Sairastimme Eira-vaimoni kanssa koronan marraskuussa 2020 ja selvisimme hengissä suomalaisen
yhteiskunnan erinomaisen sairaanhoidon takia. Kirjoitin asiasta silloin Omalähiöön Melastelun, jossa uskoin ettei tämä covid19-virus nujerra meitä ja vähättelin tämän pandemian voimaa. Olin totaalisesti väärässä! Tauti oli yllättävän vakava, salakavala, häijy, muuttuva ja haastava.

Koettelemuksen ajat tekevät kansalliset arvot näkyviksi. Koronaepidemia on nostanut meissä suomalaisissa pintaan pahimmat ja parhaimmat puolemme. Talvisodassa kuoli 26 662 suomalaista ja espanjantauti vei hautaan vuonna 1924–17 noin 20 000 Suomen kansalaista. Koronaan oli lauantaina (20.3) menehtynyt 808.
Jokainen voi tulkita näitä tosiasioita mielensä mukaan ja asettaa ne vaakakuppiin ja vertailla, missä Suomessa nyt mennään ja miten meillä on onnistuttu suojelemaan kansalaisia verrattuna vaikkapa Ruotsiin, jossa kuolleita on tällä hetkellä 13 626.

Mutta sairaudet eivät ole pelkästään fysiologisia tai aineellisia tosiseikkoja. Ne ovat myös pitkälti kulttuurisia metaforia, joiden kautta ilmennämme pelkojamme, ennakkoluulojamme ja ihanteitamme. Epidemiat mittaavat kansakunnan rajoja ja ovat hyviä testejä mittaamaan olemassa olevaa aikaa, sen asenteita ja arvomaailmoja. Olemme tahtomattamme mukana julmassa testissä, jossa mitataan kumpi meissä härmäläisissä pääsee voitolle, omaan napaan tuijottava itsesuojelu vai voimien yhdistäminen ja heikommista huolehtiminen yhdessä.
Emme ole vielä siinä tilanteessa, jossa hoitovalintoja pitäisi tehdä, mutta sekin aika saattaa tulla, jolloin Suomessakin voidaan joutua pohtimaan priorisointia. Kenet nähdään pelastamisen arvoisiksi ja ketkä jätetään ja hylätään? Riittävätkö sivistysvaltio Suomen voimat takaamaan yhteiskuntarauhan ja jakamaan koronarokotteet oikeudenmukaisesti?

Outoja asioita on tapahtunut niin Suomessa kuin muuallakin viime kevään ja tämän kevään aikana, Kolmas aalto pyyhkii juuri nyt lakoon pettukansaa. Tätä kannatta tarkastella siis lähemmin. Nationalismi, rasismi, populismi, tiedevastaisuus ja salaliittoteoriat kukoistavat pelon ja epäluulon konteksteissa eli asiayhteyksissä.
Viime keväänä hurjimmat huhut kertoivat, että Bill Gates ja maailman rikkaimmat ihmiset ovat pandemian alullepanijoita. Toinen suosittu salaliittoteoria oli se, että se oli Kiina, joka polkaisi taudin liikkeelle. Perusteluina muka se, että kiinalaisia on kuollut väkilukuun nähden erittäin vähän ja haluavat maailman valtiaiksi. No, näitä riittää ja fiksut suomalaiset osaavat asettaa nämä huhut omaan arvoonsa.

Me tiedämme, että kukaan ei ole suojassa, ennen kuin kaikki ovat suojassa ja saaneet rokotuksen. Koronan nopeat geenimutaatiot voivat laittaa polvilleen koko maailman elleivät rokotukset pure ja tehokkaita rokotteita ole saatavissa riittävästi ja kaikille. Toisaalta olen nähnyt meissä Peräseinäjoen susissa eristämisaallon yhteydessä outoja yhteisöllisyyden piirteitä. Naapuri auttaa ja arki on yhteinen kaikille. Työelämän etätyö tuli varmasti
jäädäkseen ja sopeutuminen muuttuvaan maailmaan tapahtui yllättävän joustavasti. Tiukimmilla ovat perhe, nuoret, opiskelijat, esittävä taide, tapahtumajärjestäjät, taiteilijat, yrittäjät ja ravintolat. Heille kulunut vuosi on helvetillinen, eikä loppua ole vieläkään näkyvissä.

Sopeuduimme, koska ihminen, rotta ja sika ovat parhaita selviytyjiä. Ylettömästä ja turhastakin lentämisestä luovuttiin silti kipuillen ja ilmastonmuutoksessa tapahtui vuosikymmenien jälkeenlaskua. Lukeminen ja liikunta lisääntyivät äkisti. Televison suoratoistopalvelut takasivat laiskoille mielikuvitusmatkoja ja sohvaperunoille koitti ikuinen laatuaika. Tässä tilanteessa vain kalsarikännit häiritsivät perherauhaa. Koulun etätyö haittasi kaveruussuhteita ja muita rientoja, mutta viime vuonna tämä oli vielä jollain tavalla ns. hanskassa ja pääministeri Marin saattoi leijua ilmassa. Mutta nyt alkaa tilanne riistäytyä käsistä. Yhteisöllisyyden voima on heikentynyt ja rajoituksista lipsutaan. Nuorten kantti alkaa pettää ja välinpitämättömyys lisääntyä. Tämä ilmenee ja näkyy toivottomuutena ja väsymys alkaa muuttua apatiaksi ja ahdistukseksi. Kaipuu nostalgiseen
vanhaan alkaa saada irrationaalisia piirteitä ja tahallisia joukkokokoontumisääntöjä rikotaan törkeästi niin Lapin tupien seksijuhlissa kuin luvattomina joukkokookoontumisina.

Kriisitietousuus ei ole enää sitä luokkaa kuin viime kesänä ja alun toiveikuuden jälkeen nuoria alkaa tympiä. Uudet arvot eivät sittenkään kypsyneet säännöiksi. Lähiruoka, lähikulttuuri, yleensä lähellä olevaa ei täyttänytkään ihmisapinan tarpeita, koska olemme sosiaalisia eläimiä.”Kaikki mulle heti” -ajattelusairaus hiipii kuin salaa elämään takaisin. Liikuntarajoitukset voivat taittaa kamelin selän ja massat vyöryä kadulle. No ei Suomessa! Niinpä. Mutta, jos?

Tulevaisuus näyttää, miten selviämme tästä, mutta varmaa on vain se, että elämämme arki muuttuu.
Yksilönvapauden ja populismin nimissä toteutettu välinpitämättömyys ja halu omiin narsistisiin
nautinnon maksimointeihin, on nyt tukahdutettava ja demokraattinen järjestelmä ikävine kieltoineen
on hyväksyttävä yleiseksi pelisäännöksi tai muuten juhlavat hautajaispuheet muuttuvat arjeksi.

Juhani Melanen