Keskellä työviikkoa sähköpostiini tuli kutsu sukukokoukseen Konnevedelle. Se oli ensimmäinen laatuaan minulle ja vähän viime tipassa perille saapunut. Mutta tuntui kiinnostavalta ja vähän jännittävältäkin lähteä paikan päälle. Keitä ja millaisia ihmisiä siellä olisi? Kokemuksesta tuli kuitenkin oikein antoisa. Siellä näin tutunoloisia kasvoja, sillä tein havaintoja, että minähän näytin jonkin verran äidin serkulta. Kuulin myös siellä tuttua murretta ja uusia sekä vanhoja sukutarinoita. Tuntui hyvältä ajatella: kuulun tähän porukkaan. Olen osa suurempaa kokonaisuutta. Minulla on omat juuret.
Joskus itsensä löytäminen, tutkiminen tai ymmärtäminen on paljon vaikeampaa. Ja varsinkin olla rehellinen Pyhän Jumalan edessä, se haastaa. Epärehellisyyden puuskassa saattaa teeskennellä pyhempää kuin onkaan, pelkäävänä paeta paikalta, tai hyvin ankaran omantunnon omaavana masentua. Raamatun sana on sellainen lamppu, joka valaisee kyllä sen, että jokainen on joskus tehnyt tai ajatellut pahaa.
Ihmisenä elämiseen kuuluu pimeyttä, meihin ihmisiin kuuluu pimeitä puolia. Kun asia ahdistaa, on hyvä hakeutua silloinkin Raamatun ääreen. Siellä kerrotaan ennen kaikkea armosta ja hyväksynnästä, pelastuksesta. Siitä, ettei Jumala omaansa hylkää. Jokainen on luotu ainutlaatuiseksi ja arvokkaaksi ihmiseksi. Ja jokaiselle Jeesus on luvannut: ”Sitä, joka tulee luokseni, minä en aja pois (Joh.6:37).
Rukous: Jumala, lahjoita rakkaus, joka parantaa sisäiset kipumme ja joka on lähimmäisiämmekin kohtaan lempeä ja kärsivällinen!
Pastori Kati Saukkonen