Ikärasimi ei ole hyväksyttävää työelämässä

Vajaa viidennes suomalaista on kokenut työpaikoilla ikärasismia. Outoa on myös se, että 90 % syrjintää kokeneista ei ole kertonut siitä kenellekään. Omituista on myös se, että työelämän ikäsyrjinnästä tehdään sen kieltoa valvoville aluehallintoviranomaisille ilmoituksia erittäin vähän. Vielä vähemmän niitä setvitään tuomioistuimissa. Karu totuus nimittäin on, että ikäsyrjinnän toteen näyttäminen on äärimmäisen vaikeaa.

”Työnantajat tuntevat jo yhdenvertaisuuslain ja sen säännöt niin hyvin, että osaavat vältää näkyvät virheet ja selvät ylilyönnit”, toteaa vuonna 2015 ikäsyrjinnästä Tampereen yliopistossa väitellyt Niina Viitasalo. Omituisissa työpaikkailmoituksissa ei haeta enää lainvastaisesti nuorta työntekijä, vaan esimerkiksi ”uran alussa olevaa” tai ” nuorekkaaseen tiimiimme soveltuvaa dynaamista persoonaa”.

Ikäsyrjinnästä pitäis esittää kirjallisia todisteita, mutta nitä on vaikea kaivaa esille. Seuraavia lausuntoja kuulee yhä enemmän: ”Jos työstä valtaosa tehdään tietokoneella, tarvitaan usein viisi viiskymppistä tuottamaan sama määrä tekstiä kuin yksi sukkela alan hallitseva 30-vuotias tuottaa”. ”Usein kehittämishalua saattaa olla nuoremmilla enemmän, kuin iäkkäämällä”. Kummallista ja epäeettistä oli se, että edes uudelleen kouluttautuminen ja taitojen päivittäminen ei riittänyt usein hälventämään ikään liittyviä ennakkoluuloja.

Työelämän professori Clas-Håkan Nygårdin mukaan tilanne todellisessa elämässä on kuitenkin muuttunut. ”Jotkut kuusikymppiset juoksevat maratooneja ja seitsemänkymppiset nousevat Mount Everestille.” On olemassa rakenteita, jotka toimivat ikääntyneiden työntekijöiden rekrytoimista vastaan. Eräs ja kiusallisin on yrityksen työntekijöistään maksamat työkyvyttömyysmaksut. Isot yritykset joutuvat maksamaan niitä sitä enemmän, mitä enemmän työntekijöitä joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle. Sen sijaan toisin kuin monet luulevat, ikääntyneen työeläkkeen maksu on työnantajille edullisempi kuin nuoremman.

Kun työntekijä on täyttänyt 53 vuotta, hänen itse maksamansa osuus eläkemaksusta kasvaa. Monet työnantajat pelkäävät, että iäkkäimmille työntekijöille pitää maksaa kovempaa palkkaa, vaikka tuottavuus ei lisäännykään. Näin ei tilastojen valossa kuitenkaan ole! Mutta osaako työnantaja arvostaa työkokemusta, kykyä keskittyä oleellisimpaan, vähään vaihtuvuuteen, pieneen sairastavuuteen ja naisten kohdalla työsuhteen katkaiseviin olemattomiin raskausaikoihin? Kyse onkin aina, millä mittareilla ihmistä mitataan? Työpaikoilla tarvitaan myös tunneosaamista ja sosiaalista älykkyyttä. Näitä löytyy iäkkäimmiltä työntekijöiltä enemmän.

Lopuksi pieni mukava juttu. Kuulin tämän luotettavalta taholta. Työpaikkahaastattelussa parrakas yli viisikymppinen kysyy: ” Mitenkäs ne teknologiataidot? Osaatko käyttää Publisheria,Powerpointia tai Exceliä? ”Ei käytän vain näitä ” isoja”, Twitteriä, Snapchattia, Pinterestiä, Vinea…

Juhani Melanen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jaakko Ripatti: Kirkkoherran työ Launeella oli minulle parasta aikaa työelämässä
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka: Tämä päivä on jo huomenna historiaa
Kaarikadun päiväkodin rakentaminen alkaa muutaman kuukauden päästä
Launeen keskusteluillassa summattiin alueen hyvät ja huonot puolet
Kirjastopalvelujohtaja Salla Palmi-Felin: Launeen kirjastolle etsitään korvaavia tiloja Hennalasta
vt. kaupunginjohtaja Mika Mäkinen: Lahden tunnettuutta pitää vahvistaa ja mielikuvaa rakentaa yhä vetovoimaisemmaksi
Nikkilän kartanosta Lahden kaupunginosaksi -kirja julkaistaan marraskuun lopussa
Liipolan ”likka” Jonna Hakala Hawaiji Ironman -kilpailun ikäluokkansa paras
Launeelainen Juha-Pekka Forsman: Postilaatikkoihin kohdistuva ilkivalta on loputtava!
Niin maailma muuttuu Eskoseni! – Reunasen Nummisuutarit haastaa katsojat uudella tulkinnallaan
Muusikko Lipa Liukkonen: Nyt haetaan uutta vauhtia soolouralle
Sivistyslautakunta mukaan järjestyssäännöillä voi puuttua kännyköiden käyttöön
Miksi Kisapuiston suunnitelmissa on veronmaksajille halvin ja ainoa UEFA 3 -tason suunnitelma jätetty huomioimatta?
FC Lahden Mika Halttunen: Kisapuisto on äärimmäisen tärkeä koko jalkapalloperheelle
Lahden uudeksi kaupunginjohtajaksi valittiin Niko Kyynäräinen
Toimitusjohtaja Heikki Kaunisto: Valokuitu on kaikista luotettavin ja tehokkain tapa siirtää tietoa
Kirjastovirkailija Päivi Partanen: Jokaisella on erilainen lukukokemus samasta kirjasta
Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
ARKISTO