Tämän viikon keskiviikkona vietettiin kansainvälistä lukutaidon päivää. Lukutaito on välttämätön kansalaistaito. Siinä ei ole kyse vain kieliopista tai pänttäämisestä, vaan tiedon kriittisestä arvioinnista – siis ympäröivän yhteiskunnan ja maailman asioiden ymmärtämisestä.
Lukutaito on kaksisuuntainen väylä: se on paitsi keino paitsi vastaanottaa tietoa ja käsitellä sitä, myös ilmaista omia mielipiteitämme ja tunteitamme. Lukutaito on samalla keskustelutaidon ydintä: se auttaa meitä kommunikoimaan ympärillämme olevien ihmisten kanssa ja vaihtamaan ajatuksia.
Kolmen lapsen isänä huomaan jo kotona sen, että lukeminen ei enää ole itsestään selvyys. Liikkuvaa kuvaa on helpompi kuluttaa. Lukemisen taito heikentyy, ja huoli lasten ja nuorten lukuinnon hiipumisesta on aiheellinen. Myös aikuisilla – mukaan lukien itselläni – lukeminen saattaa työkiireiden keskellä jäädä ajoittain otsikkotasolle. Mutta kuitenkin juuri se monipuolinen lukeminen, aina kaunokirjallisuudesta urheilu-uutisiin, kehittää tehokkaimmin omaa ajattelua ja tietopohjaa.
Suomen koulutusjärjestelmän kulmakivi, peruskoulu, täyttää pian 50 vuotta. Se muodostaa yleissivistävän koulutuksemme perustan. Suomalainen peruskoulu on menestystuote, ja olemme hyvästä syystä tottuneet pitämään itseämme koulutuksen suurvaltana. Mutta nyt on tehtävä nopeat korjausliikkeet. Siksi Lahden kaupungin kaavailemat leikkaukset sivistyksen toimialaan tuntuvat käsittämättömiltä. Näinkö turvataan lahtelaisten tulevien aikuisten osaaminen?
Suomen sijoitus myös koululaisten osaamista mittaavissa Pisa-tutkimuksissa on laskenut. Tulosten mukaan peruskoulun päättävistä jopa 13,5 prosentilla on heikko lukutaito. Mikä huolestuttavinta, oppimistulokset jakautuvat meillä yhä selkeämmin koulujen ja alueiden välillä.
Koulutuksellinen tasa-arvo tarvitsee puolustajia nyt enemmän kuin koskaan. Hallitus teki viime syksynä yhden itsenäisen Suomen historian merkittävimmistä koulutusteoista päättäessään laajentaa oppivelvollisuutta ja turvata toisen asteen koulutuksen maksuttomuus. Uudistus auttaa varmistamaan sen, että jokainen suomalainen nuori saa mahdollisimman kattavat valmiudet työelämään.
Koulutuksen tulevaisuutta tarkasteltaessa on katsottava riittävän pitkälle tulevaisuuteen. Ei seuraavan kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päähän, vaan esimerkiksi vuoteen 2050. Tänä syksynä opinpolkunsa aloittavat ekaluokkalaiset ovat silloin jo omalla työurallaan, osa ehkä saattaa jo omia lapsiaankin koulutielle. Miltä maailma näyttää silloin? Mitkä ovat ne tulevaisuuden työelämän ja yhteiskunnan tarpeet, joihin tulisi jo nyt varautua?
Sanotaan, että maailmalla ollaan ajautumassa totuuden jälkeiseen aikaan. Tällä viitataan siihen kasvavaan virheellisen tai tarkoituksella harhaanjohtajan tiedon määrään, joka leviää etenkin verkossa. Sosiaalinen media on tarjonnut lähes rajattoman äänitorven sellaisille äärilaidoille, joiden viesti ei muuten keräisi kuulijoita.
Parhaita keinoja suojata yhteiskuntaa disinformaation vaaroilta on vahvistaa sen jokaisen yksilön kykyä tunnistaa ja torjua väärää tietoa. Erityisesti korona on muistuttanut meitä siitä, kuinka tärkeää tutkittuun tietoon pohjaava päätöksenteko on aina valtiojohdosta arkielämässä tapahtuviin valintoihin.
Lukutaito ja kriittinen ajattelu ovatkin itse demokratian elinehtoja. Kun meillä on yhteisymmärrys siitä, mikä on totta ja mikä ei, on yhteisistä pelisäännöistä ja tavoitteistakin huomattavasti helpompaa pitää kiinni.
Ville Skinnari