Sunnuntain aiheena on Jeesuksen herättämä usko. Uskoa pidetään usein tiedon vastakohtana. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla.
Länsimainen tiedonkäsitys nojaa Jeesusta 400 vuotta ennen eläneen Sokrateen klassisen tiedon määritelmään, jossa tieto on tosi, oikeutettu, uskomus ja vielä jotain muuta. Tietokone tai kirja voi sisältää informaatiota, mutta kumpikaan niistä ei tiedä mitään. Tietämiseen tarvitaan uskomuksia omaava ihminen. Näin tietäminenkin edellyttää uskoa, muuten tieto jää vain informaatioksi.
Tiede nojaa Sokrateen yli 2000 vuotta vanhaan määritelmään, mutta itse tiede ja usko on silti hyvä pitää erillään. Meillä suomessa se onkin onnistunut tähän saakka kohtalaisen hyvin. Yhteiskunnassamme osataan erottaa tieteellinen tieto ja kristillinen usko toisistaan. Siinä on auttanut se, että kouluissamme opetetaan uskontoa. Tieteen avulla voi tutkia Jumalan luomaa ihmeellistä maailmaa, ihmistä ja myös uskontoja.
Tieteen keinoin Nasaretin Jeesusta voidaan tutkia kuin ketä tahansa historian henkilöä, mutta Jumalan Poikaa ja maailman pelastajaa hänestä ei voi, eikä ole tarkoituskaan tiedon avulla tehdä. Sen ymmärtämiseen tarvitaan Jeesuksen herättämä usko.
Sunnuntain saarnatekstissä Jeesuksen kohdanneet kertovat:: ”Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.” (Joh. 4: 42)
Vaikka Jeesus on historian henkilö, hän on edelleen elävänä seurakuntansa keskellä. Jeesus itse lupaa, ”Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen läsnä heidän keskellään.” ( Matt. 18:20) Henkilökohtaisen uskon lahjan voi näin saada elävästä julistetusta sanasta, jossa Kristus on pyhän henkensä kautta läsnä. Tällöin Jeesuksesta tulee, ei pelkästään maailman, vaan sinun ja minun pelastaja.
Janne Suomala