Toimittajaa ei harmita mikään muu enemmän kuin se, että hänestä yritetään tahallaan tehdä tyhmää ja vedättää maksetuissa mainoksissa kuin pientä oravaa totuuden varjolla.
Eräänä hyvänä esimerkkinä on Turveinfo-mainoskampanja, joka herätti laajaa huomiota ilmestyttyään kadunvarsien valotauluihin ja Helsingin Sanomien sivuille. Turpeeseen kriittisesti suhtautuvat kansalaiset leimattiin tyhmiksi ja turpeen polton ilmoitettiin oleva oikein EKOTEKO! Kunnallisia ja yksityisiä energia-alan yhtiöitä edustavan Bioenergia ry:n kampanjaväitteet eivät todellakaan käyneet yhteen alan tutkimuksen ja ympäristötieteen kanssa.
Tuppukylä Lahdessa asiaa ei noteerannut kuin ministeri Iiro Viinanen, mutta mikä hän on sanomaan tästä asiasta mitään. Suutari pysyköön lestissään! Julkisuudessa kuitenkin käynnistyi asiasta vilkas ja eloisa debatti, jota epäilemättä ruokki myös se, että yksi mainoskohteista oli loukkaava ikäihmisiä kohti ja toinen avoimesti russofoinen eli venäjän kammoinen.
Kampanjan toteuttanut kuuluisa mainostoimitus Hasan & Partners sai keikasta 300 000 euroa, mutta sai pahasti nokilleen, kun keskustelu laajeni ja tosiasiat vyörytettiin esiin eri medioissa. Näyttää pahasti siltä, että mainosala ei osaa ottaa vastaan kriittistä palautetta. Hasan määritteli ympäristöjärjestöt ja alan tutkijat ”ärhäköiksi ja turhautuneiksi aktivisteiksi” ja uhkaili tieteentekijöitä oikeussaleilla ja juristeilla, mutta ei uskaltanut faktojen tarkistamiskeskusteluihin pyynnöistä huolimatta.
Mainoksilla on merkittävä rooli yhteiskunnassa, joten luulisi alan toimijoiden myös osallistuvan aiheuttamiinsa keskusteluihin ja otettava myös vastuun tekemisistään. Tästä näkyy, että negatiiviset ajatukset eivät kuulu hypeaallon harjalla surfaavan mainosalan imagoon.
Lahden brändi on samanlainen ”keisarin uudet vaatteet”- juttu, jossa konsulttitoimisto rokotti yli 35 000 euroa sanomalla vain sen, mikä kaikki jo tietävät: Lahdessa on useita vahvuuksia, joita on voimistettava.
Totuus on kuitenkin se, että turvemaat ovat maailman suurin hiilivarasto. Ne sisältävät kolmasosan kaikesta maaperän hiilestä, vaikka turvemaita on maailman pinta-alasta vain kolme prosenttia. Paksut turvesuot ovat siis hyviä hiilivarastoja ja sitovat hiiltä ilmakehästä. Soiden ojittaminen, metsätalouden tarpeisiin johtaa valtaviin päästöihin, jotka vain kiihdyttävät ilmastonmuutosta.
Polttoturpeesta saadaan vain neljä prosenttia Suomen energiasta, mutta turpeen hyödyntämisestä aiheutuu arviolta 10-15 prosenttia Suomen päästöistä. Vapolta on vaadittu korvauksia viime aikoina usein, koska turpeen nostosta on aiheutunut vakavia ympäristöhaittoja kalastajille, mökkeilijöille ja marjastajille.
Kaikki tieteelliset tosiasiat osoittavat, että turpeen poltosta pitäisi luopua, mutta Sipilän hallitus vain suosii tätä toimintaa! Jossain mättää pahasti.
Juhani Melanen