Melasen Jussin piti tulla Tammelan stadionille, minun piti tulla Pönniälään ja Lahteen. Ajattelin mennä Jussin kanssa Pelsujen kultajuhliin. Piti, piti. Myöhäistä on, Jussi lähti ennen aikojaan.
Tunnen Jussin kanssa sielujen veljeyttä. Olimme monellakin tapaan kollegoita. Tapasimme syksyllä 1981 ja siitä asti on yhteyttä pidetty, milloin usein, milloin harvoin.
Jussi oli Mister Monipuolisuus. Hän jos kuka oli heikomman puolella. Jussista loisti yleissivistys ja mikä vielä tärkeämpää, sydämen lämpö. Huumori kukki ja kynä kävi sukkelaan. Kaveria ei jätetty.
Jussi oli loppuun saakka ajan hermolla. Oli konsertissa, seurasi tarkasti Pelicansin kultajahtia. Päivityksistä löysin viime viikolta myös herkkyyttä. Söpö kuva ja teksti hyvää yötä. Sellainen oli Jussi.
Eira, lapset ja lapsenlapset olivat Jussille kultaa. Tulevana suvena ei Jussi vesisodi pilke silmissään mökillä. Jussia kaivataan niin monessa paikassa, niin monessa asiassa. Tampereellakin.
Mietin, sotkenko tähän juttuun Pelicansin? Sotke, sotke, kuulin luulin Jussin sanovan. Elämän on jatkuttava.
Siis kiitos myös Pelsu. Hieno kausi. Mikäs voit, kun toinen on parempi. Paljon tuli herkkuhetkiä. Paljon tuli voittoja, jos jokunen tappiokin. Kiekko on mukavaa, kiekko on tärkeää, muttei se ole elämän ja kuoleman juttu. Jussi sen tiesi.
Päätän Launeen miehen Esko Rahkosen lauluun Yksi kaunis päivä:
”Ei kukaan tiedä kenen vuoro huomenna jo on. Ei tiedä, kuka lähtee kanssa ilta-auringon. Vain yhden päivän kerrallaan voi muuttaa elämää, ei koskaan tiedä, mikä niistä viimeiseksi jää. Yksi kaunis päivä vaan, ei herää unestaan, ei nähdä saa kun valkovuokot valoon kurottaa. Yksi kaunis päivä vaan, ei herää nousekaan, on määränpäänsä saavuttanut vaelluksellaan.”
Hyvää matkaa Jussi ja kiitos niin paljosta.
Raine Järvinen