Ensi sunnuntaina kirkoissamme puhutaan rakkaudesta. Rakkaus on sellainen kiehtova teema, joka saa esimerkiksi rippileirillä keskusteluissa aikaan ujoja hymyjä mutta myös uteliasta pohtimista siitä, mitä se rakkaus oikein pohjimmiltaan on. Sitäkö, että tykkää toisesta ja että hänen lähellä on hyvä olla? Varmasti näinkin, mutta rakastamisessa on myös muita ulottuvuuksia.
Sunnuntain evankeliumissa Jeesus kiteyttää rakastamisen tärkeimmät kohteet kahteen asiaa: ihmisen tulee rakastaa Jumalaa yli kaiken ja sitten lähimmäistä kuin itseä. Jeesus vielä täsmentää, että Jumalaa pitää rakastaa koko mielellä, sielulla ja sydämellä. Tänään mietin erityisesti tuota Jumalan rakastamista. Aikamoisen monilla ja vaativilla tavoilla Jumalaa pitäisi yrittää rakastaa. Mitä eroa näillä tavoilla on? Miten sydämellä rakastetaan? Miten se eroaa mielellä rakastamisesta?
En tiedä varmoja vastauksia näihin kysymyksiin, mutta olen miettinyt eri vaihtoehtoja. Lähtökohtana on kuitenkin aina se, että usko – sinapinsiemenen tai vuoren kokoisena – se on kaikessa elämässä vaikuttava ja kaiken läpäisevä asia. Jumalan meille lahjoittaman uskon kuuluisi siis vaikuttaa rakastamisessakin ja koko olemuksessamme. Tämän jälkeen voisi olla tarpeellista vaikkapa rakastaa tiedon voimalla. Se saa meidät tutkimaan asioita, esimerkiksi laajentamaan ymmärrystämme Raamatusta ja Jumalan tahdosta.
Yksinään tiedon voimalla rakastaminen jäisi kovin vaillinaisiksi. Uskon ja Jumalan rakastamisen kuuluu myös läpäistä sydämemme. Siellä asuvat ilo, itku, suru, kaipaus – koko tunneskaalamme. Siellä on paikka Jumalan rakkauden lämpimälle tulelle. Sieltä löydämme myös kosketuksen itseemme. Ilman rakkautta itseen ja ilman itsekunnioitusta voi kaikki rakastaminen tulla orjalliseksi pakoksi, joka vain näyttää rakkaudelta.
Jumalan rakastamiseen kuuluu lisäksi välttämättä Hänen pyhyytensä kunnioittaminen kaikessa elämisessä, ja siihen kuuluu pyrkimys noudattaa Hänen käskyjään. Ja Jumalaa rakastettaneen myös rukouksen kautta. Esimerkiksi oleskelemalla Hänen edessään rukouksessa hiljaisesti vailla sanoja ja kaikenlaista loogista ajattelua. Saunan lauteilla tai metsän poluilla tai kirkossa tai siellä, missä Pyhä meitä koskettaa.
Meidän ihmisten rakastamistaidot jäävät kuitenkin aina vaillinaisiksi. Onneksi Jumalan rakkaus meihin päin on erilaista, se on armorikasta. Jumalan rakkauteen ei sisälly pakkoja eikä ansioiden hankkimisvelvoitteita. Hänen rakkautensa ei pakota luokseen vaan ottaa vastaan, kun ihminen vain suostuu vastaanotettavaksi. Jumalan rakkaus ei luovuta tuskassa ja kivussa vaan kärsii yhdessä meidän kanssamme.
Jeesus kulki itse kauheimman mahdollisimman ihmisen tien ja antoi elämänsä meidän elämämme tähden. Hänen tekonsa pelastaa meidät. Ja niinpä meitä kutsutaan Jeesuksen rakkauden kaksoiskäskyn jälkimmäisen osan toimeenpanijoiksi eli meitä kutsutaan myös rakastamaan eteenpäin, toimimaan lähimmäisten hyväksi lähellä ja kaukana.
Rakas Jeesus,
ilman apuasi meistä ei ole täyttämään rakkautesi lakia.
Kiinnitä meidät lujasti itseesi, että rakastaisimme sinua yli kaiken
ja löytäisimme tien lähimmäisen luo.
Kiitos, että sinä annat meille armon ja toivon.
Aamen.
-Kati Saukkonen-