttämättä kannata avata, ellei joku ole ilmoittanut tulostaan. On viisasta olla hieman varovainen.

Jeesuskaan ei antanut seuraajilleen pelkästään turvallisia tehtäviä, vaan heidät kaikki lähetettiin palvelutehtäviin keskelle vaaroja. Lukkojen taakse ei voinut jäädä. Evankeliumi ylösnousseesta Kristuksesta oli vietävä kaikkialle maailmaan.

Kaiken elämän pelon, epävarmuuden ja huolten keskellä Jeesus sanoo jokaiselle: ”Älä pelkää, rauha teille”.

Siunattua kevättä,
Ville Hakulinen ​

Eduskunnassa keskusteltiin tällä viikolla lastensuojeluun liittyvästä lakialoitteesta. Aloitteessa ehdotetaan lastensuojelulakiin säännöstä, jonka mukaan lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä saa olla vastuullaan enintään 30 lasta. Aloite on arvokas. Lainsäätäjän tärkein perusperiaate on ollut ja tulee olemaan lapsen etu.

Resurssipula lastensuojelussa on ilmeinen, mutta haluan sen lisäksi nostaa esille ongelman taloudellisen näkökulman. Nykyaikana näyttää olevan trendikästä puhua euroista ja säästämisestä, mutta me kaikki tiedämme, että lapsiin sijoittaminen maksaa. Samalla tiedämme, että lapsiin sijoittaminen on investointi joka kannattaa.

Korjaaviin toimenpiteisiin, mitä myös lastensuojelu osittain on, laitetaan satoja tuhansia ja jopa miljoonia euroja vuosittain. Samaan aikaan puhumme ennaltaehkäisystä, mutta silti uskallan väittää, että meidän ennaltaehkäisevä työ ei vieläkään ole sillä tasolla kuin se voisi olla. Kysymys ei ole vain resursseista vaan myös asiakasohjauksesta, miten osaamme tukea lapsen kasvua ja kehitystä ja näemmekö perheen ongelmat riittävän ajoissa neuvolassa, päiväkodissa ja koulussa.

Itselläni on ollut tilaisuus Päijät-Hämeen Hyvinvointiyhtymässä (HYKY) nähdä oman maakunnan ongelmat lastensuojelussa ja oikeastaan se kierre, mihin liian moni lapsi joutuu ja mitä ne vaikeudet käytännössä tarkoittavat. Päijät-Hämeessä olemme tehneet päätöksen perustaa perhekeskus jokaiseen kuntaan.

Huumeiden käyttö lisääntyy todella huolestuttavaa vauhtia. Yksi ongelmakenttä on lasten ja nuorten päihdehuolto. Lahden kaupunginkirjastolla HYKY:n järjestämässä keskustelutilaisuudessa kuulimme päihdeongelmaisten vanhempien pysäyttäviä kertomuksia. Hoitoonohjauksessa on edelleen haasteita. Liian usein perheet ja myös ammattilaiset kertovat, että nuoren päihdeongelmaan ei suhtauduta riittävän vakavasti. Liian usein saan viestejä, joissa kerrotaan, että lastensuojelussa ei ehkä ole osattu tehdä oikealla tavalla arviota nuoren hoidosta ja hoitotarpeesta. Olen jopa kuullut, että nuoria säilötään, sen sijaan että heidät ohjattaisiin hoitoon. Eduskunnassa keskustelimme asiasta keskiviikkona sekä laajemmin lastensuojelun tilanteesta, ja siitä että jokaisella nuorella on oikeus tukeen turvaan ja myös päihdehoitoon. Ennaltaehkäisevä työ on entistä tärkeämpää. Päihdeongelmastaan selvinnyt ex –jääkiekkoilija Marko Jantunen on luennoinut 30.000 nuorelle toukokuuhun mennessä. Vuoden 2019 loppuun mennessä hän tavoittaa 120.000 nuorta ympäri Suomen. Tämä ei ole maksanut valtiolle tai kunnille euroakaan, vaan toimintaa on rahoitettu yksityisesti. Markoja ja muita tarvitsemme paljon lisää eikä julkinen sektori voi vain katsoa sivusta, että yksityinen tätä työtä tekisi.

Lapsiasianvaltuutettu Tuomas Kurttila kuvailee tuoreessa raportissaan lapsiperhe-köyhyyttä hiljaiseksi ilmiöksi, jota hyvinvoiva keskiluokka ei huomaa. Joka kymmenes lapsi elää köyhässä perheessä ja se vaikuttaa lasten elämään suuremmin mitä yleensä ajatellaan. Pääministeri asetti noin vuosi sitten eriarvoisuutta käsittelevän työryhmän. Työryhmän tehtävänä oli hakea uusia toimintatapoja ja keinoja pitkään jatkuneen yhteiskunnallisen eriytymisen pysäyttämiseksi. Työryhmän raportti valmistui muutama viikko sitten, mutta hallitus ei ole valmis osittamaan rahaa eriarvoisuuden torjumiseen. Seuraavan hallituksen, maakunnan ja kuntien pitää olla valmis panostamaan perheisiin – lapsiin ja nuoriin, jotta he saisivat parhaat mahdolliset eväät hyvän tulevaisuuden rakentamiseksi.

Ville Skinnari