Joululahjat ovat jo löytäneet paikkansa: käytössä tai varastossa odottamassa tulevaa…ehkä jokin lahja on jo lähtenyt kiertoon ja keikautettu hyväntekeväisyysjärjestön keräysastiaan. Mutta joulun jälkeenkin puhutaan lahjasta, ainakin tänä sunnuntaina kirkoissa.
Meillä pyörii kotona haarukoiden ja veitsien ja muiden aterimien joukossa lusikka, joka on vanhin ikioma esineeni. Lusikan takapuolella on nimeni, kellotaulu ja vaaka. Etupuolella on kuvattu siunaava käsi, jonka alle kumartuu äiti lapsineen. Sain tämän kummilusikkani kynttilänpäivänä vuonna 1964. En muista päivästä mitään, mutta silti sain tuona päivänä suuren lahjan, jotain vielä arvokkaampaa kuin hopealusikka.
Loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina on kirkoissa aiheena Kasteen lahja. Silloin palataan Jeesuksen kasteeseen Jordan-virrassa ja meidän kaikkien kristittyjen saamaan kasteeseen. On paikallaan muistella kastetta, sillä sen lahjat ja vaikutukset heijastuvat vielä tähänkin päivään.
Kasteessa Jumala otti meidät lapsikseen. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen tapahtunut kaste antoi meille Taivaallisen Isän, teki Jumalan Pojasta meidän armahtajamme, auttajamme ja lahjoitti sisimpäämme Pyhän Hengen. Nämä kasteen lahjat ovat totta edelleen. Ne kannattaa ottaa esille ja käyttöön. Ne kannattavat meitä elämässä.
Jumala pitää liitostaan kiinni ja tahtoo johdattaa meitä elämässä. Hän toivoo, ettemme pitäisi kasteen lahjaa mitättömänä. Vaikka jossain elämänvaiheessa olisimmekin kipanneet tämän lahjan tarpeettomana pois, Jumalan rakkaus säilyy. Hän on aina uudelleen valmis ottamaan lapsensa vastaan.
Riitta Särkiö