Olemme sellaisessa tilanteessa yhteiskunnassamme, että lääkärit eivät enää tee varsinaista työtään, vaan he ovat erilaisten virastojen, kuten Kelan ja muiden lausuntoja tarvitsevien laitosten etäispääteitä. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että suurin osa heidän työajastaan kuluu tietokoneen
ääressä tuijottamiseen ja potilaan tietojen etsimiseen. Varsinaiselle diagnoosille jää hätäiset kolme minuuttia, jona aikana pitäisi selvittää vanhuksen reisivamman tulehdusarvot tai sylilapsen allergiaoireet.
Heitä työllistävät erilaiset mielikuvitukselliset lausunnot, joita heidän täyttyy asiakkailleen kirjoitella. Kunnalliseen virkaan tarvitaan lausunto, ulkomailla harjoitettavaan autourheiluun tarvitaan lausunto, oikeuskäsittelyyn tarvitaan lausunto, työntekijän ilmoitukseen ei luoteta, vaan yhden päivän poissaoloon tarvitaan lausunto.
Eniten heitä työllistävät kuitenkin tuo meidän ikioma Kelamme ja sen klaustrofobinen todistusten tarve. Todistuksen tai lomakkeen, jonka lääkäri joutuu laatimaan, vaatii maisteritason yliopistokoulutuksen ymmärtääkseen siinä olevan tekstin. Kaikella kunnioituksella. Miten, Ulan Batorista tänne muuttanut mongolilääkäri, suoriutuu tästä tehtävästä?
Tutustuin Kelan vaatimiin erilaisiin todistuksiin ja mykistyin. Pidän itseäni syystäkin suomea osavana, mutta miten helvetissä osaisin täyttää esimerkiksi seuraavat vaadittavat lausunnot järkevästi: osasairauspäivärahahakemus, osa-aikaistyön keskeyttämishakemus, erityishoitorahahakemus, luovutuspäivärahahakemus, ansionmenetyskorvaushakemus, erityisäitiysrahahakemus tai vammaisten tulkkauspalvelushakemus. Nämä ovat vain jäävuoren huippuja lääkärin ammatin lausuntotehtailijan arkipäivästä.
Naurettavinta on , että saadakseen korvauksen Kela erittäin usein pyytää lääkäriä myös täydentämään antamaansa lausuntoa. Miten Turkmenistanista saapunut pakolaislääkäri kykenee omasanaiseen lausuntoon, jossa pitäisi selvittää sairauden diagnostiikan kehitys tai suorituskykytutkimuksen hoitosuunnitelma. No ei helvetissä mitenkään!
Elävä esimerkki paljastanee lukijoilleni edes jotain tästä hyvinvointivaltiomme uskomattomasta lausuntoviidakosta. Tyttären tyttäreni Evita sairastaa astmaa. Valitettavasti hänen hoitonsa kesti viime kesänä yli 60 vuorokautta. Tyttäreni Miia ja hänen yrittäjämiehensä Hannu olisi voinut hakea ansionmenetyskorvausta. Sitä saa hoitoajalle, mutta toki myös sopeutumisvalmennuskurssille. Yhtä sairasta lasta kohden voi siis kaksi vanhempaa saada korvauksia yhteensä 60 arkipäivältä lääkärin D- todistuksella.
Heidän työnsä olisivat jääneet hoitamatta ja molempien työpaikoilla olisi hikoiltu ja kiroiltu heidän poissaoloaan ja mahdollisesti miljoonien yrityskaupat ja sopimukset olisivat jääneet hoitamatta. Onneksi on keksitty isovanhemmat, mikä meidän perheessämme tämä tarkoittaa vaimoani Eiraa, joka hoiti postin. Eläkeläisenä Eira ei olisi saanut omaishoitotukea. Sen sijaan minä olisin voinut luovuttaa ”loistavan” maksani ja anoa
luovutuspäivärahaa ja anoa sitä Kelan- lomakkeella SV6. Nimittäin henkilö, joka luovuttaa elimen, kudoksia tai soluja, on yllämainitulla todistuksella oikeutettu saamaan korvauksia niiltä päiviltä, jotka korvaukseen tuhrautuivat.
Nämä asiat kirjoitin siksi, että niin moni tuttavani on pyytänyt ja kehottanut minua kertomaan sattumuksistaan lahtelaisissa lääkäreiden arvauskeskuksissa tänä armon vuonna 2013.
Juhani Melanen