Päiväkerholaisilta kysyttiin ajatuksia omasta Launeen kirkosta. Aikuisen tehtävä oli toimia vain kirjurina. Kolme – viisivuotiaat lapset antoivat ajatustensa virrata ja lopputulos oli koskettava: ”Launeen kirkon seinät olivat ruosteessa” (sisäseinien vaaleat tiilet ja laastin reunat ovat kieltämättä vähän ruosteenruskeita). ”Kirkossa haisi hyvältä, kirkolta” (kyllä kirkko erottuu omasta kodista). ”Kirkossa on kivaa, pappi on siellä töissä” (on hän siellä ja monessa muussakin paikassa). ”Kirkossa on kukkia ja lamppuja ja portaita ja vessa” (siis kaikki olennainen). ”Kirkossa soi kellot, siellä on risti, kirkossa lauletaan ja istutaan penkeillä.” ”Seinät oli karheita… ja ihmiset oli ihania”.

Nämä lasten ajatukset ovat olleet mielessäni, olen koittanut katsella kirkkoamme heidän silmillään, tunnustella sitä heidän sormillaan. Tuntuu hyvältä, että nämä päiväkerholaiset ovat saaneet tutustua kotikirkkoon ja heillä on siihen kodikas suhde. Kirkossa he ovat oppineet jo paljon tärkeitä asioita kristillisestä uskosta. He ovat vieneet kotiinkin tuliaisia kirkosta, kun mieleen on tarttunut laulun pätkä, rukous, papin tai lastenohjaajan kertoma Raamatunkertomus. Näin kristillinen kasvatus on toteutunut luontevasti ja usko on saanut kasvaa.

Lahden kaupungin päivähoidossa on otettu Suomen mittakaavassa tiukka linja uskontokasvatukseen. Linjauksissa on paljon hyvää, kuten se, että jokaisella lapsella on oikeus uskontokasvatukseen ja kaikki päivähoidon työntekijät hoitavat myös tätä kasvatuksen osa-aluetta. Ylemmän tason päätöksissä on kuitenkin tehty myös yllättäviä rajauksia. Perhepäivähoitajat eivät saa säännöllisesti käydä perhekerhoissa ja avoimissa päiväkerhoissa, vaikka seurakunta haluaa niiden kautta tukea lasten ja perheiden uskontokasvatusta ja vertaistukea ja vaikka vanhemmat ovat osallistumista toivoneet.

Tätä asiaa kannattaa perheissä miettiä. Mitä vanhemmat ja lapset itse haluavat? Miten päivähoidon ja seurakunnan yhteistyö voisi toteutua? On ihan hyvä, jos palvelunkäyttäjät, lapset ja perheet, antavat äänensä kuulua päättäjienkin korviin.

Yhteiskunnan ilmapiiri on paikka paikoin hyvin kriittinen uskolle ja seurakunnalle. Yhteyksiä kirkkoon halutaan katkoa. Kuitenkin toiminnassa mukana olevat lapset ja perheet todistavat muusta: he saavat elämäänsä turvaa ja suuntaa. Kristillinen kasvatus ei ole heille ”vaarallista”, jotain mitä pitäisi välttää vaan päinvastoin uusia ajatuksia ja voimia antavaa, elämää kannattelevaa, rohkaisevaa. Sellaiseen elämään kutsun kaikkia.

Riitta Särkiö

PS. Tämän sunnuntain messussa on mukana Kankurin ilon väkeä. Messukumppanimme tuomaa kaunista räsymattoa pitkin kelpaa astella peremmälle kirkkoon!