Olemmeko siirtymässä geopoliittisesta öljyriippuvuudesta geopoliittiseen harvinaisten metallien riippuvuuteen lähitulevaisuudessa? Tuleeko paras tekninen ratkaisu aina valituksi standardiksi? Onko näin käymässä nyt sähköautojen kanssa? Onko vety enää kilpailukykyinen polttoaine maapallon liikenteessä? Onko sähköistyminen kestävää kehitystä? Nämä kysymykset nousevat aina silloin tällöin esille, kun seuraa sähköautojen nopeaa lisääntymistä teillämme. Vielä vuonna 2020 neljä prosenttia maailman kaikista uusista autoista oli sähköisiä. Tänä vuonna sähköautoja on 18 prosenttia ja vuonna 2030 arvio liikkuu 30 prosentissa!
Kehitys toki vähentää öljyn kysyntää ja ilmastopäästäjäkin, mutta sähköistymisessä on myös ongelmansa. Sähköautojen akut lisäävät litiumin, nikkelin, koboltin, mangaanin, grafiitin ja alumiinin tarvetta koko maailmassa. Tämä kehitys sisältää vakavia kestävyys- ja riippuvuusriskejä. Auton omistamisesta on länsimaissa samanlainen ”must” asia kuin aseen omistamisesta USA:ssa.
Koko maailmassa on syntymässä äärettömän kova kilpailu harvinaisten maametallien saatavuudesta. Kiina hallitsee nyt materiaalimarkkinoita samalla tavalla kuin sen omanaan pitävä Taiwan puolijohdemarkkinoita. Kaikki tietävät hyvin, että teknistaloudellisesti sopivien ja kestävyyskriteerit kaivosten etsiminen ja avaaminen vie vuosikausia. Kohteissa on suuria eroja ja
olosuhteet ovat usein sellaisia, että lapsityövoiman käyttöä ja työolosuhteita on erittäin vaikea valvoa. Onneksi Suomessa Keliberin litiumkaivosta on saatu kehittää rauhassa, mutta meilläkin järvialueille kohdistuneet akkumateriaalin etsinnät ovat synnyttäneet kovaa vastustusta. Kaivosten ympäristö- ja vesistöriskit huolestuttavat aina paikallisia ympäri maailmaa. Kaivosyrittäjät jättävät usein ”paskansa” paikallisten asukkaiden huoleksi ilman loppusiivousta tai edes sopimatta mitenkään jälkihoidosta! Huomioitavaa on myös sekin, että jopa kolmasosa sähkön energiatuotantoon tarvittavista metallikaivoksista sijaitsee alkuperäiskansojen alueella tai lähistöllä.
Eurooppa on huolissaan omavaraisuudestaan samoin Pohjois-Amerikka. Syntyykö näiden kaivosten omistamisesta maille tiettyä protektionismia?
Ratkaisuja akkumetalliongelmiin haetaan metallien kierrätyksestä ja uusista tekniikoista. EU:lla on jo asetukset kierrätyksestä, mutta riittävätkö ne pelkästään. On tiedemiesten kontolla, miten akkujen kestämistä voitaisiin pidentää entisestään, mutta meillä ”taviksillakin” on sanamme sanottavana.
Tarvitsemmeko kaikki autoja asuessamme kaupungissa. Onko bensa-auton omistaminen muka statuskysymys? Voimmeko vaihtaa sähköpyöriin tai yksinkertaisesti kävellä enemmän? Autoriippuvuuden vähentämisessä ei ole kysymys autoilun vastustamisesta, vaan auton paikan uudelleenmäärittelystä ilmastokriisin ja luontokadon keskellä. Miten asennemuutos saadaan suomalaisissa aikaan? Meillä huono julkinen liikenne vaatii sen, että maaseudulla on pakko käyttää vielä yksityisautoa.
Onko vetyauton kehitys pysähtynyt maailmassa jo kokonaan? Tiedejulkaisuissa väitetään kuitenkin vielä, että ilman vetyä, emme tule selviämään hiilineutraalisuustavoitteistamme! Vetyauton piti olla autoilun seuraava vallankumous, mutta onko se muuttunut vain ikuiseksi lupa lupaukseksi meille kuluttajille? Saammeko värittömän, hajuttoman ja mauttoman maailman yleisimmän alkuaineen liikenteen käyttöön ja jos , niin koska? Tiedämme, että sähkö voidaan muuttaa kemialliseksi energiaksi esimerkiksi hajottamalla vettä elektrolyysin avulla. Tämä vaatii kuitenkin suuren määrän uusiutuvaa sähköä, kuten tuulivoimaa. Ongelmana on energin varastointi ja siirtäminen.
Harjavaltaan on nousemassa Suomen ensimmäinen teollisen mittakaavan vihreää vetyä tuottava laitos, Laitoksen 20 megawatin sähköteho riittäisi ottamaan käyttöön 15000 vetykäyttöistä henkilöautoa! Raskasliikenne tulee todennäköisesti hyödyntämään vetyä ensimmäisten joukossa. Kaikki riippuu siis meistä kuluttajista. Voittaako vetyautojen mahdolliset merkittävästi edullisemmat käyttökustannukset nopeuttaa autokantamme kiertoa?
Emme tarvitse Suomessa ”valitse puolesi” asennetta, vaan tarvitsemme monimuotoisia liikenneratkaisuja, jossa on vaihtoehtoja. Jokainen ymmärtää kuitenkin sen, että liian montaa infrastruktuuria ei voida ylläpitää Suomen autoilussa. Ei nyt liputeta kuitenkaan pelkästään sähköautojen puolesta. Antaa kaikkien kukkien kukkia!
Juhani Melanen