Historian ensimmäisistä Aluevaaleista on kohta kuukausi. Julkista keskustelua hallitsee nyt paikkojen jakautuminen eri puolueiden välillä. Nyt tulisi kuitenkin jatkaa sitä tärkeää keskustelua mitä käytiin ennen vaaleja. Miten ihmisten todelliset tarpeet ratkaistaan terveydenhuollossa tai sosiaalitoimessa? Miten kohdata arjen haasteet paremmin ja mitä ihmislähtöisyys todella voisi parhaimmillaan olla? Lopulta ihmiset tekevät Sote:nkin, vaikka kolkolta kuulostava rakenne- ja raamikeskustelu ilmatilaa hallitseekin. Fiksu ja taitava Sote-päättäjä osaa valtuustossakin kysyä ne oikeat ja kaikkein tärkeimmät kysymykset.

Julkista keskustelua ja päätöksentekoakin on jo pitkää vaivannut vaihtoehdottomuus. Jos et ole samaa mieltä, olet eri mieltä. Olisi helpointa olla jonkun puolella ja samaan aikaan jotain toista vastaan. Tämä ilmiö on alkanut näkyä myös aivan kaikkein tärkeimmässä eli ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Kotimainen keskustelu on tästä hyvä esimerkki ja strateginen kärsivällisyys on jollain päättäjilläkin kovilla, puoleen tai toiseen Sen yksi seurauksia nähtiin eduskunnassa tällä viikolla, kun ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja jätti paikkansa. Kysynkin usein, että onko Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka jotenkin epäonnistunut, jos ja kun haluttaisiin tehdä äkkikäännöksiä. Oikea vastaus on, että se ei ole epäonnistunut, päinvastoin.

Kovin taistelu on pinnan alla ja päälläkin suurvaltojen eli tässä tapauksessa Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen taistelu teknologian herruudesta maailmassa. Kun sanon maailmalla, että me haluamme olla ”teknologianeutraaleja” eli että annamme parhaiden teknologioiden voittaa, se ymmärretään. Se luo samalla luottamusta. Suomen malli on toiminut ja toimii näissä molemmissa ja sitä arvostetaan eri puolilla maailmaa eikä se tarkoita suomettumista. Samalla olemme luoneet ulkopoliittista pääomaa, joka on tehnyt meistä paljon kokoamme suurimman vaikuttajan. Suurvaltalogiikka ei tämän päivän maailmassa useinkaan halua nojata instituutioihin, vaan suoraan kahdenväliseen keskusteluun.

Luottamusta nyt tarvitaankin. Se koskee myös Suomea ja Lahtea. Kirjoitin viikonlopun ESS kolumniini laajemmin Lahden noususta investoinneissa miljardiluokkaan. Lahden kaupunginvaltuutettuna minua kuitenkin huolettaa Lahden tahmea tahti saada asioita eteenpäin. Kesällä valittu valtuusto on kohta istunut vuoden ja valtuuston strategiatyössä on hiottu visiotason asioita pääsemättä yhtään toteutukseen eli konkretiaan. Samaan aikaan meillä seisoo hotelli- ja kylpylähanke (Rantakartano), Kisapuisto sentään tuntuu nyt liikkuvan vuosien odotuksen jälkeen. Missä on Rantakartanon suunnitelma B, jos asiat eivät etene?

Uimahalli tulisi erottaa hotellista ja asuinrakentamisesta ja sijoittaa jo itseasiassa kerran tehdyn päätöksen mukaisesti Launeelle. Tämä suunnitelma B tulisi olla nyt jo pitkällä, koska meillä ei ole yksinkertaisesti aikaa enää odottaa.

Samoin Urheilukeskuksen ja uusittavan ”Isku-Areenan” jatkosuunnitelmilla on niilläkin jo kiire. Tiedän, että uuden jäähallin suunnitelmia jo tehdään, mutta mitä kaikkea siihen voisi yhdistää on asia mistä puhua. Rahoitustakin saa nyt edullisesti ja siksi on edelleen aika tehdä fiksuja investointeja ja samalla vivuttaa yksityistä rahaa edelleen hankkeisiin mukaan moninkertaisesti.

Lahden kaupungin taloudellinen tulos on jälleen kerran yllättänyt erittäin positiivisesti. Lahden kaupungin kassassa on – kiitos valtion tukien – nyt rahaa yli 100 miljoonaa euroa. Siksi puheet lasten koulupalveluilta tai päiväkodeilta leikkaamisesta tuntuvat käsittämättömiltä. Kaupunginhallituksella on nyt tärkeä tehtävä johtaa valmistelua, siten että kaikkein heikommassa asemassa olevat lahtelaiset eivät kärsi. Työllisyyden nostaminen kaikissa ikäryhmissä pitää edelleen olla tavoite numero yksi. Haluan, että Lahti luo tavoitteet ja keinot tähän tekemiseen entistä kunniahimoisemmin.

Ville Skinnari