Olemmeko kollektiivisessa vastuussa Koskelan raa’asta murhasta, jonka kolme 16-vuotiasta tekivät pitkän kiusaamisjakson jälkeen? Eikö kukaan nähnyt tai huomannut mitään? Eikö koulussakaan ollut edes yhtä ainoaa henkilö, joka olisi kiinnittänyt huomiota tähän kiusaamiseen? Kuitenkin valituksia oli tehty ja asia oli tiedossa. Mistä siis on viime kädessä kyse?

Entisenä erityisopettajana voisin omalta kohdaltani hivenen yrittää valaista asiaa ja sen taustoja. Mielestäni syitä on monta, mutta keskityn nyt vain muutamaan pääasiaan. Syy on ns. vapaan kasvatuksen ja täysin lastensa kasvatuksesta luopuneiden vanhempien kyvyttömyys kohdata nykytilannetta reaalisesti.
Tilanne on ollut sama jo Antiikin Rooman ajoista ja hautakirjoituksista löytyy kirjoituksia, joissa ollaan huolissaan nuorison turmeltuneisuudesta. Muista hyvin itseni 15-vuotiaana jullipoikana, jolloin ajattelin, miten helvatassa noista kahdesta älykääpiöstä on voinut syntyä tällainen nero ja valopää? Pahemmin pielessä en olisi voinut olla. Nykyvanhemmat ovat kovilla ja ansaitsevat jopa myötätuntoa, koska penskat menevät ohi niin oikealta kuin vasemmalta.

Mutta maailma muuttuu Eskoseni! Kaikki lapset ovat tärkeitä nimenomaan omille vanhemmilleen. Kuitenkin valitettava tosiasia on, että monien nykyvanhempien on vaikea tuottaa lapsilleen pettymyksiä ja sietää lapsen ”paha mieli”. Tässä omien lastensa rakkautta haluavat ja ”kinuavat” vanhemmat eivät henno kieltää heiltä mitään. Tästä on aiheutunut sellainen vinoutunut asetelma: lapselle ei mikään enää riitä, eikä hän opi sietämään yhtään epämukavuutta.

Neuvottomat vanhemmat yrittävät epätoivoisaan ostaa lapselle kaikki, mitä hän tahtoo tai sitten siloitella hänen ”koulupolkuaan” tai elämäänsä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Nykylasta ei kielletä juuri mistään. Yhteisiä pelisääntöjä ei ole tai jos on niitä ei välitetä. Yhteiskunnan polarisaatio on karu tosiasia, joka erottelee myös lasten keskuudessa jyvät akanoista; olemme palaamassa sääty-yhteiskuntaaan, uskoo yhteiskuntatieteilijä Pikettty. Rahasta on tullut Jumala!

Lasten keskittymiskyky on heikentynyt niin lastentarhoissa kuin kouluissakin. Ja tämä näkyy kaikkialla. On totuttu tekemään, mitä huvittaa ja  miltä erityisesti itsestä tuntuu! ”Minä, minä, minä ja kaikki mulle heti” on tätä päivää. Ja tämä kasvattaa yhä enemmän narsistisia persoonia, joita palleroidaan jo kotona ja sama jatkuu koulussa. Vahva nuori johtaja manipuloi ja muut hullut seuraavat. Vanhana heistä tulee sitten näitä Trumppeja ja Putineita.

Lapset tarvitsevat selviä sääntöjä ja sanktioita. Vanhempien tulisi ohjata ja johtaa lasten toimintaa, mikä samalla loisi heille turvallisuutta. Rakastaminen on välittämistä ja rajojen asettamista. Olemme valitettavasti sellaisessa tilanteessa, että nykyvanhemmilla ei ole enää mahdollisuutta kontrolloida nuorten elämää samalla tavoin kuin oli esimerkiksi minun vanhemmillani. Vedättäminen on tätä päivää. Vanhemmat ovat neuvottomia ja epävarmoja. Voinko lukea lapseni
sähköpostin tai puhelinviestit? Miten voisin paremmin kontrolloida lapseni tekemisiä? Vanhempien ei tarvitse olla täydellisiä. Vajaavaisuuden voi kääntää voitoksi ja epätäydellisyyden voimavaraksi, jos molemmat vanhemmat hyväksyvät tietyt yhteiset säännöt eri tilanteisiin.

Lasten ehdoilla ei kannata neuvotella. Kavatusapu löytyy helposti, jos sitä tarvitaan. Itse olin varsinainen Harjunalustankadun ”riiviö” pahimmasta päästä; aina pahanteossa. Äitini vitsa heilui, mutta aina asiasta. Tukkapöllyä tuli sen verran, että Lempi-äiti joutuisi siitä nyt vankilaan. Kuitenkin väitän, että en saanut näistä mitään traumoja tai kokenut masennusta. Se ei ollut pahoinpitelyä, vaan rakkauden kirvelevää hivelyä. Isäni ei lyönyt minua koskaan. Remmihommia
toki näin ympäristössäni, enkä pitänyt tästä kurittamisesta ja vanhempien rääkkäyksestä lainkaan.

Se oli usein pahoinpitelyä ja olisi pitänyt olla rangaistavaa jo silloin. Kaikkia lapsen tarpeita ei edes kannata tyydyttää, sillä vasta epätäydellisyys panee lapsen oman psyykkisen työn käyntiin. Faijan neuvo oli pirun hyvä! ”Mieti itseäsi ja toimintatapaasi siinä tilanteessa eli aseta itsesi toisen asemaan ja tarkastele tilannetta hänen kannaltaan.” Lapsen kuunteleminen ja neuvominen on tärkeää kaikissa konfliktitapauksissa.

Kaikessa kasvatuksessa on tärkeintä rakkaus. Tässä tarkoitan hyväksyvää rakkautta, en omistavaa rakkautta. Epämiellyttävät ratkaisut kasvattavat eniten, jos ne voidaan perustella lapselle järkevästi. Vanhemmuus on ansaittava. Suurimpia kasvatusfloppeja oli meille ”boomereille” eli sodan jälkeisille lapsille yliopistossa se, kun meille opetettiin ”sumerhillylaisuutta” eli vapaata kasvatusta englantilaisten rikkaiden erityisopetuksen ehdoilla. Mihin tämä aatesuunta hävisi
yhtäkkiä? Vanhempien pitäisi olla ohjaajia tässä helvetinmoisessa ärsyketulvassa. Vanhempien ei tule hyväksyä murrosikäisten lastensa huonoa käytöstä. Vanhempien on lannistettava ”Pikku tyranni”. Lapsen elämän siloittelu eli ”curling- vanhemmuutta” ei tule suosia. Ei-sanan joku kuulee ensimmäisen kerran armeijassa. Ja lopuksi: ” Älkää tehkö niin kuin minä, vaan niin kuin minä sanon”!

Jussi Melanen

Millaisia kokemuksia sinulla on rukouksesta? Millainen on oma rukoushistoriasi? Omaan polkuuni hyvinä askelmina kuuluu lapsuudessa äidin opettama iltarukous ”Levolle lasken luojani”, myös rippikoulun rukoushetket, Emmi-tädin esirukoukset. Sitten aika pitkään elin hiljaisempaa kautta, kunnes hiukan alle nelikymppisenä palasin seurakuntaelämään, ryhdyin opiskelemaan teologiaa. Vasta silloin aikuisena elämän kriisit opettivat minua rukoilemaan.

Moni sanoo, että parasta rukouksessa on ollut se, kun on voinut laskea asioita ja ihmisiä Jumalan sydämelle. Ei ole tarvinnut ajatella, että pitäisi pärjätä oman voimansa varassa. Rukous on siis tuonut rauhaa mieleen. Rukous ei ole ollut niinkään hyvien asioiden pyytämistä vaan enemmän Jumalan varaan jättäytymistä. Sunnuntain virsi 477 puhuu rukouksesta näin: ”Saan tuskassa koskettaa Isän kättä. Hän kasvonsa voi salata, vaan armoonsa ja rauhaansa myös silloin minut peittää.” Rukouksessa on saanut heittäytyä Jumalan käsiin, on saanut päästää irti huolesta ja jäädä avoimin mielin odottamaan.

Joskus voi rukoukseen keskittymisessä auttaa rukousmeditaatio. Yksi kaunis meditaatio löytyy Wilfrid Stinissenin Kristillinen syvämietiskely – kirjasta. Siinä asetetaan kädet päällekkäin, kämmenet ylöspäin ja sormet vastakkaisiin suuntiin siten, että vasen käsi lepää oikean päällä. Peukalot kohtaavat ja koskettavat. Sylissä lepäävät kädet puhuvat omaa kieltään rukoilijan asennosta ja asenteesta: Jumala, olen edessäsi avoin kulho, vuodata rakkautesi ja rauhasi minuun.

Entäpä jos rukouksessaan kokee itsensä kuitenkin vajaaksi taikka osaamattomaksi? Onko toivoa? Ajattelen niin, että ratkaisevaa ei ole rukoukseni tavat tai laatu tai määrä. Ratkaisevaa on rukoukseni ja siten uskoni kohde. Heikollakin uskolla saa tarttua vahvaan Vapahtajaan, saa tarttua sanan lupauksiin. Vapahtaja voi ja tahtoo meitä heikkoja auttaa. Jo kääntyminen Jumalan puoleen on merkki uskosta. Ja rukous auttaa meitä juurtumaan ja pysymään siinä uskon todellisuudessa, jossa Jumalan ihmeet tulevat mahdollisiksi.

Hyvä Jumala,
tue meitä, kun avuttomina hapuilemme sinua kohti, ja olemme vähällä uupua koettelemuksiin. Auta meitä kestämään rukouksessa ja uskomaan sanasi lupauksiin. Kiitos, Jumala.

Pastori
Kati Saukkonen

Korona on iskenyt kovaa moniin eri ammattialoihin ja yrityskentän sektoreihin. Pien- ja yksinyrittäjillä on ollut kuitenkin erityisen tiukkaa. Siinä missä isommilla toimijoilla on mahdollisuus ottaa tappioita vastaan pienemmillä mustelmilla, yksityisyrittäjän taloudessa ei välttämättä ole liiaksi joustovaraa kriisin tullen. Esimerkiksi tuoreen pk-barometrin mukaan 40 prosentilla pk-yrityksistä suhdannetilanne on heikompi kuin vuosi sitten ja neljännes yrityksistä suunnittelee sopeuttamistoimia. Suuryrityksien pitkät maksuajat eivät nekään ainakaan auta vaikeuksissa olevaa pienyrittäjää. Lahdessa kaupungin kautta jaettu tuki tavoitti ilmeisen hyvin sen tarvitsijat viime vuonna. Yllätys oli se, että tuen hakijoita oli suhteellisen vähän.

Yksinyrittäjät ovat samaan aikaan jääneet valtion rahanjaossa puun ja kuoren väliin. Tukikierroksia on ollut monta, mutta jakokriteerit eivät ole aina kohdanneet yrittäjien arjen todellisuutta. Yksinyrittäjät ja pienyritykset ovat esimerkiksi voineet alusta saakka hakea kustannustukea, mutta pienimpien, alle 70 000 euron vuosiliikevaihdon yritysten kustannustukihakemuksista on lopulta hylätty yli 80 prosenttia. Tämä on johtunut pääosin siitä, että yksin omaa yritystä pyörittävällä laskennalliset menetykset ovat usein jääneet laskentakaavoissa haamurajojen alle. Esimerkiksi vaikka liikevaihto olisikin tippunut TEM:n edellyttämät 30 prosenttia, tukia ei ole maksettu, jos niiden määrä on jäänyt alle 2 000 euron. Yrittäjän omavastuu on tällöin noussut suhteettoman suureksi.

Lisätuentarve onkin ollut vain ajan kysymys. TEM:ssa on onneksi kiireellä valmisteltu jo uutta hakukierrosta, niin sanottua kustannustuki kolmosta. Uutta on nyt se, että tukea voidaan jatkossa myöntää entistä joustavammin erityisesti pienyrityksille ja yksinyrittäjille. 2000 euron rajan on ollut ongelma. Jatkossa aiempaa useammat yrittäjät saisivat tukea vähintään 2 000 euroa, vaikka tuen laskennallinen määrä jäisikin tämän alle. Jatkossakaan ei tulla asettamaan alarajoja tukiin oikeutettavalle liikevaihdolle. Jos aikataulu pitää, uusi haku avautuu huhtikuussa.

Vaikka yksinyrittäjätuki sulautetaan kustannustukeen, perusperiaatteet säilyvät samoina: tuella korvataan joustamattomia kustannuksia ja palkkamenoja eikä sitä tarvitse palauttaa. Ehkäpä näkyvin muutos on se, että rahaa jakaa jatkossa Valtiokonttori, eivät kunnat ja kaupungit. Syy tähän on yksinkertainen: Valtiokonttorilla hallintoprosessia saataneen höylättyä ja myös yrittäjien omaa paperinkäsittelyä vähemmälle. Tämä toivottavasti nopeuttaa käsittelyaikoja ja tukien tilittämisen aikataulua, missä on kertynyt joillain alueilla jopa viikkojen viiveitä.

Hallituksen työkalupakissa on alusta saakka ollut terve valikoima muitakin tukimuotoja. Korona-aikana on jaettu esimerkiksi Business Finlandin ja ELY-keskusten rahoja yritystoiminnan sopeuttamiseen ja erilaisia TKI-lainoja. Keskeinen työkalu on ollut oikeuttaa myös yrittäjät työmarkkinatukeen koronakriisissä ja hallitus esittää tälle jatkoa. Toimialakohtaiset tuet on käyneet täsmätoimista. Esimerkiksi ravitsemusala on saanut erityistukia ja tapahtuma-ala sai eilen julkistetussa lisätalousarviossa 15 miljoonaa euroa.

Yksi tärkeä kysymys on se, miten tukea eri sektoreita mahdollisimman yhdenvertaisesti. Yhtä ei voi suosia muiden kustannuksella. Yritysverkostot ovat monimutkaisia kokonaisuuksia. Jos yksikin yritys tipahtaa, se vaikuttaa myös muihin samassa ketjussa. On siksi niin valtion talouden, elinkeinoelämän kuin palkansaajien etu, että rahanjaossa pidetään huoli tasapainosta. Väärinkäytöksiäkin on nähty.

Moni yrittäjä on nyt tiukoilla ja toivottavasti nyt päätettävät lisätuet eivät tule liian myöhään. Aivan kuten aiempinakin kuukausina, tärkeintä on saada riittävä määrä rahaa mahdollisimman vähällä byrokratialla niille, jotka sitä aidosti tarvitsevat. Oikea-aikaisuus ja oikeasuhtaisuus, eli kohtuullisuus, ovat tässä avainsanoja. Kyse on talouden kokonaiskuvasta, jonka hallitsemisessa riittää korona-aikana haastetta.

Ville Skinnari

Laskiaisen jälkeen tuhkakeskiviikkona alkoi kristillinen paastonaika eli pidättäytymisen aika, mutta Lahdessa katkeaa silloin ”ehtoollispaasto”. Koronan takia on taas ollut pitkä aika, jolloin ei ole ollut lupa viettää jumalanpalvelusta seurakuntalaisten kanssa. Sen tähden ei ole vietetty messuja, vaan striimattuja sanajumalanpalveluksia. On ollut ikävä ehtoollista, kristityn matkaevästä.

Vaikka sanaa ja musiikkia on paljon tarjolla radiossa, televisiossa ja somessa, ehtoollinen tuo Jeesuksen eri tavalla aivan lähelle. Hän ei ole silloin vain sanoissa ja sävelissä, hän on leivässä ja viinissä. Tunnemme hänen läsnäolonsa ja hänen sovituksensa todellisuuden sisikunnassamme. Tällaista käsin kosketeltavaa, konkreettista uskon vahvistusta ihminen tarvitsee. Muuten alkaa helposti tuntua siltä, että eihän anteeksiantamus taidakaan ulottua minuun asti.

Koronan takia tiukat rajoitukset jatkuvat, niinpä kaikki halukkaat eivät valitettavasti mahdu meidän pieneen Launeen kirkkoomme. Mutta tämä on kuitenkin merkki siirtymisestä eteenpäin koronan karulla tiellä.

Paastonaikana ei tarvitse enää kokonaan paastota ehtoollisesta, mutta paljon muuta puuttuu vielä elämästämme pandemian takia. Paljosta olemme joutuneet luopumaan. Paastonaika kutsuu meitä kumminkin arvioimaan juuri tätä elämäämme. Onko tässä koronan riisumassakin elämässä jotain, joka vie meitä kauemmas Jumalasta ja lähimmäisestä? Voisimmeko löytää elämään jotain, joka vie lähemmäs elämän tärkeitä asioita? Haluatko seuraavien viikkojen aikana alleviivata valmistautumista pääsiäiseen jollain näkyvällä tavalla?

Pyhä Jumala, kulje kanssamme paaston tiellä. Näytä meille, mikä on elämässä arvokasta. Riisu meidät turhasta ja anna meille, mitä tarvitsemme. Aamen.

Riitta Särkiö

Etelä- Suomen Sanomat ei julkaissut kuin osan kirjoituksestani. Tässä alkuperäinen!
Kaupunginjohtaja Pekka Timonen on paljon vartijana, kun ikuisuuskysymykseksi muodostunutta Lahden Kisapuiston eli ”Lahen kisarin” kohtalon hetkiä viimein ratkotaan. Lahden kaupungin herrat järjestävät Kisapuistosta oikein seminaarin 22.2., jossa joukolla mietitään ja pohditaan meidän ”kruununjalokivemme” tulevaisuutta. Vuosien saatossa asian ympärillä on häärinyt epämääräinen joukko esittelemässä suunnitelmiaan ja näkökulmiaan. Seuraavassa luon katsauksen historiaan.

Kisarin draaman kaari muistuttaa Antiikin Kreikan näytelmää Antigone; mustaa ja valkoista. Onko näin? Asiantuntijat päättäköön. Kaikki puuhamiehet ovat varmasti vilpittömästi hyvällä asialla, mutta tietty omista itsekkäistä lähtökohdistaan kuitenkin. Tärkein lähtökohta oli ”jalkapallopyhätön” korjaaminen nykyaikaiseen kuosiin.
Kirjoitin Omalähiöön ja Etlariin ja Kisari-asiasta ensimmäisen kerran syksyllä vuonna 2015, jolloin mediassa käytiin kiivasta taistoa ja väittelyä siitä, miten Kisari pitäisi restauroida ja uudistus toteuttaa. Ja tärkein asia, kuka ja kenen johdolla tämä pitäisi toteuttaa? Kuka korjaa kunnian olla kukkona tunkiolla rehvastelemassa Kisari – hankkeen toteuttajana?

Tässä tilanteessa Reijo-Mäkikorvela esitti Lahden halliyhdistyksen loistavan hankeen, jonka hintakustannus oli vain hiukan yli 5 miljoonaa euroa silloin. Olisiko se täyttänyt UEFA 3- tason? Tuskin, mutta se olisi kuitenkin jo valmis! Lahden Spatiumin ”jengi” tietysti torppasi Mäki-Korvelan esityksen ja halusi ottaa vetovastuun. Spatiumille asetettiin kuitenkin tiukka ehto. Omarahoituksen pitäisi olla 40 % kokonaishinnasta ja se pitäisi hankkia yksityiseltä sektorilta. Jokainen järkevä alan asiantuntija ymmärsi, että se ei onnistuisi millään. Spatium on koko ajan ollut kuitenkin päällepäsmäri Kisari-hankkeessa ja tuhlannut lahtelaisten veronmaksajien rahaa suunnitteluun jo 800 000 euroa. Joidenkin arvioiden mukaan oikea summa on jo nyt pikemminkin 1,2 miljoonaa. Tämä raha voikin valua hukkaan, jos rakentajaksi valitaan joku muu suunnitelma. Tärkeä kysymys onkin,kykenevätkö päättäjät katsomaan tätä nyt objektiivisesti?

Ensi silmäyksellä Spatiumin hanke, joka esiteltiin Lahden liikunta- ja kultturilautakunnassa viime viikolla ei suinkaan ollut paras, puhumattakaan Harri Kampmanin ja Olli Kautosen esittämästä hankkeesta joka tuli lautakunnalle niin sanotusti puskista Oliko tämä demareiden esitys? Ei kai tähänkin asiaan aleta sotkea politiikkaa? Tähän soppaan ovat heittäneet lusikkansa joulukuussa myös virkeät lahtelaiset Juha Viljamaa, Pekka Mäki-Reinikka ja Pokko Lemminkäinen arkkitehtiryhmineen. He esittivät päättäjille oman suunnitelmansa Kisapuiston kokonaisjärjestelyksi Pikkuvesijärveltä Kartanon portille. Tässä esityksessä Harri Kampman on toiminut asiantuntijana. Arkkitehtiryhmä oli laatinut esityksestään monipuoliset virtuaalivideot havainnekuvineen, jotka ovat olleet nähtävissä, mutta eivät vielä liikunta- ja kulttuurilautakunnassa viikko sitten. Toivottavasti kaupunginjohtaja Timonen tutustuu myös tähän esitykseen puolueettomasti, kuten muutkin asiasta päättävät ihmiset ja asiantuntijat.

Arkkitehtiryhmä on lisäpäivittänyt KISPI-ehdotustaan. Nyt on valmiina jo neljäs kehitysversio. Neuvoa on kysytty monilta käyttäjiltä ja nimenomaan käyttäjäseuroilta, heidän moninaiset tarpeensa huomioiden. Hintaa tälle hankkeelle tulisi noin 12,7 miljoonaa euroa sisältäen UEFA 3  -mukaiset istumapaikat 4500 kappaletta. Kaikkein tärkeintä on, että Kisapuistosta päätetään nimenomaan yhdessä mahdollisimman yksimielisesti, objektiivisesti ja laajalla rintamalla, sillä yhteisöllisyydessä on tahtotila ja voimaa. Tällöin kaikki turhat haikailut ja pulinat jäävät unholaan ja voidaan unohtaa. Myönteinen pöhinä on hyvä asia!

Juhani Melanen

Laskiaisen viettäminen on todennäköisesti sinulle jo lapsuudesta tuttua. Siihen kuuluu monenlaisia perinteitä, ehkä sinä lukija suuntaat pulkkamäkeen tai ehkä syöt hyvin kuumaa hernekeittoa tai laskiaispullaa nauttien. Mikä tahansa tähän juhlapyhään liittyvä perinne sinua eniten puhutteleekin, on myös hyvä pysähtyä pohtimaan sitä taustasyytä, minkä vuoksi me ylipäätään vietämme tätä vuotuista juhlaa.

Laskiaissunnuntaina muistamme Jeesuksen matkaa Jerusalemiin, kohti kärsimystä, nöyryytystä ja ristikuolemaa. Laskiaistiistaita seuraavana tuhkakeskiviikkona alkaakin paasto, johon voi osallistua esimerkiksi jättämällä lihan pois ruokavaliosta tai paastoamalla jostakin muusta aikaa vievästä ja kuluttavasta tavasta, kuten vaikkapa liiallisesta television katsomisesta tai sosiaalisesta mediasta.

Paasto, jostakin pidättäytyminen, kutsuu itsetutkiskeluun ja Jumalan rakkauden etsimiseen. Kun luovumme jostakin ylimääräisestä, voimme kasvaa kohti lähimmäisiä ja luomakuntaa kunnioittavampaa elämäntapaa. Paasto siis kutsuu kasvamaan vastuullisina kristittyinä. Päädyitpä sitten olemaan paastoamatta tai mihin tahansa paaston muotoon, toivon, että hiljentymisen ja mietiskelyn kautta saat osaksesi rauhaa ja pääset jollakin tapaa lähemmäs Jumalaa.

Taija Tiilikka,
teologiharjoittelija

Kumpi on suurempi rikos? Pankin perustaminen vai ryöstäminen? Näin kysyin Omalähiössä jo vuonna 2015, jolloin tarkastelin Mauno Koiviston kovan rahan politiikkaa ja satojen suomalaisten yritysten ajamista konkursseihin ja pankkien säästämistä. Uskallan heittää toisen oman sloganini:”Jokainen, joka on kerännyt yli 100 miljardin euron omaisuuden on syyllistynyt veropetokseen tai ainakin agressiiviseen verosuunnitteluun.”

Sairastin koronan ja jäin henkiin. Samaa voi sanoa maailman suurimmista pankeistakin, jotka eivät välitä mistään kansainvälisistä laeista, sopimuksista tai eettisistä pelisäännöistä rahtuakaan. Nämä pankit ovat huijanneet tavallisia piensijoittajia mitään kipua tuntematta ja myyneet sellaisia johdannaispapereita asiakkailleen, joiden ne ovat tienneet arvottomiksi ja lyöneet sitten itse ”vetoa” itse luomiaan johdannaisinstrumenttejä vastaan turvatakseen saatavansa missä tilanteessa tahansa. Pankkien ja valtioiden kontrollit ovat pettäneet pahasti.Mielettömiä sijoitusriskejä on otettu, jotta kyetään minimoimaan tappiot. Konkurssiuhan pelossa apuun on huudettu milloin EU:n rahoitusta, milloin USA:n valtiota, mutta useimmiten aivan tavallisia veronmaksajia. Pankit tai niiden osakkeenomistajat eivät ole enää pitkään aikaan menettäneet rahojaan konkurseisssa. Syy on yksinkertainen: ne ovat liian suuria ja kaatuessaan ne nielaisisivat mukanaan koko maailman talouden ja keikauttaisivat kaikkien tavallistenkin ihmisten taloudet.

En tässä lyhyessä jutussani kykene mitenkään syvällisesti käsittelemään pankkien rahanpesuja ja muita kuplia, mutta esittelen muutamien pankkien miljardirikoksia, joista kukaan ei ole joutunut muuta kuin taloudellisiin rangaistuksiin, jotka ovat olleet mitättömiä ja lieviä suhteessa pankkien tekemiin rikoksiin ja harhautuksiin. Suurempaa eriarvoisuutta ei voi olla kuin pandemian takia yrityksensä ja omaisuutensa menettänyt yrittäjä ja veronmaksajien rahoilla pelastettu pankki. Päätelkää itse!

Ensimmäisenä listallani on J.P Morgan, joka on Yhdysvaltojen suurin pankki. Mikään viranomaisvalvonta ei tunnu ulottuvan pankin kaikkiin lonkeroihin. Meno jatkuu samana, vaikka pankki joutui maksamaan 13 (miljardi 1000 miljoonaa) miljardin dollarin sakot vilpillisestä menettelystä asuntolainasidonnaisten johdannaisten manipuloinista. Pankki sysäsi syyn vilppiä tehneille virkailijoilleen ja kielsi syyllisyytensä kylmästi. Samasta syystä vielä enemmän sakkoa maksoi tarkalleen 16,65 miljardia toinen suurpankki nimittäin Bank of America. Rahalla siis pääsee ja voi pestä kätensä, mutta miten korvataan se inhimmillinen kärsimys, jota pankit ovat kaikki rahansa menettäneille asiakkailleen?

J.P Morgan pankki oli täysillä mukana ”Amerikan suurimmaksi konnaksi” nimitetyn pyramidihuijari Bernard Madoffin, Wall Streetin suuren lemmikin sijoitusgurun laittomuuksien peittelyissä. Madoff oli vienyt asiakkailtaan kaikkiaan 64,8 miljardia dollaria ”muka” sijoituksillaan, jossa uusien asiakkaiden sijoituksilla maksettiin vanhemmille asiakkaille ”voittoja”! Hän sai ainostaan 150 vuotta vankeutta. J.P Morganin pankki maksoi tästä 2,03 miljardia sakkoja ja rangaistusmaksuja säästyäkseen rikos- ja siviilikanteista. Silti kaikki tämä oli tiedossa pankissa jo pitkään. Rahansa menettäneet sijoittajat palkkasivat asianajajat hoitamaan asioitaan. Nämä asianajajat Chairman ja Gotthofer kirjoittivat tästä kirjan, jossa he erittelivät pankin osallisuutta rikollisista toimista. Valitettavasti tuomioistuimet suojelevat uskomattomalla tavalla rikollisia pankkiireja – juuri tämä on syy, miksi Wall Streetista on tullut niin korruptoitunut.

He kirjoittivat kuitenkin tästä kirjan ”The Unholy Alliance between America`s Biggest Bank and Americas`s Biggest Crook” . Kirjaa ei ole vielä suomennettu, mutta suomeksi vapaasti käänettynä se voisi olla ”Epäpyhä liitto Amerikan suurimman pankin ja Amerikan suurimman konnan välillä”. He esittivät kirjassaan oivan vertauksen. ”Joku rahaton ryöstää 7 Eleven pankista 3000 dollaria ja joutuu viideksi vuodeksi vankilaan, mutta J.P Morganilla työskentelevä pankkiiri, joka auttoi Madoffia ryöstämään 64,8 miljardia ajaa tyynesti kotiinsa limusiinillä Greenwichiin.

Vaikka suurimmat pankit ovat jääneet kiinni mitä uskomattomimmista väärinkäytöksistään, toilailuistaan ja aivan selvistä rikoksista, silti omaa luokkaansa näissä rikoksissa on HSBC-pankki. Se on maailman kuudenneksi suurin pankki ja sen taseen loppusumma oli uskomattomat 2715 miljardia dollaria. Pankin tukijalka on kansainvälisen kaupan rahoittaminen. Sen rikoslistalta löytyy terrorismin rahoitusta, huumerahoitusta, vihollismaa- Iranin rahoittamista, rahansiirtoja Cayman saarille ja Meksikon huumekartellin rikollisten rahojen tuominen USA:han. Samanlaisiin rikoksiin ovat syyllistyneet maailman suurin investointipankki Goldman Sachs ja Saksan ylpeys Deutsche Bank. Kenestä ei olisi mukava työskenellä rikoksia tehneen pankin johtajana vaatimattomalla 27,5 miljoonan dollarin vuosipalkalla, kuten David Salomon Goldman Sachilla tekee.

Juhani Melanen

Lähteet:
Suspicious Activity Reports; pankkien tekemät laittomat tilinsiirrot (1800 miljardin arvosta)
Antti- Pekka Pietilä; Pankkien peitellyt paperit
Thomas Piketty; Pitääkö pankkiiri paljastaa

Eduskunta käsitteli eilen EU:n monivuotista rahoituskehystä ja elpymispakettia, jolla korjataan koronavahinkoja. Taloutemme on täysin riippuvainen EU:n talousalueesta ja siksi EU-tason toimia tarvitaan. Oppositio kuitenkin väittää, että Suomea viilattaisiin linssiin ja että muut jäsenmaat kahmivat nyt suomalaisten veronmaksajien varoja. Tämä ei pidä paikkaansa.

Hallitukselle on ollut alusta asti tärkeää, että rahaa ei jaeta etelän pankeille vaan niille maille, jotka sitä koronan takia tarvitsevat. Uskoisin, että oppositio on samaa mieltä. Koska Suomi on onnistunut koronakriisin hoidossa tähän saakka hyvin, tulemme saamaan Brysselistä hieman vähemmän. Onkin virheellistä väittää, että olisimme tässä jotenkin altavastaajan asemassa. Nettomaksuasemaan vaikuttavat myös jäsenmaksut ja osana sopimusta neuvottelimme ne Suomelle huomattavasti matalammiksi kuin mitä suurin osa muista maista joutuu maksamaan. Maksut tulevat nousemaan keskimäärin noin 10 prosenttia seuraavan kuuden vuoden aikana, mutta Suomella ainoastaan neljä.

Toisekseen Suomi ei voisi noin vain jättäytyä paketin ulkopuolelle. Se onnistuisi ainoastaan sanomalla hyvästi EU:lle. Tällä logiikalla Perussuomalaiset olisi jättänyt eroanomuksen jo viime heinäkuussa, keskellä koronakriisiä. Tämä on parhaimmillaankin faktat oikovaa populismia, pahimmillaan Suomen edulle vaarallista harha-ajattelua. Suomi on itsenäinen maa, jonka asema on vahvempi osana EU:ta.

Kokoomus puolestaan on tuntunut tarkoituksenhaluisesti virittävän epäilyjä siitä, ettei elpymispaketin talousvaikutus olisi riittävä ja että varat suunnattaisiin väärin. EU:lta saamamme rahojen käyttökohde on sama kuin kaikissa muissakin jäsenmaissa eli kestävän kasvun vauhdittaminen. Varoilla tullaan tukemaan vihreää siirtymää, tutkimusta ja kehitystä, digitalisaatiota sekä suomalaisten yritysten vientimahdollisuuksia. Lisäksi panostetaan työllisyystoimiin ja koronakriisistä seuranneen hoitovelan purkamiseen.

Nykypäivän kilpailussa pärjäävät ne, jotka ovat vihreän siirtymän ja puhtaiden ratkaisujen kehityksen kärjessä. Kestävän kasvun ohjelma on myös Suomelle mahdollisuus. Sillä paitsi turvataan nykyisiä työpaikkoja myös luodaan uusia. Rahoitus on kuitenkin kohdennettava mahdollisimman vaikuttavalla tavalla ja sen pirstoutumista tulee välttää. Talouden pyörät lähtevät pyörimään ainoastaan, jos saamme yksityisiä investointeja liikkeelle. Siksi on tärkeää, että valtio toimii tiiviissä yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa.

EU:n elvytyslinja on oikea. Nyt ei ole aika leikata sen toivossa, että maailman myrskyt tyyntyvät ja säilymme kuivin jaloin. Johtavat taloustieteilijät näkevät päivänselvänä, että olemme yhä keskellä syvää kriisiä ja siitä poispääsemiseksi tarvitaan myös valtion rahaa. Maailmanmahdit Yhdysvallat ja Kiina pumppaavat paraikaa markkinoille rahaa nopeammin kuin ehdimme laskea. Emme voi käpertyä ja jäädä pyörittämään peukaloitamme, kuten Perussuomalaiset ehdottavat, vaan pitää investoida ja hakea kestävää kasvua. Myös Lahden alueen yritykset tarvitsevat kysyntää vientituotteille ja palveluille, jotta uusia työpaikkoja Lahteen syntyy. Sitä tulevaisuutta me nyt yhdessä teemme. Pitää olla silti rehellinen, että paljon on meistä itsestämme kiinni. Miten me yhdessä yritysten kanssa pystymme ja osaamme hyödyntää koko EU:n 750 miljardin potentiaalin ja se on pelkästään EU eli meidän oma sisämarkkina. Muu maailma elvyttää vielä enemmän eli siihen mahdollisuuteen haluamme myös kiinnittyä.

Kriisin torjumisen ohella kyse on paljon laajemmasta asiasta. Suomen on oltava mukana taloustoimissa aivan kuten kaikkien muidenkin jäsenmaiden. Ei EU tai mikään muukaan joukkue toimi niin, että pelataan vain silloin kun huvittaa, ja jätetään homma sikseen heti kun menee tiukoille. Suomi on ollut luottopakki kansainvälisessä sääntöpohjaisessa yhteistyössä ja pidämme oman pään kunnossa myös jatkossa. Se on nimittäin meidän omaksi eduksemme.

Ville Skinnari

Aikakäsityksemme on muuttunut. Jo yli kymmenen vuotta sitten tulevaisuudentutkija Mika Mannermaa ennusti oikein kirjassaan ”Jokuveli Elämä ja vaikuttaminen ubiikkiyhteiskunnassa”.
Ubiikki tarkoittaa ”kaikkialla läsnäolevaa”. Suomeksi sama: lineaarisen ajan tilalle tulee polykronologia; moniaika!

Höyryämme ja teemme useampaa asiaa yhtä aikaa. Mannermaa kutsui tätä oivallisella termillä ”läsnäpoissaolo”. Ja näin tosiaan on! Piipahdin pitkästä aikaa tyttäreni työpaikalla viime viikolla ja kävellessäni hänen ”ylhäisyytensä” yksityishuoneeseen saatoin todeta, että joka toinen avokonttorilainen räpläsi kännykkäänsä, työpisteen netin ollessa auki. Facea ja twitteriä selattiin työajalla estottomasti. Kaksi ladyä näppi selfejä itsestään. He olivat siis läsnä, mutta myös poissa. Monet yritykset ovat jo puuttuneet tähän työajalla sosiaalisessa mediassa häärimiseen, toisaalta innovatiiviset digipelejä ja alustoja suunnittelevia valopäiltä tätä ei ole kielletty, koska heillä ei ole
koskaan varsinaista työaikaa määriteltykään työehdoissa; elävät ja nukkuvat työpaikoilla.

Luulemmeko todella, että hallitsemme tätä kaaosta? Kuvittelemmeko harhaisesti, koska niin monta
asiaa tapahtuu kaikkialla, kaikkien kanssa ja kaiken aikaa, että todella hallitsemme tätä infoähkyä
ilman, että kognitiivinen koneistomme ylikuormituu? Sanalla sanoen olemme ” KUUNTELEMISEN” kriisissä! Pandemia hallitsee kaikkea ja kaikkia. Aito kyky kuunnella on jäänyt tämän epidemian varjoon. Tämä kriisi toki oli alkanut jo paljon ennen epidemiaa. Ja se koskee meitä kaikkia riippumatta siitä olemmeko etä- vai lähitöissä, koulussa, kotona tai eduskunnassa.

Aikamme on täynnä puhetta, kuvaa, infoa ja turha mölötystä. Tässä kiireen ja usein turhan puuhastelun ähkyilmapiirissä on täysin unohtunut kuuntelemisen jalo taito. Nykykulttuuri korostaa esiintymistaitoa ja näkyvyyttä. Sitä poliitikot ja johtajat ostavat miljoonilla euroilla erilaisilta puheviestijöiltä ja tiedottamiseen erikoistuneilta yrityksiltä. Toisin sanoen ihmiset koulutetaan johtamaan puhetta, mutta ei kuuntelemaan sitä itse. Itse asiassa juuri tässä on ”villakoiran ydin”. Arvo annetaan vain sille, miten tehokkaasti ja hyvin yksilö itseään ilmaisee, eikä suinkaan sille, miten hyvin hän kykenee omaksumaan ja hallitsemaan asioita.

Esimerkkejä ei tarvitse hakea kaukaa. Lasinaaman aukaisemalla ja seuraamalla voi kukin itse todeta, kuinka siellä johtavat poliitikot ja monet muut ”tubettajat” puhuvat asiota päällekäin, lainkaan kuuntelematta toisiaan; ikäänkuin kuuntelua olisi alettu pitämään hidasteena tai tyhmyytenä.
Suurin syypää tähän on ÄLYPUHELIN. Itse olen tässä hulluudessa ollut mukana kuin peräpukama.
Tämä helvetinkone on meillä ja erityisesti minulla koko ajan mukana ja seuraa meitä ja minua kaikkialle wc:stä ruokapöytään. Tässä on juuri syy, miksi se on kiihdyttänyt huomiotaloutta, jossa silmämunia ja kuuloaistia kaupitellaan monimutkaisissa digitaalisissa vuorovaikutustilanteissa.

Olen itsekin huomaanut, kuinka jopa perheenjäseneni ( itseni lisäksi), eivät enää katso toisiaan silmiin, vaan puhelimiinsa, olivatpa he tai minä sitten baarissa tai perheaterialla. Brittitutkijat olivat huomanneet, että jopa äänettömälle pöydälle pantu puhelin saa läsnäolijat tuntemaan hatarampaa yhteyttä toisiinsa ja välttelemään keskustelua merkityksellisestä aiheesta. Kuningas kännykkä on siis läsnä aina ja kaikkialla ja vaatii täyden huomionsa sataprosenttisesti! Emme osaa enää keskittyä todellisiin ja tärkeisiin asioihin ja kännykästämme on tullut käden jatke ja ” huomiojumala”!

Toimittaja Kate Murhpy, joka on erityisesti kuuntelemisen asiantuntija on verrannut sosiaalista
mediaa virtuaaliseen megafoniin.ns ”Sinne saa ja voi kuka tahansa toitottaa kaikki ajatuksensa estoitta”.
Tässä meidän narsistisessa minä minä –kulttuurissa, jonka on lävistänyt viruskriisi ja oman minän markkinointi, HILJAINEN on jäänyt pimentoon. Tässä melufarsissa ajatellaan, että kuuntelu on menetetty tilaisuus edistää omaa brändiä ja tulla huomatuksi.

Onneksi kesällä suljen taas kuukaudeksi sosiaalisen median ja keskityn luontoon ja laitan aivoni
”narikkaan”, tosin ne lienevät siellä olleetkin jo 20 vuotta, mutta kuitenkin. Erityisesti minua harmittaa se, että viimeisetkin älylaitteettomat turvasatamani, kuten teatterit, konserttisalit ja elokuvat ovat kiinni. Onneksi on kävely!!! Parhaita keskusteluja olen käynyt lenkillä hyvän ystäväni kanssa, jolta olen saanut paljon vinkkejä näihin melasteluihini. Tämänkin! Kiiti Pepe!

Juhani Melanen