Kirkkovuosi alkaa käydä lopuilleen. Uusi kirkkovuosi alkaa adventista, joka suuntaa mieliämme jo kohti joulua. Mutta kirkkovuoden lopun ajatukset vievät meitä kohti aikojen loppua ja ajallisen elämän päätöstä. Samoinhan nimi marraskuu merkitsee kuoleman kuukautta .
On hyvä, että osaamme elää tätä hetkeä, emme liikaa huolehdi tulevasta emmekä tartu menneeseen. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö tulevaisuutta kannattaisi miettiä ja siihen varautua. Erityisesti kuolema ja oman elämän rajallisuus tuntuvat vaikeilta asioilta kohdata. Siksi ne on helpompaa työntää sivuun ja syrjään. Kuitenkin vasta oman kuolevaisuuden ja rajallisuuden eteen pysähtyminen voi avata meille syvemmän merkityksen elämään.
Raamattu kehottaa meitä valvomaan. Se merkitsee elämistä niin, että olemme valmiit lähtemään, kun Jumala kutsuu. Valmiiksi elämä ei tule siinä mielessä, että aina jää asioita, jota olisi voinut tehdä, ja sanoja jota olisi voinut sanoa. Mutta valmiina oleminen merkitsee sitä, että elän sovinnossa Jumalan ja ihmisten kanssa. Tutussa psalmissa rukoillaan: ”Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.” Valvominen voi olla turvallista luottamusta siihen, että Jumala vie meissä aloittamansa hyvän työn päätökseen.
Kuoleman edessä voimme tunnustaa, ettei meillä ole lääkettä sitä vastaan. Mutta saamme muistaa häntä, joka on kuoleman voittaja. Jeesus Kristus on avannut meille tien kuolemasta elämään. Hänessä kuolema ei merkitse kaiken päätöstä, vaan se on portti toiseen elämään, jonka Jumala meille Vapahtajan kautta antaa.
Heikki Pelkonen