Enkeli lentää liihottaa…

Onnea sulle toivottaa. Niin lukee värssykirjassani. Ja viereen värssyn kirjoittaja, alakoulun luokkakaveri on liimannut kiiltokuvan. Siinä on kaunis enkeli pikkusiipineen. Mutta Raamatussa enkeli ei vain liihota. Enkeli kiitää ja ilmestyy. Hän on oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Enkeli on Jumalan sanansaattaja, Jumalan palvelija. Siksi tuo lapsuuden kiiltokuva ei oikein tee oikeutta enkelien koko toimenkuvalle. Jumala toimii monella tavalla tässä maailmassa. Jumalan näkymättömässä työssä ovat liikkeellä myös enkelit. Raamatussa kerrotaan, miten enkelit varjelevat ja suojelevat, kantavat käsillään (Psalmi 91:11-12). Enkelit kulkevat maan ja taivaan välillä, rakentavat tavallaan kuin Jaakobin tikapuut ihmisen ja Jumalan välillä, niin että viesti kulkee. Enkelit sotivat hyvän puolella pahaa vastaan niin kuin Mikael teki (Ilmestyskirja 12:7-12). Enkelit lähestyvät ihmistä silloin, kun jotain tärkeää tapahtuu: Maria sai kuulla odottavansa koko maailman kuningasta. Paimenet saivat jouluyön ilouutisen, murheelliset naiset kuulivat ylösnousemuksen ihmeestä pääsiäisaamuna.

Noissa kohtaamisissa Jumala puhui enkelin kautta. Ensimmäiseksi enkelin piti aina sanoa: älä pelkää, älkää pelätkö. Yliluonnollinen enkeli on jotain niin kummaa ja ihmeellistä, että ihminen säikähtää. Pelosta täytyy päästä, jotta enkelin viesti kuultaisiin. Silloin sanoma voidaan ottaa vastaan ja iloita.

Enkelit eivät liihota vain Raamatun lehdillä. Jumalan näkymätön maailma on totta, vaikka en sitä näekään enkä järjelläni ymmärrä. Edelleen Jumala kohtaa meidät eri tavoin ja myös enkelit ovat tässä työssä mukana. He ovat yhä sanantuojia, varjelijoita, johdattajia. Heitä tarvitsevat lapset ja aikuiset.

Riitta Särkiö

 

KOLUMNIT -arkisto

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011