Toisen paastonajan sunnuntain kaikki evankeliumitekstit puhuvat siitä, miten Jeesus kohtasi eri tavalla sairaita ja paransi heitä. Teologisessa tutkimuksessa on paljon keskusteltu siitä, oliko Jeesuksen parantaminen aitoa vai kenties evankelistojen tapa korottaa häntä ihmekertomusten avulla. Loppujen lopuksi tiede ei pysty tarjoamaan vastausta siihen paransiko Jeesus oikeasti vai ei. On kysymys uskosta.

Uskovalle ihmiselle keskustelu Jeesuksen ihmetekojen aitoudesta ei ole edes kovin olennainen. Usko Kristukseen tekee jo tässä elämässä pieniä ihmeitä. Jo pelkästään se, että saa aloittaa päivänsä tietäen että on hyvä Jumalan suojeluksessa, on itsessään pieni ihme. Tai se, että nuori rippikoululainen löytää pirstaloituneeseen maailmaan toivon, merkityksen ja rakkauden kokemuksen, voi tarjota hänelle koko elämän muuttavan mahdollisuuden.

Saatamme odottaa omaan elämäämmekin ihmettä, joka pyyhkisi kaiken entisen pois ja säästäisi kivusta ja vaivasta. Mutta eikö elämä itsessään ole jo ihmettä? Saamme elää, löytää ja rakastaa.

Jeesus ei parantanut poppakonstein suurten ihmismassojen edessä, vaan parantamiseen liittyi aina aito Jeesuksen luo tuleminen. Jeesus paransi niitä, jotka toivat hänelle epätoivonsa ja syntisyytensä. Siihen tämä paaston aikakin meitä kutsuu. Omaa itseään ja syntisäkkiään ei tarvitse piilottaa, vaan Jeesuksen luo saa tulla sellaisena kuin on. Se oivallus, että saa olla Kristuksen luona omana itsenään saattaa tehdä ihmeitä aikaan!

Siunattua paastoa.

Ville Hakulinen,
Seurakuntapastori