Enkeleitä kaikenikäisten elämään

Tänään syyskuun viimeisenä perjantaina vietetään Suomessa maanlaajuista Vauvan päivää. Päivän taustalla oleva VauvaSuomi toivoo, että tänä päivänä ”perheissä, työpaikoilla, palveluissa ja koko valtakunnassa kiinnitetään huomio vauvoihin – yhteiseen tulevaisuuteemme”. Kaikkia kutsutaan nauttimaan ”vauvojen lumosta”. Vauvan päivää voi viettää ilman omaa lähipiirin lasta, voi vaikka tervehtiä iloisesti vastaan tulevaa vauvaa.

Tuntuu hyvältä viettää vauvan päivää nyt, kun on ollut toisenlaisiakin ääniä esillä. Ilmastonmuutoksen torjunnassa on puhuttu siitä, että väestönkasvua pitää hillitä. Moni ihminen pohtii, onko epäekologista synnyttää lisää lapsia. Maailmanlaajuisesti väestönkasvu on ongelma, mutta käsittääkseni Suomea vaivaa ennemminkin pieni syntyvyys jatulevaisuuden hankaloituminen sen vuoksi, että meillä ei ole tarpeeksi lapsia. Siksi jokainen lapsi on suuri lahja ja ilo.

Vauvan päivä on aivan enkelienpäivän kainalossa. Sunnuntaina on nimittäin mikkelinpäivä, enkelien pyhä. Silloin meitä muistutetaan Jeesuksen sanoista: ”Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja” (Matt. 18:10). Meidän pienimpämme ovat Jumalan silmäterä. Heillä on omat enkelit, jotka ovat suoraan yhteydessä Jumalaan. Lapsilla on suuri arvo niin Jumalan kuin meidän aikuistenkin silmissä.

Enkelit ovat Jumalan asialla. He varjelevat ja johdattavat. He tekevät Jumalan työtä maailmassa. Tulevaisuus on epävarmaa, uhat pelottavat. Silloin on parasta 1. tarttua toimeen ja 2. rukoilla Taivaan Isän ohjausta. Kaikessa saa turvautua suureen Jumalaan, jolle me kaikki olemme apua ja suojelusta tarvitsevia pieniä.


Riitta Särkiö

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kolumnistin muut kolumnit

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Hallituksen jäsen Juha-Pekka Forsman: Laune on paras paikka Lahdessa
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunta jatkaa vuokralaisena Liipolassa
Perhepäivähoitaja Marika Rosti: Perhepäivähoito on lapselle paras vaihtoehto
Kirsikankukkajuhlasta on tarkoitus tehdä perinne
Opiskelija Nea Pellinen Juliste ei ole todellakaan heti valmis
FC Lahti uusien haasteiden edessä
Vanhempi konstaapeli Teppo Rainio: Poliisi haluaa läsnäolollaan vaikuttaa, että mopomiitit ovat rauhallisia
Liikunnanopettaja Pertti Vartiainen: Kisapuisto on ainutlaatuinen liikuntakeidas keskellä kaupunkia
Lähikuvassa: ”Demokratian terrieri” valtuutettu Pertti Arvaja
Jorma Ratian valtuustokysymyksen taustat
Kansanedustaja Mira Nieminen: Olen haaveillut kansanedustajan työstä pitkään
Matti Kataja ei lämpene Lahti Energian myynnille
Tutkintomestarit haluavat olla varmistamassa ammattiopetuksen laatua
Pääministeri Sanna Marin Lahdessa: Nyt teillä on mahdollisuus antaa tilinpäätös hallitukselle
Salpausselän kisat 100 vuotta: Yli tuhat vapaaehtoista mahdollistavat Salpausselän kisat
Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen: Nälkää on vielä jäljellä!
Nuoret yrittäjät perustivat yrityksen ja laajentavat toimintaansa Lahden alueelle
Eduskuntavaaliehdokas Tuija Saloranta: Ansiotulojen verotusta on vähitellen kevennettävä, jotta kulutusta saadaan kasvuun
Jorma Ratia: Tämä on puhtaasti noitavainoa muistuttava henkilökohtainen ajojahti
Marko Haavisto: Toivottavasti yhteiskeikasta muodostuu meille jokavuotinen perinne
ARKISTO