Demarit kapitalistien juoksupoikina

Tämä tuli mieleen karavaanari hokemasta, mutta sitten pelästyin. Miten tässä näin pääsi käymään, se että puolue, joka haluaisi ottaa kunnian Suomalaisesta hyvinvointivaltiosta, kuivuu ja kuihtuu nopeasti; tosin omasta syystään.

Neuvostoliiton romahtaessa kapitalistien takaraivosta poistui kommunismin pelko ja se siirtyi askeleen kohti kontrolloimatonta kasinotaloutta. Tässä tilanteessa puolue ei yksinkertaisesti käsittänyt rooliaan suomalaissa yhteiskunnassa, vaan salli holtittoman kasinotalouden rantautumisen myös Suomeen. Parempi sana olisi se suoranaisesti edesauttoi sen rantautumisessa itse hallituksesta käsin. Seuraukset olivat järkyttävät: valtion yhtiöiden yksityistäminen, pääomatulojen verokohtelun eriarvostaminen työn verotuksesta, perintöveron poisto ja veroprogression madaltaminen. Demarit siirsivät Suomea kohti tasa-arvo veroa. Seurauksena oli tuloerojen kasvu ja rahoitusmarkkinoiden yltiöpäinen riskinotto.
Jotta lukijat ymmärtäisivät asian, lienee hivenen syytä selvitellä demareiden aatehistoriaa.
Puolueen edeltäjän Suomen työväenpuolueen perustivat herraskartanon pojat ja aatteelliset nuorsuomalaiset. Ensimmäisenä puheenjohtajana toimi aatelisherra Nils Robert af Ursin ja vielä vuoteen 1899 puolueen enemmistönä olivat nuorsuomalaiset. Aate istutettiin siis Suomeen porvareiden toimesta ja voimin. Vapaussodan jälkeen asiaa hoitivat Väinö Tanner CIA:n rahoilla ja torjuntavoitto kommunisteista saatiinkin varsin näppärästi. Punaiset vuorineuvokset nauroivat partaansa. Olihan se mukavaa, että oli joku varma taho eli demarit pitämässä kansan pois kommunismin houkutuksista, samaan aikaan kun he itse tekivät voittoja kommunistien kanssa käymällään kaupalla. Ainoa, joka ymmärsi demarit oikein, oli Isä Aurinkoinen eli toveri Stalin. Hän teloituttikin heidät kaikki för sekerhet` skull eli kuten ruotsalaiset demarit sanoisivat varmuuden vuoksi.

Kapitalistit ovat oivallisesti pitäneet demareita napanuorassaan, sillä tarvitseehan ”hullu markkinajuhlija” toki maksumiehen ja siihen demarit istuivat hyvin kuin paska Junttilan tuvan seinässä. Demareille on realisoitunut mukava takaajan rooli, kun jossain päin maailmaa rahoitussektori joutuu rahaotuskriisiin täysin holtittoman riskinoton seurauksena, juoksevat demarit lue ”veronmaksajat” pelastamaan Irlannin ja Portugalin pankit. Puolueen avustamana. Tämä tarkoittaa suomeksi riskien sosialisointia veronmaksajien piikkiin. Voitot kapitalistit tietysti pitävät itse.

Demareiden suurta mahdollisuutta ei osata markkinoida

Ellen tuntisi jotain demareita kohtaan, en näitä neuvoja jakelisi ilmaiseksi, mutta kun kirottu keskiluokkaisuus sen jollain tavalla velvoittaa, niin miksipä ei. Osatkaa edes kiittää!
Demarit eivät ole osanneet hyödyntää nyky-yhteiskunnassa tapahtuvia nopeita muutoksia ja työpolitiikan talousajattelun muuttumista. Saavutettu hyvinvointivaltio on ryhtynyt elämään omaa elämäänsä, eikä kukaan demariälyä kysyä, miksi julkisen sektorin osuus bruttokansantulosta on kaksinkertaistunut viimeisen 30 vuoden aikana ja millaista hyvinvointia tuolla menojen kasvulla on saatu aikaan. Kuitenkin tilastollinen tarkastelu osoittaa selvästi, että yhteiskunnan maksumiehiksi ovat nousseet ja paljastuneet se joukko veronmaksajia, joiden vuositulot sijoittuva 20.000 ja 70.000 euron väliin. Yli 70.000 ansaitsevat maksavat yhteenlaskettuna vain noin 17 prosenttia verokertymästä. Demareiden hyvinvointiyhteiskunnan maksumies onkin todellisuudessa keskiluokkainen työssäkäyvä suomalainen.
Arvonlisävero vain lisää tätä ja korostaa keskiluokan maksajan roolia. Hiljaisen keskiluokan tuloverokertymällä maksetaan kaksi kolmasosaa kaikista tuloista. Perinteiselle äänestäjälle on jäänyt demaripolitiikasta vain maksumiehen rooli.

”Tartis tehrä jotain,” jos osais lisäsin

Mauno Koiviston kovan markan puolustaminen kävi Suomelle äärettömän kalliiksi, koska satamamies ei ymmärtänyt talouspolitiikka.
Demareiden pitäisi tunnustaa seuraavat tosiasiat: hyvinvointivaltiota ei synny ilman työntekoa ja nimenomaan yrittämisen kannustamista.
Puolueen suureksi visioksi voisi tulla suomalaisen yhteiskunnan pelastaminen ja puolustaminen kasinotaloutta ja kontrolloimatonta kapitalismia vastaan. Sen on hyväksyttävä markkinatalous parhaaksi vaihtoehdoksi ja kyettävä luomaan rajoja rosvokapitalismille ja hankittava yhteiskunnassa laiskottelevalle turhalle joukolle jotain mielekästä tekemistä. Miten tämä pitäisi tehdä? No, sanotaan, että minä tiedän, mutta se maksa

Antiikin aikana yleisenä uskomuksena oli, että merillä ja järvillä liikuskeli yöaikaan aaveita ja veden henkiä. Näiden kohtaamista pelättiin, koska niiden uskottiin tuovan ihmisten elämään kaikenlaista onnettomuutta. Suuret vesistöt ja meri olivat pelottavia elementtejä myös sen vuoksi, koska ne kuuluivat ihmiselle hallitsemattomiin luonnonvoimiin.

Opetuslasten tilanne Gennesaretin järvellä oli siis aikalaisten silmin katseltuna erittäin huono. He liikkuivat suurella järvellä, tuuli puhalsi ankarasti ja mikä pahinta, oli tullut jo pimeää. Evankelista kertoo, että nähdessään ihmishahmon kävelevän järven päällä, he olivat näkemästään kauhuissaan. Heidän mielensä valtasi pelko siitä, että jotain kohtalokasta oli nyt tapahtumassa.

Mutta pimeyden ja myrskyävän järven keskeltä kuului lempeä ääni: ”Minä tässä olen. Älkää pelätkö”. Nämä sanat riittivät karkottamaan opetuslasten pelon. Kenties he muistivat kreikankielelle käännetyn Jobin kirjan sanat ”Jumala kävelee merellä kuin kuivalla maalla” (Job 9:8).

Mutta meidän kysymyksemme on: Onko Jeesus kanssamme niissä elämämme hetkissä, jolloin edessämme näyttää olevan vain pimeyttä? Onko hän siellä, missä arki on muuttunut pelottavaksi ja hallitsemattomaksi elementiksi? Voiko Hänet löytää myrskyn keskellä, kun vaahtopäiset vastoinkäymisten aallot tahtovat huuhtoa meidät arkiaskareiden keskeltä syvään epätoivon mereen?

Vastaus on kyllä. Jeesus on näissäkin hetkissä meidän kanssamme. Evankeliumi vakuuttaa, että Hän on kanssamme, vaikka olisimme menettäneet luottamuksemme hyvään. Hän on kanssamme toivona, vaikka kaikki ympärillä oleva näyttää murskaantuvan elämän ulapan myrkyissä. Hän auttaa lähimmäistemme kautta, kun me sanojen sijaan tarvitsemme rakkauden tekoja.

Kari Eskelinen

Patriiseilla ja plebejillä eri laki

Suomi on tasa-arvoinen, jos sitä verrataan Somaliaan ja Valko-Venäjään, mutta kehitysmaa, jos sitä verrataan Norjaan. Suomi kulkee aina eri raiteilla, mitä tulee Euroopan muihin sivistysvaltioihin kansalaisten oikeuskäytännöissä. Törkeistä sisäpiiririkoksista täällä saa 1900 euroa sakkoa, vaikka rahaa olisi vedätetty omaan pussiin törkeillä omaisten avulla suoritetuilla rahan siiroilla useita 10 miljoonia euroja.
Sanktiot sisäpiirikaupoista ovat naurettavia ja huvittavat kaikkia muita eurooppalaisia. Siinä, missä Amerikassa tuomitaan 399 vuodeksi vankilaan ja 500 miljoona dollarin sakko, rapsahtaa meillä pieni sakko ja oikein törkeissä tapauksissa kolme kuukautta ehdonalaista ja 5000 euron näennäinen sakko.
Tanssija Åkea vedätettiin oikein kunnolla neniin. Käräjäoikeus tuomitse Nordean, mutta Korkein Oikeus näytti taas kansalle, että pankit on pelastettava hinnalla millä hyvänsä, yksittäisestä ihmisestä ei sen sijaan ole niin väliä. Heitä tarvitaan vain silloin, kun pankit on pelastettava ja suuret osakkeenomistajat ovat vaarassa menettää sijoituksensa.

Uskomattominta on se, että vaikka oikeustieteilijöiden enemmistön mielestä uudet osakekannustimet ovat laittomia, niin suuret yhteiskuntatoimijat viittaavat sille kinnasta ja nauravat partaansa. Mitä hyötyä on sellaisella lailla, ellei suuryritysten tarvitse välittää niistä mitään. Sanktioita ei ole ja peli jatkuu ja on erittäin epärehellistä.
Osakeyhtiö kieltää selvästi rahoitusavun ulkopuolisille yrityksille, mutta silti Affecto, Ahlstrom, Cramo, Honkarakenne, Konecranes, Metsäliitto, Okmetic, Outotec, Raisio, Talvivaara, Teleste ja Tectia tekevät sitä itse mitään kipua tuntematta ja osakeyhtiölaista välittämättä. Tämä kasvattaa yhteiskunnassa suuria jännitteitä, jotka joskus vielä purkautuvat kuten nyt Tunisiassa. Kikka on todella nokkela ja tekisin sen itse, jos minulla olisi siihen varoja riittävästi.

Näin kansaa kustaan silmään

Pörssiyhtiöiden johtajat perustavat holding-yhtiön, johon he sijoittavat omia varojaan. He siis eivät ole holding-yhtiöiden työntekijöitä, vaan osakkaita. Tämän jälkeen pörssiyhtiö myöntää holding-yhtiölle lainaa omien osakkeidensa hankkimista varten. Johtajat kantavat saman riskin kuin pörssiyhtiöiden muutkin sijoittajat: mahdollinen tuotto perustuu osakkeen arvon kohoamiseen.
Ja sitten se mukava jippo! Osakkaat voivat nostaa listaamattomista holding-yhtiöistään osinkoja verottomasti 90.000 euroa vuodessa. Samasta summasta tyttäreni maksaa 49.3 % veroa. Ja mikä todella kimppakivaa. Johtajat maksavat vain 19,6 % 90.000 euroa ylittävästä osuudesta. Tyhmäkin huomaa, mikä ”helvetinmoinen vääryys” tässä on tavallisessa ansiotulossa olevien veronmaksajien kanssa. Tämä on rikos ja järjestely pitäisi kriminalisoida välittömästi.
Ja mikä kummallista, osakeyhtiölain noudattamista valvovat osakkeenomistajat, velkojat ja tilintarkastajat. Juuri tämä selkeä lainsäädäntö venkoilu antaa mahdollisuuden yhteiskunnan eriarvoistumiseen. Keskiluokka on hiljaa, jottei sitä potkita pois töistä tuotannollisista syistä. Sille on tärkeää maksaa koko ikänsä omakotitaloa ja kesämökkiä ja tämän globaalirahatalous tietää.

Paras esimerkki Lahdessa on surullisen kuuluisa Lahden Talot Oy. Siellä ei kukaan tiedä, mitä itse asiassa yhtiössä tapahtuu ja kuinka paljon sillä on velkaa. Kaikessa vedotaan osakeyhtiölainsäädäntöön . Suomessa joudutaan odottamaan oikeuden tuomioita selvästi kauemmin kuin sivistysvaltioissa. Usein ratkaisu saadaan vasta 10 vuoden kuluttua Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta, jossa Suomen valtio todetaan syylliseksi. Missä mättää?
Vastaan siihen itse. Kansa ei ota riittävästi selvää asioista, vaan uskoo asiansa edustajilleen, joille tärkeää on vain oma ja omaisten etu. Tietämättömyys on kaikkein pahinta, sillä jokaisella on oikeus saada tietoja omista asioistaan. Kansalainen milloin tarkistit omat tietosi? MOT

Lumi on taas yllättänyt meidät! Lumenkaatopaikat täyttyvät ja kadut muistuttavat lähinnä perunapeltoa. Liikenne takkuilee, erityisesti raiteilla. Pääkaupunkiseudulla junat myöhästely on iso ongelma. Työmatkalaiset eivät voi tietää, ehtivätkö ajoissa töihin. Aikataulun mukaan junan pitäisi tulla, mutta sitä vastaan puhuu kokemukseen perustuva tieto, että juna voi olla myöhässä tai ei tule ollenkaan. Usko aikataulujen pitävyyteen on mennyt. Sen tilalle on tullut epäusko. Tai vastausko, joka uskoo ja tietää toisin.

Epäusko ei ole tyhjiö, vaan sen täyttää usko asioiden toisenlaiseen tilaan eli vastausko.
Moni uskoo Jeesukseen. Moni taas ei. Epäuskoa kuulee usein perusteltavan sillä, että Jumalaan voisi uskoa, jos tietäisi varmasti hänen olevan olemassa. Mutta koska Jumalan olemassaoloa ei voi todistaa, häneen uskominen olisi mieletöntä. Onko kyseessä epäusko, uskon puuttuminen? Vai vastausko, toisin tietäminen tai uskominen?

Sunnuntain raamatuntekstit puhuvat siitä, että Jeesus herättää uskon. Samarian kaupungin asukkaat uskoivat Jeesukseen, kun olivat puhuneet hänen kanssaan. Jeesuksen kohtaaminen mursi heidän vastauskonsa, he eivät enää voineet uskoa toisin. Raamatussa on monta kiehtovaa kertomusta siitä, kuinka Jeesus tapasi ihmisiä, asettui heidän rinnalleen, opetti heitä, paransi heidän sairauksiaan ja antoi syntejä anteeksi. Jeesus herätti heissä uskon. He eivät voineen enää olla epäuskoisia. He eivät voineet uskoa toisin, koska tunsivat Jeesuksen.

Yhä edelleen Jeesus herättää uskon. Hän puhuu meille Raamatussa. Voimme kohdata hänet aina, kun avaamme Raamatun. Sen tekstit eivät ole vain historiallista tietoa Jeesuksesta, vaan niissä elää Jumalan henki. Raamatun sana on elävää sanaa, joka tuo luoksemme Jeesuksen. Elävää sanaa Jeesuksesta kuulemme myös kirkossa, ja ehtoollisella saamme salatulla tavalla kohdata hänet. Mielemme voi olla täynnä vastauskoa, jota tämä aika ruokkii ja vahvistaa. Vastausko sanoo, että Jumalaa ei ole, tai että voi olla monia teitä Jumalan luo. Mutta kun kohtaamme Jeesuksen, vastausko murtuu. Jeesus herättää uskon, joka tietää, että on vain yksi Herra ja yksi tie Jumalan luo: Nasaretin Jeesus, Jumalan Kristus.

Leena Kukkonen

Ensimmäisenä eroon eurosta

Kansa on puhunut, kansa tietää, Suomen syvät rivit ovat sanoneet sanottavansa. Nyt on muutoksen aika. Kuka kantaa vastuun? Kyllä persut sen tekevät. Hallelujaa! Hallelujaa!
Euro laskee kuin se entinen lehmän häntä. Vaikka kokoomuspoliitikot, mitä väittäisivät euron alamäki on selviö. Poliitikot eivät käsitä, että juuri tässä talouskriisissä on kyse nimenomaan euron kriisistä. Jokainen ajatteleva kansalainen tietää, että eurossa on perustavaa laatua oleva ongelma: yhteinen valuutta, yhteinen keskuspankki, mutta erillinen talouspolitiikka.
Paavo I Suuri ajoi Suomen EU:n kylmään ytimeen ja yhteiseen valuuttaan itse mitään kipua tuntematta. Alku oli helppoa, kun rullattiin kiitoradalla. Sovittiin yhteisistä päämääristä ja säännöistä kaikkien EU maiden kanssa. Mutta ongelmia alkoi esiintyä vuonna 2008. EU kriitikot varoittelivat ettei yhdelläkään euromaalla ollut demokraattisia edellytyksiä luopua kokonaan taloudellisesta suvereniteetistaan. Tämä oli täky, jonka useat maat nielaisivat ja nyt keskieurooppalaiset luotottajapankit hakevat euroalueen kansalaiset maksumiehiksi töppäilyilleen eli sille, että olivat luotottaneet Kreikkaa, Irlantia, Portugalia ja Espanjaa liikaa.
Euroa ei voi kelluttaa ja devalvaatiota ei voi enää tehdä. Olemme sananmukaisesti ”kusosessa”, koska Suomessa euron ulkoinen arvo on liian korkealla, jotta Suomi olisi kilpailukykyinen koko maailmassa. Saksaan nähden olemme kilpailukyvyltämme muurahaisia. Olisimmeko omalla valuutallamme nyt kilpailukykyisempiä onkin perustavaa laatua oleva kysymys? Katsotaanko kestävätkö Soinin rahkeet tehdä peli kaikille selväksi ja ehdottaa eurosta luopumista. Soini näkee aivan oikein tilanteen, johon Suomessa ollaan menossa. Isänmaallisena miehenä hän näkee selvästi, että euron säilyttämisen ensisijainen tavoite on uhrata Suomen kansakunnan etu. Me äänestäjät jäämme innolla odottamaan hallitusneuvotteluita, joita Kataisen johdolla käydään. Onko kukaan varteenotettava talouspoliittinen ajattelija pohtinut, mitä Suomelle aiheutuisi, jos se ponkaisi ulos eurosta?

Jos eurokriisi syvenee?

Monet ovat ihan oikeasti miettineet, mitä tapahtuu, jos eurokriisi syvenee? Jakautuuko euroalue kahtia. Niihin maihin, jotka ovat päästäneet taloutensa rappiolle ja kuralle ja niihin, jotka ovat noudattaneet kiltisti pelisääntöjä, kuten mallioppilas Suomi. Mitä seurasi, jos Suomi päästäsi markkansa kellumaan? Kaikki pohtivat innolla sitä, mitä tapahtuisi, jos surkeimmat maat joutuvat konkurssiin. No näinhän ei voi käydä! Ei maa voi mennä konkurssiin, mutta kuka on pohtinut sitä, mitä tapahtuu sille pienelle hiirulaiselle nimeltä Suomi, joka on suhteellisen hyvin hoitanut taloutensa, jos euro ajautuu vaikeuksiin? Valuutan arvo varmasti laskisi ja luotot nousisivat, mutta paranisiko kilpailukykymme? Pienenä maana suurilla markkinoilla ei varmasti tapahtuisi mitään suurta. Keikahtaako koko euroalue, jos Suomi hyppää kyydistä? Ei varmasti. Euron säilyminen tuntuu olevan Suomen ensisijainen tavoite.
Kukaan ei tiedä parasta strategiaa tässä tilanteessa varmasti. Arvovalta painaa euron säilyttämisen puolesta, mutta, mutta jos kriisi syvenee, kuten valitettavasti näyttää, mikä on paras vaihtoehto Suomelle? Painetaan euroalueella lisää rahaa, kuten tapana on. Meidän kannattaa olla mukana vakauttamassa euroa ja antamalla luottotakuut, mutta jos käykin se pahin eli eurokriisi syvenee, mitäs sitten tehdään.

Kyllä persut tietävät. Heihin me luotamme kuin entiseen Neuvostoliittoon. Kyllä se siitä!

Jussi Melanen

Ensimmäinen ajatus on, että kannattaako meidän lasten lapsiemme lastenlapsien edes ryhtyä tämän lajin pelastamisyrityksiin, koska itse itseään tuhoava ihminen on itse kaikki ongelmansa luonut itsekkyydessään ja ahneudessaan. Saastuminen, maapallon lämpeneminen, jääkausi, meren kohoaminen, ydintalvi, uhkia riittää. No mikäli he joskus tähän ryhtyvät, ei ainakaan vauhdikkaita suunnitelmia puutu. Luin mielenkiintoisen artikkelin New Sience – lehdestä 51/ 2010, jossa näitäkin asioita pähkäillään.
Päätimme johtavana lahtelaisjulkaisuna tarjoilla ne myös etelälahtelaisille.

Siirretään pallo. Kolme yhdysvaltalasitutkijaa Santa Cruzin yliopistosta ehdotti ”vakavasti”, että maapallo siirettäisiin asterodien avulla Marsin etäisyydelle Auringosta. Tämä tutkijaryhmä haluaa todella varautua tulevaisuuden ongelmiin. Aikaa tälle hankkeelle todella on, sillä meidän aurinkomme lämpenee tähtitieteilijöiden mukaan noin miljardin vuoden kuluttua niin, että elämä käy tällä mahdottomaksi.
Näin pojat ovat miettineet. Siepataan asteroidi, jonka läpimitta on noin sata kilometriä. Ohjataan se sopivaa rataa pitkin Maan ohi. Asteroidi nykäisee maapalloa hiukan ulospäin Auringostamme. Menettämänsä liike-energian asteroidi saa kulkiessaan Jupiterin ja Saturnuksen ohi.
Tätä operaatiota toistamalla kerran 6000 vuodessa, maa saataisiin hinattua riittävän nopeasti pois Aurinkomme kuumuudesta. Maallikkona mietin, millä keinolla asteroidia voitaisiin ohjata ja millä tarkkuudella? Asteroidin pitäisi ohittaa Maa noin 10.000 km etäisyydellä, joka avaruuden mittakaavassa on todella onneton turvaväli. Törmäys maapalloon jättäisi vain torakat eloon.

Töytäys vetypommilla. Nykyiseen kotikutoiseen kasvihuoneilmiöön torjuntaan asteroidimenetelmä ei ehdi, mutta ei huolta. Siirto voitaisiin tehdä ydinpommilla, sillä viiden tuhannen miljardin vetypommin energialla homma hoituisi, mutta kuka uskaltaa sanoa, että määrä on liian suuri tai mahdollisesti liian pieni. Professori Caldeira pitää parhaana vaihtoehtona ja järkevimpänä käyttää hyväksi palanettojen vetovoimia.
Biljoona peliä varjostamaan . Tähtitieteilijä Roger Angel Aritzonan yliopistosta ehdotti pari vuotta sitten, että sähkömagneettisilla tykeillä ammutaan avaruuteen 10 biljoonaa noin 60 sentin läpimittaisia peilejä. Tätä tykitystä kestäisi vain 3o vuotta. Tokihan peilien rakentaminen veisi myös 50 vuotta, mutta so what? Tähänkin maallikon kysymys. Entäpä, jos peilit toimisivat liian hyvin?
Pimenisikö maapallomme vai ?

Jos nämä eivät vielä olleet tieteisfantasiaa, niin seuraa ehdotus kyllä jo ylittää normaalin käsityskyvyn. Los Angelesin UCLA:n emeritusprofessori Alfred Wong ehdottaa, että varataan ilmakehän hiilidioksidimolekyylit sähköisesti. Sitten pumpataan ne maapallon magneettikentän avulla niin kauas avaruuteen, että varmasti pysyvät poissa. Amerikkalaiseen tapaan tälle hankkeelle on perustettu jo kaupallinen firma. Joopa joo !
Osaisivatpa maan pojat pitää poissa tulvat ja katastrofit ensin, ennen kuin homma karkaa kädestä.

Tiedäthän kuinka rakkaat ihmisesi joskus ajavat sinut hulluuden partaalle? Ja tiedäthän kuinka joskus siinä partaalla horjuessasi oivallat jotain syvällistä ja tajuat, ettet koskaan olisi tullut sen oivalluksen äärelle ilman sitä hetkeä, kun päästäsi kuului ”prii”. Arvannet, että nyt seuraa tositarina nuoren seurakunnan seikkailuista, tällä kertaa leiriltä:
Tapahtumapaikkana on Siikaniemen päärakennuksen kirkkosali. On loppiainen. Vietämme messua, syystäkin. Juhlimme sitä viimeistä mahdollisuutta viipyä seimen äärellä ennen kuin on aika napata messiin se mitä tästä opimme ja mennä elämässä eteenpäin, pakata haikeina joulukoristeet laatikkoon ja ottaa ne uudestaan esiin vasta viikkojen päästä, hiihtolomarippikoulussa. Ihmettelemme lahjoja, joita tietäjät tuovat Jeesukselle ja huomaamme että kas, mehän saamme itse Vapahtajalta nuo samat lahjat, uskoa, toivoa ja rakkautta, käytettäväksi elämän rakentamiseen, omaan ja toisten.
On aika käydä ehtoolliselle. Kokemus on osoittanut että kertaaminen kannattaa ja muistutan yleishäröilyyn taipuvaista nuorta seurakuntaa ehtoolliseen liittyvästä uskon salaisuudesta, jota tulee kohdella kunnioituksella. Esitän kutsusanat: ”Jeesus sanoo: tulkaa, kaikki on valmiina.” Jostain kuuluu kovaääninen tokaisu: ”No myöhä tullaa!”

Eihän se nyt tilanteeseen kovin hyvin istu ja siksi tapakasvattaja, jumalanpalvelusopastaja ja varavanhempi minussa murahtaa että enkö juuri sanonut tästä asiasta jotakin. Pappi ja kristitty minussa sen sijaan miettii että juuri näin ja pohtii tätä vielä päiväkausien päästä. Tämähän on nimittäin ainut oikea vastaus: mitä muuta kristitty sanoo Vapahtajan kutsuessa kuin että ”no myöhä tullaa, mä oon ihan just siinä”. Ajatus syvenee seuraavien hetkien aikana. Nuoret ottavat vastaan ehtoollisen: ”Kristuksen ruumis ja veri, sinun puolestasi annettu ja vuodatettu” ja sanovat itse näiden saatesanojen päätteeksi ”aamen”, joka on lyhennetty tapa sanoa ”minä uskon että niin on”. Siinä ollaan niin syvällä ihmisen ja Jumalan kohtaamisen ytimessä, että sinne ei ole kenelläkään muulla asiaa, minullakaan. Minä vain kiitän Jumalaa siitä, että saan jättää hänen rakkautensa suojaan minulle tärkeät ihmiset.

Sanon usein ja sanon taas, että kun konfirmaatiossa on saatu oikeus käydä itsenäisesti ehtoollisella, sitä oikeutta tulisi myös käyttää ja usein. Mistä tulikin mieleeni, että uudet tätä oikeutta kohti käyvät kulkijat astuvat rippikoulutielleen näitä aikoja. Rukoilkaa heidän puolestaan. Rippikoululaisten vanhempia kutsumme omaan riparistarttiinsa Liipolan seurakuntakeskukseen keskiviikkona 19.1. klo 18, kutsut on esitetty sähköpostilla, tekstiviesteillä, kirjeitse ja nyt siis myös tässä, tervetuloa. Rippikoulu on hieno matka, hienointa ovat matkantekijät.

Partaalta tervehtii
Anu Toivonen
Nuorisopappi

Jokainen laki, jonka tulkitaan kurittavan sikarikkaita yhteiskunnan syliin kaatuneiden mielettömien sijoitustensa takia, tervehditään ilolla. Pankkiireita arvostelevat poliitikot tulevat saamaan paljon ääniä seuraavissa vaaleissa.
Populistit niin oikealla kuin vasemmalla lupaavat kyytiä ”rahaeliitille”. Todella rikkaat yrittävät pitää mahdollisimman matalaa profiilia. He eivät käytä enää rahaa huvijahteihin ja timanttisiin kaulakoruihin, vaan ostavat itselleen ja lapsilleen parempaa koulutusta ja hankkimalla reaaliaikaisia
terveyspalveluita kalliilta yksityissektorilta.Eniten heiltä kuluu kuitenkin rahaa itsensä ja perheenjäsentensä turvallisuuden varmistamiseen.

Monissa maissa kytee selvästi mielipide, että heille olisi asetettava selkeät rajat ja heidän pitäisi myös kantaa kekonsa yhteisestä taloudesta enemmän kuin tähän asti. Niinpä he joutuvat kitkuttelemaan ja kehittelemään entistä mutkikkaampia keinoja ja tapoja kiertää veroja.
He leikkivät ”hyväntekeväisyyden ritareita” ja lahjoittavat rahaa hyväntekeväisyyteen. Yhdessä etsitään hyväntekeväisyyden uusia malleja kuin tivolissa.
Jotkut superrikkaat lähtevät mukaan politiikkaan, mikä jo ajatuksena on omalaatuinen ja huono. Rahaa lahjoitetaan sellaisiin kohteisiin kuin naisten sukuelinten silpomisen estämiseen, mutta unohdetaan miljoonat naisväkivallan uhrit kotimaassa.

Ihmettelen, miksei viha vielä oikein ole purkautunut täydellä voimaalla tämän ”joutavan luokan” päälle, mutta aivan varmasti , näin tulee tapahtumaan pian. Tavalliset kansalaiset ovat saaneet tarpeekseen monikansallisten yritysten puuhissa, jotka muistuttavat yhä enemmän ”ammattirikollisuutta” kuin laillista yritystoimintaa. Onneksi poikkeuksiakin löytyy, korruptuneita kiinalaisia virkamiehiä teloitetaan ja intialaiset kaivosparonit saavat kestää mielenosoituksia ja heille voi koittaa todella tukalat olot.

Suomessa persut ovat huomanneet erään vaalivaltin. Isketään ”harmaan rahan” kimppuun ja ryhdytään kivittämään Kimmo Sasia, joka muka hyväksyy saria-lain. Miten äänestäjät Suomessa tulevat reagoimaan tähän on erittäin mielenkiintoista. Pisteitä saa nyt homoasioista ja kaikesta muusta, kuin todellisuuden sanomisesta ja leikkauksien kohteista.
Suomessa vyö laitetaan kireälle, mutta kyllä maailmasta aina löytyy paikkoja ja banaanivaltioita, joihin sikarikkaat voivat laillisilla tai laittomilla keinoilla hankkimansa rahat piilottaa verottajilta.

Onneksi poikkeuksiakin on Infosys- yhtiön toinen perustaja Nadan Nilekani antaa nyt käyttöönsä digitaaliasiantuntemuksensa koko kansakuntansa käyttöön projektissa , jolla annetaan henkilötunnukset miljoonille köyhille intialaisille. Ilman niitä he eivät voi edes todistaa olevansa olemassa.

Harva ihminen jättää saamansa lahjapaketin avaamatta. Lapsi avaa pakettinsa iloisesti repien, aikuinen rauhassa, ehkä kaunista paperia säästellen, mutta joka tapauksessa lahja avataan. Toinen juttu on sitten lahjan kohtalo avaamisen jälkeen. Jotkut lahjat tulevat heti käyttöön, toiset siirretään komeron kätköihin, jotkut unohdetaan, joistakin tekee mieli päästä eroon ensimmäisenä arkipäivänä juhlan jälkeen.

Loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina muistetaan kasteen lahjaa. Silloin palataan alkuun, kastehetkeen. Jumala ottaa ihmisen kasteessa omakseen, liittää seurakunnan jäseneksi ja kristittyjen maailmanlaajaan joukkoon. Kastettu saa ihmeellisiä lahjoja, jotka kantavat häntä koko elämän ajan. Hän saa Jumalasta rakastavan Taivaallisen Isän, hän saa Jeesuksesta syntien anteeksiantajan ja ystävän. Pyhä Henki on kastetun elämän voima ja opastaja. Näin tapahtuu, kun meidät kastetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Melkoisia lahjoja, vaikka niitä ei voikaan konkreettisesti nähdä.

Tänään on hyvä hetki miettiä, mitä olen tehnyt saamallani kasteen lahjalle. Olenhan avannut lahjan? Olenko muistanut myös ottaa sen käyttöön, elänkö kasteen antamista lahjoista? Vai olenko kuin miljönääri, joka ei ole huomannut lunastaa voittoaan? Ei voittokuponki hyödytä, jos se rypistyy taskun pohjalla.

Kasteen lahjaan voi palata joka päivä. Voin huokaista Jumalalle: ”Aloitetaan taas yhdessä alusta. Anna anteeksi menneet syntini, anna voimaa tähän päivään.” Silloin ihminen ikään kuin pukee uudelleen ylleen puhtaan valkoisen kastepuvun ja sen puhtauden, josta juhla-asu kertoo. Silloin elämässä on valoa ja toivoa. Kastetun ei tarvitse elää omassa varassaan, vaan hän voi turvautua vahvempaan turvaan, Jumalan armoon ja rakkauteen, joka on tullut näkyviin Jeesuksessa.

Riitta Särkiö