Ensi sunnuntaina vietämme jo neljättä adventtia. Näin vanhemmiten joulu tuntuu saapuvan yhä aikaisemmin ja vauhti on nopeaa. Eikö kesän kauneus ja vehreys loppunut aivan vasta sitten. Kun puhutaan joulusta, puhutaan usein valmistautumisesta. Joulukalenterin luukkuja aukaistaan joka päivä ja eri adventteina kynttelikkö saa lisää loistetta. Neljäntenä adventtina jokainen tietää, että ollaan jo lähellä mutta ei aivan perillä. Siksi sunnuntain aiheena onkin ”Herran syntymä on lähellä”. Jouluun valmistautumisen loppuvaihe alkaa.
Ortodoksisessa kirkossa odottamiseen liittyy myös fyysistä valmistautumista. Jeesuksen syntymäjuhlaan valmistaudutaan paastoamalla. Kyseistä aikaa kutsutaan pieneksi paastoksi, erotuksena pääsisäisen isosta paastosta. Meille luterilaisille pienestä paastosta on jäänyt vain kaunis muisto. Emme muutenkaan taida olla kovin hyviä lihasta luopujia. Joulun alla ei siis karnevaaleja pidetä, vaikka joskus tuntuukin hoosiannan laulaminen täpötäydessä Launeen kirkossa, että voikin olla kunnon hulinaa. Kuin pientä karnevaalia. Iloista laulamista saimme ainakin kokea viime viikonloppuna Liipolan seurakuntakeskuksessa, jossa 200 ihmistä oli tullut jatkamaan kauneimpien joululaulujen perinnettä.
Hengellinen valmistautuminen, sisältyipä siihen sitten ruoka-aineista kieltäytymistä tai ei, vaatii ruumiin ja sielun liitosta. Ilman rukousta ei voi olla paastoa. Voisiko meidänkin jouluun valmistautuminen sisältää, odottamisen lisäksi, myös rukouksen? Valmistuisivatko joululaatikot helpommin, jos tekisimme niitä rukoillen? Ehkäpä. Ainakin se toisi joulupöytään oman hengellisen mausteensa.
Siunattua valmistautumista,
Ville Hakulinen