Harva ihminen jättää saamansa lahjapaketin avaamatta. Lapsi avaa pakettinsa iloisesti repien, aikuinen rauhassa, ehkä kaunista paperia säästellen, mutta joka tapauksessa lahja avataan. Toinen juttu on sitten lahjan kohtalo avaamisen jälkeen. Jotkut lahjat tulevat heti käyttöön, toiset siirretään komeron kätköihin, jotkut unohdetaan, joistakin tekee mieli päästä eroon ensimmäisenä arkipäivänä juhlan jälkeen.
Loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina muistetaan kasteen lahjaa. Silloin palataan alkuun, kastehetkeen. Jumala ottaa ihmisen kasteessa omakseen, liittää seurakunnan jäseneksi ja kristittyjen maailmanlaajaan joukkoon. Kastettu saa ihmeellisiä lahjoja, jotka kantavat häntä koko elämän ajan. Hän saa Jumalasta rakastavan Taivaallisen Isän, hän saa Jeesuksesta syntien anteeksiantajan ja ystävän. Pyhä Henki on kastetun elämän voima ja opastaja. Näin tapahtuu, kun meidät kastetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Melkoisia lahjoja, vaikka niitä ei voikaan konkreettisesti nähdä.
Tänään on hyvä hetki miettiä, mitä olen tehnyt saamallani kasteen lahjalle. Olenhan avannut lahjan? Olenko muistanut myös ottaa sen käyttöön, elänkö kasteen antamista lahjoista? Vai olenko kuin miljönääri, joka ei ole huomannut lunastaa voittoaan? Ei voittokuponki hyödytä, jos se rypistyy taskun pohjalla.
Kasteen lahjaan voi palata joka päivä. Voin huokaista Jumalalle: ”Aloitetaan taas yhdessä alusta. Anna anteeksi menneet syntini, anna voimaa tähän päivään.” Silloin ihminen ikään kuin pukee uudelleen ylleen puhtaan valkoisen kastepuvun ja sen puhtauden, josta juhla-asu kertoo. Silloin elämässä on valoa ja toivoa. Kastetun ei tarvitse elää omassa varassaan, vaan hän voi turvautua vahvempaan turvaan, Jumalan armoon ja rakkauteen, joka on tullut näkyviin Jeesuksessa.
Riitta Särkiö