Jokainen muistaa kouluajoiltaan, kuinka kokeisiin luettiin monta yötä lukioaikoina ja sitten vastattiin nippelitietoihin antaumuksella. Milloin solmittiin Pähkinäsaaren rauha? Miksei kysymys voinut kuulua, kuka oli Suomen vanhin nainen? Kokeita toki tarvitaan silloin, kun halutaan saada selville, onko oppilas tajunnut asian laajemmin ja osaako hän yhdistellä tietojaan luovasti, mutta ”googlaamalla” selviää nykykoululainen aivan mainiosti. Turha googlesta on kuitenkin yrittää varastaa tietoja, sillä kaikilla Suomen yliopistoilla on jo käytössään sellaisia ohjelmia, jotka paljastavat plagioinnin.
Kokeisiin kuluu hirvittävästi aikaa. Varovasti laskien peruskoulussa kokeita on keskimäärin 50 ja lukoissa 70. Kokeisiin kuluva aika vastaa 210 tuntia, mikä käytännössä tarkoittaa, että ensimmäiseltä luokalta lukion loppuun oppilas istuu kokeissa noin 400 tuntia. Aikajanalla tämä tarkoittaa, että jos oppilas saisi syyskuun alussa eteensä kasan koepapereita, hän saisi työnsä valmiiksi itsenäisyyspäivänä. Kuulostaako ihan järkevältä?
Miksi emme olisi iloisia siitä, että Suomessa ei enää valmisteta tulitikkuja ja sinappia. Tavaratuotanto siirtyy halvan työvoiman maihin kivuttomasti. Miksi emme nosta eläköön huutoja, kun paperitehdas Suomessa lakkautetaan ja suljetaan. Sulkeminen pakottaa syrjäisen maan fiksut ihmiset keksimään
helpommin kuljetettavia laiteita ja siirtämään tuotantoaan immateriallisiin kohteisiin, kuten musiikkiin ja tietokonepeleihin.
Näperrelkööt vieraiden maiden työläiset tulitikkuja ja myykäämme me heille kalliita pelisovellutuksia heidän matkapuhelimiinsa. Suomalasien työläisen onneksi työvoima ei vielä liiku Kiinasta ja Intiasta tänne, mutta kohta voi olla tosin.
Miksi kaikkien pitäisi osata kaikkea. On hölmöä, että johtaja siivoaa huoneensa ja asiantuntijat keittävät itse kahvinsa. kaikille töille löytyy oikea tekijänsä, Mitä helvettiä, me teemme moniosaajilla muuta kuin mökillä! Tämähän on tuhlausta. Se on pähkähullua organisaatio, joka maksaa
asiantuntijan palkkaa toimistoapulaisen töistä. keskittyköön kukin vain ydinosaamiseensa. Kaljanjuonti on tosin siinä rajamailla.
Jussi Melanen