Suomen lain mukaan perusopetus on kaikille maksutonta. Myös koulujen retket kuuluvat perusopetukseen, mutta niitä voidaan rahoittaa muillakin tavoin. Tärkein tapa on käväistä vanhempien lompakoilla tai järjestää erilaisia kissanristiäisiä ja myyjäisiä koululla. Tärkeintä
on, että kenenkään osallistuminen retkelle ei vaarannu kodin vähävaraisuuden vuoksi.

Lahden koulupolitiikka on hapuilevaa eivätkä päättäjät ole ajan tasalla homekouluista ja siitä , mitkä koulut suljetaan ja mitä korjataan ja korjataan uudelleen, vaikka ne olisi pitänyt pistää maan tasalle välittömästi. Rahaa esimerkiksi Launeen kouluun on uponnut kuin Kankkulan
kaivoon ja uppoaa, eikä valmista näytä tulevan. Vanhemmat turhautuvat ja aika menee riitelyyn.

Kuntotarkastusten hyötyy valuu yksityisiin taskuihin ja lasku kasvaa ja kasvaa. Rajaa ei ole näkyvissä ja lahtelaiset ”mutu” asiantuntijat levittelevät käsiään ja leikkaavat hölmöläisten tavoin mattoa toisesta päästä ja ompelevat toiseen päähän.

Salinkallion hyväkuntoinen koulu pistetään varastoksi ja sorom noo! Launeen kunniakkaalta yhteislyseolta vietiin ensin nimi ja sitten oikeutus olemassaoloon. Onneksi myös Salinkalliolla on toimiva vanhempainyhdistys, joka ei varmasti jää kutomaan sukkaa tässä vastuuttomassa
tilanteessa, vaan tulee heittämään kapuloita päättäjien rattaisiin niin, että varmaan kolisee.

Nyt tilanne upeassa peruskoulussamme on kääntynyt päälaelleen, sillä vanhempien rahoilla rahoitetaan ja tuetaan yhä enemmän koulujen toimintaa. Ihmettelin tyttären tyttäreni Helsinkiläisessä koulussa tehtyä tutkimusta, jonka mukaan jopa kolmas osa vanhemmista hyväksyy
tämän. Minä en vanhana ”paidagogoksena” eli kreikaksi pojan johdattelijana hyväksy tätä.

Tyttäreni touhuaa luokkatoimikunnan puheenjohtajana ja häärää siellä sun täällä. Ensin hän pisti tyttärensä ruotsinkieliseen kouluun varmistaakseen hänen pääsemisensä Hankenille eli ruotsinkieliseen kauppakorkeakouluun, koska sinne on helpompi päästä kuin suomalaiseen vastaavaan. Tämä on juuri sitä eriarvoisuutta, jota minä opettajana olen koko ikäni vastustanut.

Meille suomalaisille maksuton ja avoin peruskoulu sekä yliopisto ovat se henkinen selkäranka, jolle koko maan henkinen kehitys on voitu laskea. Koko kansakunnan lahjakkuus on voitu hyödyntää täten maamme parhaaksi. Nyt tätä sivistyksen oksaa ollaan sahaamassa katki ja erilaiset yksityiset varakkuuteen perustuvat koulut alkavat saada kannatusta ja niitä perustetaan koko ajan lisää.

Koulujen väliset erot kasvavat ja kansakuntaa alkaa taas jakautua hyviin ja huonoihin. Kuitenkin kannattaa pitää mielessä myös vuoden 1917 tapahtumat. Leirikoulut ovat mahtava asia, mutta niihin on kaikkien päästvä.

Jussi Melanen

Kaikki Lahden seurakunnat viettävät Luomakunnan sunnuntaita jumalanpalveluksissa kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina. Mistä tämä luomakunta on tullut? Jo Raamatun ensi lehdiltä käy selväksi, että luomakunta, siis maa ja taivas sekä avaruus, on Jumalan luomaa. Jo sana luomakunta sisältää ajatuksen siitä, että joku on tämän kaiken tehnyt aktiivisena toimijana.

1.Mooseksen kirjassa kerrotaan kuinka Jumala asetti ihmisen viljelemään ja varjelemaan maata. Onko kukaan saanut ikinä hienompaa lahjaa? Jumala nimenomaan lahjoittaa meille tämän kaiken. Hän on luonut valmiiksi vedet ja maat, kasvit, jotka tuottavat satoa yhä uudestaan ja uudestaan, jotta ruoka riittäisi. Aivan huikeaa! Entä mikä on ihmisen osa? Ihmisen osa on ottaa lahja ilolla ja kiitollisuudella vastaan. Lahja on tarkoitettu käyttöön. Kun viljelemme ja varjelemme maata, niin saamme aina uuden sadon.

Meissä ihmisissä asuu ahneus. Me ahnehdimme tästä lahjasta, luonnonvaroista, niin paljon, että siitä ei nyt riitä tasavertaisesti kaikille eikä siitä meinaa riittää jälkipolville. Mietipä omalla kohdallasi, miltä tuntuisi, jos esi-isämme olisivat jo käyttäneet meidänkin osan lahjastamme tai miltä tuntuu sukusi jälkipolvista, kun me olemme jo käyttäneet heidän osansa lahjasta. Onko enää maata, jota voi viljellä ja varjella?

Kristilliseen elämäntapaan kuuluvat rakkaus, Jumalan läsnäolo, kiitollisuus, kunnioitus ja kohtuus. Jokaisen meistä tulisi pohtia omaa käytöstään. On selittelyä ja ongelman lakaisua maton alle, kun sanoo, ettei tee mitään, kun yksilön osuus on niin vähän. Jos kuusi miljardia ihmistä tekevät kaikki vähän, siis oman osansa, niin mitä jää viivan alle? Aika paljon. Nyt on aika lopettaa naapurin tekemisten tuijotus ja keskittyä omiin tekoihinsa. Sinä arvokas Jumalan luoma toimi nyt! Se on kunniaksi itselle ja Jumalalle! Se on kiitollisuutta, kunnioitusta ja kohtuutta meidän saamaamme suurta lahjaa ja lahjan antajaa kohtaan.

Elina Vartiainen
teologiharjoittelija

Aikamme väkivaltaviihde on todella monipuolista. Virtuaalisia ruumiita syntyy Suomessa yhdessä päivässä ainakin kolme kertaa maamme väkiluvun verran. Viihteessä ja taiteessa väkivaltainen kuolema on keskiössä; pelikulttuurissa tappaminen ja tuhoaminen ovat ydintoimintaa.

Fiktiivinen ja virtuaalinen kuolema määrittävät kulttuuriamme. Väkivalta viihde jakautuu kaikille osa-alueille. Peliyhteisöissä on strategista ja taktista, aktiivista ja passiivista väkivaltaa, kaksintaistelua, rintamasotaa, tarkka-ampumista, valikoivaa ja totaalista vahingoittamista,tuhoamista ja hävittämistä.

Kuolemisen arkisuus on Suomessakin kadonnut laitostumisen myötä. Vanhemmat eivät aidosti kerro lapsilleen totuutta elämän loppumisesta ja ovat käärineet kuoleman kiertoilmauksiin.

Väkivaltaisen äkkikuolema uhatessa Suomessa yhä harvemmin nuorisoamme, katselee se nyt televisiosta teini-ikään mennessä yli 25000 murhaa. Väkivaltaviihteen parissa viettävät nuoremme ovat harvoin kykeneviä käsittelemään todellista kuolemaa aidosti, koska virtuaalikuolemia on käsitelty usein yksin pelikoneen ääressä. Lapsiltamme puuttuvat kuoleman sosiaalisen ja kollektiivisen kokemuksen tunne.

Vain yksilön psyykeen rakenne voi varjella häntä traumalta. Pelien lumo voi saada nuoremme hautautumaan koteihinsa jopa kuukausiksi ja katkaisemaan tärkeitä ihmissuhteensa. Peliriippuvuus muistuttaa alkoholismia ja muita addiktioita.

Nuoremme katsovat seksiä ja kuolemaa mekaanisesti. Hurmeinen ja seksistinen mediatodellisuus vainoaa heitä netissä koko ajan. Monet ovat vaarassa ajautua väkivallan ja pornon suurkuluttajiksi. He saattavat tuijottaa tuntikausia visuaalista pornojyystöä ja tuntevat tekniikat paremmin kuin vanhempansa. Mediamaailmassa pannaan ja tapetaan jatkuvasti. Seksi ja kuolema ovat eräitä tärkeimpiä ihmisyyttä määrittäviä seikkoja, vaikka ne eivät olisikaan jokapäiväisiä.

Viihde vetoaa vietteihimme, mutta ei auta ymmärtämään niitä. Nuoremme pystyvät käsittelemään ihmiselle ominaista aggressioita ja väkivaltaisuutta varsin rajallisesti. Hurmeinen mediatodellisuus muuttaa kuoleman roolia nuorten mielikuvituksessa. Lapsemme jäävät todellisen kuoleman kanssa yksin ja he saattavat jäädä ilman elämän rajallisuuden kokemuksia, aisteja ja tunteita.

Todellisen ja virtuaalisen rajan hämärtyminen merkitsee psykoosia. Se on lähes kaikkien nuorten tekemien joukkosurmien taustalla. Vanitas – katoavaisuus on ryöstäytynyt silmittömäksi väkivallaksi. Seisommeko tämän tosiasian edessä voimattomina, vai voimmeko tehdä jotain?

Juhani Melanen

Viime viikolla kirjoitin Suomen leijonista, jotka symboloivat koko kansaa. Jotka kantavat mukanaan niitä suomalaisia arvoja, joita stereotyyppiseen suomalaisuuteen kuuluu. Raatamista ja sisua, nöyryyttä ja rehtiyttä nyt ainakin. Tänään siirretään katse syntipukkeihin, kansallisiin häpepilkkuihin.

Leijonista ei taida surkeasti alkaneiden MM-kisojenkaan jälkeen olla kansalliseksi syntipukiksi. Häpeäviittaan kiedotaan tyyppi, joka on tahrinut Suomen maineen, ja pahasti. Pahimpaan häpeään suomalaiset ajettiin aikoinaan Lahden MM-kisojen joukkokäryssä, jossa kaikki elävät legendat ja ikisuosikit paljastettiin yksi toisensa jälkeen valehtelijoiksi, maansa pettureiksi.

Tällä viikolla maastohiihdon maine doping-lajina sai jatkoa, kun maajoukkueen ulkopuolella harjoitellut Tero Similä kärysi eposta. Similä oli mukana monissa arvokisoissa, mutta ei koskaan saavuttanut mitään merkittävää.

Similää tuskin voidaankaan kutsua kansan häpeäpilkuksi samassa mielessä kuin Lahden antisankareita. Harri Kirvesniemi ja Mika Myllylä olivat sen päivän leijonia, suomalaisuuden ruummillistumia, koko kansan poikia. Jos saavuttaa paljon, voi myös menettää paljon. Similä oli vain hiihtäjä. Ilman etuliitteitä. Nyt hän toki saa eteensä doping-liitteen, joka varjostaa häntä pitkään.

Vaikka koko Suomen mainetta ei pilattu, on maastohiihdolla taas pikkuisen vaikeampi työ vakuuttaa puhtauttaan. Juuri kun kansan luotto suomalaisen maastohiihdon uuteen tulemiseen oli Sotshin kullan jälkeen hirmunosteessa.

FC Lahti pakkovoitolla kärjen tuntumaan

FC Lahti otti elintärkeän voiton viime lauantaina Ropsista. Tasaisessa sarjassa kolmella pisteellä noustiin jo hätyyttelemään sarjan kärkikolmikkoa.

Voitosta huolimatta peli ei edelleenkään näyttänyt toimivan niin kuin pitäisi. Syötöt eivät menneet omille ja keskitykset olivat ajoittain luokattomia. Nihkeä 1-0 jätti paljon parannettavaa. Tärkeintä oli kuitenkin se, että kahden maalittoman ottelun jälkeen maali vihdoinkin syntyi. Toivottavasti osuma avasi joitakin lukkoja niin maalintekijä Tucon kuin muunkin joukkueen pelissä.

FC Lahti ilmoitti alkuviikosta allekirjoittaneensa pelaajasopimuksen Kimmo Hovin kanssa. 20-vuotias Mäntsälän Urheilijoiden kasvatti teki viime kaudella Kakkosessa 17 maalia ja on pelannut myös nuorten maajoukkueessa. Hyökkääjälupaus värvättiin tuomaan lisää kilpailua ja vaihtoehtoja hyökkäyspäähän. Täysin oikeaan aikaan. Toivottavasti Kakkosen maalitykki pääsee jo tänään perjantaina kentälle kun FC Lahti kohtaa kesäisellä hiihtostadionilla Veikkausliigassa jumbosijalla majailevan TPS:n.

Elina Salomaa

Oletko joutunut joskus pettymään, kun olet yrittänyt ilmaista jotain itsellesi erityisen tärkeää ja merkityksellistä? Ehkä se kaikkein läheisinkin ihminen on sen verran erilainen luonteeltaan tai ilmaisutavaltaan, että toivottua ymmärrystä ei sittenkään syntynyt.

Surun tai ahdistuksen aikana olemme lopulta itsemme kanssa yksin. Jopa silloinkin, kun lähellä on ystävä tai rakkaita. Tuossa tilanteessa voi olla suureksi avuksi muistaa, että vielä on yksi kanava auki.

Suurin osa suomalaisista rukoilee. Myös ne jotka eivät usko Jumalaan, saattavat hädän hetkellä turvautua rukoukseen, kuin varmuuden vuoksi. Rukous vain nousee jostain mieleen viimeistään esimerkiksi jos auto on suistumassa päin toista, tai terveys romahtaa kertaheitolla.

Rukouksemme saa olla spontaania ja yksinkertaista aina. Ei vain ääritilanteista. Rukouksessa voimme ilmaista paitsi arkipäivän huolia, myös niitä kaikkein syvimpiä tunteita ja tarpeita. Tämä voi vaatia hieman totuttelua, uskallustakin. Jumala näkee ja tietää asiamme joka tapauksessa. Silti meitä neuvotaan rukoustemme kanssa lähestymään häntä.

Joskus on sellaisia hetkiä, että ei kuitenkaan jaksa edes rukoilla. Silloin on hyvä tietää, että Jumala kuulee pelkän huokauksenkin. Älä silloin unohda, että puolestamme rukoillaan myös taivaassa.

Kaikki vilpittömät rukoukset luvataan kuulla. Eihän unohdeta näin suurta aarretta itsemme ja toistemme hyväksi.

Johanna Piirola

Arabikevättä pidetään sosiaalisen median voittona diktatuurista, mutta oliko todella näin?

Tosiasiassa Tunisiassa ja Egyptissä vahvistui vain fundamentaalisuus. Sotilaat ottivat vieläpä vallan Egyptissä, eikä demokratia suinkaan voittanut. Twiitit edustavat nopeita tuokiotapahtumia, mutta eivät syväluotaa tapahtumien taustoja, vaan ovat usein iskulauseita tai jopa pilkkahuutoja.

Facebook puolestaan tyhmistää ja yksinkertaistaa tykkää/ ei tykkää peukaloillaan. Mielipiteitä riittää, ei tietoa tai perusteluita.

Tieteen historiassahan esimerkkejä löytyy. Eräs maailman neroista Isaac Newtonkin piti tärkeimpänä tieteellisenä saavutuksenaan sen laskemista, koska maailma oli luotu, eikä suinkaan painovoiman keksimistä. Hänen sosiaalinen mediansa oli protestanttinen kirkko ja hänen oma seurakuntansa.

Lähempääkin riittää esimerkkejä Suomen viimeinen partiopoika Aleksander Stubb tavoittelee lisänäkyvyyttä nopeilla lausunnoillaan ja twiiteillään, miljardöörit jakavat muka tärkeitä sijoitustietoja netissä ja hölmöt uskovat kaiken. Joukkoistamalla haetaan verkosta ratkaisuja keneltä hyvänsä. Peruslähtökohtana on tällöin se ajatus, että viisaus on joukoissa ei asiantuntijoilla.

Parempi nimi sillä oli ennen gallup, nyt hyvät ja huonot uutiset. Keinoina ovat ilmaiset elokuvaliput tai sähköhammasharja. Netin tietosanakirjan Wikipedian perustaja Jimmy Wales onkin arvostellut joukkoistamista kovin sanoin.

Poliitikoille verkko tarjoaa mahdollisuuden suunnata omat vaalikampanjansa kohdennetuille verkossa liikkuville ryhmille. Aluksi se oli suunnattu korkeasti koulutetuille, mutta nyt samassa leikkikehässä häärivät jo perussuomalaiset ja muut ääripäät toitottamassa omaa sanaansa.

Nopeuden ja klikkausten hakeminen on laskenut erityisesti tutkimusten tasoa. Ne on suunnattu lähes lukutaidottomille. Yle on kaikkein oudoin toimija. Vähän aikaa sitten se kertoi, että makkaran syönti lisää masennusta. Perustana oli Kuopiossa tehty väitöstutkimus, jossa – Ylen uutisen mukaan – oli todettu marjojen syönnin vähentävän masennusta. Otsikossa oli yhdistetty kaksi tavallista epäilyksenalaista eli makkara ja keski-ikäiset miehet. Sen sijaan uutinen jätti kokonaan kertomatta korreloiko varhainen kuolleisuus enemmän elintapojen, alkoholin, taloudellisten tilanteiden tai muiden sairauksien kanssa.

Erityisesti minua ”v——-”, että googlen sivuilla ovat enemmän mainoksissa nykyajan käärmeöljykauppiaat eli lisäravinteiden myyjät.

Lopuksi vielä pieni kysymys:” Olemmeko me suomalaiset ylpeä tietoyhteiskunta vai luuloyhteiskunta?

Juhani Melanen

Jokakeväinen hassutteluturnaus alkoi entisiä vieläkin hassummin. Sotshin leijonakuninkaat konttasivat Minskissä ensimmäiset pelinsä Latviaa ja Venäjää vastaan saaden lätkäkansan suunniltaan. Tiistaisesta Saksa-pelistä napattu pakkovoitto palautti kuitenkin urheiluväen uskon leijonalaumaan.

Siinä viiltävä syväanalyysi, jonka olen näistä kisoista ehtinyt tehdä. Tai halunnut tehdä. MM-kisojen merkityksestä on puhuttu paljon aikaisemminkin, mutta varsinkin näin olympiavuonna keskustelu nousee väkisinkin esiin. Kiinnostaako jääkiekko todellakin niin paljon, että yhdet arvokisat vuodessa eivät riitä tyydyttämään kiekkonälkäistä lätkäfania?

Olympialaisista voitettu pronssi näytti helmikuussa upealta saavutukselta, mutta sen arvo kutistuu samaa tahtia kun näitä jokavuotisia kisoja käydään. Ketä se enää kiinnostaa, jos yksi MM-turnaus pelaillaan sinne päin, jos kansallissankariksi nouseminen on mahdollista joka vuosi, joskus jopa monta kertaa vuodessa?

Vastaankin saman tien itse. Se kiinnostaa suomalaisia. Jääkiekon MM-kisat ovat suomalaisten riitti, yhteinen traditio, jolla rakennetaan yhteenkuuluvuutta ja ennen kaikkea suomalaisuutta.

Vaikka jääkiekko ei pelinä kiinnostaisi, moni innostuu keväisin kannustamaan sinivalkoista leijonaa, koska se on tapa. Niin on tehty aina ja niin kuuluu tehdä. Maamme-laulu, siniristiliput ja muut suomalaisuuden symbolit näkyvät erityisen hyvin juuri urheilutapahtumissa, joissa samalla rakennetaan vastakkainasettelua muiden maiden edustajien kanssa. Media tietysti ruokkii tätä suomalaisuuden kokemusta asettamalla jääkiekon MM-kisat kerta toisensa jälkeen suurimmiksi kisoiksi ikinä.

Itse näkisin mieluusti jääkiekon MM-kisoja vähän harvemmin kuin kahden kuukauden välein, mutta en uskalla sanoa sitä ääneen. Suomalaisten kevätriehan ivaaminen on jumalanpilkkaa pahimmillaan. Antaa siis leijonan karjua.

Kylmiä makkaroita

Hiihtostadionin nurmi on surkea. Sää on surkea. Jopa yleensä kehuttu meronen on umpisurkea. Vastasin FC Lahden teettämään kyselyyn ottelutapahtuman viihdyttävyydestä, ja huomasin, etten juurikaan viihtynyt. Mietin, mikä tekee ottelutapahtumasta viihdyttävän?

Toki siihen vaikuttaa ruuhkattomuus makkarajonossa ja oluen kylmyysaste, mutta nämäkin asiat tuntuvat yhdentekeviltä silloin, kun itse ottelu on viihdyttävä.

Viihdyttävä ottelu on sellainen, jossa riittää tapahtumia. Sellainen, jossa syötöt menevät pääosin sinne, minne on tarkoitettu. Sellainen, jossa harhautus ei pääty nurmenpintaan ja jossa kahdestatoista kulmapotkusta ainakin yksi menee sisään. Se on sellainen, jossa vastustajan puolustus murretaan nopeilla seinäsyötöillä ja huippunokkelilla oivalluksilla. Sellainen, jossa nähdään hienoja torjuntoja ja keskityksiä. Saksarimaali on plussaa.

Voitetun klubimatsin jälkeen FC Lahden viihdyttävyys on hiipunut. Nurmea on helppo syyttää, mutta kaikkea ei sentään voi Hiihtiksen perunapellonkaan syyksi vierittää. Maanantaina Espoosta saalistetut puhtaat nolla pistettä ja nolla maalia kertovat kaiken oleellisen tämän hetken Lahdesta. Kuhnurilaumaa vaivaa tehottomuus, jonka selitetään johtuvan lohduttomasta kenttätilanteesta. Lahdessa ei ole kenttiä, joilla taitava keskikenttämiehistö pystyisi treenaamaan vahvuuttaan, lyhytsyöttöpeliä.

Kinkkinen tilanne tosiaan. Kuten sanottu, nurmea ei kuitenkaan voi syyttää kaikesta. FC Lahdella on ollut viime peleissä erikoistilanteita vaikka millä mitalla, mutta kaikki on haaskattu. Heitetty menemään. Lahti tarvitsee kunnon keskittäjän. Tai ainakin sellaisen, joka saa pallon nostettua ensimmäisen vastustajan yli. Nyt olisi kova juttu treenata erikoistilanteita.

Vaikka ottelutapahtuma on viime aikoina lähinnä itkettänyt, on lahtelaisyleisö löytänyt tiensä yllättävän hyvin stadionille. Ehkä alkukauden viihdyttävä kuhnurijoukko kerää sittenkin katsojia. Kylmästä merosesta ei ainakaan yleisömagneetiksi ole.

Elina Salomaa

Ensi sunnuntain aiheena on se, miten elää kahden maan kansalaisena maailmassa. Jokainen kristitty syntyy ainakin kahden passin kanssa. Toisen passin saa oman maan viranomaisilta, tätä ainakin toivon. Sen toisen passin saaminen onkin jo paljon varmempaa, sillä sen me saamme kasteessa itse Jumalalta. Kasteessa meidät kutsutaan Jumalan perheväkeen ja Pyhän Hengen kautta saamme elää taivaan kansalaisina jo tässä maailmassa.

Tämä ”kaksoiskansalaisuus” pistää meidät jokaisen pohtimaan omia valintojamme. Kuinka säilytämme sen tasapainon, että emme keskittyisi pelkästään materialistiseen ja maalliseen, vaan osaisimme nostaa katsettamme myös taivaallisiin ja ikuisiin asioihin. Pekka Simojoki laulaa samasta asiasta näin:

”Jalat pidän mullassa maailman,
Katseellani taivasta tavoitan
Tiedän minne matkaani tehdä saan,
Olen kansalainen kahden maan.”

Mielestäni hän osaa sanoittaa hyvin sitä kahta maailmaa, jossa elämme.

Tervetuloa sunnuntaina kirkkoon​ kuulemaan asiasta lisää!

Ville Hakulinen

Tänään syntyvät lapset kasvavat yhteiskuntaan, jossa ei ole yksityisyyttä. He eivät voi kuvitella, millaista on olla aidosti yksin, ilman talletettuja ajatuksia. Aikamme tiedon vapausviirin liputtajat elävät oudosti. Edward Snowden kotikissana Venäjällä ja toinen Julian Assange Ecuadorin suurlähetystössä Lontoossa.

Orwellin vuodesta 1984 on kulunut 30 vuotta ja nykydystopia alkaa hahmottua tavallisellekin tallaajalle vähitellen.
NSA:n puhelin- ja internetvakoilu on maton alta pöydälle, periaatteella kansalaisten vapaa debatti määrätköön paljastusten arvon.Maailmamme kouristelee suuren muutoksen pihdeissä. Olemme suuren murroksen edessä,jota emme oikein hahmota. Netti, sosiaalinen media, robotiikka ja automatisaatio toimivat kuin musta surma keskiajalla. Kivijalkakaupat katoavat, vanha teollisuus vetelee viimeisiään,nuorten työttömyys kasvaa, ainoastaan suomalaisella peliteollisuudella menee hyvin.

Mutta riittääkö tämä takaamaan tulevaisuutemme? Murros henkiseltä keskiajalta uuteen ubiikki- ja automaatioaikaan ja biotalouteen etenee kuin tsunami vain osittain näkyvissä, mutta silti kaikilla rintamilla yhtä aikaa. Pian me hölmöimmätkin kuluttajat mietimme paikallisessa Citymarketissa tai virtuaalikaupan kassalla, kummasta onkaan kotona suurempi puute; 3D-tulostimen biomassasta vai algoritmeista.

Minä varmaan odottelisin elinten varaosakaupassa uutta maksaa, kun taas joku muu ikäiseni etsisi sieltä tekoniveliä. Kuitenkin varmaa on, että jo 20 vuoden kuluttua me seuraamme tarkasti biosensorejamme. Milloin punainen varoitusvalo välkkyy punaisella, silloin yhteys
elinvarastoihin.

Keskiluokkamme ohenee eliittiammattilaisiin ja bulkkityön suorittajiin. Se on tulevaisuutemme räjähdysherkin yhdistelmä. Elämme kaikki jo nyt maailmassa, jossa ruuanvalmistuksen yhteydessä voimme tulostaa 3D-tulostimilla jälkiruoaksi suklaan ja syötävien koristeiden lisäksi kokonaisia aterioita,
pizzoista ravioliin. Tilasin jo tällaisen itselleni Barcelonasta. Siellä on kehitetty mikroaaltouunin kokoinen 1000 euroa maksava Foodini. Kannattaa kulkea edistyksen etujoukoissa vai saattaisiko hinta vielä laskea tästä?

Suurin kysymys on kuitenkin se, miten teknologisen älyn harppaukset tekevät normaalin ihmisen arkaaiselle mielelle, joka vielä liikkuu alkuihmisen luolissa. Kestääkö psyykeemme paineen?

Juhani Melanen

Erkka Westerlundin MM-kisoihin valmistautuva leijonajoukkue on kokenut ennennäkemättömän määrän kieltäytymisiä. Yksi on loukkaantunut, toista ei kiinnosta, kolmannella on seuraneuvottelut kesken, neljäs haluaa harjoitella, viides on henkisesti poikki pitkästä kaudesta jne…. Syitä on monia, mutta tosiasia on, että tämän vuoden kisamiehistö on yksi kaikkien aikojen huonoimpia, ainakin näin etukäteen paperilla ajatellen. Toisaalta eihän Suomella pitänyt olla mitään mahdollisuuksia Sotshissakaan, kun vastasssa oli suuret NHL-tähdet ja silti kisoista tultiin pronssit kaulassa.

Mm. Tanskalla on kaksinkertainen määrä NHL-miehiä Suomeen verrattuna ja Ranskallakin yhtä monta kuin Suomella. Mutta onko NHL-status se autuaaksi tekevä asia, jolla mestaruuksia voitetaan? Ei ole. Kyse on joukkuepelistä, ei tilipussin koosta tai pistepörssin voitoista.

Kaiken lisäksi joitakin tuntuu harmittavan se seikka, että kovin moni kevään leijonista pelaa ensi kaudella KHL-Jokereissa. Onhan Jokereiden valmentaja juurikin Westerlund ja GM molemmissa joukkueissa Jari Kurri. Mm. Urheilulehti nosti esiin suuren salaliittoteoria, jossa Westerlund on valinnut joukkueeseen vain tulevia Jokereita, vaikka tarjolla olisi parempiakin pelaajia. Pelaajien sopimuksessa kun kuulemma lukee bonuksena MM-kisamatka…En tiedä mitä sieniä Urheilulehden toimituksessa popsitaan, mutta ajatus tälläisestä salaliitosta on kaiken kaikkiaan naurettava ja lapsellinen, eikä sovi lehdelle, joka haluaa olla uskottava lehti urheilun saralla. Totaalista Seiska-kamaa, jolla kerätään vain ja ainoastaan huomiota.

Westerlund mainitsi itsekin, ettei nyt ole valittu 20 parasta pelaajaa, vaan kuhunkin rooliin sopivimmat. Erkka on roolituksen mestari ja varmasti tietää minkälaiset pelaajat haluaa kuhunkin rooliin. Hän on seurannut nyt joukkueeseen valittuja pelaajia läpi vuoden ja on tietenkin luonnollista, että samoja naamoja löytyy myös Erkan ensi kauden Jokeri-joukkueesta. Nämä ovat miehiä joihin hän luottaa niin maajoukkueessa kuin seurajoukkueessakin. Kiva nähdä miten kisoissa käy. Mestaruuteen en usko, mutta sijat 3-8 lienee realismia.

Santiago Perunapelto

Tulipa käytyä katsomassa jalkapalloa. Lahti kohtasi SJK:n ja hallitsi matsia mielin määrin, mutta silti pisteet tasattiin. Kaiken huomion itse pelistä vei karmeassa kunnossa oleva nurmi, joka esti tehokkaasti kaikenlaisen lyhytsyöttöpelin. Pallo kun pomppi minne sattui, jos yritti pelata lyhyillä syötöillä. Niinpä peli olikin melkoista potkupalloa, jossa pitkät pallot maalille seurasivat tylsästi toisiaan.

Onneksi Lahti sai monista maalipaikoistaan edes sen yhden maalin, jolla orastava nöyryyttävä tappio käännettiin tasapeliksi. SJK:n ainoa maalikin syntyi nurmen huonon kunnon avustuksella, kun pallo pomppasi turvekasasta Jani Tanskan jalan yli ja seinäjokelainen valkopaita viipotti yksin läpi.

Muutenkin hiihtostadion alkaa olemaan surkeassa jamassa. Tulostaulu nököttää surkeana paikallaan käyttämättömänä, kun uutta ei tilalle saada. Pelitilanne ja peliaika näytetään pienellä näytöllä keskiviivan kohdalla, lisäksi äänentoisto on suoraan 70-luvulta. Puhumattakaan pääkatsomosta, joka suljetaan heinäkuussa romahdusvaaran vuoksi. Perkele mitä puuhastelua sanon minä! Lahden kaupungin tulee hoitaa nämä asiat kuntoon pikaisesti, muuten yleisö kaikkoaa.

Joukkue ja Hasse toimistolla tekevät parhaansa näissä olosuhteissa mitkä Lahdessa vallitsevat, mutta ei yleisöä paikalle houkutella Sinfonia-orkesterin bändillä (ihan hauska ”hassemainen” idea..), vaan hyvällä ja tuloksekkaalla pelillä. Moisessa perunapellossa ei Lahden taitava joukkue pääse oikeuksiinsa, mikä on sääli, sillä kotiyleisölle olisi varmasti kiva näyttää parempaa peli-ilmettä. Onneksi FC Lahti on aloittanut kautensa niin, että kärkeen ei ole matkaa kuin kolme pistettä ja kun säät paranevat paranevat kentätkin ja kun kentät paranevat, paranee Lahden pelikin. Silloin kaikki on mahdollista.

– Pete Salomaa –