Hän on Kotinurmi, Teijo Kotinurmi, joka on asunut koko ikänsä Launeella. Koulunsa hän aloitti Länsiharjussa ja jatkoi Salinkalliolla.

Opintojen jälkeen Teijo vaikutti Hennalassa. Tällä hetkellä hän palvelee Santahaminassa, minne kulkee polkupyörällä ja lähijunalla. Etelä-Lahdesta tietysti siis.

Jalkapallo ja muu liikunta ovat olleet Teijon intohimot pikkupojasta asti. Peliura päättyi Reippaan B-junioreihin. Kipinä oli syttynyt…mitä vielä jalkapallo tarjoaisi?

Teijo päätyi erotuomariksi. Avauspeli oli Suurhallissa 21.3.1987, kun pelasivat Kuusysin ja Reippaan G-junnut. Siitä se lähti. Toistaiseksi viimeinen tuomarointi oli 11.10.25. Se oli uran 2140. tehtävä virallisessa ottelussa. Oho, yli kaksi tuhatta!

Teijon ura eteni vauhdilla. Jo vuonna 1987 hän toimi rajamiehenä Milkin Pallon peleissä Kerin hiekalla ja Launeen Wembleyllä. Aavistan, että MilPa tarjosi aloittevalle korkeakoulun?

Jo 1988 Teijo pääsi ykkösdivariin Mypan ja Jaron matsiin, jonka tuomitsi kunniapuheenjohtaja Seppo Kauppi. Pääsarja aukeni vuotta myöhemmin Kaj Natrin ollessa päätuomarina. Kuten tiedätte, on Kaitsukin Etelä-Lahden poikia.

Kansainvälisenä avustavana tuomarina Teijo toimi noin 30 ottelussa 14 eri maassa.

Teijon lomamatkat ovat usein liittyneet jalkapalloon kohokohtina MM-finaalit 94 Pasadenassa ja 2006 Berliinissä unohtamatta perhelomaa Sveitsissä naisten EM-kisoissa.

Kysyn keitä on kentiltä jäänyt mieleen herrasmiehinä. Lista on pitkä. Poimin Milkin Ari Köykkä Lankisen ja Tommi Auge Kautosen.

Lopuksi Teijon mainos: ”Kaikille löytyy sopivia erotuomaritehtäviä kykyjen ja halujen mukaan. Tarjolla on taskurahaa, liikuntaa ja uusia ystäviä. Suosittelen.”

Pipo pois päästä. Kunnioitan tuomareita! Ja Teijoa, mikä ura!

Raine Järvinen

Kirkkovuosi päättyy jo marras-joulukuun vaihteessa ennen adventtia. Siksi nyt alkavat kirkossa sävyt syventyä ja pyhien aiheet vakavoitua. Edessä on valvomisen sunnuntai. Se muistuttaa siitä, että jokaisen ihmisen ja myös koko tämän maailman aika on rajallinen. Mikään eikä kukaan pysy täällä maan päällä ikuisesti. On oltava valmis lähtöön.

Miten ajan loppuun ja omaan kuolemaan sitten pitäisi suhtautua? Elää kuin viimeistä päivää – no hmm, sitä ei ehkä jaksa pidemmän päälle. Lamaantua paikoilleen johonkin nurkkaan – Tähän Jumala ei meitä kutsu, sillä niin kauan kuin eletään, ollaan liikkeellä ja toivotaan. Täristä pelosta – voi, siihen ei ole mitään syytä, sillä meillä on suuri, rakastava Jumala, joka odottaa meitä luokseen. Ruveta laskemaan päiviä ja ennustamaan tulevaa – Jeesus sanoi, ettei kukaan tiedä maailman lopun ajankohtaa. Emme tiedä myöskään päiviemme määrää.

Valvomisen sunnuntai kehottaa meitä olemaan hereillä, tajuamaan katoavaisuutemme, pitämään kiinni toivosta, luottamuksesta ja Jeesuksesta. Meillä ei ole mitään hätää, kun meillä on Jumala. Hän ei halua kenenkään joutuvan kadotukseen, hän näkee pimeimpäänkin loukkoon ja etsii yhteyttä ihmiseen.

Toisessa Pietarin kirjeessä on tällainen ohje elämään lopun tietoisuudessa: ” Rakkaat ystävät! Kun te tätä kaikkea odotatte, pyrkikää siihen, että Herra aikanaan voisi havaita teidät puhtaiksi ja moitteettomiksi ja teillä olisi rauha. Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa.” 2. Piet. 3:14, 18

Riitta Särkiö

Tänä syksynä kansalaisten palaute on ollut erilaista kuin aiemmin. Hätä on suuri omassa taloudessa ja arjessa. Toimeentulot ongelmat ovat nyt todella syvällä. Terveys puhuttaa aina ja Sote:n tilanne Lahdessa ja Päijät-Hämeessä on toinen kestoaihe. Hampaat jäävät hoitamatta, kun yksityiselle ei ole rahaa. Jonot Sote:ssa ovat arkipäivää, mutta samalla kehujakin tulee. Moni henki on pelastettu, moni vakava sairaus on löydetty ajoissa. Toisiakin tilanteita on valitettavasti.

Ylivoimaisesti puhuttavin aihe on koulut ja niiden tilanne. Mitä on tapahtunut suomalaiselle peruskoululle? Opettajat ovat aivan loppu. Levottomuus, oppilaiden vakavat ongelmat ja työn kuorma ovat nyt sillä tasolla, että aika moni on kertonut harkitsevansa vakavasti alan vaihtamisesta.

Mitä Sote edellä, sitä koulutusjärjestelmä perässä. Amerikan malli on tässäkin tullut Trumplandia Suomeen. Vielä tällä vuosikymmenellä olemme tilanteessa, että rikkaat vaativat yksityiskouluja omille lapsilleen ja muut jäävät julkiselle. Samaa varoiteltiin Sote:n osalta jo 20 vuotta sitten ja nyt se on totta. Lahdessa tämä kiima toteutui avioliitolla Mehiläisen kanssa, joten julkisen sektorin ei tarvitse enää edes miettiä miten palveluita kehitettäisiin. Näin pääsee helpolla! Orpon ja Purran oikeistohallitus vauhdittaa vielä tätä kehitystä antamalla rahaa yksityiselle satoja miljoonia ja ajamalla alas julkisen sektorin eli Hyvinvointialueet.

Peruskoulun ja oppimisen tason laskuun ei ole yhtä eikä kahta syytä. Se on monen päätöksen ja ilmiön summa, ja lasku on jatkunut jo liian pitkään. Kansainvälisissä vertailuissa Suomi on pudonnut alamäkeä ja kovaa. Lahdessa valtuuston strategian tärkein tehtävä olisi ollut oppimisen ja koulutustason nostaminen. Lahdessa vain 2/3 on toisen asteen tutkinto eli 1/3 ei ole käynyt ammatillista tai lukiokoulutusta. Se on tärkein työllisyystoimi ja talouden vakauttamisen teko pitkällä aikavälillä.

Orpon ja Purran työkalupakista kertoo paljon valtiovarainministeri Purran äskettäinen kannanotto. Hän peräänkuuluttaa kolumnissaan “vanhaan kouluun” palaamista – kovaa auktoriteettia, vaatimustason nostamista ja tiukempia rajoja. Näissä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta herätys Riikka, oletko koska viimeksi käynyt katsomassa mitä peruskouluun kuuluu? Oletko kysynyt opettajilta tai kouluavustajilta mikä tilanne todella on? Tai erityisopettajilta? Maailma, Suomi ja peruskoulu on muuttunut ns. vanhoista ajoista. Opetussuunnitelmat, maailmantilanne, oppilaiden erilaisten tarpeiden huomiointi, luokkien koot, teknologia ja se tärkein eli lapset. Emme voi vain haikailla vanhan perään muuttuneessa ympäristössä, missä vaaditaan peruskoulun laajamittaista kehittymistä. Digiloikka on tapahtunut ja se on osa nykyaikaista koulua. Käsillä kirjoittaminen, vihot ja kirjat ovat edelleen osa opetusta ja näin kuuluu ollakin.

Oppimisen tason nostaminen ei onnistu ilman konkreettisia tekoja. Koulut tarvitsevat riittävät resurssit, jotta jokainen oppilas ehditään kohdata yksilönä. Oppilailta tulee myös palautetta, että opettaja ei enää opeta siten että oppisin. Kiire ja paine on liian kova. Koulun ympäristö, luokkahuoneet ja kouluruoka – nämäkin kaikki vaikuttavat siihen, miten mieluista kouluissa on opiskella. Kun perusasiat ovat kunnossa, voimme alkaa tekemään korjausliikkeitä. Myös pedagogiikan on tarve kehittyä.

Ilman oppimismotivaatiota taso jatkaa laskuaan. Oppilaille täytyy luoda hyvät edellytykset oppimiseen ja luoda onnistumisia, mitkä ruokkivat motivaatiota. Olemme tilanteessa missä tulee palata perusasioiden äärelle eli vahvistaa perustaitoja: lukutaito, matematiikka, kirjoittaminen sekä ehkä vieläkin tärkeämpi. Kyky kuunnella ja keskittyä.

Ville Skinnari

Aluksi onnittelut rakkaalle syntymäcitilleni Lahdelle, jossa parasta ovat sympaattiset lahtelaiset. He ovat edellä tamperelaisia, jotka eivät täydessä bussissa anna vanhemmille paikkaa, eivätkä esimerkiksi hallitse skuuttien käyttöä, vilkun käyttöä, heijastimen käyttöä…kiekkoa ja fudista he osaavat jollain lailla pelata.

Kortteliliigassa ovat sarjajärjestelmät kohdillaan. Voimatrio Jake-Tipi-Jani pohti uusia lajeja ja mm. tossufutis mainittiin. Mitäköhän se on? Suosittelen varsinkin seniorisarjoihin kävelyfutista. Se sopii polvivammaisille ja lonkkavaivaisille. Päävammat eivät pahene, sillä pukata ei saa!

Jokaisella kiekkoa seuraavalla on nykyisin mielipide uudesta sarjajärjestelmästä. Minäkin olen niitä lukuisia piirrellyt ruutupaperille. Voivat soitella, jos tarvis. Sanokaa minun sanoneen, että ensi kausi lätkitään edelleen 16 joukkueella. Tulonjakoa, nousua ja putoamista muutetaan.

Jokerit tässä on ongelma. Miten se saadaan liigaan? Sinne se kuuluu. Siinä on juonimista, ja jotenkin se tehdään viimeistään kaudeksi 27-28, jolloin pelataan 14 joukkueella. Missä sarjassa Pelsu? Kas siinä kysymys, se on ihan sixseven.

Jalkapallossa järjestelmä on kohdillaan. Mestaruussarja kaksinkertaisena on nerokasta samoin kuin nousut ja putoamiset selkeitä.

Muuten, tässä jutussa ei ole käytetty tekoälyä apuna. Liekö älyäkään?

Lopuksi onnittelut kaikille Isille sekä etelälahtelaisen jalkapallon pakkiterrieri Mauri Kipe Karppiselle, joka lauantaina viettää synttäreitään. Vuoden päästä tulee tasaluvut ja isoja juhlia odotellen

Raine Järvinen

Hyvä työllisyys on parasta työllisyyttä ja sosiaaliturvaa. Näin on aina sanottu ja se on totta. Nyt avoimia työpaikkoja ei ole. Petteri Orpon hallitus on päättänyt lopettaa laajamittaisen palkkatuen, joka on vuosien ajan auttanut nuoria työllistymään. Sen tilalle suunnitellaan niin sanottua työllisyysseteliä – mutta mallia ei ole vielä edes olemassa. Sitä vasta selvitetään, ja toistaiseksi on arvioitu, että vain noin kuusi prosenttia nuorista voisi ylipäätään päästä sen piiriin. Tästäkään uudistuksesta ei olla pystytty laskemaan työllisyysvaikutuksien arviota. Hallitus näyttää taas vain tekevän ja toivovan parasta vaikutuksien suhteen.

Lahden työttömyysluvuilla se tarkoittaisi, että ehkä muutamalle kymmenelle löytyisi mahdollisuus päästä tuen avulla töihin. Lopuille jää odottaminen – tai putoaminen kokonaan työelämän ulkopuolelle. Työministeri itse kertoi toivovan tämän setelin ennen kaikkea auttavan korkeakoulutettujen työllisyyttä. Nuorien työllisyyttä täytyisi taas mielestäni edistää kaikista koulutusasteista ja etenkin löytää ratkaisuja siihen, että alle 30-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut 173 % viidessä vuodessa.
Hallituksen ratkaisu perustuu ajatukseen, että työmarkkinat hoitavat itse itsensä. Tämä ei kuitenkaan vastaa käytäntöä: monet nuoret hakevat kymmeniä työpaikkoja ilman vastausta. Työnantajat epäröivät palkata kokemattomia, ja ilman tukea kynnys ensimmäiseen työsuhteeseen on liian korkea.

Palkkatuki mahdollisti työnantajalle riskin ottamisen ja nuorelle ensimmäisen työkokemuksen. Nyt tämä väylä on katkaistu ennen kuin korvaavaa mallia on edes olemassa. Lopputulos on tyhjiö, jossa nuoret joutuvat odottamaan ratkaisua, jota ei ole näköpiirissä.

Lahden ei pidä jäädä odottamaan. Koska valtio ei tarjoa ratkaisua, kaupungin on otettava oma vastuunsa. Lahdessa voidaan tehdä päätöksiä, joilla nuorten työllisyyttä tuetaan konkreettisesti. Kaupunki voisi luoda oman palkkatukimallin, joka vastaa paikallisiin tarpeisiin. Jokaiselle nuorelle voisi nimetä yhdessä oppilaitoksien kanssa työelämävalmentajan, joka auttaa löytämään harjoittelun tai ensimmäisen työpaikan. Ispikset ja muut ovat hyviä asioita mutta nyt tarvitaan enemmän.
Yrityksiä tulisi kannustaa palkkaamaan nuoria kaikin mahdollisin tavoin esimerkiksi helpottamalla ensimmäisen työntekijän palkkausta. Etenkin pienet yritykset hyötyisivät tällaisesta mallista, missä mahdolliset riskit työntekijöiden palkkaamisessa minimoidaan.

Näillä toimenpiteillä voidaan katkaista nuorten pitkäaikaistyöttömyyden kierre ja varmistaa, että Lahdessa on tulevaisuuden työvoimaa.

Ville Skinnari

Isä,
Kiitos siitä, että luit minulle Veljeni Leijionamieltä kun makasin sairaana sängyn pohjalla.
Kiitos siitä, että tutustutit minut vanhojen, mustavalkoisten komedia-elokuvien maailmaan.
Kiitos siitä, että lauloit minulle iltalauluksi Suhmuran Santraa (vähän nuotin vierestä).
Kiitos siitä, että kuskasit harrastuksiin ja leireille.
Kiitos siitä, että sain meloa kanssasi Naarajärvellä ja ihmetellä luonnon kauneutta.
Kiitos siitä, että opetit minua puolustautumaan isoja poikia vastaan.
Kiitos siitä, että annoit minun ajatella omalla tavallani kaiken maailman asioista.
Kiitos siitä, että opin jakamaan kanssasi rakkauden hyvään ruokaan.
Kiitos siitä, että uskalsit antaa minun seikkailla ja nähdä maailmaa.
Kiitos siitä, että sinun kanssasi sai olla myös hiljaa.
Kiitos siitä, että olit minulle turvallinen ja hyvä isä.

Hyvää isänpäivää!

Pauliina Hatakka

Keski-Aasia on keskellä myös maailmanpolitiikan kartalla. Kiinan ja Venäjän naapurina sijaitseva alue on noussut strategiseksi solmukohdaksi, jossa kohtaavat idän ja lännen kauppa, energia, teknologia ja turvallisuus. Nyt myös Suomi on vahvistamassa läsnäoloaan – rakentamassa yhteyksiä, jotka yhdistävät Euroopan ja Aasian kestävällä tavalla.

Olen mukana Suomen parlamentin edustajana tasavallan presidentti Alexander Stubbin valtiovierailulla Kazakstaniin ja Uzbekistaniin yhdessä suomalaisen yritysdelegaation kanssa. Matka on tärkeä osoitus siitä, miten Suomi voi yhdistää ulkopolitiikan, elinkeinoelämän ja kestävän kehityksen tavoitteet konkreettiseksi yhteistyöksi nopeasti kasvavalla ja geopoliittisesti merkittävällä alueella. Vierailin molemmissa maissa myös helmikuussa 2023 ministerinä, ja on ollut hienoa nähdä, miten yhteistyö on lyhyessä ajassa syventynyt ja kiinnostus Suomea kohtaan kasvanut.

Kazakstanissa tiistain ja keskiviikon aikana keskustelimme maan johdon ja yrityssektorin kanssa energiasta, kriittisistä raaka-aineista, vihreästä siirtymästä ja teknologisesta yhteistyöstä. Suomella on näissä teemoissa paljon annettavaa – GTK:n ja Metso Outotecin osaaminen kaivannais- ja prosessiteknologiassa on maailman huippua, ja kiinnostus suomalaisia ratkaisuja kohtaan on vahvaa. Vierailun aikana valmisteltiin myös uusia yhteistyösopimuksia, jotka luovat pohjaa pitkäjänteiselle kumppanuudelle teollisuuden ja innovaatioiden kehittämisessä. Keski-Aasialla on myös kasvava ulko- ja turvallisuuspoliittinen merkitys. Kazakstanin presidentti matkustaa lähiviikkoina sekä Washingtoniin että Moskovaan – osoitus maan tasapainottelusta suurvaltojen välissä ja halusta vahvistaa yhteyksiä myös länteen.

Täällä ovat nyt kaikki suurvallat läsnä: Yhdysvallat, Kiina, Venäjä, Turkki ja Euroopan unioni. Juuri siksi on tärkeää, että myös Suomi on paikalla. Pienen maan suurin etu on usein se tärkein – luottamus. Suomen ääni kuunnellaan, koska se on rauhallinen, rakentava ja johdonmukainen. Suomi on ollut Keski-Aasian luottokumppani jo pitkään, ja tätä asemaa on syytä vaalia ja vahvistaa – poliittisesti, taloudellisesti ja inhimillisesti.

Torstaina vierailimme Taskentin suomalaismallisessa yliopistossa ja peruskoulussa, jotka herättävät suurta kiinnostusta. Oli hienoa nähdä, miten suomalainen koulutusosaaminen näkyy ja saa arvostusta kaukana kotimaasta – se on konkreettinen osoitus siitä, miten osaaminen ja koulutus luovat siltoja kulttuurien ja kansojen välille. Brändimme on edelleen hyvä vaikka kotona kaikki ei ole.

Perjantaina tapaamme Uzbekistanin presidentin ja pääministerin, ja keskusteluissa pääpaino on ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, mutta myös kahdenvälisissä suhteissa, kaupassa ja koulutuksessa. Keski-Aasia on noussut todelliseksi gatewayksi Euroopan ja Kiinan välillä – uudeksi silkkitieksi, jonka varrella kulkevat paitsi tavarat, myös energia, tieto ja investoinnit. Suomella on mahdollisuus olla mukana rakentamassa älykkäitä kuljetusratkaisuja, vihreää infrastruktuuria ja kestävää kauppaa, joka yhdistää mantereet. Kiina-yhteydet ovat tärkeitä monelle suomalaiselle yritykselle – myös Lahdessa. Keski-Aasian kautta avautuvat reitit tarjoavat todellisia kasvumahdollisuuksia suomalaiselle teollisuudelle ja viennille.

Samalla luomme tulevaisuutta suomalaisille ja lahtelaisille työpaikoille. Kun yritys kasvaa kansainvälisesti, se voi panostaa enemmän ja paremmin tekemiseen myös kotipesässä. Vienti on meille elinehto – ja jokainen uusi markkina ja kauppa tuo työtä Suomeen. Keski-Aasia on Suomelle se lähin todellinen kasvumarkkina Euroopan unionin ulkopuolella. Sen taloudellinen, poliittinen ja logistinen merkitys kasvaa nopeasti – ja Suomella on kaikki edellytykset olla mukana rakentamassa tätä yhteyttä.
Matka on osoittanut, että Suomella on paljon kysyntää maailmalla – kunhan uskallamme olla paikalla ja tarttua mahdollisuuksiin. Euroopan unionilla on resursseja, yrityksillä osaamista – nyt ne on saatava käytäntöön.

Ja vielä yksi kohtaaminen jäi erityisesti mieleen: yliopistovierailun yhteydessä tapasimme suomalaisen naisen, joka on kävelemässä maailman ympäri.
Hän kertoi tarinansa hymyillen – rauhallisesti ja määrätietoisesti. Siinä on jotain hyvin suomalaista: matka jatkuu askel kerrallaan, kohti uusia mahdollisuuksia.

Ville Skinnari

Pyhäinpäivänä me muistelemme edesmenneitä rakkaitamme. Monella on tapana viedä kynttilä haudalle. Pyhäinpäivän iltana luetaan kirkoissa vuoden aikana kuolleiden seurakuntalaisten nimet. Monien meille tärkeiden ihmisten muisto kantaa meitä elämässämme. Vaikka he olivat tavallisia, vajavaisia ja erehtyviäkin ihmisiä, välittivät he jotakin arvokasta. Heidän sanansa tai tekonsa palautuvat mieliimme. On hienoa, että heitä saamme muistaa myös näin pyhäinpäivänä.

Raamatussa sanotaan: ”Uskovana hän puhuu vielä kuoltuaankin.” Näin tosiaan on. Ainakin itse muistan monta kristittyä, monta rakasta ja hyvää ihmistä, joka puhuu minulle vielä kuoltuaankin. Heidän esimerkkinsä ja tekonsa muistuttavat minulle, että kyllä tässä maailmassa on rakkautta ja hyvyyttä, joka painaa jäljen toisen ihmisen sydämeen.

Vihan ja pahan kierre synnyttää uutta vihaa ja uutta pahuutta. Mutta kun on ollut heitä, jotka eivät ole vastanneet pahaan pahalla, onkin syntynyt jotain aivan muuta: rakkautta hyvyyttä ja kauneutta. Jumalan hyvä tahto on voinut toteutua heidän kauttaan. Siksi muistan heitä kiitollisuudella ja siunaan heitä. Heidän esimerkkinsä kutsuu myös minua pohtimaan tapaani elää ja olla. Voinko minä olla jakamassa hyvää, levittämässä valoa ympärilleni, todistamassa Jumalan rakkaudesta? Sanoohan Jeesus omistaan: ”Te olette maailman valo.” Ja edelleen: ”Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.”

Heikki Pelkonen
kirkkoherra

Omalähiön lomailtua kertaamme pelitapahtumia positiivisessa sävyssä. Tappioista voi oppia.

HIFK piti tiedotustilaisuuden. Se kesti lähes 14 minuuttia eikä siinä mitään sanottu. Hesalaiset ovat liigan jumboja, mutta heille ei pidä ilkkua, sillä he nousevat kunhan sairaat tervehtyvät. Varsinkaan pelsulaisten ei pidä iloita, koska viimeistä sijaa saattaa kohta pitää joku muu kuin HIFK.

Valitettavasti Pelicans ei oikein loista. Vain Bartosak. Lahtelaisten ei nykyisin kannatta jännittää, tuleeko voitto. Kannattaa jännittää, tuleeko maali. Ja toivottavasti niitä viikonloppuna tulee urakalla HPK-peleissä.
Enkä tarkoita Jesse Kiiskisen saldoa…edelleen painotan, että kannatan hikipäässä Pelsua, vaikka se vaikeaa onkin.

Varsinainen optimisti saa olla, jos löytää posia Huuhkajista, jotka murjoivat Liettuan 2-1 ja hävisivät niukasti puolivaloilla pelanneelle Hollannille. Siinä matsissa valmentajamme Friis keksi uuden systeemin pelata ilman hyökkääjiä. Seuraavissa kotipeleissä Maltaa (14.11) ja Andorraa (17.11. Tre, Pukin viimeinen?) vastaan Jaakob saattaa koittaa pelata ilman molaria!

LaBa vieraili koriksessa Tampereella. Turpiin tuli oikein huolella. Hyvää siinä oli se, että se oli kauden huonoin peli. Säbässä LaSB on tottunut häviämään, mutta muistakaa minun kirjoittaneen, että voiton päivä ellei kaksikin vielä tulee. Älkää missatko.

FC Lahti nousi riemullisesti. Että kyllä lahtelaiset osaavat! Nyt odotellaan pelaajauutisia. Ei hyvin alkanut. Lupaava maalitykki Vilho Huovila siirtyi Interiin, jossa hän voi jonkun erikoisen säännön vuoksi pelata jo nyt mestaruusotteluissa.

Vilho pelasi kauden ykkösen peleissä 839 minuuttia tehoin 6+3. Usein ihmettelin, miksi Vilho penkillä. Poikamaajoukkueissa 19-vuotias hyökkääjä on tehoillut kuusi osumaa 33 maaottelussa. Hyvää Turkua! Siellä ovat pelanneet lahtelaisista aikanaan ainakin Ave Nieminen ja Hape Kampman. Kumpikin oppi murteen.

Lopuksi vähän huumoria pimeyteen. Olen yrittänyt laihduttaa. Tulos nolla ellei ihan negatiivinen. Lohduttaudun luulemalla, että joku sanoisi minulle: ”Ei olisi reilua, jos noin hauska ja komea mies olisi vielä laihakin ja timmikroppainen!”

Lopetan ennen kuin tämä menee ihan pieleen. Lopetan, vaikken päässyt vielä edes Tampereen naisten otteluun Suomi-Tanska. Etsikää itse tulos, mutta katsojia liki 7000. Hienoo!

Raine Järvinen

Sarjassani etelälahtelaisia kuuluisuuksia on vuorossa Kerintien kingi Kai Kokko, joka käyttää myös taiteilijanimeä Kaitsu Von Kansi. Onhan Kerintiestä aikaa ja Stiga-peleistä parvekkeella, jossa ei ollu kaidetta. Pienin ja nuorin Ossi Suni sai juosta, jos ei nyt alvariinsa, niin usein alas hakemaan lätkää.

Kaitsu on alkujaan Laitilasta, mutta Lahteen hän päätyi käymään Vuorikadun ja Keski-Lahden kouluja kavereinaan mm. Ramman Matti ja Mäkipään Epri. Jos en väärin arvaa, opet olivat täystyöllistettyjä. Kaitsu kiltti vilpertti, luulen.

Oletin, että Kai olisi saanut sivistyksensä Anttilamäen kansakoulussa Kaija ja Pekka Seppälän hellässä huomassa, mutta Etelä-Lahti tuli tutuksi myöhemmin.

Jalkapallossa Kai kotiutui maalivahdiksi. Reippaan B-junnuissa hän oli Risto Parkkosen varavahti. Ura loppui äkkiä seuraavasti. ”Johdimme reilusti, pyysin valmentajalta päästä kentälle. Valkku sanoi, että vie Ripalle juomapullo. Vein, mutta kävelin samantien ulos enkä palannut!”

Kaitsun molarin taidoista saivat Napakan Pallo ja Liipolan Tiikerit nauttia vuosia. Muistan upeita torjuntoja, mutta niistä ei mies hiisku vaan muistelee hilpeitä saunailtoja, joita riitti. Niissä tuleva näyttelijä oli korttiringin hidalgo ja iltojen – joskus jopa öiden – ilopilleri. Oi niitä aikoja, Napakassa pelasivat Sunit, Sinikantien Pitkäset, Ari Rivinoja ja monet monet muut, jopa maamme eliittiin kuuluneet Katajan Jokke, Ispi Lius ja Mane Litmanen unohtamatta hevosenpotkuista Osku Saarikalliota.

Ehdotan vielä yhtä Napakan saunailtaa. Tässä ohjelma. 1. Avaussanat, Kaitsu, 2. Sauvakävely Liipolassa 20-25 minuuttia, vapaaehtoinen, johtaa Julle. Voi suorittaa myös rollaattorilla. 3. Löylyt omien voimien mukaan, 4. Vissy ja kasvismakkara 5. Iltahartaus Sulppi ja Levolle laske luojani.

Kaitsu pääsi Lahden Kaupunginteatteriin järjestelijäksi näyttelijävelvollisuuksin. Teatteria hän palveli 38 vuotta. Siinä ehti tapahtua sitä ja tätä kuten nukketeatteriesityksessä kerran, kun esiintyjä nosti kätensä verhon välistä, mutta kiireessä nukke oli unohtunut. Muilla oli pokassa pitämässä ja repliikkejä piti omasta päästä improa. Mutta sehän Kaitsulta kävi!

Lopuksi onnittelut Rommi Kalliolle. On kuulema vetäissyt golfissa hole-in-onen. Onnittelut. Iso pallo aikanaan totteli ja niin näköjään nykyisin pienikin.

Raine Järvinen